Imperiumin alku/Roolipeli

Kohteesta Star Wars Fanon Wiki
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kloonisodat ovat loppuneet Tasavallan nopealla ja päättäväisellä siirrolla. Suosittu ylikansleri Palpatine on julistautunut keisariksi senaatin tuella ja galaksissa vallitsee jälleen rauha uuden Imperiumin hallitessa.

Tai näin uutislähetykset ainakin kertovat. Totuus kuitenkin on, että rauha on kaukana Sgorfilta.

Palpatinen esimerkkiä seuraten Sgorfin hallitsija, kuvernööri Pern, on julistautunut koko planeettansa yksinvaltiaaksi. Tämä hallinnon muutos ei kuitenkaan miellytä kaikkia. Oman lusikkansa soppaan työntävät myös Imperiumin edustajat, jotka epäilevät Pernillä olevan laajempiakin pyrkimyksiä kuin vain yhden planeetan valtius...


Osa 1: Sgorf[muokkaa]

Kohtaus 1[muokkaa]

GM:

Galaktisessa mittakaavassa vähemmän tärkeän planeetan pääkaupungiksi Roskone on lähes loistelias paikka, siisti ja hyvin suunniteltu. Roskone on myös onnistunut välttämään pahimmat kloonisotien aiheuttamat tuhot ja sotajoukkojen määrä Sgorfilla on vähäinen. Kaupungilla on kuitenkin hämärämpikin puolensa ja sen puolen keskustassa on enemmän tai vähemmän Roskonen huonomaineisin kanttiini, Kultainen joutsen. Nimestään huolimatta paikassa on tuskin mitään kultaista ja joutsenta muistuttaa lähinnä baarin esiintymislavalla kiekuvan muukalaisnaisen ääni.
Paikan ainoa pelastava puoli on, että juomat ovat muuhun ympäristöön nähden korkeata luokkaa ja asiakkaiden yksityisyyttä kunnioitetaan. Kultaisessa Joutsenessa on yksi suurehko päähuone, jonka seinustoilla on kymmenkunta pienempää looshia. Tänään paikalle on kertynyt sekalainen seurue ihmisiä ja muukalaisia, joiden joukossa myös te olette. Näin alkuillasta Kultainen Joutsen ei vielä ole mitenkään suunnattoman ruuhkainen ja baarissa on muutama vapaa pöytä.
Pelitekninen tietoisku: Tässä kohtaa pelaajien kuuluu hieman kuvailla oman hahmonsa ulkonäköä, kuten miten hahmo on pukeutunut, missä päin ravintolaa hän on (looshissa, baarissa, baaripöydässä jne.), onko hahmo yksin vai muiden seurassa ja niin edespäin.

RasQúak

RasQúak on pukeutunut mustaan hupulliseen viittansa, mustaan nahka-rotsiin, harmaisiin upseerin housuihin joissa on reunoissa suorat punaiset viivat ja hänellä on upseerin ruskea nahkavyö. Hänellä on myös mukanaan loput upseerin asusteesta. Mukanaan hänellä on kaikki tavaransa ja hän istuu baarijakkaralla baaritiskillä yksinään.

Yoto Onti

Yoto on juuri saapunut baariin. Hänellä on yllään tavanomainen musta viittansa ja vaalea kaapunsa. Hän ei ole ottanut mukaansa mitään, joka on epätavallisata. Hän on yksin.

Arrietty

Arrietty istuu Kultaisen Joutsenen perimmäisessä looshissa, hän on yksin, mutta silloin tällöin baarissa olevat miehet käyvät hänen pöytänsä luona tarjoamassa hänelle drinkkejä, joita hän kuitenkaan ei ota vastaan. Hänellä on data-alusta edessään ja hän sekoittelee pöydällä olevaa yksinäistä juomaansa välillä puolihuolimattomasti käyttäen siinä olevaa pilliä lasissa uivan hedelmänviipaleen pahoinpitelemiseen.

GM:

Pelitekninen tietoisku: Koska tämä homma pitää saada etenemään menemme seuraavaan vaiheeseen odottamatta Suurmestarin selvitystä hahmonsa toimista Kultaisessa Joutsenessa.
Pelitektinen tietoisku 2: Jokaiselle hahmolle heitettävä "Perception"-heitto. 1d20+"Perception skill bonus". Koska Suurmestarista ei ole kuulunut teen heiton Jar Jar Fettin puolesta.

Arrietty Zelganis: (1d20+perception) 11+6=17

Yoto Onti: (1d20+perception) 9+8=17

Jar Jar Fett: (1d20+perception) 15+6=21

RasQúak (Roll(1d20)+0:18,+0 Total:18)

GM huom. RasQúakin perception skillin "bonus" on -1, joten oikea tulos on 17.

Grebacca (1d20+perception) 6+7=13

GM:

Arrietty Zelganis, Yoto Onti ja RasQúak Chÿklak kiinnittävät huomionsa yhdessä looshissa istuvaan yksinäiseen hahmoon, joka on vetänyt hupun peittämään kasvojaan. Vaikka kasvojen peittäminen ei ole erityisen poikkeuksellista Kultaisessa Joutsenessa, jokin tässä muukalaisessa vetää huomion puoleensa. Hahmon mukana olevista varusteista ei voi tehdä päätelmiä, koska viitta peittää käytännössä koko olemuksen. Siitä mitä näette voi kuitenkin päätellä, että hahmo on enemmän tai vähemmän humanoidi (kaksi jalkaa, kaksi kättä, torso ja pää). Kaikilla on tunne, että hahmo on myös havainnut teidät ja vieläpä erityisesti kiinnittänyt huomiota Yoto Ontin saapumiseen.
Muita tarkkasilmäisempänä ja kokeneena palkkionmetsästäjänä Jar Jar Fett on hahmon lisäksi huomannut kuusi muuta useampia lajeja edustavaa olentoa, jotka istuvat pareittain hajallaan eri puolilla Kultaista Joutsenta ja ilmeisesti pitävät silmällä yksinäistä viittahenkilöä. Jar Jar on myös huomannut yhden viittaniekkaa kytänneen parin kiinnittäneen huomionta Yoto Ontiin, jonka vaatetus äkkivilkaisulla muistuttaa hieman yksinäisen istujan pukeutumistyyliä.
Pelitekninen tietoisku: Arrietty, Yoto ja RasQúak voivat reagoida vain heille annettuun tietoon: viittaan pukeutuneeseen muukalaiseen. Jar Jarin havaitsemat parit ovat heille vain muita baarin asiakkaita. Jar Jar puolestaan voi reagoida myö havaitsemiinsa "kyttääjiin". Miten tahdotte tilanteessa toimia?

RasQúak

RasQúak testaa kyttääkö hän mahdollisesti häntä ja lähtee kävelemään baaripöydältä kohti lavaa.

Arrietty

Arrietty koettaa saada paremman näkökulman muukalaiseen ja nousee seisomaan ryhtyen pakkaamaan data-alustaansa laukkuun samalla vilkuillen vierasta vaivihkaisesti. (1d20+stealth) 6+0=6

GM:

Muukalainen, joka aikaisemmin kiinnitti erityistä huomiota Yoto Ontiin, kääntää huomionsa Arrietty huonosti onnistuneeseen vakoiluyritykseen ja jää tarkkailemaan tämän toimia.

RasQúak

RasQúak menee tarjoamaan juotavan muukalaiselle saadakseen lisää tietoa.

GM:

Välikysymys: Ostatko juoman tiskiltä ja viet muukalaiselle, vai menetkö muukalaisen luokse kysymään, josko tämä ottaa jotakin?

RasQúak

Tarkennus: RasQúak ostaa juoman valmiiksi ja vie sen hänelle.

Grebacca

Grebacca saapuu baariin mukanaan aseensa. Hän kiinnittää huomionsa muukalaiseen.
GM korjaus: Grebacca ei huomaa muukalaista (liian alhainen havaintoheitto). Hän ei itseasiassa huomaa mitään erikoista.

Shail

Shail istuu tylsistyneenä pöydässä ja kiskoo ties kuin monetta lasillista drinkkiä. Hän kiinnittää huomiota tummapukuisen hämärähemmon toimiin ja muiden kyylääjien toimiin. Hän huomaa heidän kiinnittäneen huomionsa pöydissä istuviin henkilöihin ja kaivaa esiin data-alustansa etsiäkseen muukalaisista tietoja.(1d20+gather information) 17+7=24 Hän kaataa drinkkinsä kädentyngällään huolimattomasti lattialle aiheuttaen epämieluisaa huomiota. Hän tarkistaa varmuuden vuoksi sädepistoolin olevan vyöllään tukevasti tarvittaessa nopeasti saatavilla.

Grebacca

Grebacca ostaa itselleen juoman tiskiltä.

GM:

RasQúakin ilmestyminen juoman kanssa kääntää vieraan huomion pois Arriettystä. Katsoessaan tätä nyt läheltä RasQúak kohtaa vihreimmät silmät, mitä hän on koskaan nähnyt ihmisellä—jotenkin jopa muukalaisen silmän valkuaiset vaikuttavat vivahtavan aavistuksen verran vihreään. Jar Jar huomaa, että muut baarissa istuneet, jotka tarkkailivat aikaisemmin vierasta ovat nyt äkkiä selvästi terästäytyneet huomattuaan RasQúakin lähestyneen tätä. Vieras silmäilee RasQúakia hieman epäluuloisesti, mutta ottaa juoman vastaan.
Shailin kaataessa juomansa Grebacca ja lukuisat muut kääntyvät tuijottamaan häntä. Ennen sähellystä Shail kuitenkin ehti löytää sen verran tietoa, että vieraan kuvaus sopii zelosialaisiin—verraten harvinaisiin luonnonoikkuihin, joissa ihmiset ovat risteytyneet kasvien kanssa ja kehittyneet omaksi lajikseen.

Shail

Shail pelästyy havaintoaan, sillä "puskaihmiset" ovat harvinaisia galaksissa, ja hänen palkkionmetsästäjän vaistonsa heräsivät. Hän automaattisesti yhdistää harvinaisuuden Jabban kätyreihin, ja alkaa huppunsa suojista pälyillä hätääntyneenä mahdollista pakotietä.
Shail yrittää paikallistaa mahdollisia muita vihollisia, ja hän huomaa valtaosan asiakkaista tuijottavan häntä juoman kaatamisen johdosta. Hän joutuu aivan paniikkiin: Joku on takuulla tunnistanut hänet. Hän pakottaa kuitenkin itsensä rauhoittumaan, ja alkaa tarkastella tilannetta odotettuaan, että sähläys oli unohtunut asiakkailta. Hän huomaa Arriettyn looshissa, ja kiinnittää huomionsa häneen, sillä zabrakeja harvemmin näkyi Sgorfilla, ja muutenkin kauniit naiset yleensä herättivät Shailin huomiota. Hän päättää mennä tarjoamaan tälle drinkin ja kysymään tältä, josko tämä tietäisi oletetusta vihollisesta jotain. Hän pitää kuitenkin sädepistoolin ulottuvilla. Jos tyttö osoittautuisikin viholliseksi, Shail voisi eliminoida uhan nopeasti. Hän löysi myös nopean pakotien varmuuden vuoksi: looshin katossa oleva ilmastointiaukko näytti sen verran huteralta ja leveältä, että sitä pitkin pääsisi nopeasti pois, jos tilanne kävisi tukalaksi.