Jokilapsi/tarina

Kohteesta Star Wars Fanon Wiki
Loikkaa:valikkoon, hakuun

"Vaimoni ei tiedä, että pyysin sinua tulemaan, Qui-Gon," Bil-Gan Jinn sanoi ohjatessaan nuoremman veljensä pieneen caf-huoneeseen, joka sijaitsi laskeutumisalustan lähettyvillä.

"Et ole kertonut minullekaan, miksi kutsuit minut," Qui-Gon vastasi vilkaisten ympärilleen. "Onko sinulla hankaluuksia? Uskotko, että minä voin jotenkin auttaa?"

"Ei ongelma, veli," Bil-Gan sanoi ja vanhemman miehen hermostuneisuus oli helppo huomata. "Kyse on tyttärestäni, Dionnesta," hän jatkoi epämukavan oloisena.

"Kutsuit minut hänen nimeämisseremoniaansa, muistelen," jedi sanoi. "Ikävä kyllä olin silloin keskellä merkittävää erimielisyyttä Keskikehän toisella puolella. Olen pahoillani, etten päässyt."

"Kyse ei ole seremoniasta, vaikka toivoinkin, että olisit voinut osallistua. Kaksi kuppia cafia ja mujapiirakat, kiitos," Bil-Gan sanoi tarjoilijadroidille, joka tuli kysymään heidän tilauksiaan. "Jos olisit, olisit voinut säästää minulta muutaman riidan Dannin kanssa."

"Mitä tarkoitat, veli? Et puhu kovinkaan selvästi."

"Lapsi on herkkä Voimalle, Qui," Bil-Gan puuskahti. "Hänellä on sama lahja kuin itselläsi. Hän tarvitsee koulutusta."

"Ja Danni ei ole samaa mieltä asiasta, ymmärtääkseni?" Qui-Gon Jinn sanoi nyökäten ymmärtäväisesti.

"Ei," vanhempi mies sanoi pudistaen päätään. "En tajua, miksi hän on asiasta niin vaikea. Hän ei koskaan jätä vauvaa silmistään, koska hän pelkää minun ottavan Dionnen ja lähettävän hänet Coruscantiin tai johonkin toiseen jediyhteisöön."

"Joten kutsuit jedin? Tahdot, että vien lapsen mennessäni?"

"Kyllä," Bil-Gan sanoi tylysti. "Mutta tahdon myös, että puhuisit Dannille järkeä. Hänen on annettava Dionnen lähteä!"

"Minä puhun hänen kanssaan," Qui-Gon Jinn lupasi. "Kiitos. Pidä vaihtorahat. Puhun Dannin kanssa ja katson, oletko oikeassa tyttäresi herkkyydestä Voimalle. Mutta en voi luvata, että pystyisin muuttamaan vaimosi mielen. Enkä ota lasta häneltä vastoin hänen tahtoaan."

"Tietysti, tietysti," Bil-Gan sanoi sekoittaen cafiaan niin rajusti, että osa läikkyi kupin reunan yli.

"Danni tajuaa, mistä on kyse sillä hetkellä, kun hän näkee minut, Bil," jedi varoitti. "Olen huolissani hänen reaktiostaan. Sellaiset, jotka tuntevat itsensä jotenkin uhatuiksi, voivat tehdä asioita, joita he tavallisesti eivät edes ajattelisi."

Veljekset jatkoivat jutteluaan—lähinnä Bil-Ganin ongelmasta, mutta myös muista asioista—juodessaan cafinsa ja syödessään piirakkansa. Kun he olivat lopettaneet, Bil-Gan vei veljensä kiiturille ja he ajoivat Jinnien tilalle, joka oli Valojoen lähellä. Ensimmäinen auringon heijastus vedestä toi hymyn Qui-Gon Jinnin tiukoille kasvoille. Hän oli todella ollut pahoillaan, ettei ollut vieraillut veljensä luona aikaisimmin, eikä sillä ollut mitään tekemistä sen mahdollisuuden kanssa, että hänen sukulaistyttönsä olisi herkkä Voimalle. Yksinäisessä jedin elämässään Qui-Gon Jinn arvosti harvoja tilaisuuksia, jotka sai nähdä perheensä, ja—hän myönsi sitä tai ei—hän rakasti Valojokea ja Jinnien tiluksia.

He ajoivat pihaan ja Bil-Ganin kaksi vanhinta lasta tulivat ulos tervehtimään heitä.

"Missä äitinne on?" Bil-Gan kysyi.

"Jossakin Jokipuutarhassa," Jaster, vanhin, vastasi. "Hän otti Dionnen mukaansa."

"Äiti oli outo," Bes-Rin sanoi väliin.

"Mitä tarkoitat oudolla, Bessie?" Bil-Gan kysyi vanhimmalta tyttäreltään.

"Hän sanoi vievänsä Din kävelylle, mutta ei ottanut ketään meistä mukaan," Jaster vastasi sisarensa sijasta. "Hän kuulosti vähän erikoiselta, kun hän sanoi sen."

Joka sanan myötä Bil-Gan oli muuttunut valkoisemmaksi. Lapset tuijottivat isäänsä ja Bes-Rinin alahuuli tärisi, kun tyttö näki isänsä niin järkyttyneenä. Jaster koetti esittää urheata ja piti kättään pikkusisarensa olkapäällä, mutta huolen ja silkan kauhun sekoitus pyörteili rauhallisen ulkokuoren alla.

"Hän varmasti arvasi, hän varmasti arvasi," Bil-Gan mutisi istuutuessaan kiiturin konepellille. "Mitä minä olen tehnyt?" Hän käänsi epätoivoisen katseensa nuorempaan veljeensä.

"Odota täällä," jedi neuvoi. "Kaikki kääntyy vielä hyväksi. Minä menen etsimään heidät."

Qui-Gon Jinn tunsi Jokipuutarhan kuin omat taskunsa vietettyään suuren osan aikaisemmista vierailuistaan siellä. Hän tunsi Danni Jinnin myös riittävän hyvin aistiakseen tämän läsnäolon puutarhassa, eikä kauaakaan kun hän löysi naisen istumasta joen lähellä olleelta penkiltä. Jedi ei kuitenkaan aistinut lasta missään, aivan kuin vauva ei olisi puutarhassa tai—

"Danni," Qui-Gon kutsui kävellen hitaasti naista kohden. Hän ei nähnyt jälkeäkään lapsesta.

Nainen käänsi päätään ja hänen kasvonsa olisi voinut veistää kivestä, niin luonnottoman ilmeettömät ne olivat.

"Tulit viemään pikkutyttöni pois luotani," hän sanoi syyttävästi.

"En, Danni," Qui-Gon sanoi tullen lähemmäksi. "Tulin tapaamaan veljeäni, koska hän pyysi. Vannon, etten tiennyt kutsun saadessani, että teidän Dionnenne voisi olla herkkä Voimalle. En tiedä vieläkään, josko se on totta, en näkemättä lasta. Missä hän on?"

"Et vie häntä pois!"

"Lupaan että en, jos kiellät, ja minun sanani pitää. Mutta sinun pitää viedä hänet takaisin taloon, Bil-Ganin ja muiden lastenne luokse. Missä hän on?"

"Sitä en kerro," Danni sanoi tuijottaen tiukasti jediä kuin arvellen voisiko luottaa tähän. "Mutta menen hakemaan hänet takaisin taloon, jos vannot, ettet vielä häntä pois."

"Sen vannon, Danni," Qui-Gon lupasi katuen joka tavua. Herkkyys Voimalle oli harvinainen lahja ja hän oli pettynyt, ettei hänen veljentyttärensä saisi tarvittavaa koulutusta käyttääkseen taitojaan täysin. Mutta vanhemmat tekivät aina lopulta päätöksen lastensa puolesta, eikä hän pakottaisi kälyään luopumaan lapsesta.

"Odota sitten tässä," nainen sanoi hetken kuluttua.

Qui-Gon nyökkäsi ja istuutui penkille, jolta nainen oli noussut. Hän tiesi, ettei Danni vieläkään luottanut häneen ja pysyi istuallaan naisen kadotessa alavirran suuntaan. Hän hengitti syvään nauttien puutarhan tuttujen tuoksujen rauhoittavasta vaikutuksesta ja kaivoi jokikiven taskustaan. Hän oli löytänyt kiven käydessään kotonaan ensimmäistä kertaa ollessaan itse pelkkä padawan, kun hän oli ollut kävelemässä joen rannalla Bil-Ganin kanssa. Samanlaisia kiviä oli ollut kaksi ja Bil oli ottanut toisen antaen sen morsiamelleen muutamia vuosia myöhemmin, alkaessaan seurustella Dannin kanssa vakavasti.

Qui-Gon ei ollut koskaan tahtonut luopua omasta kivestään, ei edes lempioppilaalleen Xanatokselle. "Jotenkin kai tiesin, ettei minun pitäisi antaa sitä hänelle," jedi ajatteli katsellen valon heijastusta kiven täydellisen sileällä pinnalla. "En usko, että koskaan tulee ketään, jolle antaisin sen. En koskaan ota uutta padawania. En koskaan—"

Äkkiä puutarhassa kaikui kirkaisu, joka melkein hyysi hänen verensä. Hän saattoi vaivoin tunnistaa äänen Danniksi, mutta aisti helposti naisesta lähtevät kauhun, pelon ja paniikin aallot. Tämä oli kiertänyt ympäri paikasta, jossa hän istui ja mennyt ylävirtaan—luultavimmin varmistaakseen, ettei hän löytäisi paikkaa, johon nainen oli lapsensa piilottanut. Jedi ponkaisi ylös penkiltä ja kiiruhti ääntä kohti.

Läheltä puutarhan rajaa hän löysi Dannin seisomasta yksin nilkkojaan myöten vedessä kauhun ilme kasvoillaan. Hän tuijotti pieneen koloon puiden ja pensaiden välissä, missä kirkasvärinen nauha roikkui oksasta. Kun Qui-Gon laski kätensä naisen olalle, tämä alkoi nyyhkyttää.

"Lapseni on poissa," hän kuiskasi jedin tunikaan itkien hillitsemättömästi miehen auttaessa hänet istumana joen rannalle. "Minun suloinen, pieni Dionneni on kadonnut."

Qui-Gon Jinn avasi suunsa kertoakseen Dannille, ettei hän ollut ottanut lasta, mutta tajusi sitten, ettei nainen ollut syyttänyt häntä mistään—päinvastoin tämä oli kääntynyt hänen puoleensa tukea etsien ollessaan kauhuissaan.

"Älä huoli, Danni," hän sen sijaan sanoi. "Me löydämme hänet. Me löydämme hänet ja tuomme takaisin kotiin." Hän vakuutteli pitkään ja lopulta nainen rauhoittui sen verran, että pystyi kertomaan, mitä oli tapahtunut.

"Kun Bil aamulla lähti kertomatta miksi tai minne, tiesin hänen pyytäneet sinut tai toisen jedin tänne," Danni selitti. "Tiesin hänen haluavan sinun näkevän Dionnen, jos hän kerran on herkkä Voimalle, ja kun et tullut nimenantotilaisuuteen, Bil kiihkeästi tahtoi sinun tulevan käymään. En tahtonut antaa lastani koulutettavaksi, mutta en tahtonut vaarantaakaan häntä. Otin hänen kehtonsa mukaani ja sidoin sen tuohon oksaan, jotta se kelluisi virrassa. Hän oli hermostunut lapsi, eikä nukkunut hyvin, mutta olin ennenkin antanut hänen kehtonsa kellua joessa ja se rauhoitti häntä."

"Miksi jätit hänet vahtimatta?" Qui-Gon Jinn kysyi. "Koska pelkäsit, että minä löytäisin hänet? Ja veisin pois?"

"Kyllä," Danni ulvahti. "Jätin hänet tavatakseni sinut turvallisen välimatkan päässä. En uskonut, että naru voisi katketa ja nyt kehto on kuka ties missä. Ja vauvani on kateissa!"

"Kaikki käy vielä hyvin, Danni," Qui-Gon sanoi rauhoittavasti, kun nainen uhkasi alkaa uudestaan itkeä. "Me löydämme hänet. Valojoki on rauhallinen ja hidas tässä, eikä kehto voi olla kovin kaukana."

Qui-Gon itse ei ollut varma omien vakuutustensa paikkaansa pitävyydestä. Totta oli, ettei joki ollut kovin nopea perhetilan lähettyvillä, mutta lapsen tarvitsi vain liikkua vähän liikaa ja kehto voisi keikahtaa nurin hukuttaen vauvan. Mutta sitä hän ei tietenkään sanonut ääneen Dannille, joka oli tarpeeksi peloissaan muutenkin ja häiritsi hänen keskittymistään Voimaan. Hän auttoi Dannin ylös ja he kävelivät hitaasti jokea alaspäin katsellen ympärilleen ja etsien kadonnutta kehtoa.

Kun he saavuttivat puutarhan toisen reunan, Danni oli vaipua taas epätoivoon, mutta Qui-Gon aisti äkkiä pienen elämän kipinän jossakin heidän edessään, ei kovin kaukana. Hän tiesi heti kaksi asiaa: he olivat löytäneet etsimänsä ja Bil-Gan oli ollut oikeassa Dionnen herkkyydestä Voimalle. Siitä eteenpäin kehdon löytäminen oli helppoa, mutta kun he saivat sen lopulta näkyviinsä, heitä odotti uusi järkytys: rähjäisen näköinen mies seisoi vain metrin päässä kelluvasta korista.

"Dionne!" Danni kiljaisi kovalla äänellä ja koetti rynnätä eteenpäin, mutta liukastui märillä kivillä ja olisi kaatunut kasvoilleen jokeen, ellei Qui-Gon olisi ottanut häntä kiinni.

Mutta vahinko oli tapahtunut ja mies kääntyi heitä kohden silmäillen kaksikkoa uhkaavasti ja pidellen kehtoa toisella kädellään vetäessään värinäpuukon esiin toisella.

"Teidän vauvanne, häh?" hän kysyi. "Olinkin tuntevinani Jinnien tunnuksen verhossa. Tahdotte sulosen pikkusenne takasin, arvaan ma?"

"Anna lapsi meille," Qui-Gon Jinn vaati yrittäen vetää valosalinsa esiin samalla, kun koetti estää Dannia ryntäämästä eteenpäin. "Sinulla ei ole oikeutta häneen. Lapsi kuuluu perheensä pariin."

"Entä mikä oma oikeutesi on?" vieras kysyi. "Et näytä perheen jäseneltä, ennemminkin—"

Vieras oli lopultakin tajunnut kuka tai mikä Qui-Gon Jinn oli ja astui kauemmaksi nieleskellen ankarasti. Hänen värinäpuukkoa pidellyt kätensä alkoi täristä, mutta hän piti tiukasti kiinni kehdosta.

"Valitse itse, jedi!" hän äkkiä kiljaisi. "Ota kiinni minut tai käärö." Hän työnsi kehdon keskelle jokea, missä virtaus oli voimakkain, mutta hyppäsi itse kuivalle maalle ja lähti juoksemaan.

Tällä kertaa Danni todella kaatui rähmälleen jokeen, koska Qui-Gonin huomio oli hajallaan ja hänen yrityksensä tarttua naiseen myöhästyi. Mutta hän sai kehdosta otteen Voimalla ja alkoi varovasti hinata sitä heitä kohden vieraan kadotessa pensaikkoon. Kun Danni pääsi pystyyn, kehto oli vain parin metrin päässä ja hän saattoi ottaa lapsen syliinsä.

Qui-Gon näki veljentyttärensä ensimmäistä kertaa. Tyttö oli ehkä seitsemän kuukauden ikäinen ja hänellä oli kirkkaat, siniset silmät, jotka katsoivat suoraan jediin äidin olkapään ylitse.

"Hei vain," Qui-Gon sanoi koskettaen hellästi lapsen poskea. Tytön hiukset olivat vaalean hiekan ruskeat, mutta niiden tummemmat juuret muistuttivat hänen omia hiuksiaan. Lapsi tarttui kädellään hänen sormeensa ja veti sen suuhunsa. Jedi tunsi, miten tytön terävät pienet hampaat järsivät hänen sormeaan.

Saadessaan lopulta kätensä vapaaksi Qui-Gon otti kehdon mukaan ja he palasivat puutarhaan.

"Meidän ei pidä kertoa Bilille, mitä tapahtui," Danni vaati. "Hän sanoisi, että olen huono äiti, kun asetan lapseni tuollaiseen vaaraan, hänen lapsensa. Hän ei koskaan antaisi minulle anteeksi."

Kun he ehtivät talolle, Danni kertoi Bil-Ganille liukastuneensa ja pudonneensa jokeen, mutta että kaikki oli hyvin ja hänen pitäisi vain saada kuivat vaatteet päälleen. Qui-Gon uskoi, että hänen veljensä epäili tarinan taustalla olevan muutakin, mutta tämä ei kysellyt kummaltakaan mitään.

He söivät hyvän lounaan yhdessä kaikkien Jinnin lasten kanssa ja sen jälkeen Danni pyysi kaikkia tulemaan olohuoneeseen. Kaikkien istuttua ja Bes-Rinin leikkiessä Dionnen kanssa Danni kertoi uutisen, jota kukaan heistä ei ollut osannut odottaa.

"Kultaseni," hän sanoi. "Kun Qui-Gon setä lähtee, hän vie meidän pikku Dionnemme mukanaan. Hänestä tulee jedi, ihan kuin Qui-Gon sedästä, ja hän tekee tärkeitä asioita. Ja meidän kaikkien pitää olla kovasti ylpeitä hänestä ja koettaa olla ikävöimättä häntä liikaa."

Uutinen oli selvästi järkytys Jinnin sisaruksille, mutta kukaan ei ollut miellyttävämmin yllättynyt kuin Bil-Gan. Hän syleili vaimoaan ja sanoi tämän tehneen oikean päätöksen, mutta Qui-Gon näki kyyneleet naisen silmissä, kun tämä katsoi pikkuista tytärtään.

Tietäen, että Danni saattaisi yhä muuttaa mielensä, Bil-Gan ehdotti, että Qui-Gonin pitäisi lähteä heti lapsen kanssa, mutta jedi kieltäytyi sanoen veljelleen, että heidän pitäisi antaa Dannille aikaa hyväksyä päätöksensä. Jos he lähtisivät liian pian, hän sanoi, nainen saattaisi alkaa katua lapsestaan luopumista ja se katkeroittaisi hänet loppuelämän ajaksi.

Seuraavana aamuna Bil-Gan oli valmis viemään Qui-Gonin ja Dionnen kaupunkiin ja he olivat juuri kiinnittämässä lasta kiiturin turvaistuimeen, kun Danni tuli ulos omituinen ilme kasvoillaan. Bil-Gan tiesi, ettei hän ollut nukkunut koko yönä ja Qui-Gonkin saattoi selvästi nähdä väsymyksen naisen kasvoilla.

"Voiko…" hän aloitti halaten itseään säälittävästi. "Saako hänellä olla pikkuinen muisto meistä? Jotakin sellaista, mikä olisi aina hänen mukanaan? Ihan vain pikkuruinen esine?"

"Riippuu siitä, mitä tarkoitat muistoesineellä," Qui-Gon sanoi varovasti. "Ehkä."

"Tämä," Danni sanoi ojentaen kätensä ja paljastaen kämmenellään lepäävän täydellisen sileän jokikiven. "Vain tämä."

"Sanon hänelle, että hänen pitää aina säilyttää sitä erityisenä aarteenaan," Qui-Gon lupasi ottaen kiven ja laittaen sen taskuunsa. Hän tiesi, että tuhansienkin joukosta hän tunnistaisi nuo kaksi kiveä ja jopa tietäisi, kumpi niistä oli hänen. Hän osaisi antaa oikean kiven Dionnelle, kunhan lapsi olisi tarpeeksi vanha saamaan sen.

Ja sitten he lähtivät.