Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 2

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 2

Seuranneena aamuna Ronar heräsi siihen, kun Versel huhuili häntä sisäpuhelimen kautta. Ronar ei pystynyt edes muistamaan, missä kohtaa yöstä hän oli lopulta nukahtanut aluksen moottoreiden tasaiseen hyrinään.

"Hei, herätys," nainen sanoi. "Olemme pian perillä. Ota vain evästanko oleskelutilasta ja raahaa takamuksesi tänne ohjaamoon."

Ronar

Ronar ei jaksanut nousta. "Vielä viisi minuuttia", hän huusi epätoivoisesti, ja käänsi kylkeä ja peiton korvilleen, ettei moottorien metakkaa tarvinnut kuunnella. Hän ei enää kuitenkaan saanut nukuttua, joten kiukkuisena hän nousi, pukeutui, haki ohjeiden mukaisesti oleskelutilasta eväät ja meni ohjaamoon. "Sinulla on parasta olla hyvä syy herättää minut tähän aikaan", hän murisi silmät sikkurassa.

GM

"Huomenta, aurinkoiseni," Vera vinoili. "Suvaitsit sitten lopulta herätä. Ja kyllä, sanoisin, että syyni herättää sinut oli hyvä. Olemme nimittäin juuri palaamassa normaaliavaruuteen. Istu ja ota sensoriasema haltuusi."

Ronar

"Kyllä, herra kapteeni", Ronar vinoili takaisin. Hän palloili vähän aikaa ympäri ohjaamoa ja löysi lopulta sensorit. Mitään erityisen merkittävää ne eivät ilmoittaneet. Hän istahti apupilotin penkille, ja jynssäsi ranteistaan vuotanutta verta pois käsinojista hihallaan. Hän katseli valppaana ikkunasta, milloin normaaliavaruuteen paluu tapahtuisi.

GM

Lopulta ohjauspöydässä alkoi vilkkua merkkivalo ja piipitys ilmoitti, että oli aika siirtyä normaaliavaruuteen. Versel ojensi kätensä hyperajovivuille ja työnsi ne poispäin. Kun hyperavaruuden laikukas värisekoitus välkähti tähtijuoviksi ja hetkessä muuttui tavalliseksi tähtien kirjomaksi mustuudeksi, Ronar näki aluksen etupuolella harmahtavan kaasuplaneetan, joka leijui kuin suunnaton marmorikuula avaruuden mustalla sametilla.

Nebula Hopperin ehdittyä hieman lähemmäksi planeettaa Ronarin sensorinäyttöön ilmestyi kaksi vilkkuvaa, nopeasti liikkuvaa pistettä. Melkein samalla hetkellä Verselin ohajauspöydässä syttyi vilkkuva valo.

Ronar

"Joku taitaa olla meitä vastassa. Kaksi alusta, liikkuvat nopeasti. Eivät voi olla TIE-hävittäjiä, koska ne eivät koskaan toimi ilman tukialusta. Voivat olla jotain siviilien hävittäjiä tai rahtialuksia, ei pitäisi olla vaaraa", Ronar raportoi tottuneesti. "Seuraan niitä kuitenkin".

GM

"He kutsuvat meitä," Vera sanoi painaen vilkkuvaa valoa ohjauspöydässään. "Hyvää huomenta Siipivartion lennonjohto."

Melkein välittömästi Ronar näki, miten kaksiosainen alus asettui Nebula Hopperin edelle sensorien osoittaessa toisen aluksen seuraavan heidän jäljessään, hieman aluksen perän yläpuolella. Ronar huomasi edessä olevan aluksen olevan raskaasti aseistettu—todennäköisesti heidän perässään ollut toinen alus oli samoin varustettu. Versel ei kuitenkaan selvästikään ollut huolissaan.

Ronar

"Minulla on paha tunne tästä", Ronar mumisi, lähinnä itsekseen. Häntä epäilytti, jokin hänen aivosoluistaan sanoi, ettei kaikki ollut kohdallaan.

GM

"Rahtialus Nebula Hopper olkaa hyvä ja lähettäkää rekisteritietonne ja laskeutumislupatunnus," ääni yhteysradiosta sanoi.

"Tämä on Versel Mandella," Vera vastasi. "Tunnukseni on MRK-63312-MZ35GC. Aluksen rekisteröintitunnus on MG42-286WBH-SZ79. Laskeutumislupakoodini on WBQ-769."

"Hetkinen," ääni vastasi. "Olkaa hyvä ja pysykää tämänhetkisellä kurssilla sillä välin, kun tarkastamme lupanne."

Ronar näki, miten Vera pyöräytti silmiään.

"Laskeutumislupa myönnetty alustalle 177," ääni sanoi hetkeä myöhemmin. "Hyvää päivänjatkoa."

Melkein heti sen jälkeen Ronar näki, miten molemmat saatoalukset kaarsivat tiehensä ja Nebula Hopper sukelsi planeettaa kattavaan pilvipeitteeseen. Heidän lennettyään erään suuren kaasupilven lävitse Ronar lopultakin näki sen: suunnattoman, leijuvan rakennelman, joka näytti ajelehtivan pilvissä. Jotenkin se muistutti Ronaria ylikokoisesta, ylösalaisin asetetusta hyrrästä.

Ronar

Ronar on ennenkin kuullut Pilvikaupungista, ja siitä, että se on iso ilma-asema, mutta nähdessään sen ensimmäistä kertaa hän todella ymmärtää, miten valtavasta rakennelmasta on kyse. "Tiesin että tuo härveli on iso, mutta sehän on ihan järjettömän kokoinen", hän päivittelee. "Kelpaisi minunkin asua tuollaisessa, vaikkei tibanna-kaasun erottelu kauheasti kiinnostakaan." Hän tutkii aseman pintaa, ja löytää pian laskeutumisalustat, joita oli ripoteltu sinne tänne.

GM

Verselin ohjaamana Nebula Hopper mutkittelee rakennelmaa kattavan kaupungin rakennusten välissä. Ronar näkee erilaisien avaruus- ja ilma-alusten kiertelevän tornien välissä tai lepäävän laskeutumisalustoilla, jotka vain kapea kävelysilta yhdistää rakennuksiin.

"Onhan sillä kokoa ja näköä," Vera hymyilee. "Tuolla on laskeutumisalustamme."

Pehmeästi Versel laskee aluksensa määrätylle alustalle, joka on yhdistetty läheiseen torniin kapealla kävelysillalla, kuten Ronar on nähnyt muuallakin kaupungissa.

Ronar:

"Onko tietoa siitä, missä ja milloin tapaamme sen ystäväsi", Ronar kysyi. "Ja eihän haittaa, jos minä vähän käyn tuolla ...kiertelemässä sillä välin", hän kysyi. Pilvikaupunki tarjosi varmasti mahtavia palveluita, siitä Ronar oli varma. Ja hän ei halunnut jäädä mistään paitsi. Hän kaivoi aseensakin mukaan ihan varmuuden vuoksi.

GM

"Me emme ole menossa tapaamaan ystävääni," Vera sanoi tiukasti. "Minä menen. Sinä jäät tänne ja vartioit alusta. Pilvikaupunki ei ole paikka, jossa sinä voit seikkailla yksinäsi."

Ronar

Ronarin kasvoilla vilahti kumma ilme, kun hän palasi takaisin paikalleen. "Kyllä minä osaan itsestäni huolehtia", hän tokaisi. Hän katsoi parhaakseen kuitenkin tehdä niin kuin käskettiin, ja istuutui takaisin istuimelleen, kun Vera poistui. Hän kiroili hiljaa itsekseen ja kaivoi jälleen yhden miehen sabacc-pelinsä esiin, ja alkoi tappaa aikaa, joka tällä kertaa tuntui vielä pidemmältä kuin viime kerralla. Lopulta hänen univelkansa alkoivat viedä voiton, ja Ronar torkahti apupilotin istuimelle ja alkoi kuorsata voimakkaasti.

GM

Äkkiä Ronar heräsi laskeutumisluukun kolahdukseen ja vieraan äänen huuteluun.

"Huhuu? Onko ketään aluksella?" naisääni huhuili laskeutumisrampin suunnalta.

Unenpöpperöisenäkin Ronar tiesi, ettei ääni ainakaan kuulunut Veralle.

"Avaruussataman tulli," ääni huhuili. "Onko aluksen kapteeni paikalla? Haloo?"

GM:n lisähuomautus: Jokin huhuilijan äänessä saa Ronarin niskakarvat pystyyn ja ihon kananlihalle. Ronarille tulee epäilys, että jokin on nyt pielessä.

Ronar

Ronarille tuli tuttu "I've got a bad feeling about this" -tunne, ja häntä alkoi karmaista. Jos joku aikoisi varastaa aluksen, se tapahtuisi ainoastaan hänen kuolleen ruumiinsa yli. Hän juoksi silmänräpäyksessä rahtiruumaan etsimään järeämpää aseistusta kuin pikku pistoolinsa; ensisijaisina kohteina oli laserkiväärit ja kevyet jalkaväkimiinat, jotka eivät räjähtäessään aiheuttaisi vahinkoa aluksen sisustaan. Hän kaivoi kuitenkin aseensa laatikosta ja kiinnitti sen vyölleen, mikäli parempaa ei löytyisi.

Kuitenkin hän pakotti toisaalta pitämään päänsä kylmänä; jos todella kyseessä oli vain tullitarkastaja, olisi epäviisasta räjäyttää tämä taivaan tuuliin. Hän päätti kuitenkin jatkaa ase-etsintöjään.

GM

Etsimisestään huolimatta Ronar ei löytänyt mitään aseita. Kun hän ajatteli asiaa, hän ei ollut koko aluksella viettämänään aikana nähnyt muita aseita kuin omansa ja Veran vyöllä roikkuneen.

"Huhuu?" naisen ääni kustui ja Ronar arveli äänen siirtyneen kohti ohjaamoa.

Ronar

Ronar joutuu turvautumaan pistooliinsa vaaratilanteessa. Ääni oli siirtynyt kohti ohjaamoa, hän käsittää. Ronar kirosi Veran itsekseen, kun tämä ei ole kunnolla aseistautunut. Hän kaivoi laserpistoolinsa asekotelostaan, ja lähti varovasti kohti ohjaamoa tähdäten koko ajan aseellaan. Pian hän saavutti ohjaamokäytävän, ja lähti hiipimään sitä pitkin kohti ohjaamoa. Hän kuuli rapinaa ohjaamosta, ja hän tajusi jonkun olevan siellä. Häntä alkoi huimata. Hän pakotti kuitenkin itsensä keskittymään ja hän huusi ohjaamoon: "Kuka ikinä oletkin, tule ohjaamosta pois heti paikalla, kädet pään yläpuolella ja ilman asetta. Vastustelu olisi epäviisasta, sillä liipaisinsormeani syyhyttää mielettömästi".

GM

Käytävän nurkan kierrettyään Ronar äkkiä huomasi olevansa kasvokkain vaaleansiniseen univormuun ja hattuun pukeutuneen naisen kanssa, jolla oli pistooli kädessään.

"Siinähän sinä olet," nainen sanoi ja painoi aseensa liipaisinta.

Tuttu, sininen rengaskuvio purkautui pistoolin suusta ja vaikka Ronar epätoivoisesti koetti syöksyä takaisin turvaan nurkan taakse, hän tunsi kaatuvansa. Ennen kuin tainnutuspaukku vei kokonaan pojan tajun, hän ehti ajatella, miten tainnutusaseiden eteen kävelemisestä oli tulossa hänelle paha tapa. Sitä seurasi ikävämpi ajatus siitä, etteivät kaikki häntä ampuneet ehkä olleet yhtä hyväntahtoisia kuin Vera oli ollut...

Ronar

Ronar pyörtyy.

GM

Herätessään Ronar tunsi suunsa kuivaksi ja siellä oli paha maku, minkä lisäksi hänen päätään kivisti todella ilkeästi—hän oli kerran kouluaikanaan erehtynyt kokeilemaan erästä huumausainetta ja muisti kärsineensä seuranneena päivänä vastaavista oireista, joten hän päätteli joutuneensa huumatuksi. Koettaessaan hieroa otsaansa hän huomasi, että hänen ranteensa, jotka olivat vasta ehtineet alkaa parantua oli jälleen kiinnitetty käsiraudoilla tuolin käsinojiin, mutta tällä kertaa myös Ronarin jalat on köytetty yhteen.

Mitä kirottua nyt oli tekeillä?

Saatuaan lähes umpeen rähmiintyneet silmänsä auki Ronar huomasi olevansa jonkinlaisessa asunnossa, jonka omistaja selvästikin oli viehtynyt metsästämiseen. Asunnon seiniä koristivat erinäiset metsästysaseet—etenkin varsijousia näytti olevan lukuisia—ja täytetyt eläinten päät. Kaikki huoneen kalusteet oli verhoiltu kalliin oloisilla nahoilla ja lattiamattoina oli erilaisia taljoja.

Tutkiessaan istuinta, johon hänet oli kiinnitetty, Ronar huomasi sen olevan suunnattoman suuren banthan talja, jonka istuin muodostui eläimen kallosta käsinojien ja selkänojan ollessa sen sarvista.

"Kas vain, sinäkin heräilet," naisääni sanoi Ronarin toiselta puolelta—vaikka ääni selvästi tuli jonkinlaisen elektronisen laitteen lävitse Ronar oli varma ettei se ainakaan kuulunut Veralle.

Kääntäessään vaivalloisesti päätään ääntä kohden Ronar näki palkkionmetsästäjien suosimaan haarniskaan pukeutuneen naisen. Tämän kasvot ovat kokonaan kiiltävän, heijastavapintaisen kasvosuojuksen peittämät. Nainen on raskaasti aseistettu.

"Olet melko rohkea kaltaiseksesi pikkupojaksi," nainen huomauttaa aavistus halveksuntaa äänessään. "Ehkä jopa tyhmän rohkea. Et kuitenkaan yhtä rohkea kuin salakuljettajaystäväsi Mandella."

Huoneen ulkopuolelta kuuluva lasertulitus keskeyttää naisen lauseen.

"Ahaa," tämä sanoo kääntäen huomionsa kohti ovea. "Sieltähän ystäväsi taitaakin olla tulossa."

Ronar

Palkkionmetsästäjä. Tietysti, sitä samperin roskaväkeä roikkui aina salakuljettajien perässä. Hän katseli tätä halveksivasti, ja alkoi pikku hiljaa katua sitä, että oli pysynyt kiltisti aluksessa. Hän olisi ihan hyvin voinut varastaa koko romukasan kun tilaisuus olisi ollut. Nyt hän ainakin oli pulassa, eikä Veralla tuntunut menevän yhtään paremmin. Hän kirosi, sillä hänen aseensa oli jälleen nyysitty. Taskut oli kaivettu putipuhtaiksi, ja tämä akka näytti vähän vähemmän hyväntahtoiselta kuin aiempi yksilö. Hän tiesi, että häntä ei päästettäisi vapaaksi, mutta eipä hän nyt niin mielenkiintoinen ihminen ollut, että hänestä olisi joku palkkiota alentunut maksamaan; eihän hän ollut vielä ampunut laukaustakaan, eli sen puolesta hän oli ...turvassa ...kaiketi. Hän alkoi siis itse etsiä omin päin mahdollista pakokeinoa, sillä Vera näytti olevan jäämässä myös kiinni—häntähän tässä alunperin jahdattiin.

GM

Hetkeä myöhemmin ovi, jonka takaa meteli on kuulunut, avautuu ja sisään harhailee pahoin vahingoittunut droidi—Ronarin varovaisen tunnistuksen mukaan kyseessä on salamurhaajadroidi, mutta hän ei ole nähnyt koskaan ennen tätä nimenomaista tyyppiä. Ehkä kyseessä on jopa paljon viritelty erikoiskappale. Yhä yhdellä aseella käytävään ampuvaa droidia seuraa jalka, joka potkaisee droidin jo valmiiksi huterasti hemppuvan pään kokonaan irti ja koko metallikasa lysähtää kolisten lattiaan.

Kaatuneen droidin ylitse astelee Vera, silmät leimuten ja laserpistooli koholla kohti palkkionmetsästäjänaista.

"Tule sisään vain, Mandella," palkkionmetsästäjä vinoilee. "Liity ihmeessä seuraan. Ystäväsi tässä vasta alkoi asettua taloksi."

Ilmeenkään värähtämättä Vera tähtää palkkionmetsästäjää suoraan kasvoihin.

"Ei käy, Beylyssa," salakuljettaja vastaa tiukasti. "Tutustuin 'vieraanvaraisuuteesi' kerran aiemminkin. Muistoni ovat kaikkea muuta kuin lämpimiä. Päästä poika irti ja me häivymme tältä kaasupallolta..."

Toinen käsi avoinna Beylyssaksi kutsuttu palkkionmetsästäjä astuu askelen eteenpäin. Toisella kädellään tämä tavoittelee asettaan. Ronar epäilee, ettei Vera ehkä ole huomannut toisen naisen liikettä.

Ronar

Ronar ei enää epäillyt Veran luotettavuutta, hän oli varta vasten tullut häntä pelastamaan. Hän huomasi, miten tämä kopeloi asettaan, eikä Vera kiinnittänyt huomiota siiihen. Hän oli huutamassa, mutta käsitti, että se voisi olla tyhmä ajatus. Hän muodosti siis sormillaan aseen symbolin ja viittoi sitten palkkionmetsästäjää kohti, eikä voinut muuta kuin toivoa, että Vera ymmärtäisi, mistä oli kyse.

GM

Liikauttaessaan kättään Ronar äkkiä tuntee sormiensa alla kaksi istuimen kädensijaan upotettua kytkintä. Samassa hänelle välähtää, ettei istuinta ole tarkoitettu vankien kiinnittämiseen, vaan kyseessä on asunnon omistajan tavallinen paikka. Hänen kädenliikkeensä on kuitenkin jäänyt huomaamatta sekä palkkasoturilta että Veralta, jotka tuijottavat tiukasti toisiaan silmiin.

Ronar

Ronar sai hyvin hullun älynvälähdyksen. Hän käsitti, että tuoli oli aika heikkoa tekoa, eikä palkkionmetsästäjä kiinnittänyt häneen huomiota. Hän nousi haparoiden pystyyn tuoli selässään ja hoiperteli seinän luo. Sitten hän ryntäsi kaikin voimin kohti seinää, ja tuoli paukahti säpäleiksi. Nopeasti hän nappasi tuolinjalan aseekseen ja karkasi palkkionmetsästäjän kimppuun ennen kuin tämä täysin ehti käsittää, missä mentiin. Samalla hän onnistui häiritsemään vangitsijaansa, heittäen pallon näin Veralle.

GM huomautus: Kokonaisesta banthan taljasta ja kallosta tehty tuoli on kaikkea muuta kuin heikkoa tekoa. Edes täysin vapaana ja Veran avustuksella Ronar ei todennäköisesti jaksaisi nostaa sitä metriäkään.

Ronar

Ronar ei siis jaksa nostaa tuolia. Hän kuitenkin kiinnitti huomionsa siinä oleviin kytkimiin, ja katsoi, josko niille olisi jotain käyttötarkoitusta. Hän painoi molempia kytkimiä, ja katsoi, mitä tapahtui.

GM

Ronarin painaessa kytkimiä kookas lattialuukku yhtäkkiä avautui palkkionmetsästäjän jalkojen juuressa samalla hetkellä, kun kaikki seinille kiinnitetyt varsijouset äkkiä kääntyivät ampuma-asentoon ja laukaisivat nuolensa ristitulena ympäri asuntoa—ainoa paikka, joka oli selvästi järjestetty turvalliseksi nuolilta näytti olevan banthantaljaistuin, johon Ronar oli köytetty.

Palkkionmetsästäjän kadotessa kiljaisten alas luukusta Vera kirosi raskaasti yhden nuolista osuessa hänen olkapäähänsä ja pakottaessa tämän pudottamaan aseensa.

Irvistäen kivusta Vera palautti pudonneen aseensa koteloon ja astuu Ronarin luokse ja irrottaa tämän käsiä ja jalkoja sitovat kahleet.

"Häivytään täältä," nainen sanoo Ronarin hieroessa jälleen kipeytyneitä ranteitaan. "Mitä pikemmin sen parempi."

Ronar

"Hänen oma ansansa koitui hänen kohtalokseen", Ronar virkkoi kun hän lähti etsimään asettaan tavaroiden joukosta. Samalla hänen päähänsä välähti jotain muutakin; hän alkoi penkoa, josko talosta löytyisi jotain varastettavaa. Vaikka Ronarillakin oli moraali kunnossa, se ei kattanut roskaväen talon ryöstöä.

"Eihän sattunut pahemmin", Ronar tiedusteli Veralta, joka hieroi olkapäätään.

GM

"Mitä oikein hääräät?" Vera kysyi ovelta. "Ala tulla jo. Vai tahdotko odottaa talon isäntää palaavaksi? Tavarasi ovat aluksessa. Millä muulla kuvittelet heidän todistaneen saaneensa sinut vangiksi? Eikä ansa edes ollut Beylyssan. En usko, että hän tiesi sen olemassaolosta. Ei kunniaa varkaiden kesken... Tai tässä tapauksessa kai pitäisi sanoa palkkionmetsästäjien. Liikettä nyt."

Ronar

"Ah, olet hermostuessasi aina niin hurmaava", Ronar vinoili, ja lähti Veran perään. Hän halusi pois roskasakin talosta niin pian kuin mahdollista. Hän harmitteli itsekseen sitä, että hän oli aina aiheuttamassa vaikeuksia, ja ennen kaikkea aina joutui tainnutetuksi. Eihän hänestä olisi mihinkään.

GM

"Hyvin huvittavaa, poika," Vera irvisti. "Olisit tietysti voinut varoittaa ennen kuin laukaisit ansan. Nyt saat raahata noutamani tibanna kaasun alukseen yhdessä droidini kanssa. Minusta ei ole nostelemaan rahtilaatikoita ennen kuin saan tämän olkapään kursittua kokoon. Meillä on aikataulu, josta täytyy pitää kiinni ja seuraava kauppa odottaa."

Veran ja Ronarin saavuttua Nebula Hopperille nainen vetäytyi aluksen vähäisten lääkintävarusteiden seuraan jättäen Ronarin ja droidin, jota nuorukainen oli aiemmin yrittänyt käyttää muurina, siirtämään laskeutumisalustalle tuotuja rahtilaatikoita ruumaan.

"Oikeastaan saan silti kiittää sinua," Vera sanoi palattuaan tarkkailemaan työtä käsi yhä kantositeessä. "Olisin kai selvinnyt Beylyssasta yksinkin, mutta ansojen laukaiseminen hoiti sen asian puolestani. Sinulla tuskin olisi ollut kovin pahaa vaaraa, vaikka en olisikaan tullut hakemaan sinua. Itseasiassa se olisi voinut olla sinulle turvallisempaa. He olisivat vain vieneet sinut takaisin kotiin, lopulta. Jos minä olisin jäänyt heidän käsiinsä... Noh, sanotaan vaikka, että kohtaloni olisi ollut melkoisen kolkko."

Ronar

Ronaria vähän tylsistytti työskennellä täysin mykän droidin kanssa. Hän vihasi droideja: hän ei ollut koskaan nähnyt persoonallista yksilöä, kaikki olivat samanlaisia peltipönttöjä. Siitä huolimatta hän sai lopulta raahattua kaikki rahtilaatikot ruumaan.

"No, ainakin olet yhä hengissä. Ilman apua makaisit nyt kuolleena siellä roskaväen rotiskossa muutama savuava laserpistoolin jälki mahassasi", Ronar virkkoi. "Aina sinua saa olla pelastamassa", hän vinoili.

GM

"Eiköhän se pelastus mennyt vähän toisin päin," Vera huomautti. "En tiedä huomasitko asiaa, mutta Beylyssa ja minä olemme vanhoja tuttuja, emmekä mitenkään hyvässä mielessä. En usko, että hänellä on temppuja, joihin en olisi osannut varautua. Mutta nousehan nyt alukseen. Meidän on aika mennä vaihtamaan puolet tästä tibanna-lastista ystävälleni Leon'goalle. Tapaamme hänet Tatooinella, joka on mukavasti syrjässä Imperiumin silmistä."

Ronar

"Tatooine ei lupaa hyvää, eikös se ole toinen ikävä rikollisten, roskaväen ja bisnesmiesten hallitsema paikka", Ronar mutisi. "Jäämme sielläkin vaikeuksiin", hän ennusti. Kuitenkin hän meni kuuliaisesti apupilotin paikalle ja kiinnitti turvavyönsä.

GM

"Ei huolta," Vera hymyili. "Tapaamme Leon'goan kaukana kaikista suuremmista asutuskeskuksista. Kyseessä on paikka, jonka vain minä ja Leon'goa tiedämme. Kaikki menee hyvin."

Käännellen aluksen ohjauskytkimiä Versel herätti Nebula Hopperin eloon ja avasi sen jälkeen yhteysradion.

"Siipivartion lennonjohto," hän kutsui radioon. "Tämä on Nebula Hopper. Pyydämme lähtölupaa."

"Lähtölupa myönnetty," ääni radion toisessa päässä sanoi. "Hyvää matkaa."

Ronar

"Hyvää matkaa, tosiaan. Seuraavassa hetkessä joku kiertoradalla oleva tyrpölääseritykki avaa meitä kohti tulen ja meistä jää jäljelle yhtä paljon kuin olisimme lentäneet mustaan aukkoon", Ronar valitti. "No, ainakin tuli ensimmäinen toimintakohtaus koettua."

Ronar vilkuili valppaana sensoriruutua; vaikka hän oli melko varma siitä, että kaikki sujuisi hyvin, hän tillitti silti ruutua silmä kovana. Tai, no... ainakin melkein. Hän kävi läpi kaikki mahdolliset vivut, näytöt ja näppylät, mitä aluksesta löytyi, ja yritti löytää niille järkevän käyttötarkoituksen: hän piti sellaisista asioista. Kuitenkin, kun alus alkoi nousta lähtötasanteelta, hän siirsi huomionsa ikkunoista näkyviin maisemiin; lähdöt olivat laskeutumisten ja taistelujen lisäksi hänen lempikohtiaan avaruuslennoilla. Sääli, että hän ei ollut ottanut holotallennintaan mukaan kotoa. Kuitenkin aluksen kiihdyttäessä voimakkaasti hänen korvansa meni lukkoon, ja hän kiroili itsekseen. "Lentoonlähdön varjopuoli", hän mutisi ja yritti kaivaa korvaansa saadakseen sen aukeamaan.

GM

"Melkoista toimintaa, tosiaan," Vera nyökkäsi. "Voimalle kiitos, että he tahtoivat saada min- meidät kiinni elossa. Niin ketterä kuin Nebula Hopper onkin, en tahtoisi leikkiä hippaa keisarillisen tähtituhoojan kanssa."

Versel ohjasi aluksen melko jyrkästi pois planeetalta ja odotteli, miten navigointitietokone laski heille ihanteellisinta hyperavaruusreittiä kohteeseen. Kun koordinaattitiedot tulivat koneesta, Vera lähetti aluksen syöksymään huimaavan väripyörteen lävitse kohti Tatooinea.

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus