Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 18

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 18

Jo ensimmäisten kahden viikon aikana Ronar alkoi aavistella, miksi vähäpätöisen, keskellä-ei-mitään olevan tukikohdan vartijan tehtävää käytettiin sekä rangaistuksena että kokeena sotilaan kelvollisuudesta. Homma oli tylsempää kuin hän olisi voinut edes kuvitella: päivästä toiseen hän joutui tallaamaan samoja jälkiä tukikohdan ympärillä, tai sitten istumaan yösydännä väsyneenä toisen väsyneen vartijan kanssa tukikohdan valvontahuoneessa tuijottamassa valvontakameroiden kuvaa. Eikä malmikuljetustenkaan vahtiminen ollut sen hohdokkaampaa.

Silloin tällöin järjestetyt taistelu- tai pelastusharjoitukset rikkoivat hetkellisesti tylsyyttä, mutta nekään eivät koskaan kestäneet paria tuntia pidempään. Jotain huvia sentään tarjosi mahdollisuus käydä vapaapäivinä kaupungissa, mutta silloinkaan kaivostukikohdan väki ei täysin päässyt eroon tiedosta, että he olivat kapinallisia joukkoja peitetehtävässä. Keisarilliset ja paikalliset vartijat vahtivat silmä kovana kaikkia liikkujia erityisesti niinä päivinä, joina järjestettiin liitopyöräkilpailuja, ja aina kisoista poistumisen jälkeen Ronar ja tämän toverit olivat suorastaan helpottuneita päästessään pois paikasta, jossa he olivat tunteneet olevansa kuin mikroskoopin alla.

Näin kului Halroenin tehtävän neljä ensimmäistä kuukautta ja Ronar alkoi jo hiljalleen laskea päiviä siihen, kun heidän vaihtomiehistönsä saapuisi.

Sitten eräänä yönä hän heräsi sikeimmästä unestaan siihen, kun taisteluhälytys rääkyi joukkoja hereille.

Läpikäytyjen harjoitusten ansiosta Ronar tiesi, että hänen kuuluisi mennä valvontahuoneen vieressä sijaitsevaan valmiushuoneeseen täydessä taisteluvarustuksessa.

Ronar

Ronar nousi punkastaan pahantuulisena herättyään kesken maanmainion unen, mutta tajuttuaan mistä oli kyse, hän vakavoitui välittömästi. Hän kiskoi ylleen vaatteensa, kiinnitti varustevyön taskuineen housuihinsa ja heitti ylleen panssarin ja kypärän hän asetteli päähänsä. Hän siirtyi ohjeiden mukaan valmiushuoneeseen mahdollisimman ripeästi touhottaen ympäriinsä: "Tietääkö kukaan, mistä on kyse?" Hän tunsi adrenaliinin kuohahtavan suoniinsa jälleen pitkästä aikaa moneen kuukauteen.

GM

Kaikki Ronarin käytävässä kohtaamat henkilöt pudistivat päätään yhtä epätietoisina kuin Ronar, mutta jatkoivat puolijuoksua komentohuonetta kohti. Komentohuoneeseen astuessaan Ronar näki luutnantti Valmeorin juttelevan vakavan näköisenä naisvartijan, Jenna Anderin, ja tämän kanssa vartiossa olleen paikallisen vartijan kanssa komentopöydän takana auditorion muotoisen huoneen etuosassa. Vesto, Valmeorin toimeenpanoupseeri, seisoi sisääntulo-oven luona ja laski saapuvat henkilöt.

Ronar

Ronar palloili ympäriinsä hetken aikaa, mutta tajusi sitten mennä istumaan yhdelle huoneen penkeistä.

GM

Kun kaivostukikohdan koko henkilökunta oli paikalla, Vesto antoi merkin Valmeorille ja tämä sammutti taisteluhälytyksen.

"Huomio!" sullustani huudahti—ehkä hieman tarpeettomastikin, koska kaikki huoneessa olijat jo tuijottivat odottavasti auditorion etuosaa kohti. "Ensinnäkin, me emme ole hyökkäyksen kohteena."

Tämä herätti hieman harmistunutta mutinaa ympäri huonetta, mutta Valmeorin, Veston ja kahden vartijan synkät ilmeet kertoivat, että kyseessä oli jotain muuta kuin yöllinen taisteluharjoitus.

Ronar

Ronar odotti kärsimättömänä ohjeiden jatkoa. Hän hypisteli kivääriään levottomana.

GM

"Teidät kutsuttiin tänne äärimmäisen tärkeän uutisen vuoksi," Valmeor jatkoi kun mutina vaimeni. "Jenna ja Levenrey tallensivat tämän HoloNetin uutislähetyksen."

Huokaisten raskaasti sullustani käynnisti uutistallenteen, joka alkoi pyöriä auditorion isolla näyttöruudulla.

"...Organan suorittama laiton joukkotuhoaseiden kokeilu on johtanut koko Alderaanin planeetan tuhoon," uutistenlukija ilmoitti.

Ronar

"Jaa että mitääh??", Ronarilta pääsi. "Räjäyttävät planeettansa noin vain? Luulin Alderaania liittolais..."

Ronar vaikeni kun hän alkoi pikku hiljaa päästä kärryille Alderaanin tuhoon johtaneesta tapahtumaketjusta. Hänen suunsa loksahti auki.

"Eihän Imperiumi mitenkään ole voinut...", Ronar mutisi lähinnä itsekseen.

GM

Ronar ei ollut ainoa, joka ei pystynyt pitämään suutaan kiinni. Epämääräistä huutelua kuului kaikkialta huoneesta, mikä peitti hetkeksi uutistenlukijan äänen. Siitä, mitä Ronar sai muiten mutinoista selvää, yleinen mielipide näytti heijastelevan hänen omaansa: Alderaanin tuho ei mitenkään voinut olla kapinallisten aikaansaannosta.

"Sitten muihin uutis—" uutistenlukija jatkoi, mutta Valmeor sulki tallenteen.

"Kuten kaikki varmasti tiedätte, Alderaanin prinssipuoliso Bail Organa on yksi Kapinaliiton merkittävimmistä tukijoista," sullustani sanoi kuuluvasti hiljentäen yhä jatkuneen järkyttyneen mutinan. "Emme vielä tiedä, mitä on tapahtunut, mutta tämän on pakko olla keisarillista propagandaa. Emme ole täysin varmoja edes siitä, josko Alderaanille todella on tapahtunut jotakin."

"Ei ole mahdollista," Mawin sanoi äänekkäästi. "Kokonaista planeettaa ei voi tuhota tuosta vain."

Ronar

"Alderaan ei edes ole mikään pikkuinen planeetta", Ronarkin innostui kommentoimaan. "Sellaisen posauttamiseen tarvittaisi isompi pyssy kuin mitä voidaan rakentaa."

GM

"En tiedä," eräs paikallisista kaivoksen työntekijöistä sanoi. "Riittävästi jotain tarpeeksi tehokasta räjähdettä riittävän syvällä planeetan kuoren alla..."

"Et kai usko, että alderaanilaiset olisivat voineet aiheuttaa jotain sellaista itse?" Tris protestoi. "Eivät ikinä! Imperiumin on pakko olla tämän takana."

"Hei hei hei!" luutnantti kohotti käsiään saadakseen hiljaisuuden saliin. "Rauhoitutaanpa hieman. Siitä tuskin on epäilystäkään, etteikö Alderaanille olisi tapahtunut jotakin vakavaa. Mutta toistaiseksi emme tiedä, mistä on kyse. Tästä eteenpäin jokainen tässä tukikohdassa on tarkkailija. Kaupunkilomat muuttuvat osaksi tehtävää. Jokaisen on kuunneltavaa jokaikistä huhua ja väitettä, joka tästä tapauksesta esitetään."

Ronar

Ronar nyökkäsi myöntävästi. Hänen mieleensä muistui hetki, jolloin hän oli saanut selville totuuden vanhempiensa kuoleman takana, ja hän vannoi, että Alderaanin tapaus selviäisi hänelle yhtä lailla. Hänen puhesuontaan alkoi jälleen pulputtaa niin rankasti, että hän innostui pitämään oman puheenvuoronsa.

"Oli väite totta tai tarua, oli tuho todellinen tai imperiumin propagandatoimiston häiriintyneiden mielten tuotos, meidän täytyy saada totuus selville. Planeetan tuhoaminen on vakava asia, tässä puhutaan ei ainoastaan miljoonista, vaan miljardeista hengistä. Mikäli Imperiumilla on tosiaan käytössään planeetan tuhoamiseen tarvittava teknologia, emme taistele enää tyranniaa ja sortoa, vaan täydellistä hävitystä vastaan. Ja sitä taistelua minä en aio hävitä, ja toivon, että te kaikki olette mukana yhtä vahvassa hengessä. Täältä käsin me emme Alderaanin hyväksi voi muuta kuin tarkkailla tilannetta, mutta sen teemme niin hyvin kuin voimme."

Ronar vaikeni hetkeksi, ja hänen tavallisen typerä itsensä pulpahti jälkeen pinnalle pienen kuohunnan jälkeen.

"Äh... Innostuin ihan juhlalliseksi, en häiritse enää", hän sanoi ja istuutui. Hän puri huultaan, hän ei ollut ihan varma, oliko jälleen töpännyt.

GM

Ronar huomasi, miten kaikki tuijottivat häntä ja punastui, mutta tovereiden kasvoilta ei nyt paistanut ärtymys tai harmi, vaan yllätyksen sekainen ihailu.

"Ronarin puheissa on perää," Valmeor sanoi. "Ylihuomenna on malmipäivä. Toivottavasti aluksen väellä on jotain tietoa asiasta. Sitä ennen Tialla ja Vestolla on vapaapäivä, joten heti aamulla he lähtevät kaupunkiin kuulostelemaan, mitä siellä puhutaan. Ja joka ikinen meistä on erityisen tarkkana. Tris, sinä tunnet tietokoneet meistä parhaiten ja tiedät mitä tehdä."

"Kyllä, sir," durolainen nainen nyökkäsi ja kiiruhti valvontahuoneeseen. Avoimen oven lävitse Ronar näki paikaltaan, miten duron pää kumartui aseman tietokoneyhteyden puoleen.

Ronar

"Vartija ei varmaan voi erityisemmin olla hyödyksi muuten kuin tekemällä työtään", Ronar kysyi toettuaan saamastaan huomiosta. "Paitsi tietysti vapaalla."

GM

"Vain tekemällä työtään," luutnantti nyökkäsi katsoen vuorollaan jokaiseen vartijaan. "Ja pitämällä korvansa auki ja suunsa kiinni kaupungilla käydessään. Tänä yönä emme voi tehdä enempää. Voitte mennä takaisin nukkumaan. Tiedän kyllä, ettei nukkuminen tämän uutisen jälkeen ole helppoa, mutta tarvitsemme teidät valppaina huomenna ja seuraavina päivinä. Poistukaa."

Ronar

Ronar lähti muiden matkassa pois auditoriosta ja suuntasi kohti punkkaansa.

GM

Väsymyksestä huolimatta Ronarin oli hieman hankalaa saada unta, mutta hänen onnekseen hänellä oli iltavuoro seuraavana päivänä, joten hän pystyi nukkumaan aamulla hieman tavallista pidempään. Koko päivän jokainen HoloNettiin yhdistetty laite toisti uutislähetyksiä, mutta koska kaikki viralliset kanavat olivat Imperiumin hallussa kaikki lähteet syyttivät Alderaanin tuhosta Bail Organan asekokeilua.

Tukikohdan mieliala oli levoton koko päivän. Ronaria harmitti joutua illaksi kiertopartioon, koska sen vuoksi hän joutui olemaan ulkona juuri, kun Harloenin pääuutiskanava esitti jokailtaisen uutislähetyksensä. Hänen lopulta päättäessä vuoroaan puolen yön aikaan, hän sattumalta kohtasi ruokasalissa Trisin. Naispuolinen duro näytti erittäin väsyneeltä ja muutenkin surkealta.

Ronar

"Jeh! Terve Tris! Mikä on, kun suupielet roikkuvat noin alhaalla", Ronar kysyi touhottaessaan ruokalaan.

GM

"Tarvitseeko sitä kysyä?" Tris vastasi huokaisten. "Alderaan. Tietokoneyhteydet käyvät kuumina kaikista huhuista, joita planeetan tuhosta liikkuu, mutta kukaan ei oikeasti näytä tietävän mitään. Tähän mennessä kuitenkin alkaa näyttää selvältä, että planeetta todella on tuhoutunut—tai tuhottu."

Tapa, jolla Tris painotti viimeistä sanaa hän teki selväksi, että naisen epäilys ainakin kohdistui Imperiumiin, vaikka tämä ei maininnutkaan hallitusta erikseen.

Ronar

"Jos se on todella tuhoutunut, on aivan ilmiselvää, että Imperiumi on sen takana. Alderaania tunnen sen verran, ettei heillä voi olla hallussaan teknologiaa, joka riittäisi koko planeetan tuhoamiseen", Ronar sanoi. "Ja epäilen Imperiumin olevan sen verran kartalla kapinoinnista, että he tietävät pääosan alderaanilaisista tukevan joko suoraan tai epäsuorasti meitä."

GM

"Ainakin planeetan johtoporras tukee—tuki," Tris nyökkäsi istuen raskaasti yhden ruokasalin pöydän ääreen mutustelemaan haluttomasti ruokatarjottimen sisältöä. "Mutta en tajua, miten edes Imperiumilla voisi olla keino kokonaisen planeetan tuhoamiseen. Ja miten kukaan voi aiheuttaa niin suurta tuhoa? Onhan joukkomurhia tapahtunut lähes planetaarisessa mittakaavassa ennenkin, mutta..."

Ronar

"Ja miten edes Imperiumi yleensä saattaa määrätä kokonaisen planeetan tuhon", Ronar jatkoi.

GM

"En osaa edes kuvitella," Tris vastasi. "Eikä Alderaan edes ole ollut aseistettu vuosikausiin. Jos Imperiumilla tosiaan on planeettoja tuhoava ase, kukaan ei ole turvassa missään."

Ronar

"Tuntemattomille alueille ei Imperiumikaan mene", Ronar sanoi. "Siellä majailevat ehkä ovat turvassa. Ja Coruscantia Imperiumi myöskään tuskin tuhoaisi."

GM

"Mutta emme mekään voi etsiytyä turvaan Imperiumin keskukseen," Tris sanoi painottaen Coruscantin uutta "virallista" nimeä pilkallisesti. "Enkä luottaisi siihen, että Tuntemattomista alueistakaan olisi meille suurta iloa. Kansani on pitkään kulkenut avaruusväylillä ja tutkijamme ovat kertoneet melko karmivia tarinoita lajeista, joita ovat kohdanneet tunnetun avaruuden ulkopuolella."

Ronar

"En minä ainakaan ajatellut karata mihinkään. Taistelen niin kauan kuin henki pihisee. Tai, näillä näkymin marssin ympyrää kaivoksen ympäri..."

GM

"Tämä komennus loppuu parin kuukauden päästä," Tris huomautti vilkaisten Ronaria ilmeisesti ihmetellen tämän itsesääliltä kuulostanutta kommenttia. "Mutta en tiedä, onko meillä enää silloin Kapinaliittoa, johon palata…"

Ronar

"Totta kai on", Ronar sanoi silmät pyöreinä. "Vaikka tukikohta tuhottaisi, kapinointia ei saada koskaan nitistettyä, kunnes Imperiumi on raunioina."

GM

"Mutta miten pystymme taistelemaan jotain sellaista vastaan, joka voi tuosta vain tuhota planeetan jalkojemme alta?" Tris kysyi kuulostaen epätoivoiselta. "Miten jokin sellainen pysäytetään?"

Ronar

"Olen varma, että päätukikohdassa kapinallisten parhaimmat aivot pohtivat samaa koko ajan", Ronar sanoi lohduttavasti. "Ja epäilen todella, että he tulevat heti ensi teokseen posauttamaan Harloenin."

GM

"Toivon sitä," väsyneesti Tris työnsi puoliksi syödyn ruokansa syrjään. "Koetan nyt nukkua... En ole nukkunut hetkeäkään sitten sen hälytyksen. Öitä."

Hitaasti kävellen Tris vei tarjottimensa pois ja häipyi käytävään.

Ronar

Ronar lähti itsekin nukkumaan: kello oli jo yli puolenyön ja häntä väsytti kiertopartion jälkeen. Hän kiskoi jälleen peiton korvilleen ja yritti saada unen päästä kiinni.

GM

Seuranneena aamuna—jonka olisi pitänyt olla Ronarin vapaapäivä—malmikuljetuksen vartijat komennettiin tavalliseen tapaan valmiiksi lähtöön kymmeneksi. Koska vartijat olisivat koko päivän työtehtävässä, heidät käskettiin pukemaan ylleen kaivosyhtiön logolla varustetut työasunsa.

Ronar

Ronar vihasi työhaalariaan yli kaiken: Hänen kokonsa oli yleensä ottaen L, mutta tämä haalari oli silti hänelle aivan liian iso. Lisäksi värinä oli kesän muotiväri, ruskeanharmaa, ja Ronar masentui aina joutuessaan pitämään sitä. Hän olisi halunnut ryhtyä ruikuttamaan vapaapäivänsä pilaamisesta, mutta valmistautui kuitenkin lähtöön tavallisen asiallisesti. Hän kiinnitti varustevyönsä taskuineen ja pistooleineen huolellisesti haalarin vyönlenkkeihin ja meni ...sinne, minne malminkuljetuspäivänä pitäisikin mennä.

GM

Ronar tajusi, ettei valittamisesta todellakaan olisi hyötyä—ja olihan hän joutunut aiemminkin luopumaan vapaapäivistään malminkuljetuksien vuoksi—koska jopa luutnantti Valmeor oli lähdössä mukaan. Upseeri harvoin seurasi malmikuljetuksien mukana, lähettäen tavallisesti kersantti Veston mukaan, kun oli toimitettava kirjalliset raportit.

"Kaikki kyytiin," Valmeor sanoi viitaten neljään kaksipaikkaiseen kuormakiituriin ja niiden lisäksi paikalla olleeseen maakiituriin.

Ronar tiesi paikkansa kuormakiiturin vartijana ja kiipesi kyytiin paikallisen kuskin viereen.

Ronar

"Terve", Ronar sanoi kuljettajalle istahtaessaan pelkääjän paikalle. "Olet varmaan jo kuullut uutiset?"

GM

"Kukapa ei olisi?" paikallinen vastasi nyökäten tervehdykseksi. "Saatoin jopa kuulla ennen niitä, jotka olivat tukikohdassa. Olin nimittäin kaupungissa, kun tieto tuli. Melko uskomatonta."

Keskustelu keskeytyi kun ensimmäisenä kulkenut maakiituri lähti liikkeelle ja koko joukko seurasi sitä kohti kaupunkia.

Matka kesti hieman yli kaksi tuntia ja vähän puolen päivän jälkeen kiiturikolonna pysähtyi laskeutumistaso 510:n eteen.

Ronar

Ronar kömpi kiiturista ja venytteli reilusti kökötettyään kiiturissa monta tuntia putkeen.

"Tiedätkö, mitä siellä Alderaanilla oikein tarkemmin ottaen tapahtui", Ronar kysyi pilotilta. "Tuskin Organa nyt omaa planeettaansa posauttaisi."

(GM kysymys: Kenelle Ronar oikeastaan puhuu?)

(Vastaus: Uskoakseni paikalliselle kapinallisia tukevan kaivosyhtiön työntekijälle, mutta tosiaan, hyvä pointti.)

GM

Noustuaan kiiturista Valmeor marssi heti laskeutumistasolle johtavien isojen rahtiovien viereiselle pikkuovelle ja naputteli tunnistuskoodin lukkolaitteeseen. Sitten sullustani katosi hetkeksi sisälle oven avautuessa ja hetkeä myöhemmin suuret ovet avautuivat, jotta kuormakiiturit saatiin ajetuksi odottavan rahtialuksen luokse.

Ronar tiesi, että vartijana hänen odotettiin seuraavan kuormakiitureita jalan tämän lyhyen matkan verran. Kun koko joukko oli laskeutumisalustan seinien sisäpuolella Valmeor sulki portit. Kiertäessään yhden kuormakiiturin ympäri Ronar yllättyi nähdessään tämänkertaisen rahtialuksen. Se oli paljon pienempi kuin tavallisesti—joskin silti kykenevä kuljettamaan sen pienen raaka-ainemäärän, jonka kaivos oli tuottanut kahdessa viikossa.

Mutta suurin yllätys Ronarille oli se, että hän itseasiassa tunsi aluksen: se oli Nebula Hopper.

Ronar

Ronar innostui välittömästi: Suuressa galaksissa hän harvoin näki tuttuja. Hän kurkki kärsimättömästi nähdäkseen, oliko hänen salakuljettajaystävänsä Mandellakin paikalla.

GM

"Mikä nyt on hätänä?" eräs kiiturikuski kysyi hermostuneesti pistooliaan sormeillen, kun näki Ronarin kuikuilun.

Ronar

"Eipä mitään, minulla on vain sellainen tunne, että tunnen tuon aluksen pilotin", Ronar sanoi hyväntuulisesti.

GM

Kuormakiiturin kuljettaja henkäisi selvästi helpotuksesta, mutta ei täysin rentoutunut. Hetkeä myöhemmin Ronar näki, miten Valmeor astui laskeutumistasolle pienestä toimistotilasta, jossa suurten lastiovien hallintalaitteet olivat, yhdessä valkotukkaisen salakuljettajanaisen kanssa. Vaikka Ronar ei nähnyt naisen kasvoja—tämä puhui sullustanille ja Ronar näki vain naisen takaraivon—hänellä ei ollut epäilystäkään, etteikö kyseessä olisi ollut Vera Mandella.

Ronar

Ronar jälleen innostui välittömästi. Hän ei malttanut olla paikoillaan, vaikka olikin nähnyt muiden epäluulon hänen uteliaisuuttaan kohtaan, vaan hän huudahti: "Terve Vera", ja heilutti tälle kättään villisti.

GM

Nainen pyörähti selvästi ällistyneenä ympäri niin että valkoiset hiukset ja pään ympärille sidottu punainen huivi heilahtivat.

"Ronar?" Vera sanoi selvästi yllättyneenä ottaen pari askelta lähemmäksi. "Miten sinä täällä olet? Ei, unohda, että kysyin."

Ronar

"Satuin vain päätymään tänne", Ronar sanoi naurahtaen.

GM

"Hetkinen?" Valmeor äkkiä puuttui tilanteeseen ihmeissään. "Ronar, tunnetko sinä tämän rahtarin?"

Ronar

"Tunnen hyvinkin", Ronar sanoi hyväntuulisena. "Olin hänen tilapäisenä miehistönään muutama kuukausi sitten."

GM

"Ja sitten minä kippasin tämän nuoren sarvipäisen maanvaivan kapinallisten niskoille," Vera naurahti heilauttaen käsivartensa Ronarin hartioille ja viitaten häntä ja luutnanttia kohti Nebula Hopperin lastausramppia. "Harmi, että tehtäväturvallisuus estää vaihtamasta kunnolla kuulumisia, mutta on hyvä nähdä sinut jälleen Ronar."

Ronar

"Jeh, sinua myös", Ronar sanoi. "Mitenkä bisnekset ovat sujuneet viime aikoina?"

GM

"Kelvollisesti viime viikkoon asti," Vera sanoi kun kolmikko astui Nebula Hopperin oleskelutilaan. "Eikä minun varmaankaan tarvitse kertoa teille, mitä tapahtui? Näin naamoistanne, että te kaikki tiedätte jo."

"Alderaan?" Valmeor kysyi melko tarpeettomasti.

"Alderaan," Mandella nyökkäsi kaivaen kolme pulloa mietoa olutta kylmiöstä.

Ronar

Ronar otti oman pullonsa ja avasi sen. (1d20+perception = 4+2 = 6) Hän ähelsi hetken ja sai lopulta korkin naksahtamaan pois, mutta läikytti kaljaa lattialle ja housuilleen aiheuttaen huvittuneisuutta ja ärtyneisyyttä kanssaolijoihinsa.

"Kerran maanvaiva, aina maanvaiva", Ronar naurahti katsoessaan sotkua. "Minä siivoan kyllä." Hän lähti hakemaan keittiöstä paperia.

(GM huom: tuo olisi todennäköisemmin mechanics kuin perception, lisäksi aivan kaikkeen ei tarvitse heittää mitään.)

(Vastaus: Joo tiedän, heitin tuon lähinnä huumorimielessä, ja vielä hauskempi siitä tuli kun noppa antoi pienen.)

GM

Kun Ronar palasi oleskelutilaan Vera ja Valmeor istuivat synkkinä ja hiljaisina sohvalla. Sullustani oli syventynyt lukemaan data-alustaa, jonka reunan alta Ronar juuri ja juuri näki tietokortin reunan. Vaikka Ronar ei ollut viettänyt kovinkaan paljoa aikaa luutnantin seurassa, hän osasi sen verran lukea tämän ilmettä, ettei data-alustalla lukenut mitään miellyttävää.

Ronar

"Mikä hätänä", Ronar kysyi heiltä. "Onko Alderaanista huonoja uutisia vai?"

GM

"Alderaania ei enää ole," Vera sanoi huokaisten raskaasti ja yllätyksekseen Ronar oli huomaavinaan tämän silmissä kyynelten kimmellystä, oleskeluhuoneen puolivalossa hän ei kuitenkaan ollut ihan varma asiasta. "Imperiumi tuhosi sen."

Ronar

Ronar oli ajatellutkin jotain vastaavaa, mutta hän ei vakavissaan ollut uskonut kuvitelmiinsa. Imperiumin planeetantuhoamiskyky oli täysin uusi asia, joka sai hänen päänsä pyörälle. Hänen päähänsä iskeytyi kaksi kysymystä: miten, ja ennen kaikkea miksi?

GM

Oleskeluhuoneessa oli hetken aikaa hiljaista, kunnes Valmeor sai luettua data-alustalla olleen kortin tiedot loppuun. Hitaasti sullustani sulki ja avasi silmänsä kahdesti ennen kuin käänsi katseensa Veraan.

"Ja tämä on lähtöisin, mistä?" luutnantti kysyi.

"Suoraan Crackenilta," Mandella vastasi. "Sain sen hänen omasta kädestään."

Ronar

"Siinä tapauksessa tieto on varmaa", Ronar kommentoi. "Mutta miten Imperiumi pystyy planeettoja tuhoamaan? Sanotaanko siinä?"

GM

"Tuomiopäivän aseella," Valmeor sanoi sulkien data-alustan, ottaen tietokortin ulos ja antaen sen takaisin Veralle. "Sitä kutsutaan Kuolemantähdeksi."

"Kutsuttiin," Vera korjasi pieni ylpeyden häivä äänessään. "Kapinalliset tuhosivat sen. Vain joitakin tunteja Alderaanin jälkeen."

Ronar

Ronarille uutta tietoa tuli niin suurella syötöllä, että hänen päänsä meni entistä enemmän pyörälle.

"Kapinalliset tuhosivat?"

GM

"Niin eversti sanoi," Vera kohautti olkiaan. "Mutta ei kertonut miten."

Ronar

"Mutta se-se-sehän on varsin hienoa", Ronar ei keksinyt henkevämpää sanottavaa. "Mitä Imperiumi kertoi uskollisille alamaisilleen?"

GM

"Toistaiseksi siitä ei ole julkistettu virallista tietoa," Mandella sanoi sujauttaen tietokortin taskuunsa. "He ovat kohisseet jostakin samana päivänä tapahtuneesta taistelusta, jossa torjuntahävittäjät tuhosivat kapinallisia, mutta se näyttää minusta yritykseltä johtaa suuren yleisön huomio pois tosiasiasta, että useita tunnettuja keisarillisia on kadonnut salaperäisesti Kuolemantähden mukana. Eräs huhu sanoo, että se pahuksen planeetantuhoaja vei mukanaan jopa suurmoffi Tarkinin ja Darth Vaderin."

"Terve menoa," Valmeor murahti.

Ronar

"Heitä Galaksi ei ainakaan jää kaipaamaan", Ronar sanoi.

GM

"Jos se siis pitää paikkansa," Vera sanoi varoittavasti ja nousi keräämään tyhjät pullot roskiin. "Mutta kai meidän täytyy huolehtia malmista, koska sen takiahan tänne tulin."

Nyökäten Valmeor nousi myös istuimeltaan ja suuntasi kohti rahtiramppia.

Ronar

Ronar lähti heidän mukaansa. "Pikkuneiti taitaa tarvita apua isojen rahtilaatikoiden kanssa", Ronar kysyi salakuljettajalta tuttu vinoileva sävy äänessään.

GM

"Ronar, en ole nyt vitsikkäällä tuulella," Vera sanoi synkästi. "Etenkin, kun minä tunsin kapteenin, jonka piti noutaa malmi." Nainen kääntyi katsomaan sullustania. "Haen droidin."

Sen sanottuaan Vera kääntyi rahtiruumaa kohden jättäen Ronarin ja Valmeorin käytävään.

Ronar

"Ei ole hyvällä tuulella", Ronar sanoi katsoessaan, kuinka Vera katosi käytävään. "Voinko olla enää mitenkään hyödyksi", Ronar kysyi Valmeorilta.

GM

"En ymmärrä, miten voit olla noin hilpeä tällaisessa tilanteessa," Valmeor huokasi Ronarille Veraakin synkempänä. "Et tainnut aivan tajuta, mitä kapteeni Mandella juuri sanoi. He olivat Alderaanilla, kun se tuhottiin. Meidän rahtialuksemme oli Alderaanilla. Turpa kiinni nyt ja töihin."

Ronar

Ronar kohautti olkiaan. "Kyllä sir", hän sanoi vähän yllättyneenä luutnantin reaktiosta. Hän alkoi rahdata malmilaatikoita.

GM

Hetkeä myöhemmin myös Vera liittyi joukkoon ja naisen lastausdroidin avustuksella työ nopeutui huomattavasti. Malmilaatikot täyttivät käytännössä kokonaan Nebula Hopperin rahtiruuman, mutta tarkalla pakkaamisella ne saatiin kaikki kyytiin muutamassa tunnissa. Kukaan ryhmän jäsenistä ei puhunut sanaakaan Alderaanista työn aikana, koska vaikka laskeutumisalusta vaikutti olevan eristyksissä muusta avaruussatamasta, kukaan ei ollut varma, etteikö heitä olisi tarkkailtu.

Ronar

Ronar ...öö, teki työtään. Lastasi rahtia kunnes se oli pakattu. Hän ei viitsinyt kummemmin suutaan avata: hän arvasi suututtavansa taas jonkun. Kun rahti oli pakattu, hän jäi seisoskelemaan laskeutumisalustalle.

GM

Kun lastaus oli valmis Valmeor viittasi ryhmänsä luokseen sillä aikaa, kun Vera vei droidinsa takaisin alukseen.

"Teillä on tunti aikaa käydä syömässä ja asioilla," luutnantti ilmoitti. "Kuunnelkaa, mutta pitäkää suunne tukossa. Sitten takaisin tänne niin lähdemme paluumatkalle."

Ronar

"Tämä selvä, sir", Ronar sanoi. Hän ei ollut oikein varma, mitä hän tunnillaan tekisi. Hän lähti katsomaan, mihin Vera oli hävinnyt.

GM

Ronar löysi salakuljettajan alukseltaan. Tämä oli juuri saanut droidinsa varastoitua hyttiin, jota Ronar oli käyttänyt ollessaan Nebula Hopperilla, kun Ronar löysi naisen.

Ronar

"Minne päin galaksia bisneksesi täällä pistäytymisen jälkeen suuntautuvat", Ronar kysyi salakuljettajalta.

GM

"Ensin täytyy käydä heivaamassa malmi perille," Mandella vastasi ja Ronar huomasi naisen tahallaan välttävän sanomasta tarkkaan ottaen minne. "Sen jälkeen en tiedä. Alderaanin tapaus sekoitti asioita pahasti. Ja sen jälkeen, kun Kapinalliset tuhosivat sen helvetinkoneen keisarillisia lentosulkuja on ilmestynyt useille avaruusväylille."

Ronar

"Kyllähän sinunkaltaisesi pahiksen luulisi muutamasta keisarillisesta tullimiehestä selviävän tuosta vaan", Ronar sanoi. "Ja voihan sitä aina käyttää pienempiä ja vähemmän tärkeitä avaruusväyliä."

GM

"Kyse ei ole tavallisista tullialuksista," Vera sanoi. "Puhun sulkuristeilijöistä. Ja laivaston väen kanssa on hankalampaa leikkiä kuin tulliviranomaisten."

Ronar

"Ihmisiähän ne laivaston herratkin vain ovat", Ronar tuhahti. "Mutta sulkuristeilijät ovat mahtav... tarkoitan siis ikäviä. Olin Iridonian laivaston yhdellä sellaisella kerran."

GM

"Sulkuristeilijät ovat erikoisia," Mandella sanoi kävellessään hitaasti kohti oleskelutilaa. "Vuosikymmeniä alussuunnittelijat koettivat kehittää laitteen, joka pystyisi luomaan riittävän tehokkaan valepainovoimakentän vetääkseen alukset hyperavaruudesta. Kaikki kokeilut epäonnistuivat. Laitteet vaativat liikaa voimaa ollakseen tehokkaita nykyaikaisia moottoreita vastaan. Sitten, alle vuosi Uuden järjestyksen julistamisesta, tarvittava teknologia ilmestyi kuin tyhjästä."

Ronar

"Yhtä tyhjästä kuin planeetantuhoaja", Ronar murahti. "Onneksi se saatiin saman tien hengiltä."

GM

"Sulkuristeilijöitä vain ei enää saa," Vera huokasi. "Ja vaikka laivaston herrat ovat erehtyväisiä he eroavat yhdessä ratkaisevassa suhteessa tullimiehistä. Tullia kiinnostaa lasti, laivaston väkeä ne jotka kulkevat avaruusväylillä."

Ronar

"Ainahan voi käyttää pienempiä ja vähemmän tärkeitä reittejä", Ronar sanoi. "Galaksissa on miljardeja tähtiä, vielä enemmän planeettoja ja vielä sitäkin enemmän reittivaihtoehtoja. Ei Imperiumillakaan ole niin paljon aluksia, että he joka ikistä hyperavaruusreittiä pystyisivät valvomaan."

GM

"Niinhän sitä voisi kuvitella," nainen vastasi ottaen esiin ruokatarjottimen ja nyökäten Ronarille kutsuvasti, että tämä liittyisi hänen seuraansa. "Mutta teoria lukemattomista reiteistä on vain sitä, teoriaa. Hyperavaruusreittien laskeminen ei ole helppoa ja monet avaruuden ilmiöt rajoittavat käytännöllisiä reittejä. Edes hyvä navigointitietokone ei voi tehdä ihmeitä. Ja siellä, missä ei ole Imperiumin tullivalvontaa on muita hankaluuksia."

Ronar

"Sen takia sinulla pitäisi olla mukanasi joku minun kaltaiseni synnyinnäinen nero laskemassa niitä hyperavaruusreittejä", Ronar naurahti. Hän otti ruokatarjottimen vastaan ja istahti oleskelutilaan Veraa vastapäätä. "Kyllä tähtinavigoijan työ voittaisi mennen tullen kaivoksen ympäri kävelemisen."

GM

"En voi ottaa sinua mukaan, Ronar," Vera pudisti päätään. "En nyt. Ehkä sitten, kun komennuksesi täällä on päättynyt. Saamme molemmat vuoren hankaluuksia, jos ryhdyt karkuriksi ja minä autan sinua."

Ronar

"Jeh...", Ronar sanoi. "Muistelinkin luutnantin viitanneen jotain siihen suuntaan. No, toivottavasti saan jonkun vähän mielenkiintoisemman tehtävän seuraavalle kerralle. Pääsin aluksi ihan mukavaan kommandoryhmään, siihen sen 'maljakkopää-duron' porukkaan, mutta mokasin siellä ja jouduin tänne. Vielä pari kuukautta kestettävää..."

GM

"Gamborilla on hyvä ryhmä," Vera myönsi. "Olen aina myös pitänyt hänestä itsestään."

Ronar

"Totta. Hän on hyvä mies", Ronar sanoi. "Palvelukseni eivät vain kelvanneet. Mutta se ei kyllä ollut hänen vikansa..."

GM

"Hän ei voinut kertoa kovinkaan paljoa—toimenpiteiden salassapitovelvollisuus ja sitä rataa," Vera sanoi. "Mutta sen verran, että onnistuit melkein sekoittamaan jonkin tehtävän liiallisella äkkipikaisuudella. Vaivihkaisuus ei ole koskaan tainnut olla vahvoja puoliasi..."

Ronar

"Joo, siinä kävi vähän nolosti", Ronar sanoi. "Mutta ei siitä sen enempää. Vahinkoja sattuu."

GM

"Niin kai," Vera myönsi muuttuen jälleen hyvin synkäksi lopetellessaan ruokaansa.

Suunnilleen varttia myöhemmin luutnantti Valmeor tuli ensimmäisenä takaisin ryhmästä, joka oli hajaantunut kaupungille.

Ronar

"Nyt jo takaisin", Ronar kysyi luutnantilta silmät pyöreinä.

GM

"Aikainen haukkalepakko..." sullustani aloitti.

"...saa graniittietanan," Vera täydensi ympäri galaksia levinneen coruscantilaisen sanonnan.

"Eikä meillä ole muutenkaan kuin parikymmentä minuuttia ennen lähtöä takaisin," Valmeor jatkoi nyökäten salakuljettajalle.

Ronar

"Jaah...", Ronar mutisi. Hän kömpi sohvalta ylös ja kävi viemässä ruokatarjottimensa takaisin keittiöön. "Mitä loppuillasta on luvassa? Minulla ainakin piti olla vapaapäivä."

GM

"Sitä tavallista," luutnantti vastasi. "Vapaata oleskelua tukikohdassa, joskin…" sullustani piti pienen paussin. "Tahdon kaikilta täällä mukana olleilta huomisiltaan mennessä yksityiskohtaisen raportin siitä, mitä saivat selville tiedustellessaan kaupungilla."

"Minä en sitten kuullut tuota," Vera sanoi nopeasti ja livahti kohti aluksensa ohjaamoa. "Heippa, Ronar."

Ronar

"Nähdään taas joskus", Ronar sanoi Veralle tämän kadotessa ohjaamoon.

"Itse olin kyllä täällä, mutta voin toki kirjoittaa yksityiskohtaisen raportin siitä, mitä kuulin Mandellalta", Ronar sanoi luutnantille. "Jos vähemmän tärkeät hömppäpuheemme ihan välttämättä sinua kiinnostaa."

GM

"Kaikki tieto on arvokasta," Valmeor huomautti. "Joskin luulen, että olisit ollut enemmän hyödyksi lähtemällä kaupunkiin kuuntelemaan. Miksi jäit tänne turhan pantiksi häiritsemään pilottia?"

Ronar

"Kuten sanoin, tunnen pilotin hyvin", Ronar vastasi. "Halusin vain vaihtaa vähän kuulumisia."

GM

"Tehty mikä tehty," sullustani huokasi. "Ah, toiset alkavat myös palata."

Yksi toisensa jälkeen malmisaattueeseen kuuluneet ilmestyivät pienestä sivuovesta laskeutumistasolle ja suuntasivat synkän näköisinä kohti kulkuneuvojaan.

Ronar

Ronarkin alkoi hiljalleen löntystellä kohti kiituriaan.

GM

Ronarin kiiturin kuljettajana toiminut paikallinen nyökkäsi tervehdykseksi, kun zabrak lähestyi.

Ronar

"Terve taas, näin pitkästä aikaa", Ronar sanoi ja liimasi takamuksensa penkkiin. "Mitäs kaupungilla?"

GM

"Synkkää," kuski vastasi. "Väki on peloissaan, eikä se ole mikään ihme. Jotkut tuskin uskaltavat poistua kodeistaan."

Ronar

"Ei heillä pitäisi olla mitään pelättävää", Ronar sanoi. "Tällainen Harloenin kaltainen vähemmän tärkeä planeetta tuskin on Imperiumin tuhoamislistalla aivan ensimmäisenä. Olisin enemmän huolissani, jos asuisin esimerkiksi Naboolla tai Bothawuilla."

GM

"Joista kummallakaan ei ole kapinallisten tukikohtaa," kuski sanoi ohjatessaan kuormakiiturin hitaasti ulos isoista porteista. "Ei ainakaan minun tietääkseni. Ja eikös Naboo ole huhujen mukaan keisarin kotiplaneetta. Miksi ihmeessä hän tuhoaisi oman kotinsa? Enkä tiedä, että bothalaiset olisivat mitenkään kiinnostuneita kapinasta."

Ronar

"Tietääkseni Keisari itse määräsi kuningatar Apailanan murhan muutama vuosi takaperin", Ronar sanoi. "Ja onhan siellä paljon sitä pinnanalaista vastarintaa. Ja Bothawuillahan keisari huhujen mukaan kävi henkilökohtaisesti tapporeissulla, liittyen johonkin tietovuotojuttuun."

GM

"Sellaisesta en ole kuullutkaan," kuski vastasi olkiaan kohauttaen, kun koko kiiturikolonna lähti matkaan takaisin kaivosta kohti.

Ronar

Ronar keskittyi ...työhönsä, vartiointiin, kunnes kolonna oli saapunut takaisin kaivoksille.

GM

Suurin osa kaivostukikohdan työntekijöistä oli odottamassa, kun joukko saapui takaisin, mutta nopeasti Valmeor hätisti saattueen jäsenet käskynjakohuoneeseen antamatta näille aikaa jutella muun henkilökunnan kanssa.

Ronar

Ronar kiirehti käskynjakohuoneeseen muiden mukana.

GM

"Ennen kuin jokainen teistä on palauttanut henkilökohtaisen raporttinsa minulle," sullustani aloitti ankaralla äänellä, kun saattoryhmä oli asettunut huoneeseen. "Saatte kertoa muille vain seuraavan: Imperiumi todella tuhosi Alderaanin ja Kapinalliset puolestaan tuhosivat laitteen, jolla Alderaan tuhottiin. Kunhan olen ehtinyt lukea kaikkien raportit, pidetään kunnollinen tiedotuskeskustelu. Menkää kirjoittamaan raporttinne. Poistukaa."

Ronar

Muiden poistuttua Ronar meni Valmeorin luokse.

"Herra luutnantti, sir, onko teillä lainata tietokorttia raportin kirjoittamista varten?"

GM

"Miksi et ole ostanut omia?" luutnantti kysyi kaivaen komentopöydän laatikosta tyhjän kortin. "Kävimme juuri kaupungissa, eikä siellä tullut mieleen hankkia?"

Ronar

"Kävitte juuri kaupungissa", Ronar painotti. "Lupaan palauttaa sen."

GM

"Jos sinulla kerran oli puute tiedokorteista, miksi et käynyt ostamassa niitä?" luutnantti kysyi ärtyneesti. "Miten muutenkaan ajattelit palauttaa seuraavan raporttisi? Tuossa."

Valmeor tökkäsi kortin Ronarin käteen.

Ronar

"Kiitos, sir", Ronar sanoi. Hän lähti punkkaansa, kaivoi data-alustan tavaroistaan ja työnsi luutnantin lainaaman kortin laitteeseen. Hän ei keksinyt oikein mitään tärkeää kirjoitettavaa: hän kirjoitti lähinnä ainoastaan Mandellan kertomasta hyperavaruusreittien lisääntyneestä valvonnasta, sulkuristeilijöistä ja lentosuluista. Näppäiltyään omasta mielestään tarpeeksi hän kävi palauttamassa hieman tavallista lyhyemmän raporttinsa Valmeorille.

GM

Ronarin tullessa Valmeorin toimistolle hän löysi sullustanin työn touhusta. Tämä ilmeisesti kirjoitti omaa raporttiaan ja tuskin vilkaisikaan ylös, kun Ronar astui huoneeseen.

Ronar

"Herra luutnantti, raporttini olisi nyt valmis", Ronar sanoi astuessaan sisään.

GM

"Laita tuohon," luutnantti vastasi huitaisten kohti pöydän tyhjää nurkkaa.

Ronar

Ronar totteli.

GM

"Voit poistua," luutnantti sanoi hetken kuluttua tajuttuaan, ettei Ronar ollut häipynyt heti. "Vai onko vielä jotain?"

Ronar

"Ei, sir", Ronar sanoi hetken epäröityään. Hän poistui huoneesta tukikohdan käytäville. Hän muisti Valmeorin pöllyttäneen häntä siitä, ettei hänellä ollut tietokortteja. Hän lähti etsimään, oliko tukikohdalla päätukikohdan kaltaista varusteupseeria, joka voisi myydä hänelle muutaman.

(GM huom: tukikohdalla ei ole ja Ronar tietää sen kyllä ennestään.)

Hän lähti kulkemaan kohti kaupunkia: hänellähän oli vapaapäivä. Hän katsoi, oliko mikään tietokortteja myynyt kauppa enää auki.

(GM huom: Oikeasti? Maakiiturillakin matkaan menee pari tuntia, kävelyvauhdilla ehkä kolmisen päivää, jos oikein pistää töppöstä toisen eteen. Sitäpaitsi, muistikos Ronar pyytää poistumislupaa Valmeorilta?)

(Pelaajan harmistunut kommentti: Ei väkisin...)

Ronar meni punkkaansa ja yritti saada unen päästä kiinni.

(Aikahypyn paikka?)

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus