Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 22

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 22

Lopulta Ronar onnistui nukahtamaan uudestaan joskus aamuyön tunteina. Hänen jatkounensa jäivät kuitenkin erittäin lyhyiksi, kun kellonsoitto jälleen herätti ryhmän auringonnousun aikaan. Ronaria vaivasi erityisesti karmea nälkä, koska hän oli huoneeseen sulkemisen vuoksi menettänyt illallisen. Myös muut samassa huoneessa asustelijat nousivat venytellen uuteen aamuun.

Ronar

Ronar oli nälkäinen. Hän vain toivotti huomenet muille, pukeutui ja lähti kiireesti ruokasaliin aamiaiselle, vaikka jalat vielä selvästikin tahtoivat takaisin petiin.

GM

Ennen Ronaria ruokasaliin oli ehtinyt vain kaksi paikallista kapinallista, jotka järjestelivät aamiaista sivupöydälle. Kaikkialta rakennuksesta kuitenkin kuului liikettä, kun väki heräili. Nousevan auringon ensimmäiset säteet paistoivat tukikohdan ruokasaliin avoimista ikkunoista.

Ronar

Ronar otti tarjottimen sivupöydältä ja otti jotain murkinaa sivupöydältä. Hän istahti erään pitkän pöydän päähän mussuttamaan pöperöään.

GM

Hiljalleen ruokasali alkoi täyttyä myös muista asemapaikan asukkaista. Ronarille tutut kapinalliset saapuivat saliin yksi kerrallaan, paitsi Antad, Vesto ja Nik, jotka tulivat paikalle yhdessä keskusteluun syventyneinä.¨

Ronar


Ronar

Ronar mussutti ruokaansa rauhallisesti: hän katsoi, tuliko hänen pöytäänsä ketään.

GM

Samaan pöytään istui muutamiakin kapinallisia, mutta vain Oteno, joka tuli hieman myöhemmin, istui aivan Ronarin viereen oman ruokansa kanssa.

Ronar

"Huomenta", Ronar sanoi pirteästi.

GM

"Huomenta," Oteno vastasi. "Saa nähdä, millainen ruuhka täällä vielä tänään tulee."

Ronar

"Ai niin ne vahvistusjoukot ovat tulossa tänään", Ronar muisti. "Mitä isompi ruuhka tulee, sitä paremmat mahdollisuudet meillä on ylihuomenna, muistathan."

GM

"En minä valita," ihminen vastasi. "Ja mitä enemmän väkeä meidän puolellamme on, sitä vakavammin se kuninkaan edustaja joutuu komentaja Antadin ottamaan."

Ronar

"En oikein tiedä, pitäisikö niihin kuninkaan miehiin luottaa, sen jälkeen mitä siellä eilisessä käskynjaossa sanottiin", Ronar sanoi. "Gambor sanoi, että upseeristo ainakin olisi luotettavaa väkeä, mutta ei sitäkään voi tietää."

GM

"Luulen, että voimme luottaa heihin taistelussa piraatteja vastaan," Oteno pohti tökkien ruokaansa haluttomasti. "He varmaan vihaavat näitä Yayguareja enemmän kuin me ja heillä on ymmärtääkseni enemmän kokemusta tuollaisten käytöstä." Mies viittasi ruokasalin seinillä riippuviin miekkoihin haarukallaan. "Mutta en menisi jutustelemaan niitä näitä heidän kanssaan."

Ronar

"Totta", Ronar sanoi. "Nykyään on niin hankala luottaa yhtään kehenkään."

GM

"Siitä saamme kiittää Imperiumia," mies tuhahti.

Ronar

"Imperiumia saamme kiittää paljon muustakin pahasta", Ronar sanoi. "Ja pian kiitämmekin, oikein kädestä puristaen. Siis sen jälkeen kun piraatit on hoideltu."

GM

"Sitä odottaessa," Oteno sanoi kohottaen caf-kuppiaan kuin juodakseen maljan.

Ronar

Ronarkin kohotti caf-kuppiaan, mutta vahingossa läikytti sitä kädelleen ja ruokaansa.

"Jotkut asiat eivät koskaan muutu", Ronar huokaisi.

GM

"No johan on," Oteno nauroi. "Olet melkein kömpelömpi kuin Nossk ja hän on sentään trando!"

Ronar

"Olen kuin vetosädelaitteisto, joka vetää kömmähdyksiä ja mokailuja puoleensa", Ronar naurahti.

GM

Päätään pudistellen ja vieläkin Ronarille naureskellen Oteno keräsi astiansa ja lähti ulos meren puolelle johtavalle parvekkeelle. Ronar näki Antadin, Veston ja Lesurin kokoontuneen kahden paikallisen sekä kahden kiiturikuskin kanssa eteiseen johtavan oven lähelle. Ilmeisesti nämä valmistelivat lähtöä jonnekin.

Ronar

Ronarkin kävi heittämässä tarjottimensa pois, tällä kertaa mokaamatta, ja kiiruhti ulos lähtevän porukan luokse.

"Tarvitsette ilmiselvästi vielä yhden pyssyn matkaanne piraattien varalta", Ronar sanoi.

GM

Vesto mulkaisi Ronaria ilkeästi, mutta pari sekuntia mietittyään Gambor nyökkäsi.

"En usko, että piraateilla on syytä hyökätä kimppuumme nyt," duro sanoi. "He tuskin tietävät lisäjoukkojemme tulosta. Mutta saat tulla mukaan heitä vastaan."

Ronar

"Mielelläni, sir", Ronar sanoi hyväntuulisesti ja yritti parhaansa mukaan näyttää siltä kuin ei olisi huomannutkaan kersantin ilvehdintää. "Huomenta vain teillekin, herra kersantti", hän sanoi.

GM

"Tule minun kyytiini, Ronar," Visan, toinen paikalla olleista kiiturikuskeista, ehdotti.

"Mutta hae ensin kiväärisi, äkkiä," Gambor huomautti. "Meidän on lähdettävä kymmenessä minuutissa."

Ronar

"Kyllä, sir", Ronar sanoi ja kiiruhti hakemaan varusteensa huoneestaan. Hän kiinnitti varustevyönsä, kietaisi takin vyölleen, panssarin hän vetäisi ylleen, kypärän kainaloon ja kiväärin olalle. Varmuuden vuoksi hän otti mukaansa myös Feenalta pelastamansa kiikarit. Hän kipitti kiireesti takaisin alas kiitureille.

GM

Muu ryhmä olikin jo koolla ulkona ja osa heistä oli ehtinyt nousta kiitureihinkin. Visan viittoi Ronarille yhden henkilöstökiiturin luota. Myös toinen mukana olleista paikallisista—Ronar tunnisti tämän naiseksi, joka oli pitänyt wazarkankielisen puheen hautauksessa—oli ilmeisesti nousemassa samaan kyytiin.

Ronar

Ronar toivoi, ettei nainen ollut huomannut hänen huonoa käytöstään hautajaisissa. Hän kipusi kiituriin tämän perässä.

GM

Ronarilla ja naisella oli reilusti tilaa—toisin kuin Ronarin toiseen suuntaan matkatess, jolloin matkustamoon oli sullottu kasa ruumiita—koska tavallisesti henkilöstökiituriin mahtui jopa kymmenen matkustajaa. Jos nainen oli jotain huomannutkin hautajaisissa, tai kuullut Ronarin möläytyksestä toverilleen edellisenä päivänä, tämä ei ainakaan osoittanut sitä. Ronarin ja naisen noustua kyytiin, Visan kiipesi ohjaamoon ja lähti ajamaan muiden kiitureiden perään kohti metsätietä.

(Pelaajan vähemmän tärkeä kysymys: Onko kiiturin matkustamo sisätiloissa panssarin takana, pressun alla kuin vanhoissa armeijan rekoissa vai taivasalla?)

(GM vastaus: Kiiturin kuori muistuttaa lähinnä ehkä auton kuorta. Suojaa vähäiseltä vahingolta, jopa hieman laukauksilta, mutta ei ole varsinaisesti panssaroitu. Se on vähän kuin istuisi kapeilla, pakettiauton tavaratilaan asennetuilla penkeillä, joskin penkki on kopin keskellä ja matkustajat katsovat "ulospäin".)

HK-47

(Mietteliäs toteamus: Erikoinen ratkaisu.)

Ronar

Ronar istuskeli penkillä: hän ei oikein keksinyt mitään sopivaa asiaa, josta aloittaa keskustelua, joten hän istui vaitonaisena.

GM

Nainen istui myös hiljaa, mutta vilkaisi aina välillä Ronarin suuntaan. Suurimman osa ajasta nainen kuitenkin piti silmällä metsää ikkunoista. Ronar kuitenkin huomasi, ettei nainen vaikuttanut erityisen huolestuneelta.

Ronar

Ei Ronarkaan erityisen huolestunut ollut. Pitkästä aikaa hän päätti ottaa itseään sarvista kiinni ja puhdistaa kiväärinsä kaikesta kuonasta, mitä se oli seikkailujensa aikana syönyt. Hän avasi aseensa ja nähdessään likaiset sisuskalut hänen suunsa loksahti auki.

"Hyi kammotus, mitä tämä on syönyt", hän parahti ääneen.

Hän purki aseen osiin ja asetteli ne huolellisesti viereiselle penkille. Hän irrotti varustevyöstään yhden lipastaskun, tyhjensi sen, käänsi ylösalaisin ja alkoi pyyhkiä Feenan kurasta, Tatooinen hiekasta, erinäisistä paikoista peräisin olleesta vedestä ja pölystä sekä sullustilaisesta aserasvasta koostunutta mönjää pois osista. Hän muisti, että aserasvaakin täytyi ostaa lisää.

GM

"Eikö tuo olisi ollut helpompaa tehdä tukikohdassa?" Ronarin matkatoveri kysäisi katsellen zabrakin hääräämistä. "Toivottavasti et hukkaa yhtään osaa."

(GM huom: tuurinopa ei tykkää Ronarista taaskaan ja Ronar pudottaa pienen, tärkeä kiväärin osan kiiturin lattialle ja se pyörii istuinten alle.)

HK-47

(Hermostunut toteamus: tuurinoppa on aivan selvästi Ronaria vastaan. Kysymys: Onko tuurinoppa d20?)

Ronar

"Mihin se latauskahva nyt...", Ronar ähisi latauskahvan kolistua hänen penkkinsä alle. Latauskahvaa Ronar ei saisi hukata: se oli todennäköisesti lippaanvaihdon olennaisin osa, jolla uuden lippaan kaasunsyöttö aseeseen avattiin. Hän nousi penkiltään ja lähti konttaamaan penkkinsä alle osaa etsiessään ja yritti epätoivoisesti olla huomioimatta hilpeyttä, jota hänen ähräämisensä epäilemättä matkatoverissaan aiheutti. Hänen onnekseen latauskahva ei ollut kaikista mahdollisista osista kaikista pienin mahdollinen ja se löytyi suhteellisen nopeasti.

GM

(GM:n vastaus eräälle droidille: Tuurinoppa on d20, mutta sitä pelaaja ei koskaan heitä itse, koska he eivät voi etukäteen tietää, josko jotain tuuria vaativaa ehkä käy ilmi. GM heittää usein salattuna myös pelaajien puolesta perception heittoja tilanteissa, joissa pelaaja ei tiedä, että heidän hahmoillaan olisi ehkä jotain havainnoitavaa.)

Ronarin löydettyä karanneen osan hän oli juuri kohottautumassa takaisin esiin penkkien alta kun kiituri heilahti ja Ronar pamautti päänsä istuimen reunaan inhottavasti. Kömmittyään lopulta päätään hieroen pystyyn Ronar näki miten hänen matkatoverinsa pudisti päätään epäuskoisena ja huokaili mutisten jotain omalla kielellään.

Ronar

"En mahda itselleni mitään, minä vain olen tällainen tohelo", Ronar sanoi ja pyyhkäisi latauskahvasta pölyt taskuunsa.

GM

"Eikö sinulle ole opetettu, että 'työkalut' kuuluu puhdistaa säännöllisesti?" nainen virnisti päätään pudistaen. "Et ole tainnut koskaan käydä armeijaa."

Ronar

"Koko vuoden peruskoulutus jalkaväessä, puolitoista vuotta kadettikoulua, kivääriekspertin mitali ja reilusti päälle parikymmentä vahvistettua tappoa. Että olen minä jo jotain nähnyt", Ronar sanoi. "Toivon kyllä, että en olisi nähnyt puoliakaan", hän jatkoi huokaisten.

GM

"Salli minun epäillä siis siellä tarjotun koulutuksen laatua," nainen sanoi selvästi ällistyneenä. "Ensimmäinen päivä, kun saimme koskea oikeaan kivääriin, kului siihen, että meidät opetettiin huoltamaan sitä oikein. Miten se kuului puhdistaa joka käytön jälkeen ja säännöllisin välein myös silloin, kun sitä ei käytetty."

(GM huom: koska olen hidas hämäläinen tajusin vasta nyt ihmetellä, miten Ronar on muka voinut päästä armeijaan alle kuusitoistavuotiaana?)

HK-47

(Toteamus: Iridonian armeijaan pääsee värväytymään 16-vuotiaana. Asiasta on muistipankkieni mukaan mainittu jo jossain.)

Ronar

"Kyllä minä sitä aina silloin tällöin putsaan", Ronar sanoi. "En läheskään joka käytön jälkeen, mutta aina välillä, kun aikaa ja intoa riittää. Eikä tämä edes ole oma kiväärini, vaan erään keisarillisen iskusotilaan, joka ei enää tarvinnut sitä. Ei siis pahemmin harmita, vaikka tämä menisikin jumiin."

GM

(GM huom: mutta, jos tämänhetkinen tarina pitää paikkansa, Ronar on värväytynyt ollessaan viidentoista.)

"Voi alkaa harmittaa, kun jumittunut aseesi on ainoa, mikä on sinun ja värinäsapelia heiluttavan piraatin välissä," nainen tuhahti. "Joskaan et ehdi harmitella sitä kauaa, koska olet kuollut."

(Pelaajan asiaton huomautus:)


BLUAAAARGH!!! Päällekkäinen muokkaus!!!11 Menetin KAIKKI kirjoittamani KAKSI riviä tekstiä!!


HK-47

(Hämmästynyt huudahdus: Olen tainnut laskea väärin. Tämä on mahdotonta.)

Ronar

"Ei suinkaan", Ronar sanoi hymyillen ja taputti tukevasti varustevyössään roikkuneessa reisikotelossa ollutta sädepistooliaan. "Tällä sankarilla olen selvinnyt paljon kiperämmästäkin tilanteesta kuin värinäsapelia heiluttavasta piraatista."

GM

"Riippuu siitä ehditkö vielä vetää sen esiin ennen kuin piraatti silpaisee pääsi poikki," nainen sanoi. "Tiedätkö, miksi ihmettelen että nämä piraatit vaivaavat juuri Wazarkaa?"

Ronar

"Piraatit pitää tappaa. Mitä muuta niistä pitäisi tietää?" Ronar siteerasi Nosskin kauniita sanoja. "Uskoisin kuitenkin, että koska Imperiumi ei kummemmin välitä tästä planeetasta, se on helppoa aluetta kaikelle hämärälle, kuten avaruusrosvoukselle. Voi myös olla, että piraattien johtajilla on jotain henkilökohtaisia kytköksiä juuri nimenomaan tähän planeettaan."

GM

"Tuo jälkimmäinen epäilys on käynyt monien mielessä," nainen nyökkäsi mietteliäänä. "Mutta mikään, mitä sanoit varsinaisesti ei ollut pohtimani asia. Pidän erikoisena sitä, että piraatit, jotka suosivat värinäaseita, toimivat nimenomaan Wazarkan läheisyydessä, missä värinäaseet ovat osa kulttuuriamme. Me osaamme puolustautua omia suosikkiaseitamme vastaan paremmin kuin useimmat, joten he löytäisivät helpompia kohteita muualta."

Ronar

"Mitä sitten olet pohtinut", Ronar kysyi.

GM

"Juurihan sen kerroin," nainen sanoi kurtistaen kulmiaan Ronarin täysin järjettömälle kysymykselle. "Onko sinulla huono lähimuisti?"

Ronar

"Ei suinkaan, vaan jäin vähän odottamaan jatkopäätelmää. Miksi?" Ronar sanoi ja rapsutti niskaansa. Alku ei taas alkanut kovin hyvin. Hän sai aseensa vihdoinkin koottua pudottamatta lisää osia ja hän heilautti sen olalleen.

GM

"Minähän sanoinkin pohtineeni asiaa," nainen sanoi tuhahtaen. "En koskaan väittänyt tulleeni mihinkään tulokseen. En kai minä miettisi sitä, jos syyn päätteleminen kävisi helposti?"

Ronar

"Päätteleminen on hankala asia", Ronar sanoi. "Ainakin minunkaltaiselleni tyhjäpäälle. Tunsin kerran tytön, joka osasi lukea ajatuksia, ja hän opetti minulle joitain peruskikkoja, mutta eipä niistä paljon apua ole ollut... Olen aina ollut enemmän toiminnan mies."

GM

"Ajatusten lukija voisi olla hyödyksi," nainen nyökkäsi. "Olen kuullut puhuttavan, että entisinä aikoina jedit osasivat tehdä sitä. Olen myös nähnyt pari, jotka väittivät pystyvänsä lukemaan ajatuksia, mutta heidän kyllä luulen olleen pelkkiä huijareita."

Kun kiiturijoukko ohitti paikan, josta Ronar ja muut olivat löytäneet Lesurin kuolleiden kanssa, nainen kohotti kätensä ja teki eleen, jonka Ronar oletti olevan jokin paikallinen tervehdys, tai ehkä versio kunnian tekemisestä. Hän muisti nähneensä hautaukseen osallistuneiden tekevän samoin rovioille, kun toimitus oli ollut päättymässä.

Ronar

Ronar oli vajonnut ajatuksiinsa eikä hän huomannut naisen elettä. Jedi... Olisihan Ronarin pitänyt arvata... Kyynel vierähti hänen silmäkulmaansa tahtomattaankin kun hän muisti Iridonian tapahtumat.

GM

Omaan synkkyyteensä vajonneena Ronar ei edes huomannut, että kiiturit saavuttivat päätien ja vauhti koveni. Pian he olivatkin jo kaupungissa ja matkalla kohti avaruussatamaa.

Ronar

"Toivottavasti tämä matka olisi vähemmän tapahtumarikas kuin edellinen", Ronar mumisi.

GM

Ympärillä hyörivän väkijoukon tarkkailuun keskittynyt nainen ei näyttänyt kuulevan.

Ronar

Ronar ei pahemmin enää innostunut keskustelemaan vaan hän odotti jo malttamattomana ulospääsyä ja iistumispiinan päättymistä.

GM

Vaikka kadut olivat melkein tungokseen asti täynnä, kiiturit lopulta pääsivät avaruussatamaan, jossa Ronarin matkatoverina ollut nainen pian kiiruhti vaihtamaan muutaman sanan Gamborin kanssa ja katosi sen jälkeen ympärillä liikuskelevaan väkijoukkoon.

Ronar

Ronar ei kiirehtinyt. Hän astui kiiturista pois ja venytteli jäseniään reilusti. Sen jälkeen hän kiinnitti huomionsa ympäristöönsää. Aseensa hän piilotti jälleen takkinsa alle välttääkseen negatiivisen huomion.

GM

Odottelu kuumalla kadulla paksu takki päällä kävi pian hyvin hikiseksi—Ronar oli ryhmän ainoa, jolla oli takki edes mukanaan. Gambor jutteli Visanin ja muiden kiiturikuskien kanssa heidän nojaillessaan seinään, missä oli edes pieni varjo keskipäivän porottavalta auringolta.

Ronar

Ronar ei muistanut että he olivat tropiikissa. Hän katsoi parhaakseen käydä viemässä takki ja kivääri kiituriin. Ehkä taskuvrkaalta puolustautumiseen ei kuitenkaan tarvittu laserkivääriä... Kevennettyään varustelastiaak hän lampsi Gambor&kumppanien luokse.

"Kuinka kauan vahvistusjoukkojen saapumiseen on", Ronar kysyi malttamattomana.

GM

"Vaikeata arvioida," duro vastasi katsellen nousevia ja laskevia avaruusaluksia kirkkaalla taivaalla. "Saamani signaali ilmoitti, että he saapuivat aurinkokuntaan samaan aikaan kuin me kaupunkiin, mutta laskeutumisluvan saamiseen voi mennä aikaa."

Ronar

"Onko tietoa, minkälaista porukkaa seuraksemme on liittymässä?" Ronar kysyi vähän varovasti.

GM

"Ikävä kyllä ei," Gambor pudisti päätään. "Mutta saamme kaiken avun, jonka eversti vain pystyy lähettämään."

"Emme tietenkään voi kailottaa yhteysradiotaajuuksilla suunnitelmiamme koko aurinkokunnan tietoon," Vesto tokaisi. "Joten olemme pitäneet kommunikaation lisäjoukkojen kanssa minimissä. Vai oletko unohtanut, että meidän yhteyskoodimme tunteva nainen on piraattien vallassa?"

Ronar

"Ehdin varmasti käymään kaupungilla", Ronar kysyi. "Minun pitäisi nimittäin ostaa lataaja, jolla voin ladata tyhjät lippaani. Minulla on vain yksi täysi enää jäljellä."

GM

"Tukikohdassa on latausasema," Gambor sanoi. "Samoin oli Arransiolla. Sinun ei olisi tarvinnut kuin kysyä, ja olisit voinut käyttää niitä. Mutta jos kerran tahdot oman, voit mennä ostoksille. Kunhan olet takaisin täällä tunnin päästä."

Ronar

"Ajattelin toki ostaa jotain muutakin", hän sanoi. "Tunnin päästä, tämä selvä, sir!"

Ronar lähti vaappumaan väenpaljouteen etsien silmillään mahdollisia asetarvikkeita myyviä kauppoja.

(GM huom: Perception heittoa kehiin sitten vain.)

(perception-heitto: 14+2=16)

GM

Kuljeskeltuaan jonkin aikaa Ronar huomasi liikkeen, joka vaikutti asekaupalta. Joskin se näytti keskittyvän enemmän Wazarkalla tavallisiin värinäaseisiin kuin ampuma-aseisiin, mutta niitäkin oli oli näytillä joitakin kappaleita.

Ronar

Mikäli ampuma-aseita oli myynnissä, oli heillä taatusti myös ampuma-asetarvikkeita. Hän asteli tyytyväisenä peremmälle.

GM

Myyjä katsoi Ronaria hetken, kun tämä tuli sisään ja sanoi jotakin, mutta koska ihmismies puhui omaa kieltään Ronar saattoi vain arvailla, että kyseessä oli tervehdys.

Ronar

"Umm... Puhutteko peruskieltä", Ronar kysyi vähän epävarmasti.

GM

Myyjä sanoi saman, mitä oli sanonut hetkeä aiemmin—tai niin Ronar ainakin uskoi—puhuen yhä omaa kieltään.

Ronar

Ronar ei ollut ihan varma oliko kauppa suljettu, kielletty häneltä vai mistä oli kyse.

"Hei kuule, en ymmärrä sanaakaan mitä sanot", Ronar sanoi levitellen käsiään.

GM

Hetken pohdittuaan myyjä sanoi jotain muuta omalla kielellään, josta Ronar ei ymmärtänyt yhtään sen enempää.

Ronar

Ronar syvästi epäili, että myyjä osaisi myöskään hänen äidinkieltään, joten hän ei viitsinyt kokeillakaan. Hän rapsutti päätään: tilanne alkoi käymään kiusalliseksi.

"Hei kuule, jos katselen vähän valikoimaa", hän yritti ja kokeili, menisikö hänen viestinsä paremmin perille viittomisen avulla.

(GM huom: riippuu siitä, miten Ronar yrittää viittoa, joten kuvailua eleistä kehiin.)

Ronar

Ronar yritti näyttää menevänsä hyllyille päin, katselemaan, osoitti ensin silmiään ja huitaisi sitten hyllyjä päin.

GM

Myyjän vastauseleestä ei voinut erehtyä. Tämä ravisti kiivaasti päätään ja näytti kämmeniään terävällä eleellä Ronarille. Jotenkin Ronar arveli sen johtuvan siitä, että lähes kaikki aseita sisältävät hyllyt olivat miehen, ja tämän vieressä olevan myyntitiskin, takana. Ilmeisesti asiakkailla ei ollut sinne menemistä.

Ronar

Ronaria alkoi pikku hiljaa hymyilyttää tilanne. Hän rapsutti hetken niskaa miettiessään ja kokeili vähän mietittyään erilaista lähestymistapaa. Hän kaivoi lipastaskustaan esille yhden tyhjäksi ammutun ja yritti näyttää sen olevan tyhjä ravistamalla sitä korvansa juuressa.

GM

"Aaa," myyjä sanoi nyökytellen ja kaivoi laatikollisen BlasTechin lippaita esiin. Sen jälkeen mies ryhtyi kysyvä ilme kasvoillaan nostelemaan sormiaan pystyyn yksi kerrallaan, minkä Ronar arveli merkitsevän kysymystä, miten monta täyttä lipasta hän haluaisi.

Ronar

Ronarille tuli mieleen, että hän voisi kuitenkin käyttää lainalatureita: hänen kaltaisensa nappi pohjassa rähisijä tarvitsi kuitenkin enemmän lippaita. Hän näytti neljää sormea.

GM

Myyjä lastasi Ronarin eteen neljä lipasta ja osoitti niiden kylkeen painettua hintaa, mikä Ronarin onneksi oli merkitty sekä paikallisella kirjaimistolla että aurebesh-numeroilla. Hintalapun mukaan yhden lippaan hinta oli 30 krediittiä, joten neljän hinnaksi tulisi 120.

Ronar

Ronar nyökkäsi tyytyväisenä. Hänelle tuli mieleen myös jotain muuta: mikäli piraatti pääsisi kuitenkin yllättämän lähietäisyydeltä, olisi hänellä hyvä olla jotain lähitaisteluasettakin. Hän yritti viittoa tarvitsevansa pistintä osoittaen ensin reisikotelossa roikkuvaa pistooliaan ja nostaen sitten peukalonsa pystyyn ja huitoen sillä hieman kuin mukamas puukolla.

GM

Hetken ihmeteltyään Ronarin huitomista ja yritettyään saada tolkkua tämän viittomisesta myyjä nosti pari värinäpuukkoa pöydälle. Kämmeniensä väliä muuttelemalla hän esitteli aseiden erilaisia pituuksia. Mikään niistä tosin ei ollut valmis pistin.

Ronar

Ronar ei ollut mikään ekspertti värinäaseiden kanssa. Hän punnitsi asiaa hetken: hän osaisi kyllä rakentaa pistimen, mikäli saisi jostain sopivan kiinnikkeen. Hän kuitenkin pudisti päätään hetken pähkäiltyään: Wazarkalta hän ei ainakaan rupeaisi puuttuvaa osaa etsimään eikä hänellä olisi aikaa opetella värinäasetta käyttämään. Hän mietti hetken aikaa vielä ja muisti kiväärinsä, josta löytyivät ainoastaan rautatähtäimet. Hän yritti muotoilla tähtäimen muodon sormillaan ja tihrusti siitä läpi kuin muka tähdätessään.

GM

Myyjä osoitti ihmeissään tarjoamiaan värinäaseita ja pudisti kysyvästi päätään. Ilmeisesti tämä oli ihmeissään Ronarin äkkinäisestä mielenmuutoksesta.

Ronar

Ronar osoitti värinäaseita ja pudisti päätään. Hän mietti, oliko hänen tähtäintarpeensa mennyt perille.

GM

Olkiaan ihmeissään kohauttaen myyjä pisti puukot takaisin talteen. Sitten myyjä kääntyi kysyvän näköisenä uudestaan Ronarin puoleen, osoittaen ihmeissään Ronarin kaulasta riippuvaa kiikaria.

Ronar

Ronar pudisti hieman huvittuneena päätään. Hän osoitti hieman epämääräisesti miehen takana näytillä olleita aseita kohti.

GM

Myyjä kääntyi katsomaan, mitä Ronar näytti, mutta yhdessäkään kaupan hyllyllä olleessa kiväärissä ei ollut kovinkaan kummoista tähtäintä valmiiksi asennettuna.

Ronar

Ronar ei ollut ollenkaan varma, miten hänen tulisi tarpeensa ilmaista, eikä hän halunnut turhaan myöskään pitkittää myyjän hankaluuksia. Hän yritti vielä muotoilla jonkinnäköisen aseen käsistään ja tähdätä sillä mukamas. Sen jälkeen hän katsoi myyjää kysyvästi.

GM

Hieman ihmeissään myyjä nosti yhden kivääreistä, joka etäisesti hieman muistutti Ronarin viittomaa mallia, pöydälle.

Ronar

"Ärm...", Ronar murahti ja pudisti päätään. Hän ei halunnut pitkittää kauppiaan kärsimyksiä, kun hän ei selvästikään saanut viestiään perille. Hän ajatteli palata takaisin, mikäli jossain vaiheessa saisi jonkun paikallista kieltä ymmärtävän sotilaan mukaansa tulkkaamaan. Hän oli tyytyväinen saatuaan lipasongelmansa ratkaistua, joten hän osoitti pöydällä olleita lippaita tyytyväisenä ja laski pöydälle 120 krediittiä maksuksi lippaista.

GM

Olkiaan kohauttaen myyjä pisti hylätyksi tulleen kiväärin takaisin hyllyyn, keräti Ronarin antamat rahat kassaan ja sanoi jotakin omalla kielellään nyökytellen päätään.

Ronar

Ronar nyökäytti päätään ja kiitti peruskieleksi. Hän poimi lippaat pöydältä ja järjesteli ne kahteen lipastaskuunsa tasan. Hän teki vielä huumorimielessä kunniaa kauppiaalle ennen poistumistaan.

GM

Liikettä ympäröivä katu oli yhtä vilkas kuin Ronarin astuessa sisäänkin. Hän myös huomasi, että kieliongelman ylipääsemiseen ja viittomiseen oli mennyt enemmän aikaa kuin hän oli luullutkaan ja hänen Gamborilta saamansa tunti oli melkein kulunut.

Ronar

Ronaria harmitti: hän oli toivonut pääsevänsä ostamaan myös jotain vähän vähemmän sotilaallisen väristä siviilivaatetta. Kuitenkaan hän ei halunnut viivyttää Gamborin aikataulua viipyilemällä, vaan hän lähti etsiytymään takaisin kiitureille samaa tietä, mitä oli tullutkin.

(GM huom: survival heittoa peliin suunnistamisessa sitten vain.)

(1d20+survival = 9+2 = 11)

GM

Käveltyään mielestään oikeaan suuntaan Ronar äkkiä löytää itsensä aukiolta, jonka keskellä on koristeellinen suihkulähde ja toisella puolella iso, kaari-ikkunoin koristeltu palatsirakennus. Hän ei selvästikään ole päätynyt sinne, minne oli luullut suunnistavansa.

Ronar

Ronaria alkoi pikku hiljaa epäilyttää, että hän oli eksymässä. Hän käveli takaisin samaa tietä, mitä oli kulkenut ja yritti uudelleen. Hän ei ollut kävellyt kovin kauas tukikohdalta ja oli kuitenkin kulkenut vain suurimpia katuja, juuri eksymisen välttämiseksi. Hän palasi asekaupan eteen ja lähti kävelemään samaa katua toiseen suuntaan. (survival heitto: 15)

GM

Toisella yrittämällään Ronar löysi avaruussataman ja tutun kiituriryhmän odottamassa laskeutumisalustojen lähellä. Veston kanssa jutellen Gambor nojaili yhä seinään katsellen ympäröivien katujen vilinää. Muu ryhmäjako kiitureiden ympärillä oli muuttunut siten, että pari kapinallista oli vuorostaan häipynyt omille teilleen, mutta Ronarin kanssa kiiturissa ollut nainen ja toinen paikallinen olivat palanneet takaisin. Lisäjoukoista Ronar ei nähnyt merkkiäkään.

Ronar

Ronar kiiruhti paikalle. "Terve taas, sir ja sir", hän sanoi saapuessaan. "Lisäjoukot eivät siis vielä ole saapuneet?"

GM

"Odottavat yhä laskeutumislupaa," Gambor sanoi. "Mikäs sinulla kesti? Ei sillä, että myöhästymisestäsi olisi ollut haittaa. Tällä kertaa."

Ronar

"Tuli pieni kieliongelma, ja sen jälkeen pieni suunnanlöytämisongelma, jotka veivät tuhottomasti aikaa, enkä saanut ostettua läheskään kaikkia toivomiani varusteita", hän harmitteli. "Toivottavasti myöhästymiseni ei haitannut."

GM

"Eipä tuosta ollut," Gambor huokasi varjostaen silmiään täydeltä terältä helottavalta keskipäivän auringolta. "Koska lisäjoukotkaan eivät ole vielä täällä. Mutta älä lähde enää seikkailemaan. Muidenkin pitäisi tulla kohta takaisin."

Ronar

"Jaah...", Ronar sanoi. "Toivottavasti wazarkalaiset eivät epäluuloissaan ole ampuneet vahvistuksiamme tohjoksi."

GM

"Jos niin olisi käynnyt, olisimme kuulleet siitä," Vesto urahti.

"Siinä paha missä mainitaan," paikallisnainen äkkiä sanoi. "Tuolta he varmaan tulevat."

Kääntyessään osoitettuun suuntaan Ronar näki ison ryhmän liikkuvan kaupungin vilinän lävitse. Ryhmään kuului sekalainen joukko ihmisiä ja useiden eri muukalaislajien edustajia ja he selvästi liikkuivat yhteisellä tarkoituksella.

Ronar

Ronar ei ruvennut tekemään hätiköityjä johtopäätöksiä: he saattoivat ihan hyvin olla joku ulkoplaneettalainen turistiryhmä, josta osa sattui suosimaan armeijahenkistä pukeutumistyyliä.

GM

Äkkiä ryhmän keulilla ollut ihminen kääntyi suoraan kohti Gamboria ja tämän läheisyydessä roikkunutta ryhmää.

Ronar

"Siltä tosiaan näyttää", Ronar sanoi osapuilleen varmistuttuaan naisen havainnosta.

GM

"Komentaja Antad," mies tervehti tullessaan duron luoksi.

"Luutnantti," Gambor vastasi nyökäten. "En arvannut, että sinäkin tulisit."

"Lennän kolmatta rahtialusta," mies vastasi.

Ronar

Ronar ei viitsinyt keskeyttää keskustelua omilla välikommenteillaan. Sen sijaan hän kiinnitti huomionsa paikalle tulleeseen ryhmään katsellen, minkälaista porukkaa heille tuli vahvistukseksi.

GM

Kaksi kolmasosaa vasta saapuneesta ryhmästä oli muukalaisia, ryhmän perällä oli jopa yksi wookiee, jonka iso karvainen hahmo tuppasi herättämään kunnioitusta, ja paikalliset kiersivätkin uudet tulokkaat kunnioittavan välimatkan päästä.

"Kiitureihin," Gambor komensi huomatessaan epämieluisan kiinnostuksen. "Odotamme paria saattoryhmän hidastelijaa vielä."

"Entä varusteet?" luutnantiksi tituleerattu kysyi.

"Minun väkeni voi hoitaa ne," Gambor sanoi.

Ronar

Ronaria alkoi välittömästi kaduttaa mukaan tuppautuminen kuullessaan Gamborin sanat roudaamisesta. Hän pakotti kuitenkin harmistumisensa sammumaan ja katseli uteliaana, oliko joukossa myös hänen lajinsa edustajia.

GM

Ensimmäisellä vilkaisulla hän ei ainakaan huomannut yhtään, mutta kadulle epämääräiseksi massaksi pakkautunut joukkio oli sen verran levoton, ettei Ronar ollut varma, josko hän oli nähnyt kaikki siihen kuuluvat. Ja useimmilla ryhmän jäsenillä oli kypärät tai muut päähineet päässään, hän ei heti ainakaan huomannut helposti tunnistettavia sarvia. Paitsi yhdet, jotka kuuluivat selvästi gotalille.

"Vesto, Ronar," Gambor sanoi viitaten kohti laskeutumisalustaa, jonka suunnalta lisäjoukot olivat tulleet. "Auttakaa luutnanttia varusteiden kanssa. Käyn sanomassa kuormakiiturin kuskille, että ajaa lähemmäs."

Ronar

"Kyllä, sir", Ronar sanoi. Hän lähti tepastelemaan sinne päin Veston perässä, varmistaen näin sen, että mahdollinen eksyminen ei ainakaan olisi hänen vikansa.

GM

Luutnantti opasti kaksikon laskeutumistasolle, joka Ronarista jotenkin muistutti niitä, joissa he olivat siirtäneet rahtia Harloenilla. Laskeutumistason keskellä nökötti keskikokoinen rahtialus, jonka rampin luutnantti aukaisi.

Ronar

Ronar toivoi sydämensä pohjasta, että ryhmä oli malttanut matkustaa kevyesti. Hän katseli alusta epäluuloisena.

GM

Ronar huomasi sen, että alus oli huomattavasti suurempi kuin Nebula Hopper, jolla hän oli matkustanut enemmän kuin muilla rahtialuksilla. Hän kuitenkin arveli myös, että kolmenkymmenen hengen matkustaminen sillä oli ollut melkoisen ahdasta. Se ei todellakaan ollut mikään luksusmatkailualus ja sai Ronarin oman kokemuksen hytin jakamisesta Arransiolla Certopin ja Lesurin kanssa tuntumaan hyvinkin tilavalta asumiselta.

"Rahtiruuma on täällä," luutnantti sanoi viitaten käytävään.

Ronar

Ronar seurasi luutnanttia ihmetellen samalla ympäriinsä. Mikäli hän joskus ostaisi avaruusaluksen, hän ei ainakaan ostaisi tällaista. Hän seurasi upseeria lastiruumaan.

GM

"Parasta aloittaa aseista," luutnantti sanoi viitaten pinoon jykeviä, kookkaita asekirstuja—Ronarin arvion mukaan jokaisen kantamiseen tarvitsi kaksi henkilöä. "Ja kenttävuoteista."

Ronar

Ronar huokaisi tahattomasti nähdessään tavaranpaljouden. Hän kuitenkin teki työtä käskettyä ja kokeili nostaa ensimmäistä asekirstua. Hän kokeili, saisiko sen nostettua.

GM

Ronar löysi kirstun toisesta päästä kahvan, josta sitä saattoi nostaa, mutta se oli liian iso yhden kannettavaksi. Ronar epäili, ettei edes wookiee olisi pystynyt kantamaan sitä ilman apua.

"Valmiina?" luutnantti kysyi tarttuen kirstun toisessa päässä olleeseen kahvaan. "Nostetaan kolmannella. Yksi. Kaksi—KOLME!"

Ronar

Ronar nykäisi kahvasta voimakkaasti molemmin käsin ylöspäin yhdessä luutnantin kanssa ja kirstu nousi vaappuen ylös.

"Kuollutta banthaako te tässä rahtaatte, sir", Ronar ähkäisi.

GM

"Bantha painaisi vähemmän," luutnantti virnisti. "Mutta olisi myös vähemmän houkutteleva kohde varkaille."

Samalla kun Ronar ja luutnantti lähtivät roikottamaan asekirstua lakeutumisramppia kohden Vesto keräsi kantamuksikseen kaksi kokoon taitettua kenttävuodetta ja seurasi heidän perässään.

Ronar

Ronarille tilanne oli kiusallinen: hän oli epäviisaasti valinnut puolen, jossa hän joutui kävelemään peruuttaen. Törmäiltyään tarpeeksi vastaantulijoihin ja "jouduttuaan" ottamaan tukea erään naispuolisen kanssaeläjän olkapäästä kompuroidessaan hän lopulta onnistui saamaan vihaiset palautteet niskaansa ja löytämään tiensä takaisin kiiturille. Hän kiikutti arkun kiiturin perälle seinää vasten.

"Vieläkö siellä on kantamista, sir", Ronar kysyi puuhkuttaen.

GM

"Asekirstuja on vielä neljä lisää," luutnantti sanoi. "Ja kenttävuoteita koko joukolle."

"Luutnantti," Gambor sanoi. "Meillä on puhuttavaa. Kersantti Vesto hoitaa lopun lastauksesta poikien kanssa."

Ronarin helpotukseksi Lesur ja kolme muuta ihmiskapinallista ilmestyi kantoavuksi ja kersantin johdolla kaikki varusteet saatiin ahdettua kuormakiituriin.

Ronar

"Uh... herra komentaja. Onko okei, jos jään tässä vaiheessa työkyvyttömyyseläkkeelle, sir?" Ronar sanoi huohottaen, kun kaikki tavarat oli lopulta saatu järjesteltyä kiitureihin.

GM

"Ei," kersantti Vesto sanoi, koska Gamborin huomio oli yhä keskittynyt keskusteluun luutnantin kanssa. "Ja saat osallistua myös lastin purkamiseen, kun ehdimme perille."

Ronar

"Kuten haluatte, sir", Ronar sanoi, tosin hänen äänessään oli selvästi harmistunut sävy. "Missä kiiturissa minun on määrä matkustaa takaisin, uudet vahvistusjoukot ovat nimittäin täyttäneet joukkojenkuljetuskiiturit melko tehokkaasti."

GM

"Sinä otat viimeisen paikan," Vesto sanoi. "Koska itse kutsuit itsesi mukaan ylimääräisenä, saat minun puolestani vaikka seistä."

Ronar

"Tahtonne on lakini, Teidän kersanttiutenne", Ronar sanoi ja kumarsi. Hän lähti kävelemään samaa joukkojenkuljetuskiituria kohti, jossa oli ollut menomatkallakin. Seisomakomennus oli kuitenkin saanut hänet sen verran kuohuksiin, että hän ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta kääntyä vielä huikkaamaan: "Toivon, että perseenne ei puudu istuessanne." Hän ei ollut varma, halusiko hän kersantin kuulevan kommenttiaan vai ei.

GM

Ehtiessään kiiturin luokse Ronar huomasi, ettei hänen kuitenkaan tarvinnut seistä. Tosin ainoa tyhjä paikka kiiturissa oli wookieen vieressä, joka oli sen verran kookas, että vei myös yhden kolmasosan Ronarin istuimesta.

Ronar

Ronar huokaisi helpotuksesta: Vaikka wookiee veikin suuren osan tilasta, oli siinä istuminen silti mukavampaa kuin seisominen.

GM

Wookiee murisi jotain Ronarille tervehdykseksi. Istuessaan paikalleen Ronar äkkiä tajusi, ettei tiennyt, minne hänen takkinsa ja kiväärinsä olivat joutuneet, jotka hän oli jättänyt kiiturin penkille. Nyt ne oli siirretty jonnekin pois tieltä tungeksivien lisäjoukkojen istumisen tieltä, eikä hän paikaltaan pystynyt löytämään niitä.

Ronar

"Terve vain", Ronar sanoi wookieelle, vaikka hän ei ollutkaan ihan varma, ymmärsikö tämä mitään, mitä hän sanoi. Hän oli ennakkoluuloton kummallisemmankin näköisiä muukalaisia kohtaan. Hänen suurin huomionsa kuitenkin kiinnittyi hänen tavaroihinsa, joita hän ei löytänyt. Hän ei kuitenkaan viitsinyt ryhtyä kailottamaan asiasta koko kiiturin väelle.

GM

Pian kiiturikolonna oli taas matkalla kohti palatsia. Matka oli hieman ahdas ja joukko töni tahattomasti toisiaan melkein koko ajan, kun kiituri heilahteli käännöksissä. Matka ei kuitenkaan ollut sietämättömän pitkä, joten Ronar kesti sen saaden vain pari mustelmaa wookieen kyynärpäistä.

Ronar

Wookiee toimi Ronarille myös mainiona pehmusteena ollen iso karvainen tyyny Ronarin oikealla puolella, joten hän säästyi pahemmilta katastrofeilta.

GM

"Kaikki kyydistä!" Vesto komensi kiitureiden pysähdyttyä tukikohdan pihalle ja riuhtaisten kiiturin sivuovet auki. "Uudet! Seuratkaa komentaja Antadia käskynjakohuoneeseen. Liikettä."

Ronar

Ronar etsi tavaransa kiiturista ja löydettyään ne seurasi hänkin Antadia käskynjakohuoneeseen, tai ainakin sen ovelle. Hän halusi tietää, sanottiinko käskynjaossa mitään uutta tulevaan hyökkäykseen liittyvää. Myös uusi ryhmä kiinnosti häntä: joukossa oli jonkin verran hänelle ennestään tuntemattomia lajeja. Lisäksi hän uteliaisuuksissaan tähtäili joukkoa mahdollisten zabrakien varalta.

GM

Ronar ei ollut ehtinyt edes tukikohdan ovelle Gamborin perässä, kun kuuli Veston äänen.

"BERZEN!" Vesto karjui kuormakiiturin luota. "Minne luulet meneväsi! Sinä tulet tänne NYT!"

Ronar

Ronar tepsutti takaisin kuormakiitureille. Äänensävystä hän arveli, että kersantin takalisto oli kuitenkin puutunut matkan aikana, muttei kuitenkaan viitsinyt huomauttaa asiasta kersantille.

GM

"Aloita viemällä kuusi kenttävuodetta meidän huoneeseemme," Vesto komensi samalla, kun viittoi paria muuta avukseen kuljettamaan aselaatikot päärakennukseen.

Ronar

Ronar arvasi, että kersantti rankaisi häntä aiemmasta niskoittelustaan antamalla hänelle miljoona kenttäsänkyä kannettavaksi. Hän yritti päästä hommasta kolmella keikalla: yhden sängyn hän laittoi toiseen kainaloon ja yhden toiseen kainaloon. Hän lähti tepsuttamaan tukikohtaa kohti ja marssiessaan käskynjakohuoneen ohi portaisiin hän vilkaisi uteliaasti huoneeseen, muka ohimennen.

(GM huom: Kaksi sänkyä on ehdoton maksimi, mitä voi kantaa kerralla.)

GM

Eteishallin poikki kulkiessaan Ronar joutui harmikseen—joskaan ei kovinkaan suureksi yllätyksekseen—huomaamaan, että käskynjakohuoneen ovi oli tiukasti kiinni, eikä sieltä kuulunut mitään ulkopuolelle. Hän ei myöskään voinut jäädä kurkkimaan pitkäksi aikaa, koska Vesto tuli pian perässä kantaen ensimmäistä aselaatikkoa toisen kapinallisen kanssa.

Ronar

Ronar oli vilkkaasti liikkeessä heti kun hän näki Veston hahmon liikkuvan kohti, ja hän oli jo kadonnut portaisiin ennen kuin muut olivat ehtineet edes sisälle. Ronar kipusi portaat käytävään, jossa hänen huoneensa oli, ja hän vei sekä omat tavaransa että kenttäsängyt sinne. Tavarat hän laittoi tuttuun tavaransäilytyslaatikkoon ja sängyt hän avasi tottuneesti. Vaikka ne eivät ihan keisarillista standardia noudattaneetkaan, ei niiden systeemi poikennut niistä mitenkään oleellisesti. Koottuaan sängyt hän asetti ne riviin seinää vasten ja lähti hakemaan seuraavia. Lopulta hän oli saanut kaikki kenttäsängyt huoneeseen ja koottua.

GM

Kun Ronar astui takaisin käytävään huoneen ulkopuolella, Vesto tuli häntä vastaan.

"Ah, hyvä," kersantti nyökkäsi. "Siellä on vielä kymmenen, jotka pitää tuoda tänne ylös muihin huoneisiin."

Ronar

"Mihin huoneisiin, herra kersantti", Ronar kysyi. "Toivon teidän osoittavan kaltaistani vanhaa ressukkaa kohtaan sen verran armeliaisuutta, että kerros ei olisi aivan ylin mahdollinen, sir."

GM

"Tähän kerrokseen," Vesto vastasi. "Ja suun soittamisesta saat luvan myös pedata ne valmiiksi."

Ronar

"Suun soittamisesta, sir?" Ronar kysyi hämillään. "Milloin minä muka olen soittanut suutani? Valaiskaa minua, herra kersantti."

GM

"Juuri äsken kerjätessäsi aiheetonta sympatiaa," Vesto sanoi silmäillen Ronaria tiukasti. "Saat myös mennä illallisen jälkeen auttamaan tiskaamisessa, jos kerran lisätöitä tahdot."

Ronar

"Mutta ette edelleenkään vastanneet alkuperäiseen kysymykseeni, herra kersantti, mikäli saan muistuttaa. Mihin huoneeseen sängyt pitää viedä?"

GM

"Niihin kolmeen muuhun huoneeseen, jotka tässä kerroksessa ovat," Vesto huokasi. "Saat järjestää koko kerroksen asumiskuntoon uusille vahvistuksillemme."

Ronar

"Mistä petivaatteet löytyvät, sir?"

GM

"Jokaisen pedin kaikki tykötarpeet on pakattu yhteen niiden kanssa," Vesto vastasi pyöräyttäen silmiään turhautuneena. "Ei niistä muuten olisi hyötyä leirissä. Nyt töihin."

Ronar

"Tämä selvä, herra kersantti", Ronar sanoi lähtiessään astelemaan takaisin kohti portaita lörpötellen samalla lähinnä itsekseen: "Olen aivan samaa mieltä kanssanne, herra kersantti. Minunkin mielestäni huonepalveluna toimiminen on sotilaan arvolle aivan sopivaa työtä. Odottakaahan vain, herra kersantti, kun tämä seikkailu on käyty ja seuraavan kerran tapaamme, täytyy teidän tehdä kunniaa minulle ja sanoa 'Kyllä, herra vääpeli.' Voi, miten paljon nakkihommia minä teille keksisinkään..."

GM

Loppu Ronarin päivästä kului siihen, että hän järjesteli nukkumapaikkoja kapinallisille joukolle ja seisten syödyn pikaisen illallisen jälkeen hän joutui tiskaamaan kahden paikallisen avuksi. Lopulta, kun hän oli valmis ja suuntasi nukkumaan, hän joutui hiipimään makuuhuoneen poikki, koska kaikki muut olivat jo ehtineet nukkumaan. Ryömiessään punkkaansa Ronar arveli, että se oli ollut yksi ikävimmistä päivistä, joita hänellä oli siihen mennessä Kapinaliiton jäsenenä ollut.

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus