Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 14

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 14

Istuttuaan yksinään ja kyllästyneenä oleskeluhuoneessa suunnilleen puolen tunnin ajan, ja juuri kun meinasi torkahtaa tylsyyteensä, Ronar uskoi kuulevansa jostakin kumeaa paukutusta.

Ronar

"Öhhöh...", Ronar mutisi ja lähti käytävälle vaeltamaan ja katsomaan, mistä ääni kuului.

GM

Saatuaan jonkinlaisen käsityksen siitä, miten vaimea kaiku kulki aluksen rakenteissa, Ronar onnistui jäljittämään äänen lähteen hytteihin vievään käytävään. Hänen saapuessaan sinne hän oli paukutuksen lisäksi kuulevinaan myös huutoa. Molemmat äänet olivat lähtöisin hytistä, johon miesvangit oli sijoitettu.

Ronar

Ronar ei ollut aivan varma siitä, oliko vangeilla joku jekku mielessä. Hän kävi hakemassa kiväärinsä omasta hytistään ja meni vankien huoneen ovelle. Hän napsautti tainnutustoiminnon päälle.

"Mikä hätänä", Ronar kysyi oven läpi.

GM

"Komentaja on sairas!" kuului oven toiselta puolelta. "Apua! Lääkäri!"

Ronar

"Odottakaa hetki."

Ronar meni koputtamaan ohjaamon ovelle. "Vankiosastossa on probleemi. Miehet sanovat että komentaja on sairastunut. En ole varma, puhuvatko he totta."

GM

"Mitä kirottua?" Gambor ärähti nousten apupilotin paikalta, jossa oli nuokkunut—hyperavaruudessa olleessa aluksessa ei ollut paljoakaan tehtävää. "Mene herättämään pojat. Tulen sinne kohta."

Ronar

Ronar kiiruhti poikien huoneen ovelle.

"Yo!! Herätys ja raahatkaa ahterinne ylös! Vankiosastossa on joku probleemi ja Gambor käski herättää."

GM

"Mit-äääh tapahtuu?" Lesur kysyi haukotellen kierähtäessään alas vuoteeltaan. "Vangit?"

Certop oli nopeampi valpastumaan ja oli jo jaloillaan, kun Lesur vasta irrotteli jalkojaan huovasta. Molemmat haroivat pistooleitaan käsiinsä.

Ronar

"Vangit sanoivat komentajan muka sairastuneet, mutta epäilen, että siellä valehdellaan", Ronar selitti lyhyesti.

GM

"Gohdahan ze nähddään," Certop sanoi astuen Ronarin ohi käytävään.

Melkein samassa Gambor kiiruhti paikalle raskas pistooli toisessa ja lääkintäanalysaattori toisessa kädessään. Tukahtuneet avunhuudot ja jyskytys oveen jatkuivat.

Ronar

Ronarilla oli kivääri valmiina tainnutusasennossa, ja hän piti sitä nopeasti saatavilla, mikäli tilanne osoittautuisi huijaukseksi.

"Kuka avaa", Ronar kysyi.

GM

"Minä," Lesur tarjoutui astuen lukkolaitteen viereen samalla, kun Certop asettui häntä vastapäätä seinää vasten oven toiselle puolelle. "Valmiina?"

Saatuaan nyökkäykset kaikilta Lesur painoi oven avaajaa ja kolme hätääntynyttä keisarillista keikahti käytävään.

Ronar

Ronar katsoi, etteivät keisarilliset saisi päähänsä mitään typerää, minkä jälkeen hän tähtäsi huoneeseen etsien katseellaan komentajaa.

GM

"Viekää nämä ruumaan," Gambor ärähti työntyen kolmen kaatuneen vangin ohitse hyttiin.

Kurkkiessaan sisään Ronar näki keisarillisen upseerin käpertyneenä sikiöasentoon lattialla.

Ronar

Ronar kopautti vangitsemaansa teknikkoa kiväärin piipulla kevyesti olkapäälle.

"Ylös! Lähdetään!" hän määräsi.

GM

"Sinä!" kauhistunut teknikko kiljaisi. "Mitä sinä laitoit siihen ruokaan? Yritätkö myrkyttää meidät kaikki?"

Ronar

"Hitot mitään olen laittanut", Ronar ärähti. "Hain vain määrätyt ruoat. Kuulit mitä sanottiin, YLÖS!"

GM

Vastahakoisesti kolme vankia kömpi jaloilleen ja heidät saatiin paimennettua takaisin rahtiruumaan.

"Jään wahdigzi," Certop tarjoutui.

Ronar

"Voinko minä mennä nukkumaan, tuntuu että nukahdan kohta seisaalleni", Ronar kysyi.

GM

"Parasta kysyä Gamborilta," Lesur vastasi heidän palatessaan kohti hyttejä. "Mitä se ruokajuttu oikein oli?"

Ronar

"En tiedä", Ronar sanoi hämmästyneenä. "Hain vain ruokatarjottimia ruokalasta, siellä oli niitä jonkun verran ja kävin viemässä vangeille niin kuin Gambor käski. Ja söin itse yhden sisällön."

GM

"Hmm," Lesur hymähti. "Olisiko ruokapakkauksen suojakuoressa ollut vaurio, josta jokin vahingollinen pääsi ruokaan. Kaikkien säilyvyysrajassa ei ainakaan pitäisi olla mitään vialla. Ja ainoa, jonka ruoka voi olla haitallista ihmisille on Nik."

Ronar

"Toivottavasti se ei ollut hänen ruokansa, jonka minä vein sinne putkaan", Ronaria alkoi epäilyttää.

GM

"En tiedä," Lesur vastasi. "En usko. Hän syö yleensä aluksella mielummin ravinnepötköjä. Mutta tietyt kivennäiset, joita hän tarvitsee ovat suurina määrinä haitaksi ihmisille."

He saapuivat hyttejen luo. Gambor seisoi vankihytin ovensuussa varsin harmistuneen näköisenä.

Ronar

"Mikä sillä siis oli hätänä", Ronar kysyi. "Toivottavasti ei mitään flunssaa vakavampaa."

GM

"Hän on kuollut," Gambor vastasi synkästi.

Ronar

"Mitä??", Ronar hämmästyi. "Tappoiko hän itsensä vai oliko vika tosiaan ruoassa?"

GM

"Sillä samperin pirulaisella oli myrkkykapseli jossakin," Gambor kirosi. "Ellei joku sitten myrkyttänyt ruokaa jo aikoja sitten valdramiinilla."

"Valdramiinilla?" Lesur toisti ähkäisten. "Oletko varma?"

"Lääkintäyksikkö on," Gambor vastasi antaen analysaattorin nuoren ihmisen tutkittavaksi.

Ronar

"Mitä me teemme hänelle", Ronar kysyi. "Ei häntä tuonnekaan voi jättää."

GM

"Hänet täytyy siirtää ilmalukkoon," Gambor sanoi ottaen analysaattorin takaisin. "Tyhjennämme lukon ilmasta, mikä säilöö ruumiin tukikohdan lääkärien tutkittavaksi. Se kapseli täytyy löytää."

Ronar

"Totta", Ronar sanoi. "Tuommeko vangit takaisin sinne?"

GM

"Kyllä," Gambor sanoi tuijotellen ruumista hajamielisen, mutta harmistuneen oloisena. "Valdramiinia, hitto vie..."

"Hetki," Lesur sanoi ja kiirehti käytävään.

Ronar

"Mistä hän sitä olisi saanut? Olisiko joku oikeasti voinut myrkyttää ruokaamme sillä välin kun olimme siellä", Ronar huolestui. "Söin nimittäin yhden tarjottimellisen."

GM

"Upseeri myrkytti itse itsensä," Gambor sanoi. "Sen todistaminen muille vangeillemme vain voi olla vaikeata. Valdramiini on kasvimyrkky ja aivan liian hienostunut valinta tavanomaisiin itsemurhakapseleihin. Tavallisesti niissä käytetään synteettisiä myrkkyjä."

Ronar

"Minua tuskin tarvitaan enää tähän hätään. Olen väsynyt ja nukahdan kohta pystyyn jos en pääse lepäämään edes muutamaksi tunniksi", Ronar sanoi ja haukotteli, vähän liioitellusti tosin.

GM

"Kysy Lesurilta ja Certopilta," Gambor vastasi. "Heidän vuoronsa pitäisi jatkua vielä melkein viiden tunnin ajan. Mutta viekää ensin tuo ruumis ja tuokaa vangit takaisin. Minun täytyy puhua Nikin kanssa."

Gambor häipyi jättäen Ronarin yksin lattialle käpertyneen, kuolleen upseerin viereen.

Ronar

"Empä haluaisi olla sinun housuissasi", Ronar murjaisi ruumiille. Hän tarttui sitä jaloista ja alkoi raahata kohti ilmalukkoa.

GM

Ronar ei ollut ehtinyt kuin hytin ovelle asti, kun käytävästä kuului askelia.

"Hei! Mitä sinä touhuat?" Lesur kysyi. "Hän oli ehkä vihollinen, mutta osoita sentään hieman kunnioitusta."

Ronar

"Pitäisikö minun sitten suudella häntä poskelle", Ronar öläytti. Hän rötkäytti kuolleen upseerin ilmalukon lattialle kuin jätesäkin ja löi oven kiinni. Hän etsi ilmalukon kontrollipaneelin seinästä ja lukitsi sillä oven sekä poisti ilman kammiosta.

GM

"Ajattelin vain, että olisimme voineet kantaa hänet yhdessä," Lesur sanoi yhtä kiukkuisesti. "Hain paaritkin sitä varten, mutta jos kerran et tahdo apua minä painun takaisin nukkumaan."

Ronar

"Vangit pitää silti viedä takaisin putkaan sieltä ruumasta", Ronar sanoi yrittäen rauhoittua jälleen. "Siinä voit aina olla hyödyksi, jos auttaa haluat."

GM

"Miten vain," Lesur ärähti kääntyen kokoontaitettavien paarien kanssa takaisin kohti lääkintähuonetta. "Vien vain nämä takaisin, kun sinulla ei näemmä ole mitään kunnioitusta kuolleita kohtaan. Gambor on liian hyväsydäminen sanoakseen tätä, mutta sinulla on paha asenneongelma. Oli virhe sijoittaa kaltaisesi märkäkorva alokas kommandoryhmään."

Ronar

"Ei hätää, pääset minusta pian eroon. Gambor sanoi heittävänsä minut johonkin tykinruokaosastoon", Ronar murahti. "Saatan olla asennevammainen, kommandoksi kelpaamaton paskiainen, mutta märkäkorvaksi sinä et minua hauku."

GM

"Mutta juuri se olet," Lesur sanoi olkansa yli. "Lapsi, joka on keksinyt lähteä leikkimään sotaa. Tämä ei ole leikkiä, juniori. Jos et osaa pelata tiimin säännöillä vaarannat et ainoastaan itseäsi, mutta kaikki ryhmäsi jäsenet ja sen minkä puolesta taistelemme. En tarkoita, etteikö kukin meistä olisi valmis kuolemaan Kapinan puolesta. Mutta kukaan ei ole valmis kuolemaan sen vuoksi, että yksi ryhmästä ei pysty kantamaan omaa osuuttaan kuormasta."

Saatuaan viimeisen sanan Lesur jätti Ronarin yksin käytävään.

Ronar

Joskus tekisi mieleni vain dumpata itseni ilmalukosta, Ronar mietti itsekseen mennessään itsekseen kohti ruumaa Lesurin ilmeisesti ryhdyttyä kapinoitsevaksi kapinalliseksi. Hän vihelteli mennessään jotain iridonialaista kansanrenkutusta.

"Haloo", Ronar huudahti ruumaan olettaessaan Certopin olevan yhä siellä. "Vangit pitäisi viedä takaisin, viitsitkö auttaa? Lesur on pahalla tuulella ja meni varmaan nukkumaan."

GM

"Eriddäin ebädodden nägöizdä," Certop vastasi nojaillen seinään oven vieressä vankien istuessa parin rahtilaatikon päällä ruuman perällä. "Lesur..."

"Kuulinko nimeni?" ihminen kysyi tullessaan Ronarin perässä käytävään. "Kolme vahtia, kolme vankia. Sanoisin, että viemme ne kerralla."

Ronar

"Viedään sitten kerralla", Ronar sanoi. Hän katsoi omaksi asiakseen huolehtia vangitsemastaan teknikosta. "Sinä!" hän viittasi tälle ja käski napakasti: "Ylös ja menoksi!"

GM

Vastahakoisesti vangit nousivat seisomaan ja siirtyivät jokainen yhden vartijan kanssa käytävään. Etummaisen ehtiessä sellinä käytetyn hytin ovelle tämä kuitenkin pysähtyi eikä näyttänyt haluavan mennä sisään.

Ronar

"Mitä nyt", Ronar kysyi. "Menetkö vai pitääkö auttaa?"

GM

"Sinä tapoit hänet, tuossa huoneessa," vanki sanoi katsoen vihan ja pelon sekaisesti Ronaria. "Aiotko tappaa meidätkin? Ja mitä teit komentajan ruumiille?"

Ronar

"Emme tapa teitä, emmekä tappaneet komentajaakaan", Ronar yritti selittää mahdollisimman rauhallisesti. "Hän tappoi itse itsensä jollain kasvimyrkyllä. Ruumis taas on ...hyvässä tallessa, eikä sen pitäisi teidän takalistoanne kutittaa. Nyt sisälle, haluan syömään iltapalaa!"

GM

Lopulta, melkoisella tönimisellä, vastahakoiset vangit saatiin sullottua takaisin hyttiin ja ovi lukittiin heidän perässään.

"Hitto vie," Lesur mutisi vilkaisten kronoaan. "Tähän tuhlautui melkein tunti ajasta, jonka olisin voinut nukkua. Miksi se komentajanpirulainen ei voinut myrkyttää itseään vasta aamulla? Öitä."

Ronar

Ronar ei viitsinyt ruveta enää ruikuttamaan nukkumavuoroista: hän oli ruikuttanut yhdelle päivälle jo aivan tarpeeksi. Hän meni hyttiin ja kaivoi varustevyönsä perslaukusta eväitä. "Öitä", hän sanoi pojille ja meni käytävälle syömään.

GM

Seuranneet neljä tuntia olivat epämukavat Ronarille. Oleskelutilassa oli törmäyssuojasohva, mutta sitä ei varsinaisesti ollut tarkoitettu lepopaikaksi. Se kaartui melko jyrkästi keskelle asennetun, lattiassa kiinni olevan pöydän ympäri, eikä Ronar onnistunut saamaan siinä "ruotoaan" kunnolla suoraksi, vaikka hän koetti vääntää itseään mitä mahdottomampiin asentoihin.

Lopulta seinään upotettu krono näytti, että Ronarin piina lähestyi loppuaan ja pian olisi hänen vuoronsa mennä nukkumaan oikeaan punkkaan.

Äkkiä Ronarin yhteysradio hälytti.

Ronar

"Öhhöh", Ronar mutisi noustessaan kipäastä asennostaan ja kaivaessaan varustevyöstään yhteysradiota.

"Ronar tässä. Mikä hätänä, kuuntelen", Ronar kysyi.

GM

"Viitsitkö tulla päästämään minut uuuulos?" Brildan vielä vähän uniselta kuulostava ääni kysyi yhteysradiosta.

Ronar

"Totta kai", Ronar sanoi ja valui sohvalta alas. "Olen siellä minuutin päästä."

Ronar ravisteli itsensä horrostilasta ja lähti kohti hyttiä, jonka Brilda jakoi vankien kanssa.

GM

"Huomenta," Brilda toivotti hytin oven auetessa.

Ronar

"Hyvää yötä", Ronar naurahti ponnettomasti. "Varmaan yli kakskytneljä tuntia valvottu nyt putkeen... jahka joku pojista nousee vahtiin pääsen minäkin nukkumaan..."

GM

"He varmaan heräilevät seuraavan puolen tunnin aikana," Brilda sanoi astuen käytävään neljä tyhjää ruokatarjotinta kainalossaan. "Minä joka tapauksessa painun suihkuun."

Ronar

"Terve menoa vaan", Ronar sanoi ja sulki putkan oven. Hän istahti käytävän lattialle odottelemaan muiden heräämistä.

GM

Noin varttia myöhemmin yhä väsyneeltä vaikuttava Certop ilmestyi hytistä mutisten jotakin ilmeisesti omalla kielellään, koska Ronar ei ymmärtänyt mitä tämä sanoi.

Ronar

"Jatkatko sinä tästä", Ronar kysyi.

GM

"Jadgango minä midä?" Certop kysyi hölmistyneenä.

Ronar

"Vahtivuorossa", Ronar sanoi aivan kuin se olisi itsestäänselvyys. "Minun vuoroni on päättynyt."

GM

"Enbä uzgo, eddä dässä darvidzee izdua vahddizza gogo ajan," Certop vastasi huolettomasti. "Mudda zinä zaad gyllä vaihddaa vaaddeed ja gäydä zuiguzza ennen guin mened bunggaan. En dahdo nähddä ziinä guraa."

Ronar

"Vaihtovaatteita ei ole mutta voin nukkua kyllä ilmankin jos kura pelottaa. Suihkuun menen joka tapauksessa. Nähdään sitten aamulla", Ronar sanoi ja lähti kohti pesuhuonetta.

GM

Ronarin saapuessa pesuhuoneelle ovi on lukossa.

Ronar

Ronar muisti että Brilda oli vielä sisällä, joten hän jäi kiltisti oven ulkopuolelle odottamaan.

GM

Viisitoista minuuttia myöhemmin, juuri kun Lesur oli myös ilmestynyt käytävään matkallaan kohti oleskelutilaa ja aamiaista, Brilda astui ulos suihkutilasta.

"Erikoistilannerytmi ei sovi sinulle, veliseni," Brilda nauroi katsellen unenpöpperöistä veljeään.

"Kyse ei ole siitä," Lesur vastasi haroen hiuksiaan. "Meillä oli melkoisen tapahtumarikas nukkumavuoro."

Ronar

Suihkutilan vapauduttua Ronar meni sinne ja ensimmäiseksi kosautti nopean suihkun, minkä jälkeen hän yritti pestä mutaisia vaatteitaan. Kura oli ehtinyt kuivumaan valtaosin, joten hän rapsutti ja hieroi niin paljon kuin sai, mutta luopui hommasta nopeasti. Hän kävi vielä huuhtaisemassa vaatteista irronneen kuran suihkussa ja astui takaisin käytävään paita kietaistuna ympärilleen.

"Voin varmaan mennä nukkumaan, vai tarvitaanko minua enää missään", Ronar kysyi muilta.

GM

"Sinulla on..." Lesur vilkaisi kronoa. "Viisi tuntia aikaa nukkua."

Ronar

"Sen on sitten riitettävä", Ronar huokaisi. "Öitä."

Ronar lähti kohti hyttiään ja rötkähti sängylle ja kiskaisi peiton korviin. Hän nukahti lähes välittömästi.

GM

Viiden tunnin kuluttua—mikä Ronarista tuntui silmänräpäykseltä, koska hän oli niin väsynyt—Certop astui hyttiin ja ravisteli hänet hereille.

"Ylöz," rodialainen komensi. "Zinun nuggumavuorozi on lobuzza."

Ronar

"Midääh", Ronar murahti ja kömpi ylös sängystä. Hän kiskoi vielä hieman ruskeankirjavat vaatteensa päälleen ja raahasi itsensä käytävään. "Mitä tapahtuuuh", Ronar mutisi vielä unenpöpperöisellä äänellään.

GM

"Ei gai midään," Certop vastasi. "Mudda nuggumavuoro vaihdui, ja on zinun vuorozi bäivyzdää Lezurin ganzza."

Ronar

"Miten vain", Ronar sanoi ja lähti lyllertämään kohti oleskelutilan sohvaa, jossa hän oli lötköillyt edellisenkin vahtivuoron. Ehtisi siinä tirsat ottaa, Ronar ajatteli itsekseen.

GM

Ronarin astuessa oleskelutilaan hänelle kuitenkin selvisi, että sohva oli jo varattu. Brilda ja Lesur istuivat vastatuksin pöydän ääressä ja heidän edessään oli jokin monimutkaisen oloinen holopeli, jota sisarukset tuijottivat tiukasti.

Ronar

"Mitä, minun lötköilysohvani!", Ronar huudahti muka järkyttyneenä. "Mikä peli täällä on menossa", hän innostui ja istahti pöydän päähän seuraamaan.

GM

Molemmat pelaajat hätkähtivät, koska kumpikaan ei selvästikään ollut kuullut Ronarin tuloa. He myös katsoivat häntä murhaavasti keskeytyksestä.

"Pelin nimi on guavanee," Brilda vastasi lopulta, mutta silmäili Ronaria yhä kiukkuisesti. "Se on perinteinen illodialainen peli."

Ronar

"Guarana?", Ronar hämmästyi. "Koskaan kuullutkaan sellaisesta pelistä." Hän jäi kiinnostuneena katsomaan.

GM

"Gua-va-nee," Brilda toisti hitaasti. "Eikä ole syytä, miksi olisit kuullut. Sitä pelataan yleensä vain Illodialla. Hyvin harvat ei-illodialaiset pelaavat sitä."

Vaikka Ronar seurasi peliä jonkin aikaa, hän ei oikeastaan päässyt selville sen säännöistä. Toisinaan pelaajat siirsivät vain yhtä holografista nappulaa, joskus jopa kolmea, mutta useimmilla vuoroilla tavallinen siirtomäärä kuitenkin näytti olevan kaksi.

"Hah!" Brilda äkkiä hihkaisi. "Anna torninvartijani takaisin."

"Häiritset peliä," Lesur murahti Ronarille painaessaan laudan reunassa olevaa nappulaa, minkä seurauksena Brildan puolelle lautaa ilmestyi uusi nappula.

Ronar

"Miten vaan", Ronar sanoi ja meni oleskelutilan ulkopuolelle käytävään. Hän kaivoi jälleen varustevyönsä perslaukkua, josta löytyi hänen upseerilta varastamansa data-alusta. Hän kokeili, pääsisikö siihen sisälle.(1d20+use computer = 14+2 = 16)

GM

Harmikseen Ronar joutui huomaamaan, ettei hän onnistunut pääsemään data-alustan ohjelmiin käsiksi.

Ronar

Ronar harmistui suuresti ja yritti lukuisia eri salasanayhdistelmiä, mutta tuloksetta. Lopulta hän survoi sen takaisin perslaukkuunsa, ainakin jos hän saisi sen myytyä, saisi siitä rahaa. Häntä pitkästytti. Hän kaivoi työkalutaskustaan jakoavaimen ja ruuvarin, joilla alkoi rummuttaa monimutkaista komppia polviinsa tappaakseen aikaa.

GM

Noin tuntia myöhemmin Brilda astui ulos oleskeluhuoneesta hymyillen leveästi.

"Mitä sinä siinä istut?" tyttö kysyi.

Ronar

"Kunhan istun ja rummutan. Iridonialainen rumpumarssi, tuli erittäin tutuksi peruskoulutusjaksossa armeijassa", Ronar sanoi.

"Pra, pra, pra, pra, prap-papapap-papapap-papapap-pra pra, pra, pra, pra, prap-papapap-pap-pra", sanoivat työkalut, joilla hän rummutti data-alustaansa kevyesti.

"Kuulen vieläkin alikersantin huutavan taustalla tahtia. Onneksi täällä ei sentään tarvitse marssia."

GM

"Kivat lommot olet siihen data-alustaan tehnyt ainakin," Brilda hymyili, kun paljon vähemmän tyytyväisen oloinen Lesur ilmestyi ulos oleskelutilasta.

"Tulehan, juniori," mies sanoi. "Aika huolehtia vangeista."

Ronar

"Älä ole huono häviäjä", Ronar virnisti. "Mitä vangeille? Ruokaa ja pesulle, vai?"

GM

"Hyvin huvittavaa, juniori," Lesur ärähti, ja Brilda virnisti ilkikurisesti Ronarille veljensä selän takaa. "Teemme toisessa järjestyksessä. Ja Brilda saa järjestää ruoan, koska en usko, että he suostuvat syömään mitään, mihin sinä olet koskenut. Myrkytithän sentään heidän komentajansa..."

Ennen kuin Ronar ehti protestoida Lesur kuitenkin jatkoi. "Tai niin he ainakin itsepäisesti väittävät, ja tulevat varmasti väittämään myös jatkossa, joten turha siitä on hermostua."

Ronar

Ronar meni jälleen tottuneesti vankien hytin luokse ja avasi oven. Tällä kertaa hän oli paljon pirteämpi ja paremmalla tuulella saatuaan kunnolla unta. Hän kaivoi alikessu-minänsä jälleen varastosta esiin:

"Herätys! Ylös ja liikkeelle!", Ronar huusi ovelta ja läimäisi valot päälle. "Hyi saatana ilma on niin ettei läpi näe! Viimeinen mies siellä, ilmastointia reilummalle ja heti!"

Ronar meni itse sisälle ja sääti sen kylmälle ja täysille. Jäätävä puhuri pyyhkäisi hyttiin ja pöllytti Ronarin hieman pitkäksi venähtänyttä tukkaa.

"Sinä olet ihan sen näköinen että haluat olla ensimmäinen", Ronar sanoi vangitsemalleen teknikolle. "Eikö sana kuulu vai eikö se tehoa! Perse ylös, HETI!"

GM

Vastahakoisesti ja Ronaria kiukkuisesti katsellen teknikko kömpi ylös lattialta, johon molempien punkkien huovista ja kasaan mytätyistä vaatteista oli tehty jonkinlainen hätävaravuode—ilmeisesti teknikko oli alimpana "nokkimisjärjestyksessä" ja oli saanut kurjimman pedin.

Ronar

"Missä pyyhkeet ja saippua on, hän ehdottomasti tarvitsee sellaista", Ronar kysyi ja nyrpisti nenäänsä tämän hajulle.

GM

"Ulos sieltä nyt vain," Lesur ärähti ovelta mulkoillen vihaisesti—Ronar äkkiä tajusi, että kiukku kohdistui enemmän häneen kuin vankiin."

Ronar

"Miten vain", Ronar sanoi silmät pyöreinä ja talutti vankinsa huoneesta kohti kylppäriä.

GM

Heidän jäätyään kahden käytävään Lesur kiepahti äkäisesti kasvokkain Ronarin kanssa ja tönäisi tämän olkapäistä päin käytävän seinää.

"Mitä kirottua luulit tekeväsi mennessäsi sisälle?" hän ärisi kasvot vain kymmenen sentin päässä Ronarin kasvoista. "Tiesin, että olet asennevammainen ja itsemurhahakuinen, mutta en odottanut sinun ottavan noin idiootteja riskejä. Mennä nyt aseettomana kolmen vangin keskelle. Etkä edes varmistanut ennen sisälle menoa, olinko minä—sinun taustatukeji, jos saan muistuttaa—valmiudessa. Jos joku heistä olisi käynyt kimppuusi en olisi edes voinut ampua, koska olisin saattanut osua sinuun ja siitä vasta haloo olisi noussut."

Ronar

"Jos joku heistä olisi käynyt kimppuuni, hän ei olisi tällä hetkellä enää maallisessa maailmassa", Ronar ärjäisi takaisin. "Saatan olla asennevammainen, mutta hengissä pysyminen vaikuttaa edelleen mielekkäältä, ja sen takia en ota mitään sellaisia riskejä, jotka voisivat olla henkeni kannalta turhia. Enkä ole aseeton", hän keskeytti ja nosti paitaansa, jonka alla olleessa kotelossa hänen pistoolinsa oli edelleen napakasti. "Kukaan ihminen ei hyökkää muutaman sekunnin sisällä heräämisestä pirteänä ja taisteluvalmiina olevaa vihollista vastaan, ellei ole todella itsemurhahakuinen."

GM

"Entä mistä tiesit, että he nukkuivat?" Lesur kysyi antamatta tuumaakaan periksi. "Huone, jossa on pimeää ja hiljaista ei vielä kerro, etteikö joku voisi vain teeskennellä juuri saadakseen jonkun kaltaisesi varomattoman hölmön ansaan."

Ronar

"Sanoit minua joskus asennevammaiseksi. Kannattaisi katsoa ensin omaa käytöstään ennen kuin alkaa arvostella toisia", Ronar sanoi tyynesti ja talutti vangin käytävää pitkin kylpyhuoneeseen saatuaan viimeisen sanan.

"Pyyhkeistä ja saippuasta en tiedä, katso sieltä jos on", hän sanoi vangille. "Kymmenen minuuttia aikaa!"

(GM huom: vanki on kylpyhuoneessa ja Ronar Lesurin kanssa ulkopuolella)

(Oups! Yliviivataan siis tuosta noita romppeita.)

GM

"Koetan vain pitää sinut hengissä," Lesur tokaisin kääntäen selkänsä Ronarille. "Pieni määrä kiitollisuutta ei olisi pahitteeksi."

Ronar

Ronar ei keksinyt mitään järkevämpää tekemistä, joten hän istui taas lattialle ja alkoi jälleen rummuttaa päähänsä soimaan jäänyttä iridonialaista rumpumarssia:

Pra, pra, pra, pra, prap-papapap-papapap-papapap-pra pra, pra, pra, pra, prap-papapap-pap-pra.

GM

Viisitoista minuuttia myöhemmin—jonka aikana Ronar ehti huomata selvästi typerän paukutuksensa käyvän Lesurin hermoille, koska nuori mies puristeli käsiään nyrkkiin, mutta kieltäytyi itsepäisesti osoittamasta muita merkkejä siitä, että olisi edes tiennyt Ronarin olevan samassa käytävässä—vanki ilmestyi esiin kylpyhuoneesta. Lesur otti tiukan otteen vankin olkapäästä ja lähti työntämään tätä edellään takaisin hyttejä kohti.

Ronar

"Lesur ei selvästikään ole musiikkimiehiä", Ronar naurahti mennessään hakemaan seuraavaa. "Älä pingota noin hirveästi. Tiedän olevani ja olleeni viime aikoina typerä, mutta voin kyllä sanoa, ettet itse ole sen parempi. Voimmeko nyt unohtaa keskinäiset kärhämämme edes pariksi päiväksi niin selviämme tästä reissusta kotiin kunnialla. Sen jälkeen kun minut on siirretty jonnekin muualle, saat vihata minua ihan rauhassa niin paljon kuin ikinä haluat. Okei?"

GM

"Olkoon," Lesur huokasi. "Tämän kokoinen alus käy aika ahtaaksi, jos koko ajan tömäilemme toisiimme. Seuraava, ulos."

Ensimmäisen vangin mennessä sisälle seuraava astui käytävään. Lesur sulki oven ja osoitti vangille suuntaa, johon tämä tuli lähteä.

Ronar

Ronar seurasi vankia ja katsoi, että tämä meni pesuhuoneeseen kuten oli sovittu. Hän viittoi tämän peremmälle.

"Kymmenen minuuttia", Ronar sanoi vangille ja sulki oven tämän mentyä sisään.

GM

Käytävään laskeutui hiljaisuus kunnes vanki palasi takaisin ja tuli aika viedä tämä takaisin ja hakea viimeinen.

Ronar

"Takaisin tuohon suuntaan", Ronar sanoi vangille rauhallisesti ja osoitti tälle, mihin suuntaan pitäisi mennä. "Iso kaveri siellä opastaa." Hän katsoi, että vanki päätyi turvallisesti Lesurin syliin ja lähti hakemaan seuraavaa.

GM

Viimeinen vanki ei tarjonnut sen kummempaa haastetta. Kun tämäkin oli käytetty suihkussa ja kaikki kolme lukittu takaisin hyttiin Lesur häipyi etsimään siskoaan.

Ronar

Lesurin raivoaminen ei ollut pahemmin Ronarin pirteyttä kadottanut. Hän meni keittiöön vihellellen mennessään ja katsoi, mitä aluksella oli tarjota hänelle aamiaiseksi.

GM

Vähän Ronarin jälkeen Brilda astui oleskeluhuoneeseen ja ryhtyi penkomaan säilöntäyksikköä löytääkseen vangeille valmisruokatarjottimet.

Ronar

"Terve taas, näin pitkästä aikaa", Ronar sanoi mussuttaessaan ruokatarjottimen sisältöä. "Joko kuulit uutiset?"

GM

"Uutisen?" Brilda kysyi kasaten kolme tarjotinta pinoksi ja tasapainotellen nippua yhdellä kädellä, kuten Ronar oli joskus nähnyt ammattitarjoilijoiden tekevän. "Minkä uutisen?"

Ronar

"Tämä on viimeinen tehtäväni tämän ryhmän kanssa", Ronar sanoi. "Gambor sanoi heittävänsä johonkin tykinruokaosastoon."

GM

"Kuulin siitä," Brilda sanoi. "Harmi. Toisaalta ymmärrän häntä. Et ole valmis tämänkaltaiseen vastuuseen. Hänen on ajateltava koko ryhmän turvallisuutta."

Ronar

"Niin. Olen vaaraksi turvallisuudelle", Ronar sanoi hymyillen. "Eikä ole ensimmäinen kerta kun kuulen tuon."

"Totta puhuen olen saanut vain jalkaväkikoulutuksen ja sen päälle puolitoista vuotta upseeriopetusta", Ronar sanoi. "Paikkani taitaa tosiaan olla jossain muualla kuin kommandoryhmässä."

GM

"Älä ota sitä raskaasti," Brilda hymyili. "Minulla ei ollut lainkaan taistelukoulutusta ennen kapinaan liittymistä. Mutta opin nopeasti. Oli oikeastaan virkistävää, että ryhmässä oli välillä joku toinen aloittelija, joku vihreämpi kuin minä."

Ronar

"On minulla taistelukokemusta ollut tätä ennenkin", Ronar sanoi. "En tosin ollut pinnalla, vaan ampujana tykkialuksessa, joten eipä siinä kummemmin taistelukokemusta saatu. Alus vain laski taisteluryhmän pinnalle ja minun piti tykittää suojatulta niin, että ryhmä ehti suojaan. En ole viitsinyt edes mainita aiemmin, sillä taistelukosketus ei kestänyt edes minuuttia ennen kuin alus vedettiin takaisin. Ja sitten jo Gamborille mainitsemani soolokeikka karatessani sieltä sotilasakatemiasta. Että en aivan vihreä ole, vaikka saatan sellaiselta vaikuttaakin aina välillä."

GM

"En tarkoitakaan vihreydellä taistelukokemuksen täydellistä puuttumista," Brilda sanoi. "Vaikka oma tämänhetkinen kokemukseni kyllä ylittää tuon. Tarkoitan sitä, että aina, joka ikinen kerta, kun uusi jäsen liitetään joukkoon, joka on ollut yhdessä aiemminkin, tämä on ryhmän "alokas". Ja häntä kohdellaan sellaisena. Mutta nyt minun täytyy kiitää. Sotavankeja ei saa tappaa nälkään."

Yhä tarjottimia tasapainotellen Brilda lehahti ulos oleskeluhuoneesta.

Ronar

Ronar jäi mussuttamaan aamiaistaan. Kun tarjotin tyhjeni, nälkä oli edelleen sen verran huutava, että Ronar meni kaapille kaivamaan lisää.

GM

"Ronar," Gambor tervehti astuen oleskeluhuoneeseen. "Voitko toimittaa sen kirjallisen raportin pian?"

Ronar

"Ai niin se kirjallinen raportti", Ronar parahti. "Arvaa olenko muistanut!"

GM

"Muut ovat jo palauttaneet omansa," Gambor sanoi moittivasti. "Ja minun on valmisteltava niistä yhteenveto kenraalille ennen saapumistamme. Lisäksi on tietysti raportoitava viimeöiset tapahtumat. Pistähän sitten toimien, poika."

Ronar

"Pakko kait se sitten on", Ronar sanoi. "Mistä löytyy paperia?"

GM

"Paperia?" Gambor naurahti. "Enpä tuota tiedä. Mutta data-alustan ja tyhjiä tietokortteja löydät tuolta hyllyltä. Laita alusta takaisin, kun olet valmis ja tuo kortti minulle. Aion kuulustella vankeja, joten koputa ennen kuin tulet hyttiini."

Niine hyvineen Gambor otti itselleen ruokatarjottimen ja poistui oleskelutilasta.

Ronar

Ronar otti data-alustan hyllyltä. Hän työnsi tietokortin levyasemaan, kaivoi kirjoitusohjelman esille ja alkoi näppäillä:

"Tehtävä tuhota keisarillinen valvonta-asema Feenalla osana Arransio-partiota. Vaikeuksien kautta voittoon, niin sanotusti. Aluksi tapahtui eräässä paikallisessa baarissa eräs hätiköinnistäni johtunut välikohtaus kolmen iskusotilaan kanssa, jossa viholliset saatiin lopulta kukistettua ilman omia tappioita. Jatkoimme siitä eteenpäin valvonta-asemalle..."

Ronar kirjoitteli niin totuudenmukaisesti kuin mahdollista asettamatta itseään hirveän huonoon valoon. Siviilin ampumisen hän sivuutti sivumaininnalla "vaaratilanne aseistautuneen siviilin kanssa, jossa koin tainnutuslaukauksen parhaaksi vaihtoehdoksi". Hän tarkasti vielä kieliopilliset virheet, joita hänelle aina silloin tällöin peruskieltä kirjoittaessa tuli, minkä jälkeen hän tallensi työnsä, palautti data-alustansa ja lähti kiikuttamaan korttia Gamborille.

"Ronar tässä", hän sanoi Gamborin ovella koputtaessaan. "Se pyytämäsi raportti olisi valmis."

GM

"Tule sisään vain," Gamborin ääni vastasi ja ovi liukui auki ilmeisesti sisäpuolelta aukaistuna. "Olen juuri nyt yksin, mutta seuraavan vangin pitäisi tulla aivan kohta."

Ronar

"Tuossahan tämä nyt on valmiina, ei järin pitkä, mutta yritin kertoa kaiken olennaisen", Ronar sanoi ja ojensi datakorttinsa Gamborille.

GM

"Hmmm," Gambor sanoi ottaen tietokortin vastaan. "Hyvä on. Voit mennä."

Ronar

Ronar poistui Gamborin hytistä ja palaili takaisin oleskelutilaan.

GM

Matka takaisin viidakkoplaneetalla sijainneeseen tukikohtaan oli pääosin rauhallinen. Vangit eivät tehneet mitään tyhmää ja kaikki aluksella tottuivat melko pian poikkeukselliseen kuuden tunnin vuorojärjestykseen.

Ronar

Ronar odotteli jo tukikohtaan paluuta. Hän oli muutaman kerran yrittänyt edelleen saada varastamaansa data-alustaa avattua, mutta se ei auennut mitenkään vaan meni lopulta lukkoon kun hän oli näppäillyt salasanan liian monta kertaa väärin. Hän nukkui hyvin ja söi paremmin kuin pitkään aikaan. Hän alkoi myös jälleen kuormittaa kehoaan erinäisillä harjoituksilla ja rahtilaatikoita ja muuta nostelemalla aikansa kuluksi. Arransion miehistö tuli myös tutuksi monien erilaisten iridonialaisten rumpumarssien kanssa.

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus