Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 40

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 40

Ronarin herätessä hän melkein toivoi, että olisi sittenkin kuollut. Hänen koko kehonsa tuntui siltä, kuin hänet olisi tungettu lihamyllyn lävitse ja hän pystyi kuvittelemaan, miten kaikki paikat olivat mustelmilla. Hän ei tiennyt, kauanko oli ollut tajuttomana, tai edes sitä, minne hänet oli viety—pimeydestä päätellen hän ei kuitenkaan enää ollut huoneessa, jossa oli yrittänyt tapella kuutta—tai oikeastaan kolmea, koska kolme muuta olivat pysyneet syrjässä— palkkionmetsästäjää vastaan. Hän ei ollut tuntenut itseään koskaan yhtä kipeäksi, edes pahimmat treenijaksot Iridonian sotilasakatemiassa eivät olleet saaneet häntä yhtä kipeiksi, kuin palkkionmetsästäjien nyrkkeilysäkiksi joutuminen. Jokainen pieninkin liike sattui. Huoneessa oli hyvin pimeätä, vain yksi himmeä hehkusauva antoi kalpeata valoaan jostakin Ronarin pään takaa ja hänen makuupaikkansa viereisessä seinässä erottui epämääräisiä varjoja.

Ronar

Ronar epäili, että hänen ei annettaisi noin vain poistua huoneesta, joten hän ei edes viitsinyt lähteä rynkyttämään ovea. Hän ei tiennyt, oliko hän nyt siellä palkkionmetsästäjien mainitsemassa sellissä vai Kesselillä, eikä hän jaksanut asiaa sen kummemmin ajatella. Varjoista hän ei osannut sanoa mitään, hän vain ähkäisi näille. Ehkä ne olivat hänen omia varjojaan. Hän käänsi kylkeään ja yritti saada unen päästä kiinni.

GM

"Ronar?" Dendon ääni kuului jostakin ja varjo Ronarin yläpuolella liikahti. "Oletko tajuissasi?"

Ronar

"En." Ronar mutisi. Ilmeisesti hän oli siis villimiehen sellissä, mikäli Dendokin oli siellä.

GM

"Olen pahoillani," devaronialainen sanoi ja tämän runnellut kasvot ilmestyivät Ronarin näköpiiriin—Dendo näytti myös joutuneen vastaanottavaksi osapuoleksi palkkionmetsästäjien nyrkeille, sillä tämän toinen silmä oli melkein turvonnut umpeen, huuli oli pahasti halki ja päässä näkyi kuivunutta verta. "Mutta tarvitsin harhautuksen, ja arvelin, etteivät he tappaisi sinua. Olet heille ilmeisesti arvokkaampi elävänä kuin kuolleena."

Ronar

"Imperiumi on tainnut asettaa palkkion päästäni", Ronar mutisi. Hänen äänensä kuulosti tavallisen pälätyksen sijaan pikemminkin homeelta, hitaalta mätänemiseltä ja kaikelta, mistä kannattaisi pysyä kaukana, kun hän yritti pinnistellä sanoja turvonneen kurkkunsa läpi. "Miksi he muuten mi…nut haluaisivat…"

GM

"Eivätpä tuota minulle kertoneet," Dendo sanoi rojahtaen istualleen Ronarin viereen. "En kuitenkaan ole aivan varma, että kyseessä olisi Imperiumin asettama palkkio. Yleensä heidän asettamansa palkkiot ovat julkista tietoa, eikä sinusta ollut tavallista etsintäkuulutusta kummempaa, kun lähdimme."

Ronar

"Jaa…" Ronar ähkäisi. "Kenet sitten olen onnistunut suututtamaan? Kertoivatko he mitään?" Ronarin ääni litisi ja rohisi hänen aukoessa suutaan.

GM

"Eivät mitään," Dendo pudisti päätään. "Miksipä olisivatkaan? Tämän täytyy kuitenkin jollain tavoin liittyä Veraan ja Soleeneen. Se haarniskapukuinen ilmeisesti oli vanha tuttavasi Beylyssa? Hurmaava nainen…" Kuiva ironia suorastaan tihkui devaronialaisen äänestä—häntä ei hakkaamisesta huolimatta selvästikään oltu lannistettu.

Ronar

"Kerrassaan ihana", Ronar sanoi, oksentaen jokaisen sanan erikseen suustaan. "Joku päivä vielä mössään hänen kauniit kasvonsa niin, ettei niistä enää saa tunnistamiskelpoista kokonaisuutta." Hän yritti kömytä pystyyn, mutta häntä sattui niin paljon joka paikkaan, ettei hän jaksanut liikkuakaan. "Ainakaan meidän ei tarvinnut enää etsiä taloa…"

GM

"Ei," Dendo myönsi hiljentäen ääntään tuskin kuuluvaksi kuiskaukseksi. "Ja muut pääsevät nyt helpommalla. Ehdin ottaa yhteyden karvaiseen ystäväämme ennen kuin he tulivat viemään yhteysradioni pois. Idiootit eivät tajunneet ottaa sitä pois samalla, kun ottivat sinun radiosi. He tajusivat tutkia minut vasta samalla, kun toivat sinut tänne."

Ronar

"Toivottavasti he keksivät jotain ja mieluiten jotain sellaista, mikä ei johda heidänkin hakatuksi tulemiseensa", Ronar vastasi yhtä hiljaa, tosin hänen turvotuksensa teki puheesta vaikeaselkoista jokellusta, tosin hän toivoi devaronialaisen ymmärtävän kaikesta huolimatta. "Tekisi mieli päästä täältä menemään ennen kuin palkkion asettaja tulee hakemaan meitä."

Beylyssan ja tämän tovereiden nyrkkien suudelmien aiheuttama jomotus alkoi käydä sietämättömäksi ja hän hillitsi halunsa huutaa kurkku suorana, sillä hän tiesi satuttavansa itseään siten entistäkin enemmän. Hitaasti hän kömysi pystyyn tuskasta huolimatta ja korisi jälleen Dendolle: "Onko täällä vettä?"

GM

"Juo varovasti," Dendo kehotti tökäten pienehkön kenttäpullon Ronarin käteen. "He antoivat noita meille vain kaksi, enkä tiedä, koska saamme täydennystä."

Ronar

Ronar tarttui kenttäpulloon himokkaasti kuin ei olisi vettä nähnytkään puoleen vuosikymmeneen. Hänen hengityksensä helpottui heti kun hän sai hengitysteitä tukkineen veren ja kuonan alas. Hän ei uskaltanut hörpätä ihan hirveästi tietäen rajalliset varat ja pian hän antoikin putelin takaisin devaronialaisen hoiviin.

GM

"Nyt voimme vain odottaa ja toivoa parasta," Dendo huokasi. "Täältä on vain yksi ovi, jossa ei ole lainkaan kahvaa tai lukkoa tällä puolella ja joka aukeaa ulospäin. Lisäksi on se yläpuolelle johtava ansaluukku, mutta sinne ei voi kiivetä, koska seinät ovat liian sileät ja kallistuvat sisäänpäin."

Katsoessaan nyt paremmin ympärilleen Ronar huomasi, että huone oli verraten laaja ja Dendon vieressä olevan hehkusauvan valo vain vaivoin tavoitti vastakkaisen seinän ja siellä hieman ympäröiviä seiniä tummempana erottuvan oven.

Ronar

"Yletymmekö luukkuun, jos kiipeät olkapäilleni tai toisinpäin?" Ronar kysyi. Hänen puheensa kulki heti paljon helpommin. "En pysty hahmottamaan etäisyyksiä näin hämärässä."

GM

"Saattaisimme ylettää hipaisemaan sitä," Dendo sanoi vilkaisten yläpuolelleen ja yrittäen arvioida välimatkaa. "Mutta joutuisimme seisomaan keskellä huonetta, ilman mitään tukea. Ja vaikka onnistuisimmekin tasapainottelemaan siten, emme luultavasti saisi luukkua kuitenkaan auki."

Ronar

"Ja ovi tuskin aukeaa monottamalla…" Ronar huokaisi ja hänen hetkellinen energianpuuskansa haihtui kuin pieru Saharaan. "Sitten meillä ei ole tosiaankaan muuta vaihtoehtoa kuin odottaa ja toivoa."

GM

Kului useita tunteja, tai niin Ronar ainakin arvioi—hän ei tiennyt varmaksi, koska oli jättänyt data-alustansa alukselle ja palkkasotilaat olivat vieneet kaiken muun hänen tavaransa paitsi vaatteet, joten hänellä ei ollut kronoa, josta olisi voinut aikaa tarkistella. Joitakin kertoja yläpuolelta tuntui kantautuvan askelia, kun joku käveli ansaluukun poikki, mutta mitään ei sentään tippunut heidän niskaansa.

Juuri, kun Ronar oli totaalisesti kyllästymässä sellissä nököttämiseen, ovi yllättäen aukesi ja Beylyssa astui sisään kahden muun ihmispalkkasoturin saattamana.

"Tulehan mukaan, poika," naisen metallinen ääni räsähti. "Ja käyttäydykin kunnolla tällä kertaa, ellet halua aiempaakin pahempaa löylytystä."

Ronar

"Kutsuisin sitä ennemminkin teurastukseksi", Ronar mutisi irvistäen kivusta kömytessään sängystään ylös. "Mutta joku päivä, joku kaunis päivä asetelmat vielä kääntyvät. Ja sitten sinä olet löylytettävä. Sitten sinä kärsit."

Ronar taiteili kasvoilleen vielä hurmaavan hymyn sanojensa pantiksi. Hän lähti kuitenkin kuuliaisesti haarniskoidun naisen ja tämän vielä vähemmän houkuttelevan näköisten palkkapyssytovereiden perään, mihin häntä sitten oltiinkin viemässä. Hän ei jaksanut ryhtyä tappelemaan. Väkivallan aika tulisi kyllä myöhemmin.

GM

"Kovaa puhetta kaverilta, joka tuskin pysyy pystyssä," Beylyssa naurahti ja tämän mukana ollut kaksikko hytkyi naurusta.

(GM välihuom: Ronarilla on 1 hitpoint, koska hän ei ole saanut lääketieteellistä apua vaan joutuu paranemaan luonnollisesti, eli hitaasti. Tason verran hipoja per 24 tuntia.)

Ronar marssitettiin lyhyeen käytävään, josta aukeni ovia ilmeisesti muihin selleihin, joissa palkkionmetsästäjät kohteitaan säilyttivät. Käytävän päässä portaat johtivat ylempään kerrokseen ja vielä horjuvin jaloin Ronar joutui kiipeämään ne ylös. Portaiden päässä ollut ovi johti toiseen, miellyttävämmän näköiseen, käytävään, josta puolestaan päästiin asunnon metsästysintoisen isännän olohuoneeseen. Huoneeseen, joka oli Ronarille jo ennestään ikävän tuttu ja jonka banthannahkaistuimella oleili jälleen itse asunnon haltija.

"Tiedät jo oman paikkasi," Beylyssa tokaisi tökäten Ronarin kohti ansaluukkua. "Väärä liike, ja pääset suorinta tietä takaisin kaverisi luokse."

Ronar

"Tiedän toki paikkani, kiitos kysymästä, se on hyvin kaukana täältä", Ronar mutisi. Kuuliaisesti Ronar kuitenkin astui mukinoimatta ansaluukun päälle ja katseli palkkionmetsästäjiä rauhallisesti. Ainakaan hänen ei tarvitsisi kävellä portaita takaisin alas.

"Mistä tällä kertaa on kyse?" Ronar kysyi. "Tahdotteko vain hakata minua hieman lisää?"

GM

"Me kysymme, sinä vastaat," kuului Beylyssan sarkastinen vastaus. "Aloitetaan vaikka siitä, mitä kaverisi ei suostunut kertomaan. Kenelle hän oli kovin innokas puhumaan?"

Ronar

"Minulle varmaan, ei kai siellä sellissä muitakaan ollut", Ronar sanoi. "Ellet sinä tai joku poikaystävistäsi käynyt siellä hänen kanssaan juttelemassa sillä välin kun minä olin tajuttomana."

GM

"Älä esitä tyhmää," banthaistuimella ollut mies murahti sormeillen uhkaavasti kädensijaa, jossa ansaluukun hallintanappi oli. "Tietysti kuulustelimme häntä. Kerro nyt, kenelle hän soitti!"

Ronar

"En minä mistään soitosta tiedä", Ronar räsähti. "Luulin, että hänen radionsa kerättiin pois yhdessä minun kanssani. Jos jollekin olisi pakko putkasta soittaa, veikkaisin Siipivartiota."

(GM huom: Deception check, koska Ronar puhuu tietoisesti potaskaa.)

(Pahaan paikkaan huono deception, antoi vain 11...)

GM

"Ah," Beylyssan ääni kuulosti tyytyväiseltä. "Sinä siis tiedät, kenelle kaverisi kilautti. Annahan sitten kuulua."

Ronar

Voi tursas..., Ronar manasi mielessään. Pitäisiköhän hänen kuitenkin yrittää tovereidensa pettämisen sijaan päästä putoamaan ansaluukusta. Hän kokeili sitä lähtemällä hivuttautumaan hiljalleen ansaluukulta pois. Parempi sellissä kuin että palkkapyssyt saisivat imettyä hänestä kaiken.

"Teillä ei taida olla oikeuksia tietoon", Ronar sanoi lainaten Soleenen rasittavaa peltipönttöä.

GM

"Eiköhän meillä ole," tuolilla istuskelija naurahti kohottaen hieman sylissään lepäävää raskasta sädepistoolia. "Oikein neljä kappaletta," hän jatkoi vilkaisten muiden aseisiin.

"Joten pysyhän nätisti paikallasi," Beylyssa sanoi. "Ja ala puhua."

Ronar

"Olenhan minä puhunut tässä jo hyvän aikaa", Ronar sanoi. "Ja mitä ajattelit tuolla lelupyssylläsi tehdä? Ampua ilmaan minua pelotellaksesi? Ette te minua tule ampumaan, olisitte sen voineet tehdä jo tuhat kertaa aiemminkin."

Ronar arveli kävelevänsä hyvin heikoilla jäillä härnätessään palkkasotilaita, mutta ehkä hän pystyisi jollain keinolla kiertämään kysymyksen, johon vastaaminen saattaisi olla hänelle vielä selliin putoamista tai mättäjäisiäkin vahingollisempaa. Ehkä.

GM

"Emme kuoliaaksi," Beylyssan ääni kuulosti harmistuneelta naisen astuessa pari askelta lähemmäksi Ronaria, mutta pysytellen silti ansaluukun reunojen ulkopuolella. "Mutta strategisesti sijoitettu laukaus…" naisen ase suuntautui alas, kohti Ronarin jalkoja. "…vaikka polveesi, ei tapa sinua. Ja palkkion saamiseksi sinun ei tarvitse olla elämäsi kunnossa, riittää, että hengität."

"Joten kysyn viimeisen kerran," banthaistuimen valtias sanoi synkästi. "Kenelle kaverisi soitti?"

Ronar

Ronarilla ei ollut hajuakaan, mikä olisi huonoista vaihtoehdoista se vähiten huono. Toisaalta oli aina parempi, mikäli aluksessa olleet kapinalliset saisivat enemmän aikaa suunnitelman laatimiseen ja toteuttamiseen ja olihan tässä kyseessä paljon enemmänkin kuin Ronarin oma, säälittävä elämä, Veran henki esimerkiksi. Toisaalta hänen itsekäs puoli käski häntä pysymään elossa.

"Ja minä vastaan viimeisen kerran", Ronar sanoi lopulta, "että ystäväni puhelut eivät taida kuulua teille."

Ronar puri hammastaan ja valmistautui mihin tahansa ikävään. Se tulisi joka tapauksessa olemaan pientä verrattuna siihen, että hän joutuisi palkkion asettajan, kuka sitten lieneekään, haltuun.

GM

"Viekää tuo vitsiniekka takaisin kellariin," Beylyssa ärähti lopulta mittailtuaan hetken Ronaria katseellaan. "Ei vettä eikä ruokaa. Eivätköhän lopulta ala kielenkannat laulaa, kun tarpeeksi autetaan..."

Haarniskapukuisen naisen ääni kuulosti uhkaavalta. Kaksi palkkasoturia asettui Ronarin molemmille puolille ja saattoi hänet samaa reittiä takaisin kellariin, mutta siellä hänet tönäistiin tylysti yhteen pienemmistä selleistä, jotka reunustivat käytävää. Hän ei siis pääsisi aivan heti puheisiin devaronialaisen toverinsa kanssa.

Ronar

Ronar loi vielä ennen poistumistaan, tai poistamistaan, liekehtivän silmäyksen Beylyssaan, jonka välinpitämättömän vihamielinen asenne kaikkea elollista kohtaan puistatti häntä. Hän ei ollut edes varma, paljastuisiko haarniskan sisältä ihmisen sijaan murhaajadroidi sitten, kun hän saisi tilaisuutensa raadella peltitytön henkihieveriin. Tämä saisi kokea vielä tuhatkertaisesti sen tuskan, mitä Ronar ja hänen ystävänsä olivat tämän takia jo joutuneet kokemaan. Jonain päivänä minä vielä…

Ronarin kiukku ei ainakaan heikentynyt hänen huomattuaan, että hänen uusi sellinsä oli vieläkin pienempi ja tylsempi kuin vanha. Eikä siellä ollut edes Dendoa jonka kanssa vaihtaa ajatuksia, vaikkei devaronialainen nyt ehkä kaikista mieluisinta keskusteluseuraa ollutkaan. Paremmankaan puuhan puutteessa Ronar rötkähti pedille syömään kynsiään ja vannomaan kostoa palkkionmetsästäjäporukalle.

GM

Ronar ei sellin pimeydessä osannut kunnolla arvioida ajan kulumista, mutta sitä mukaa kun hänen mustelmansa ja muut hakkaamisesta tulleet ruhjeet tuntuivat hitaasti paranevan, hän sai tilalle kalvavan nälän ja janon tunteen. Erityisesti jano alkoi jonkin ajan kuluttua käydä lähes ylivoimaiseksi ja sitä lisäsi vielä jostakin kuuluva epämääräinen veden tippumisen ääni.

Tip-tiptip-tip-tip-tip…

Ronar

Ronarilla alkoi pikku hiljaa kovalevy pimenemään sitä mukaa, mitä pidempään hän sellissä joutui kituuttamaan. Olet sinä pahemmassakin janossa ollut, aavikkozabrak ja kaikkea… Ronar yritti tsempata itseään jaksamaan vielä muutaman minuutin.

Ronar ei muistanutkaan, milloin oli viimeksi ollut näin yksin. Viimeisten kapinallisten keskuudessa hän oli aina ollut enemmän tai vähemmän muiden kanssa tekemisissä, vaikka oli enimmäkseen omissa oloissaan viihtynytkin. Nyt hänen ainoana seuranaan oli hänen varjonsa, joka ei oikein halunnut vuorovaikuttaa hänen kanssaan. Hän ei saanut edes mistään lohtua tilanteeseensa. Dendo oli aivan yhtä kehnossa tilanteessa, muu partio oli varmaan jo kotimatkalla, Verakaan ei varmaan edes muista poloista Ronaria ja hänkin varmaan viruu jossain keisarillisten loukussa. Arransio-partiollekin hän oli tylysti kääntänyt selkänsä, vaikka nämä olivat ainakin yrittäneet ottaa Ronarin joukkoonsa. Ketään ei oikeasti kiinnosta, vaikka mätänisin täällä sellissäni ikuisesti, Ronar ymmärsi. Eikä kukaan olisi minua suremassa… Hänen ainoa lohtunsa oli ollut koston juoniminen, mutta nälän ja janon ja ennen kaikkea yksinäisyyden tunteen myötä kasvava tuska ja epätoivo veivät siitäkin tehon ja syöksivät hänet aina vain syvemmälle toivottomuuden, itsesäälin ja hulluuden syövereihin.

Vera oli puhunut asiaa. Pitää olla jotakin, jonka puolesta jaksaa taistella, pelkkä kosto on kylmä petikumppani…

Ronarista tuntui, ettei hän enää jaksaisi. Hänen sisintään palelsi.

"Kriffin sithinsiittiöt!! Revin mädät sydämenne irti ja syötän ne gizkoille!!" Ronar raivosi kurkku käheänä. Ainut mitä hän sai puuskallaan aikaiseksi oli valtavan yskänkohtauksen itselleen, joka kuivatti hänen kurkkuaan entisestään. Ronar käpertyi lattialle sikiöasentoon. Hänellä oli kylmä.

GM

Aika kului ja samalla ahdistava pimeys sekä painostava veden pisaroitiääni jatkuivat. Ronar oletti välillä nukahtaneensakin, mutta ei pimeydessä voinut olla asiasta aivan varma. Lopulta hän havahtui omien synkkien ajatustensa kurjuudesta siihen, että hänen sellinsä ovi aukaistiin ja käytävän himmeähkö valo tuntui suorastaan häikäisevän silmiä, jotka olivat useiden tuntejen ajan yrittäneet nähdä jotain läpitunkemattomassa pimeydessä.

"Liikettä, saasta," karkea miesääni komensi. "Pomo tahtoo taas vähän jutella kanssas."

Ronar

"Saasta…" Ronar mutisi. Häntä huimasi, heikotti ja sattui sen verran ettei hän viitsinyt heittäytyä hankalaksi, vaikka olisi toki halunnut. Hän kömysi lattialta äreänä ja lähti korston perässä yläkertaan. Minua he eivät murra. Olen itselleni sen verran velkaa, Ronar uhosi mielessään tsempaten itseään. Hänen itsetuntonsa ei ainakaan kohenisi sillä, että hän lattialla vollottaen tunnustaisi kaiken palkkapyssyjen edessä. Heidänhän on kuitenkin pakko ruokkia minua joskus, eihän minusta ole kuolleena heille hyötyä.

GM

Ronarin tullessa palkkionmetsästäjien saattamana ikävänkin tuttuun saliin hän näki, että Dendo oli myös raahattu paikalle. Tämä oli ensimmäinen kerta vangiksi jäämisen jälkeen, kun Ronar näki devaronialaisen toverinsa kunnollisessa valaistuksessa; Dendo näytti selvästi yhtä hakatulta kuin Ronar ja tämän eri toipumisasteella olleet mustelmat kertoivat melkoisen tarinan palkkionmetsästäjien kovista nyrkeistä.

Toinenkin yksityiskohta herätti Ronarin kiinnostuksen kalvavasta nälästä ja janosta huolimatta—Beylyssaa ei näkynyt missään.

Ronar

Hänen on parasta vielä ilmestyä paikalle, muuten hän jää ilman löylytystä, Ronar ajatteli kiukkuisena. Ensin kidututtaa toisia päivätolkulla eikä vaivaudu sitten edes paikalle.

Dendoa Ronarin kävi hieman sääliksi. Ei tämän mikään pakko olisi ollut mukaan tulla, hän olisi ihan hyvin voinut jäädä alukselle juonimaan pelastus- tai pakosuunnitelmaa. Hän taisteli kuitenkin määrätietoisen ilmeen kasvoilleen; tärkeintä oli, ettei kumpikaan heistä päästäisi pihaustakaan.

GM

Nähdessään Ronarin Dendo nyökkäsi aavistuksen verran tervehdykseksi, kun heidät molemmat sijoitettiin seisomaan ansaluukun päälle.

"Tänään saatte vastata vain yhteen kysymykseen," banthantaljasta tehdyllä istuimella mukavasti lojunut mies sanoi synkeällä äänellä. "Missä valkotukkainen kaverinne on?"

Dendo tyytyi ristimään käsivartensa rinnalleen mitään sanomatta.

Ronar

Ronarkaan ei juuri ollut juttutuulella. Ainut ääni mikä hänestä lähti oli mahan murahtelu.

GM

"Kuten näette, tiedämme jo, kenet vihelsitte apuun ja voitte uskoa, että löydämme hänet," mies jatkoi hetken kuluttua kuulostaen hyvin tyytyväiseltä itseensä.

Jälleen laskeutui hetkellinen hiljaisuus. Huokaisten lopulta päätään puistellen banthannahkaistuimen valtias viittasi kädellään. Huoneen toiselta puolen esiin rullasi siro tarjoilijadroidi, joka tasapainotteli kuvulla peitettyä tarjotinta päänsä päällä. Eräs palkkasotureista nosti pienen pöydän istuimen viereen ja droidi laski kantamuksensa sille.

Ronar

Lopulta siis Vera joutuu pelastamaan oman pelastusretkikuntansa, ajatteli Ronar huvittuneena. Jotenkin tyypillistä. Ja mikäli hänen vaistonsa olivat oikeassa, oli Beylyssan katoamisarvoituskin selvinnyt. Ronar vain toivoi, että Beylyssa pysyisi napattuna niin, että myös Ronar pystyisi vaihtamaan muutaman valitun sanan naispaholaisen kanssa.

"Siinähän yritätte", Ronar naurahti. "Voitte yrittää taistella ja juosta, mutta silloin vain kuolette väsyneinä." Ronar oli yhtäkkiä täynnä uutta itseluottamusta. Häntä ja Dendoa ei sittenkään oltu unohdettu.

GM

"Tarkoitat tietysti, että Mandella voi yrittää juosta," mies virnisti julmasti. "Koska jompi kumpi teistä kahdesta kertoo kohta minulle, missä se nainen piileksii."

Yhä ilkeästi hymyillen mies kohotti tarjottimen kupua ja paljasti—Ronar ei meinannut hämmennyksissään uskoa silmiään—herkullisesti tuoksuvan aterian, sekä juomalasin ja kauniin, pienen juomakarahvin.

"Se teistä, joka puhuu ensin, saa tämän," mies sanoi kaataen karahvista kirkasta vettä juomalasiin.

Ronar

Hän mulkoili ateriaa epäilevästi. Hän yrittää leikkiä mielelläsi, tolvana, Ronar järkeili itselleen. Hän loi myös varoittavan katseen Dendoon.

"Ei harmainta hajua", Ronar kuitenkin vastasi kysymykseen täysin rehellisesti, siitä tiedosta palkkapyssyt eivät ainakaan kostuisi. Hänen äänensä kuulosti aika kolkolta.

GM

"Yritätkö todella lahjoa meitä ruoalla?" Dendo kysyi kohottaen pilkallisesti kulmakarvojaan. "Emme me vielä niin epätoivoisia ole. Toisaalta…" devaronialainen virnisti häijysti. "Emme todellakaan tiedä, missä Mandella on."

"Tässä kohtaa varmaan uhoat, ettette kertoisi vaikka tietäisittekin," palkkionmetsästäjien johtaja huokasi liioitellun pettyneesti. "Luulin, että teillä on enemmän mielikuvitusta. Seuraavaksi…"

Palkkionmetsästäjäpomon vastaus katkesi kesken, kun yksi uusi palkkionmetsästäjä saapui huoneeseen kiireisin askelin.

"Mitä nyt?" pomo ärähti.

Ronar

Ronar ei tehnyt hätiköityjä johtopäätöksiä, mutta tilanne vaikutti siltä, että kohta hän näkisi lasertähtäimen osoittimen pyylevän palkkapyssyn silmien välissä. Hän vain toivoi, ettei häiriön aiheuttaja olisi toinen palkkasotilasjoukkio, joka olisi kiinnostunut heistä. Hän katsahti Dendoon epätietoisena saadakseen jotain toimintaohjeita, mutta oli kuitenkin valmiina hivuttautumaan pois harmillisen ansaluukun päältä tilanteen salliessa.

GM

Vilkaistuaan luukun päällä seisojia uusi tulokas kiiruhti huoneen poikki ja kumartui kuiskaamaan jotain pomon korvaan.

(GM huom: Perception heitto on paikallaan, jos Ronar tahtoo yrittää kuunnella tai jotain. Ja luukun päältä pois hiippailun yrittäminen on stealth-heitto, jos Ronar tahtoo sitä yrittää.)

Ronar

(Jätkillä on ainakin sen verran kovat bonukset viimeaikaisten tapahtumien perusteella, että stealthia on ihan turha yrittää ja kumpaakin ei vissiin (?) saa heittää samalla vuorolla. Perceptionilla mennään siis ja se antoi 15. Taas kysymys: Mitenkäs Ronar muuten saa uusia trained-skillejä, perceptionistakin tulee esmes aina tosi huonoja ja usein ainoastaan tuo reroll on vähän auttanut, kuten nyt…)

GM

Vaikka Ronar miten pinnisti korviaan, hän ei saanut selvää kuin yhdestä uuden tulokkaan kuiskaamasta tutusta nimestä "Mandella". Hän kuitenkin huomasi, miten palkkionmetsästäjien johtajan silmät näyttivät välkähtävän ahneudesta ja innostuksesta tämän vilkaissessa Dendoa kohti.

(Vastaus: Uusia trained skillejä tulee vain nostamalla riittävästi intelligenceä ja/tai ottamalla levelinnousun yhteydessä "skill training" -featin. Tietysti yleensä tarvitaan myös jokin selitys, miksi juuri kyseistä taitoa on opittu, mutta perceptionia nyt voi oppia vain tarkkailemalla ympäristöä, jota Ronar kuitenkin tekee lähes jatkuvasti.)

Ronar

Ronarin hampaat pureutuivat yhteen. Häiriö olikin siis vain lisää hankaluuksia heille, tai ennemminkin Dendolle, josta on ilmeisesti pyydetty isokin palkkio. Ronar tunnusteli omaa kuntoaan, mutta häntä heikotti vielä sen verran mättäjäisten jäljiltä, eikä devaronialainenkaan vaikuttanut olevan elämänsä kunnossa, joten heillä ei olisi mitään mahdollisuuksia tehdä vastarintaakaan.

"Lisää hankaluuksia", Ronar mutisi lähinnä itsekseen ilmeen muuttuessa määrätietoisesta takaisin epätietoiseksi. Ilmeisesti heitä ei oltukaan tultu pelastamaan.

GM

"Viekää tuo pojanrääpäle takaisin selliinsä," palkkionmetsästäjien johtaja virnisti nousten äkkiä seisomaan selvästi innostuneena. "Birket järjestää hänelle noudon myöhemmin."

Alempiarvoiset palkkionmetsästäjät tarttuivat Ronariin ja lähtivät retuuttamaan häntä ulos huoneesta.

"Tämä devaronialainen sen sijaan…"

Ronar

Birket, huh? Ronar oli alusta asti epäillyt keisarillisten olevan kaiken takana mutta että Birket? Oliko hän muka ehtinyt saada hänen henkilöllisyyttään selville? Ronaria kismitti; hän muisti pitäneensä pistoolia majurin kurkulla kuukausia sitten ja olisi säästänyt itseltään paljon vaivaa ampumalla tämän silloin.

Ronar loi huolestuneen silmäyksen Dendoon rimpuillessaan roistojen otteessa näiden retuuttaessa häntä takaisin. "Osaan kyllä kävellä itsekin", hän murisi.

GM

"Saat vaikka ryömiä meidän puolestamme, saasta," toinen palkkionmetsästäjistä sähähti tönäisten Ronaria kohti takaisin alakertaan johtavaa ovea.

Yhä nälkäisenä ja aikaisempaakin janoisempana Ronar suljettiin pieneen tyrmäänsä, jossa kaikui jatkuva, kiusallinen veden pisaroinnin ääni, mutta joka hänen havaintojensa mukaan oli silti täysin kuiva.

Ronar

Vähintään yhtä kuiva kuin Ronar-paran kurkku. Häntä huimasi jo janosta; hän suunnitteli jo hyökkäävänsä isoon huoneeseen ryöstämään sen aterian jolla häntä yritettiin lahjoa. Hän yritti huonovointisuudestaan huolimatta mennä pötkölleen ja yrittää saada unen päästä kiinni.

GM

Joitakin tunteja myöhemmin Ronar heräsi siihen, että joku potkaisi häntä kipeästi kylkeen.

"Ylös siitä, saasta," yksi palkkionmetsästäjistä ärähti. "Sinulle saapui noutaja."

Hekotellen ontuvalle vitsilleen tyyppi roikotti Ronarin pystyyn ja töni hänet käytävään.

Ronar

Ronaria ei huvittanut ryhtyä purnaamaan. No ainakin hän pääsisi tutustumaan kapinallisten ja palkkasotilaiden putkien lisäksi myös keisarilliseen vankilaan, jollaisesta hän ei ainakaan pääsisi pakenemaan hengissä. Jos hän olisi saanut olla aikansa täällä ja kerätä voimia, olisi hän voinut yrittää kapinaa.

Ronar oli nyt niin heikkona, että hän olisi kapinoimalla saavuttanut aikaan ainoastaan sen, että hänet olisi täytynyt kantaa ...sinne johonkin, minne hänen pitäisi mennä ja että häntä sattuisi taas joka paikkaan. Siispä hän tarttui itseään niskasta kiinni ja lähti laahustamaan raivostuttavan tyypin seurassa. Mielessään hän kuvitteli hepun pään pyörimään portaita alas hänen sapelin sivalluksensa jälkeen. Häntähän ei muutama putkapäivä lannistaisi, hän uhosi itselleen. Nälkä kuitenkin kaiversi ikävästi.

GM

Palkkionmetsästäjien kävelyttäessä Ronar ulos piilopaikasta ensimmäistä kertaa moneen päivään laskevan auringon valo tuntui häikäisevältä hänen silmiinsä, jotka eivät olleet nähneet tyrmän pimeydessä hänen nenäänsäkään pidemmälle. Jotenkin kaiken kirkkauden keskellä Ronar saattoi erottaa rakennuksen edessä odottavan pilviauton heittämän varjon, kun hän ehti kulkuneuvon viereen.

Ronar

Pomppivat banthat sentään, ei hyvältä näytä, Ronar ajatteli huolestuneena. Mikäli hänet kuljetettaisi pois Bespiniltä, hän joutuisi eroon ryhmästään ja sitten hän olisi täysin hukassa, sillä hän ei löytäisi tietään takaisin kapinallisten pariin. Eihän hän tiennyt edes laivaston sijaintia! Hän laahusti huolestuneena ja huonovointisena pilviautolle, muutakaan vaihtoehtoa hänellä ei tainnut olla.

GM

"Ronar! Maihin!" Dendon tuttu ääni kuului äkkiä jostakin.

Ronar

Mitä kriffin ihmettä, Ronar ehti ajatella (ja inis antaa 21).

GM

Ennen kuin Ronar ehti muuta kuin hämmästyä jostakin räiskähti lasertulen laukaus suoraan hänen edessään olleen pilviauton kylkeen, mistä se kimposi suoraan ylös taivaalle, jättäen jälkeensä vain pienen kärvähtäneen jäljen kulkuneuvon kiiltävään pintaan.

Ronar

Minkä ihmeen takia minun on jouduttava tappeluun juuri nyt kun olen heikoimmillani, Ronar puuskahti mielessään (ja koska Ronarilla on käsittääkseni nyt yhdeksän tai kolmetoista hippoa). Hän kuitenkin katsoi yllättävän lasevälittömän aiheuttaman hässäkän keskellä saaneensa pimeyden turvin tilaisuutensa luikahtaa hemmettiin palkkionmetsästäjien välittömältä nyrkinkantamalta. Hän käytti tilaisuutta hyväkseen ja luikahti palkkionmetsästäjien kävelytyksestä Pilvikaupungin korttelien varjoihin turvaan kun körmyjen kompassi vielä etsi pohjoista. Hän päätti yrittää jäljittää Dendon; ehkä hän oli järjestänyt hänellekin aseistusta.

(GM huom: Mikä pimeys? Aurinko on vasta laskemassa ja on vielä hyvinkin kirkasta. Ja haluatko todella antaa molemmille vastustajille "oppikset"? Koska pakeneminen heidän välistään johtaa siihen, että molemmat yrittää lyödä.)

(Aivan joo, huppista luin taas omiani. Ja jos Ronar saa toimia ensin, on hän jo välittömän nyrkinkantaman ulkopuolella kun muut vielä miettivät. Ja näillä hipoilla Ronarin vaihtoehdot ovat aika vajavaiset. Toinen olisi tietysti jäädä tuleen makaamaan. Mikä taas ei vaikuta kovin fiksulta. Mutta joo, jos pelimekaniikka menee näin, on se silti fiksumpaa kuin pakeneminen. Joten...)

Ronar suojautuu menemällä maahan rähmälleen.

GM

(Oppikset tapahtuvat reaktioina ja ovat siten normaalin initiative-järjestyksen ulkopuolella ja yleensä niitä tulee vain lähikähyssä, joskin joku feat/talent-hässäkkä muistaakseni antaa mahdollisuuden tehdä oppishyökkäyksiä myös ampuma-aseilla. Joka tapauksessa oppiksen antaminen vastustajalle antaa tälle mahdollisuuden hyökätä kahdesti saman vuoron aikana. Yleensä ei kannattavaa.)

Ronarin syöksyttyä halaamaan katupinnoitetta toinen hänen yläpuolellaan seisseistä palkkionmetsästäjistä kääntyi ampumaan suuntaan, josta laukaus oli tullut toisen ryhtyessä tavoittelemaan otetta Ronarista, joka kuitenkin oli jo maissa. Samassa palkkionmetsästäjän etsiskely kuitenkin keskeytyi rajun lasertulituksen alkaessa moukaroida pilviauton ympäristöä.

Siinä ryömiessään Ronar huomasi, että pilviauton ja kadun välissä oli juuri riittävästi tilaa hänelle kieriä kulkuneuvon toiselle puolelle, missä näkyi vain yksi pilviautosta ulos tulossa ollut saapaspari.

Ronar

Ronarin tuurilla siellä oli tietysti se majuri, Birket, tai sitten Beylyssa. Ronar päätti kuitenkin käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vyörähtää pilviauton alle, missä hän olisi turvassa tulituksesta, minkä jälkeen hän lähti ryömien kiertämään epäilyttävän saapasparin mahdollisimman kaukaa. Hän yritti tunnistaa töppösten omistajaa, muttei tietenkään siinä kiiturin alta onnistunut (koska perception 4...)

GM

Ronarin mönkiessä tulitus jatkui molemmin puolin ja huolestuttavan saapasparin omistajakin näytti muuttuneen asentonsa puolesta liittyneen taisteluun. Pilviauton alta Ronar ei pystynyt näkemään, missä hänen pelastajansa olivat, eikä tiennyt taistelun tilanteesta oikeastaan mitään.

Ronar

Silloin Ronar käsitti tilanteensa tulleen. Hän kömysi pilviauton alta pystyyn toiselle puolelle ja kirmasi juoksuun kyyryssä pois pilviautolta palkionmetsästäjien keskittyessä tulitaisteluun. Hän suojautui varjoihin ja yritti saada tolkkua taistelun kulusta ja omista mahdollisuuksistaan osallistua, vaikka sitten aseettomana ja puolikuntoisena.

(Nyt vissiin ei tule oppista kun kukaan ei ole kiinnostunut Ronarista?)

(Ei mutta! Hetkinen! Olisiko Ronarilla nyt mahdollisuus saada oppis siihen kaveriin joka ei seuraa Ronaria? Pahus muistin sen taas vasta jälkeenpäin. Sori jos tuli päällekkäinen muutos....)

(Pilviauton alla maatessa, ei. Ja jos Ronar nousee uudestaan seisomaan tyyppien välissä hyökätäkseen, se toinen kaveri saa oppiksen Ronaria vastaan.)

(Tarkoitin kyllä sitä hämärää saapasparia joka ei edes nähnyt Ronaria ja jonka hän voisi yllättää... Mutta joo, noudatetaan alkuperäistä suunnitelmaa.)

GM

(Pilviauton alla maaten, ei hyökkäys senkään tyypin kimppuun onnistu oppiksena. Tavallisena hyökkäyksenä kyllä, mutta Ronarin kunnossa...)

"Ronar!" ääni kutsui läheisen talon nurkalta. "Tänne!"

Ronar näki valkoisten hiusten pehkon nurkalla, kun siellä piileskellyt pelastaja kumartui tulittamaan kohti palkkionmetsästäjiä.

Ronar

"Bäh?!" Ronarilta pääsi yllättynyt parahdus kun hän uskoi jälleen tunnistavansa salakuljettajaystävänsä. Liian vähän vettä, kuvittelen omiani, Ronar päätteli, mutta juoksi silti kutsujan luokse. Ainakin tämän pyssy oli suunnattu vihollisiin eikä häneen.

GM

"Hän on kuivilla," nainen ilmoitti yhteysradioon Ronarin ehtiessä talon nurkalle. "Häivytään."

Ronar ei ehtinyt nähdä naisen kasvoja kunnolla, kun tämä kiepahti ympäri ja lähti juoksemaan hieman Ronarin edellä katua poispäin. Valkoisista hiuksista, ja niiden alta liehuvasta punaisesta huivista, huolimatta Ronar ei ollut aivan varma, oliko hänen oppaansa todella Vera. Jokin naisessa—ehkä tämän kantama laserkivääri tai lähes sotilaallinen tapa liikkua—tuntui sopivan huonosti kuvaan, joka Ronarilla Verasta oli.

Ronar

Saattaahan olla, että olen taas sekoittamassa Lady Winteriä ja Veraa keskenään, Ronar järkeili juostessaan naisen perässä niin reippaasti kuin siinä kunnossa suinkin kykeni. Kerta ei olisi ensimmäinen. Mitä hänen hienoksi alderaanilaisneidoksi mieltämänsä nainen teki taistelukentällä, sitä hän ei halunnut edes arvailla.

GM

Heidän juostuaan muutamia katuvälejä Ronar ja tämän oppaana toiminut nainen saapuivat jonkinlaiselle kauppa-aukiolle ja nainen pysähtyi erään talon nurkalle. Naisen pyyhkäistessä hiukset pois kasvoiltaan Ronar sai ensimmäisen tilaisuutensa tarkastella tätä kunnolla ja huomasi pian, että kyseessä ei ollutkaan Vera, vaan Winter—joskin naisen vaateparsi ja erityisesti punainen päähuivi olivat kuin suoraan Nebula Hopperin vaatekaapista.

"Nyt rauhallisesti." Naisen ääni ei kuulostanut läheskään yhtä hengästyneeltä kuin Ronar olisi sellaisen juoksemisen jälkeen olettanut. "Saatan sinut takaisin Dendon ryhmän alukselle. Kävelemme torin poikki kuin olisimme vain etsimässä matkamuistoja."

Ronar

Ronaria sen sijaan hengästytti, janotti ja pyörrytti parin päivän paaston jälkeisen reippailun jälkeen suunnattomasti ja hän onnistui juuri ja juuri pysymään tolpillaan ilman, että olisi joutunut ottamaan tukea Winteristä. Heikosta olostaan huolimatta hän yritti ryhdistäytyä, niellä kurjan olonsa ja olla zabrakeiksi; hän oli vaivannut Winteriä aivan tarpeeksi siinä, että tämän oli tultava Tatooinelle asti häntä pelastamaan.

"Kiitos suunnattomasti", Ronar sanoi hiljaa. "Olisimme ilman apuanne olleet varsin hukassa tällä hetkellä."

GM

"Me pidämme omistamme huolta," Winter vastasi yksinkertaisesti lähtiessään kävelemään rauhallisen oloisesti torin poikki pysähtyen aina välillä tarkastelemaan myyjien tarjontaa ja samalla vilkaisten huomaamattomasti suuntaan, josta he olivat tulleet. Ilmeisesti nainen epäili takaa-ajoa, mutta sellaisesta ei näkynyt merkkiäkään.

Ronar

Ronaria ei rihkama oikein kiinnostanut, enemmän häntä huolestutti tulitaistelu, josta ei yhtäkkiä ollut tietoakaan. Hän epäili, että he olisivat onnistuneet eksyttämään palkkionmetsästäjät noinkin helposti; hän hieman pelkäsi näiden lähteneen Dendon perään, sen verran ahneesti nämä olivat devaronialaista kuolanneet.

"Tiedättekö, miten Dendolle kävi?" Ronar kysyi Winteriltä hieman huolestuneena heidän luoviessaan tietään torin poikki.

GM

"Hän pärjää paremmin kuin me," Winter vastasi hiljaa pysähtyen jälleen tutkimaan yhden kojun tarjontaa. "Mistä puheen ollen… Jos vastapuoli löytää meidät, sinä painut nopeinta kyytiä aluksellenne ja jätät palkkionmetsästäjien hämäämisen minulle. Minä olen tällä hetkellä eniten heidän tähtäimessään. He tahtovat kapteeni Mandellan ja saavat luulla jahtaavansa häntä."

Ronar

"Ja olet sitä paitsi ainoa, jolla on ase", Ronar sanoi hiljaa. Hän katsoi Winteriä hieman levottomana ja jatkoi varovasti: "Pärjäätkö varmasti? He osaavat olla aika hankalia…"

GM

"Sekin voi auttaa," nainen vastasi ilman hymyn häivääkään hipaisten asettaan ja varmistaen, että se oli helposti otettavissa esiin piilosta. "Ja voin vakuuttaa, että pärjään kyllä. En itseasiassa edes tullut yksin. Se on kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää."

Ronar

"Hyvä on", Ronar vastasi. Ilmeisesti hänelle ei aiottu jakaa yksityiskohtia. Hän jatkoi matkaansa luovien ihmisten joukossa Winterin perässä vilkuillen ympäristöään, ja Winteriä, herkeämättä. Siinä tytössä oli sitä jotain, Ronarin mieleen ei tullut ketään yhtä kylmähermoista. Ronar ei ollut varma, oliko nainen oikeasti luonteeltaan sellainen vain kuuluiko se vain työnkuvaan. Ronar ei pystyisi moiseen, hän eli tunteella. Isolla liekillä.

Ronaria kiusasi muiden epäolennaisuuksien lisäksi myös joillain kojuilla myytävät välipalat ja juomat, joille hän yritti kylmästi kääntää selkänsä. Eihän hänellä edes olisi rahaa ostaa mitään ja varastamisella hän vain kiinnittäisi itseensä turhaa huomiota. Kyllä nyt alukselle asti jaksaa, senkin idiootti, Ronar tsemppasi itseään.

GM

"O-ou," Winter äkkiä huokasi. "Mahdollisia ongelmia kello viidessä. Sinä lähdet nyt alukselle. Laskeutumistaso on kaksi kerrosta alempana, itäinen lohko, laskeutumistaso 562. Terveisiä Kappille."

Ystävällisesti Ronaria olkapäähän tönäisten Winter osoitti oikeaa suuntaa ja livahti sitten myyntikojujen väliin.

Ronar

"Onnea matkaan", Ronar huikkasi vielä jäätyään hieman typerän näköisenä jätetyksi keskelle toria. Hän katsoi kuitenkin parhaakseen toteuttaa käskyä parhaansa mukaan; sitä paitsi aluksella hän saisi viimeinkin juotavaa ja syötävää sekä keskeyttämätöntä unta ja mahdollisesti myös lääkintähoitoa. Hän tuuppi tiensä tungoksesta väljemmille vesille ja lähti suunnistamaan kohti Winterin ohjeistamaa laskeutumisalustaa, ympäristöään toki valppaasti tarkkaillen. (Varmuuden vuoksi heitetty myös perception, joka antoi 14.)

GM

Sekalaisessa ihmisten ja muukalaisten joukossa Ronar ei ainakaan uskonut näkevänsä harmeja, jotka Winter oli tunnistanut. Toisaalta, torilla näytti olevan melko vilkasta liikettä, vaikka ilta oli jo lähestymässä. Se, mihin Ronar tuli kuitenkin kiinnittäneeksi huomiota oli ryhmä Siipivartion univormuissa liikkuneita turvaolentoja, jotka näyttivät olevan matkalla suuntaan, josta Ronar ja Winter olivat tulleet.

Torin toiselta puolelta Ronar löysi rampin, joka johti kaupungin alemmalle tasolle. Alempana oli vähemmän väkeä, mutta muutama kulkija näytti kääntyvän katsomaan Ronaria.

Ronar

Ronar arveli, ettei muiden tuijotus johtuisi muusta kuin hänen suuresta koostaan ja rähjäisestä kunnostaan. Tai ainakin toivoi niin. Häntä hävetti, ja tajusi juuri olleensa Winterin aikanakin vähintään yhtä kamalassa kunnossa. Hän yritti päästä nopeasti alukselle; joka katsekontaktin myötä tunnistamisriski kasvoi.

GM

Winterin ohjeita seuraten Ronar lopulta pääsi raahustamaan tutun aluksen rampille, missä selvästi parempiakin päiviä nähnyt Dendo odotti. Devaronialaisella oli laserkivääri käsivarrellaan, mutta tämä ei vaikuttanut erityisen hermostuneelta tai huolestuneelta.

"Ronar," Dendo tervehti kääntyen nousemaan alukselle. "Hyvä. Voimme lähteä."

Ronar

"Mitä pikemmin sen parempi", Ronar huohotti väsyneenä. Matka oli ottanut koville ja Ronar väsyi nopeammin kuin oli kuvitellutkaan. "Toivottavasti tänne ei tarvitse palata ihan heti."

GM

"Mene siistiytymään ja nukkumaan," Dendo sanoi sulkien rampin heidän perässään ja suunnaten kohti ohjaamoa.

Ronar

"Mielelläni", Ronar ähkäisi. Juotuaan ensin aluksen vesivarastot, ainakin omasta mielestään, lähes tyhjiksi hän laahusti uupuneena aluksen suihkuun, missä hän lyysähti seinää vasten kuin märkä rätti ja lojui siinä ikuisuudelta tuntuvan ajan mitään ajattelematta. Lopulta hän kuitenkin onnistui siirtämään väsyneen itsensä sänkyyn, johon hän sammahti lähes välittömästi.

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus