Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 46

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 46

Pari tuntia sen jälkeen, kun kolmikko oli lähtenyt Kapinaliiton laivaston luota, Ronar heräsi siihen, että Talsaval tökki häntä muristen. Kun Ronar avasi silmänsä, wookiee murahti käskevästi ja osoitti aluksen apupilotin istuinta.

Ronar

Ronar ynähti unissaan ja wookieen mieliksi vaihtoi istuinta. Hän venytteli niin että jänteet paukahtelivat ja yritti nukahtaa uudelleen siinä kuitenkaan enää onnistumatta. Hän jäi pööpöilemään ohjaamoon vailla sen suurempaa tekemistä.

GM

Nähtyään Ronarin siirtyneen apupilotin paikalle Talsaval tallusteli tiehensä ohjaamosta jättäen Ronarin valvomaan laitteita.

Ronar

Ronar nuokkui ohjaamossa puolinukuksissa silmät puoliksi laitteissa ja puoliksi data-alustassa, jonka hän kävi hakemassa hytistä ajanvietteekseen.

GM

Muutaman tunnin kuluttua Talsaval ilmestyi takaisin ohjaamoon juuri, kun Ronar hieman "pilkki" data-alustansa yllä ja siitä hyvästä Ronar sai tuiman läimäyksen wookieelta suoraan takaraivoonsa. Wookiee ei ilmeisesti suurestikaan arvostanut Ronarin kykyä istua vartiossa.

Ronar

"Etkö nykyään osaa muuta tehdä kuin pahoinpidellä toisia…" Ronar murahti olkansa yli ärsyyntyneenä. Hän toivoi, että wookiee olisi lävistänyt kätensä johonkin hänen sarvistaan.

GM

Wookiee ei vastannut Ronarin loukkaukseen, mutta katsoi häntä tiukasti ja tunnelma ohjaamossa muuttui melko jäätäväksi, kun Talsaval asettui takaisin omalle paikalleen aluksen ohjaimiin.

Ronar

Ronarilla ei ollut wookieelle mitään sanottavaa. Eihän hän edes ymmärtänyt karvamaton puhetta, mikäli tämä hänen heittoihinsa vaivautuisi vastaamaan.

GM

Lopun matkaa Talsaval käyttäytyi kuin Ronaria ei olisi ollut olemassakaan. Aina siihen asti, kunnes he pudottautuivat hyperavaruudesta Obroa-skain aurinkokunnassa, jolloin wookiee urahti lyhyesti ja osoitti Ronarille yhteysradiota.

Ronar

Ronar katsoi oman yhteysradionsa varustevyöltä ja varmisti, että siinä olisi nyt äänet päällä.

GM

Äkkiä aluksen yhteysradio räsähti ja siitä kuului vieraskielistä puhetta, josta Ronar ei ymmärtänyt mitään muuta kuin heidän kohdeplaneettaansa viitanneen nimen "Obroa-skai".

Ronar

"Joku taitaa lähettää meidän taajuudellamme", Ronar mutisi itsekseen. "Ymmärrätkö, mitä he sanovat?"

GM

Wookiee vastasi selvästi turhautuneella pitkällä murinalla, josta vaikka Ronar ei ymmärtänyt sanaakaan hän tajusi sävystä sen, että Talsaval piti häntä tyhmänä. Selitysmurinan päätteeksi wookiee osoitti uudestaan yhteysradiota Ronarille ennen kuin kääntyi silmiään pyöräytellen ja syvään huokaisten ohjaimiensa puoleen.

Ronar

Ahaa! Ronarin hitaat aivot rekisteröivät tilanteen. Hänen pitäisi ilmeisesti pyytää laskeutumislupa. "En ole koskaan aiemmin pyytänyt laskeutumislupaa, katsotaan miten tämä onnistuu. Mitkä tiedot annan?"

GM

Nyt jo todella turhautuneena Talsaval ärisi ja tarttui Ronaria tiukasti niskasta yhdellä kädellä. Sitten vaivattomasti kuin Ronar olisi ollut vahanukke wookiee painoi hänen nenänsä melkein kiinni apupilotin tietokoneruutuun, jossa selvällä peruskielellä luki aluksen nimi (Corundial) ja sen rekisteröintinumero sekä Talsavalin lentokapteenin lupakirjan tiedot.

Ronar

"Hyvä on, hyvä on, ei tarvitse elämöityä, en ole koskaan ennen tehnyt tätä!" Ronar heilutteli käsiään yrittäessään rimpuilla wookieen otteesta. "Muistaakseni palvelusohjesäännössä oli mainittu jotain kanssataistelijoiden pahoinpitelystä&hellip"

Ronar taisteli itsensä inhimilliseen asentoon jotta hän voisi tehdä ilmoituksen lennonjohdolle.

"Tässä rahtialus Corundial, pyydämme laskeutumislupaa", Ronar sanoi radioon.

GM

"Tässä Obroa-skain lennonjohto," kuului vastaus aavistuksen murteellisella peruskielellä. "Ilmoittakaa nimenne ja rekisteröintitiedot. Pysykää kurssilla ja varautukaa tullitarkastukseen."

Ronar

"Lähetän tiedot nyt", Ronar sanoi ja lähetti Talsavalin tiedoston tiedot lennonjohdolle.

GM

"Sanotteko uudestaan?" lennonjohto kuulosti hämmentyneeltä. "En tainnut kuulla. Mikä siis on nimenne ja rekisteröintitiedot?"

Ronar

Ronar muutti äänensävyään aavistuksen turhautuneeksi ja luki tiedot näytöltä ääneen.

GM

"Kiitos," lennonjohto vastasi ammattimaisella äänellään. "Hetkinen, tarkistamme."

Yhteysradio oli hiljaa hetken ajan.

"Täällä Obroa-skain lennonjohto," kuului sama ääni uudelleen. "Laskeutumislupa myönnetty laskeutumistasolle 11-564. Olkaa hyvä ja seuratkaa automatisoituja reittimajakoita."

Ronar

"Kiitos", Ronar sanoi ja sulki yhteyden. "Näetkö? Ei ongelmia!" Ronar lausahti wookiee-pilotille ja venähti pitkin pituuttaan apupilotin istuimelle. "Smoothisti kuin gizka!"

GM

Talsaval ei vastannut mitään, ei edes vilkaissut Ronarin suuntaan, vaan keskittyi vain ohjaamaan alusta seuraten määrättyjä navigointimajakoita.

Ronar

Okei. Ollaan sitten hiljaa... Ronar poimi syliin laskemansa data-alustan takaisin hyppysiinsä ja jatkoi siitä, mihin ennen keskeytystä oli jäänyt.

GM

Melko pian Talsaval asetti heidän aluksensa määrätylle laskeutumistasolle ja sulki järjestelmät valmiustilaan. Sen jälkeen wookiee, yhä Ronarille mitään sanomatta, nousi ja asteli ohjaamosta pois johtavaan käytävään. Samalla Ronar kuuli, miten Gerd pudottautui tykkitornista, jossa ilmeisesti oli koko matkan viettänyt.

Ronar

Ronarkin poistui omalta paikaltaan ja lähti valmistautumaan.

GM

Ronarin tullessa laskeutumisrampille Gerd ja Talsaval olivat jo siellä. Wookiee ojensi juuri data-alustan zabrakille, joka oli vetämässä takkia päälleen ja käsineitä käsiinsä. Taputtaen Gerdiä olalle wookiee suuntasi sen jälkeen kohti aluksen huoltotiloja jättäen toverinsa laskeutumisrampille.

Ronar

Ronar oli onneksi käynyt hakemassa jo varusteensa; takin, varustevyön ja Beylyssalta käyttämättömäksi jääneen pistoolin sekä muutaman lippaan ja vähän rahaa ja hän ehti paikalle juuri kun Talsaval lähti etsimään vasemmankätistä hydroavaintaan, tai mikä lieneekään.

"Mikä on suunnitelma?" Ronar kysyi Gerdiltä tämän härvätessä varustustaan kuntoon.

GM

"Minulla on tässä kartta," Gerd vastasi näyttäen data-alustaa. "Datakätkö on kaupungin liiketalousalueen reunalla olevassa kahviossa. Se lähinnä palvelee lähimmissä talouskortteleissa työskenteleviä lounaspaikkana. Ainakin tämän raportin mukaan. Mennään sitten."

Ronar

"Jea, mennään", Ronar lausahti ja asteli aluksesta taisteluparinsa rinnalla.

GM

Laskeutumisalustalta kaksikko siirtyi varastorakennuksen kautta kadulle. Lämpimältä planeetalta kotoisin olleille zabrakeille Obroa-skai osoittautui epämiellyttävän kylmäksi paikaksi, vaikka ei ollutkaan suorastaan jäätävä.

"Asiasta toiseen," Gerd äkkiä sanoi, kun he olivat kulkeneet parin muun laskeutumistason ohitse matkallaan kohti kaupungin liikekeskustaa. "Mitä sinä nyt olet tehnyt?"

Ronar

"Miten niin tehnyt?" Ronarin kulmakarvat kohosivat hieman. "Norkoillut pitkälti joutilaana ja torkkunut vähän siinä välissä."

GM

"Talsaval on selvästi harmistunut sinuun," Gerd sanoi kääntyen kulman ympäri. "Ja wookieeksi hän on yksi kylmäpäisimpiä tuntemiani henkilöitä. Siihen on oltava jokin syy, että hän on päättänyt olla kuin sinua ei olisikaan. Joten, mitä olet tehnyt?"

Ronar

Ronar taapersi taisteluparinsa rinnalla. "En minä tiedä. Kysyin häneltä neuvoa laskeutumisilmoituksen tekemisessä. Hänen mielestään kai jokaisen on osattava kaikki ihan tuosta noin vaan."

GM

"Sinä sentään sait olla vartiossa ohjaamossa," Gerd huokasi. "Ja olet saanut olla siellä Dendonkin matkoilla. Minä jouduin istumaan tykkitornissa, koska meillä on puolikas miehitys enkä voinut vuorotella Yenin kanssa. Tiedätkö, miten tylsää on pysytellä kymmenen tuntia valppaana tuijotellen hyperavaruutta ja tyhjiä tähtäysnäyttöjä?"

Ronar

"Olen kyllä ollut tornivartiossa, kiitos kysymästä", Ronar sanoi. "Olisin kyllä voinut istua sielläkin kun ilmeisesti tulet wookieen kanssa paremmin toimeen."

GM

Äkkiä Gerd pysähtyi ja kääntyi katsomaan Ronaria kuin jokin olisi vasta nyt rekisteröitynyt hänen aivoihinsa.

"Ethän vain äsken muuten tarkoittanut torkkuneesi vartiossa ollessa?" Gerd kysyi tuijottaen toveriaan epäuskoisen kauhistuneena.

Ronar

"En", Ronar sanoi ykskantaan. "Ei vartiossa nukuta, höh!"

(Gm pyyntö: heitä deception, koska Ronar torkkui vartiossa ja tietää sen herättyään Talsavalin läimäytykseen.)

(Pelaaja vastustaa: Keskittymisen hetkellinen herpaantuminen ei ole nukkumista!)

(Gm vastaus: ei mene läpi. Ronar ei keskittynyt sinun sanojesi mukaan koko aikana ollenkaan ja Talsaval vain tuli paikalle juuri, kun Ronar oli kokonaan torkuksissa.)

(Pelaaja ei anna periksi: Mene nyt lukemaan se kohta mistä tässä väännetään. Ronar on puolinukuksissa, se ei tarkoita sitä että hän nukkuu. Keksit sen ihan itse seuraavassa postauksessasi. Ja sitä paitsi Ronarilla on niin huono deception, että hän jää valeesta kiinni joka tapauksessa ja saa sitten taas runtua, mitä tässä nimenomaan yritetään välttää.)

(Gm vastaus: olkoon botch sitten, koska et sitä suostu heittämään. Gm:lle ei kannata ryppyillä, kun jotain kauniisti pyydetään tekemään.)

(Pelaaja totaalisen alistuneena: Hyvä on... Deception 10. Hit me. )

GM

"Älä valehtele, Ronar," Gerd ärähti (perception 18). "Yllättikö Talsaval sinut? Siksikö hän oli niin vihainen?"

Ronar

"Ehkä osaksi", Ronar mutisi.

GM

"Tiedätkö ollenkaan mitä olisi voinut tapahtua, senkin valehteleva, epäluotettava, laiska hölmö!?!" Gerdin äänenvoimakkuus alkoi nousta vaarallisesti, mutta ennen kuin Ronar ehti edes ajatella hyssyttelevänsä toveriaan tämä itsekin tajusi sen ja jatkoi hiljaisella, vihaisella kuiskauksella, joka kuulosti tuhannen äkäisen mehiläisen surinalta Ronarin korvissa. "Lensimme huomattavaa Imperiumin hallitsemaa väylää pitkin. Nukkumisesi olisi saattanut saada meidät kaikki hengiltä. Entä, jos olisimme osuneet sulkuristeilijän tielle ja sinä olisit vain vetänyt sikeitä? Mitä sitten? Entä, jos alukseen olisi tullut jokin vika, etkä sinä olisi varoittanut siitä? Koko hoito olisi voinut hajota ympäriltämme. Älä ikinä, ikinä nuku vartiossa. Popsi vaikka piripillereitä tai pistä neuloja housuihisi, että pysyt hereillä, jos mikään muu ei auta."

Ronar

Ronarilla ei riittänyt taistelutahtoa ryhtyä väittämään toverilleen vastaan vaan otti löylytyksen vastaan mukisematta; tiedostihan hän itsekin mokanneensa jälleen. Häntä alkoi pikku hiljaa kypsyttämään koko elämä; ei menisi montaakaan kuukautta enää niin hän olisi kääntänyt mokailullaan jokaisen galaksin asukkaan hänen henkilökohtaiseksi vihollisekseen.

GM

Koska Ronar ei vastannut, Gerd kääntyi enempiä puhumatta jatkamaan matkaa kohti liikekortteleita, joissa heidän kohteensa odotti.

Ronar

Ronar taapersi perässä.

GM

Kun Gerd ja Ronar siirtyivät avaruussatamasta liikekortteleiden puolelle, liikenne kaduilla lisääntyi ja muuttui vähemmän raskaille ajoneuvoille painottuneeksi. Liikekortteleiden ympäristössä oli huomattavasti enemmän jalankulkijoita, kevyitä siviilikiitureita ja muita pienempiä kulkupelejä. Mitä enemmän liikkujia kaduilla oli, sitä valppaamin Gerd katseli ympärilleen seuraten samalla data-alustan karttaa.

Ronar

Ronar päätti itsekin luopua murehtimisestaan hetkeksi ja kiinnittää huomiota ympäristöönsä (perception 18).

GM

Kaupungin liiketalouskorttelit näyttivät olevan lähes kokonaan ihmisten vallassa ja muutama ohikulkija kääntyikin katsomaan Ronaria ja Gerdiä pitkään, mutta kukaan ei koettanut puuttua heidän kulkemisiinsa. Nyt kun Ronar kunnolla tarkkaili ympäristöään hän myös huomasi, että Gerd teki muutaman ylimääräisen mutkan parin korttelin ympäri, ilmeisesti varmistaakseen, ettei kukaan pystynyt seuraamaan heitä huomaamatta.

Ronar

Ronar talsi Gerdin rinnalla kohti mitä-ikinä-lieneekään aistit semi-avoinna. Hän tunsi olonsa liikekorttelissa hieman ulkopuoliseksi kehnoine vaatteineen. Gerdin varovaisuuden hän ymmärsi hyvin; eihän hän itse edes varmaan huomaisi, jos heitä seurattaisi salaa. Sitä varten armeijassa oli ollut tiedustelijapari vihollisia spottaamassa. Nyt hän oli Gerdin kanssa kahdestaan. Huomio oli siis syytä pitää ympäristössä.

GM

Kun kaksikko oli vaellellut ympäriinsä hieman päämäärättömän oloisesti lähes kymmenen minuuttia, Gerd lopulta kääntyi varman oloisena erään kulman ympäri. Kadun vastakkaisella puolella näkyi korkean toimistotalon alimpaan kerrokseen majoittunut lounaskahvila, jonka ikkunassa kuvallinen ruokalista pyöri peruskielisillä kuvauksilla ja hintatiedoilla. Annosten hinnat näyttivät vaihtelevan 10 ja 20 krediitin välillä ja aina välillä näytössä näkyi myös tarjous seisovasta pöydästä, jonka hinta oli 15 krediittiä.

Ronar

Ronaria ei ruoka hirveästi kiinnostanut; hänellä oli sellainen tunne, että he eivät olleet tulleet paikalle syömään. Hän yritti sen sijaan tarkkailla muita paikalla olijoita, mutta mitään hälyttävää ei pistänyt silmään ('koska perception antoi viitosen). Hän antoi Gerdin hoitaa puhumisen suosiolla.

GM

Lounasaika oli lähestymässä loppuaan, kun Gerd ja Ronar saapuivat kahvilaan. Sen pöydissä istui joitakin ihmisiä vielä syömässä, mutta äkkiä katsoen Ronar ei ainakaan huomannut heidän lisäkseen muita ei-ihmisiä paikalla. Tarjoilutiskin takana seisoi droidi, joka valvoi kassaa.

Ronar

Ronar ei oikein tiennyt, mihin hänen tulisi nokkansa työntää, joten hän tyytyi seuraamaan tapahtumien kehitystä.

GM

Gerd antoi katseensa kiertää huoneessa ennen kuin marssi droidin eteen.

"Söisin lounaan seisovasta pöydästä, kiitos," hän sanoi ja ojensi 15 krediittiä droidille.

"Kiitos, sir," droidi vastasi. "Olkaa hyvä vain, ruokailuvälineitä löydätte tarjoilulinjan alkupäästä. Entä teille?"

Ronar

"Sama toisen kerran, eli lounas seisovasta pöydästä", Ronar seurasi esimerkkiä ja maksettuaan lähti taapertamaan kohti tarjoilulinjastoa.

GM

Suurin osa ruoasta näytti olevan sellaista, joka kelpasi ihmisten lisäksi muidenkin humanoidilajien syötäväksi ja kaikkien astioiden vieressä oli pieni tietoliuska, joka osoitti, mitä niihin oli käytetty. Noutopöytäruoaksi tarjoilu näytti varsin laadukkaalta, vaikka ei ulkonäön ja tuoksun perusteella ollutkaan aivan yhtä mausteista ja korkealuokkaista, kuin se, jota Ronar edellisen kerran oli "noutopöydästä" syönyt pieni ikuisuus takaperin Wazarkalla.

Valittuaan muutamia ruokalajeja lautaselleen Gerd antoi katseensa jälleen kiertää huoneessa ja suuntasi sitten erääseen perällä olleeseen tyhjään nurkkapöytään, jonka vieressä oli suuri tekokasvi isossa ruukussa.

Ronar

Ronar meni lähes sekaisin kaikista eri vaihtoehdoista, hajuista ja mauista. Hän lappoi lautaselleen mahdollisimman montaa eri omalle elimistölleen sopivaa ruokalajia maistaakseen niitä kaikkia! Hän asteli Gerdin perässä tämän valitsemaan pöytään täysi lautanen mukanaan.

(GM välikommentti: heitäpä muuten perceptionia vaikka tähän väliin.)

(Perception 13)

GM

Muutaman ensimmäisen suupalan ajan Gerd istui hiljaa ruokaansa keskittyneenä. Sen jälkeen hän teki jotakin, mitä Ronar ei häneltä ollut aiemmin kuullut: alkoi puhua heidän omalla kielellään. Välittömästi Ronar tajusi, että Gerd ei ollut kotoisin Iridonialta vaan joltakin zabrakien siirtokunnista, mutta hän ei ollut tavannut riittävästi eri siirtokuntalaisia pystyäkseen pelkästä puheen aksentista päättelemään mistä niistä Gerd oli lähtöisin.

"Hyvää ruokaa tämä," Ronarin toveri sanoi osoitellen lautastaan haarukallaan. "Voisin syödä tällaista vaikka kuinka, jos sitä olisi tarjolla kotipuolessa. Ota yhteysradiosi huomaamattomasti esille ja soita sillä minun radiooni tasan seitsemän ja puolen minuutin kuluttua. Pitäisi käydä useammin tällaisissa paikoissa syömässä."

Koko odottamattoman puhetulvansa aikana Gerd osoitteli ruokaansa innoissaan ja jopa puhuessaan todellisuudessa yhteysradiosta hän antoi vaikutelman kuin selityksen aiheena olisi ollut lounas.

Ronar

"Olen samaa mieltä", Ronar vastasi mupeltaessaan suutaan tyhjäksi, hieman hämmentyneenä yllättävästä kielen vaihdoksesta, vaikka toki ymmärsikin, mistä on kyse ja hän päätti lähteä juttuun mukaan. Hän vilkaisi kronoaan ja laittoi ajan mieleensä. Yhteysradio hänellä oli varustevyönsä taskussa. "En ollut varma, mitä ottaa, joten otin vähän kaikkea ja nyt hukun makujen tulvaan."

GM

Seuranneiden kuuden minutin ajan Gerd kommentoi ruokaa tai paikan sisustusta aina muutaman suupalan välein, puhuen yhä zabrakia ja odottaen välillä, että Ronar vastasi ihan yhtä turhanaikaisella kommentoinnilla hänen puheisiinsa. Hänen äänensävynsä vaihteli innostuneesta rauhalliseen ja sopi kaikin puolin huolettomaan pöytäkeskusteluun, mutta aina Gerdin pysähtyessä pureskelemaan ruokaansa hän samalla tarkasteli ruokalan muita asiakkaita jäämättä kuitenkaan tuijottamaan ketään liian pitkäksi aikaa.

(GM pyyntö: heitä stealth. Saako Ronar yhteysradionsa esiin vyöltä herättämättä huomiota. Edellisestä kerrasta kun se yritti samaa ei jäänyt hyvä muisto…)

(Pelaajan kommentti: Viimekertaisilla hepuilla olikin älyttömät bonukset. Nyt stealth 13+6=19.)

(GM vastaus: Vain perception +12, mutta ne olikin koko sakki ammattimaisia palkkionmetsästäjiä. Nyt Ronar ainakin uskoo olevansa hyvinkin vaivihkainen, joten saat itse kuvata, miten se yhteysradionsa keplottelee esiin.)

(Okei… Mutta perception +12 on ainskin Ronarin mittakaavassa ihan tajuttomasti. Ronarin korkein bonus taitaa olla iniksen +11…)

Ronar

Ronar valmistautui soittamaan Gerdin radioon kronon lähestyessä määräaikaa. Hän avasi taskunsa pöydän alla ja salamannopeasti oli siellä majaillut yhteysradio sujahtanut hänen hihansuustaan sisään. Hän kokeili, että radio varmasti pysyisi hänen kämmenellään ja nojasi päällään käteensä niin, että radio pysyi hänen hihassaan.

GM

Ja sitten Ronarin krono osoittikin jo, että Gerdin määräämät seitsemän ja puoli minuuttia olivat kuluneet ja oli aika soittaa.

Ronar

Ronar teki työtä käskettyä ja soitti Gerdin radioon.

GM

Kun Gerdin yhteysradion hälytysääni alkoi kuulua hänen viereisen tekokasviasetelman reunalle heittämänsä takin taskusta, zabrak kääntyi ympäri näyttäen harmistunutta naamaa ja pyydelleen vuolaasti anteeksi Ronarilta omalla kielellään. Hän alkoi penkoa takkia, ilmeisesti yhteysradiota etsien.


(Piilopelaajan perception: 20+5 (Wow, nyt hymy pyllyyn))

(Ronarin perception 8)

(GM kommentti: Ja olin niin varma, ettei kumpikaan teistä voi failata tätä, mutta näköjään Ronar onnistui sittenkin. Gerd oli nimittäin vähällä botchata seuraavan pätkänsä kakkosella, mutta sen bonukset (7) nosti sen Ronarin heiton yli.)

GM

Koska Gerd oli selin Ronariin takkia pöyhiessään Ronar ei nähnyt samaa, minkä Liran Elrad selvästi huomasi. Yhteysradiota muka etsiessään Gerd sujautti kätensä tekokukan kukkaruukkuun, jonne Elradin vahtima datakortti oli kätketty odottamaan hakijaansa. Elrad myös näki, miten Gerd kortin saatuaan livautti sen taskuunsa samalla, kun otti sieltä esiin piipittävän yhteysradionsa.

"Niin?" Gerd sanoi zabrakiksi radioon ja jäi kuuntelemaan.

Ronar

Ronar ei ollut aivan varma siitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. "Kuka siellä on?" Ronar kysyi nojaten yhä radiokäteensä.

Liran

Outojen sarvipää-zabrakien häseltäminen kiinnitti Liranin huomion entistäkin tiukemmin. Zabrakeja hän yritti tarkkailla mahdollisimman huomaamattomasti. "Mitäköhän tuolla lienee oikein meneillään", hän pohdiskeli mielessään.

GM

Gerd pudisti hieman päätään ja kohotti kättään Ronarille sen merkiksi, ettei nyt tahtonut tämän puhuvan.

"Anteeksi," hän sanoi yhteysradioon vaihtaen jälleen yleiskielelle ja ääni kuului epämiellyttävän selvästi Ronarin hihassa olleesta yhteysradiosta tämän korvaan. "En nyt ole kiinnostunut. Ja tarkoitan sitä. En ole kiinnostunut."

Ronar

Ronar näki tilaisuutensa ja laski yhteysradiota pitäneen kätensä takaisin pöydän alle sujauttaen hihassaan olleen radion takaisin asianmukaiseen taskuun sulkien yhteyden samalla. "Etämyyjä?" Ronar kysyi kulmat kurtussa.

(GM pyyntö: Stealthia sitten taas Ronarille ja Liranille perceptionia, koska joku tekee jotain uutta, mikä ehkä on huomioitavaa.)

(Ronarin stealth 21)

(Liranin perception 12+5)

GM

Ronar onnistui livauttamaan radion kenenkään siihen huomiota kiinnittämättä takaisin taskuunsa. Gerd kuitenkin viittoi hänelle harmistuneena siitä, ettei hän ollut aiemmasta käskystä huolimatta pysynyt vaiti.

"Ei," yhä seisonut zabrak sanoi yhteysradioonsa—jonka vain Ronar tiesi olevan oikeasti sammuksissa. "En nyt tartu tarjoukseen. Kiitos soitosta. Hyvästi."

Ronar

Ronar ei ollut oikein varma, mitä Gerd odotti hänen tekevän, joten hän päätti valita fiksuimman vaihtoehdon: hän piti turpansa tukossa ja keskittyi ruokalautasensa tyhjentämiseen saatuaan kiusallisen yhteysradiokeskustelun ohi, vaikka hän ei edelleenkään oikein ymmärtänyt, mikä koko sotkun pointti oli.

Liran

Liranin kiinnostus zabrakeihin hieman hiipuu, ja hän alkaa tarkkailla muutakin ympäristöään zabrakeja unohtamatta.

(Perception:11+5)

GM

Päätään pudistellen Gerd istui takaisin lautasensa ääreen, mutta näytti menettäneen suurimman osan hyvästä tuulestaan.

"Olen pahoillani keskeytyksestä," Gerd sanoi vaihtaen kielen jälleen takaisin zabrakiksi. "Sain, mitä haimme. Lähdetään kohta. Kyseessä oli joku hololehden myyjä."

Liranin tarkastelu ei tuottanut mitään erityistä tulosta. Kukaan muu ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota häneen tai hänen huomaamaansa zabrak-parivaljakkoon.

Ronar

"Jeah", Ronar vastasi. "Ärsyttävää sakkia."

Ronar oli jo lopettelemassa ruokaansa ja hänen mahansa oli täpötäysi. Hän alkoi lopultakin hoksata, mistä koko yhteysradio-operaatiossa oli ollut kyse. Onneksi hanttihomma oli nyt kotimatkaa vaille suoritettu.

Liran

Liran huomasi zabrakien tekevän lähtöä ja yritti päättää, lähtisikö heidän peräänsä. Hän yritti vielä tarkkailla heitä jos saisi vielä jotakin irti

(Perception: 9+5)

GM

Gerd ei vaivautunut syömään aivan kaikkea ottamaansa ruokaa, vaan vilkaisi ympärilleen—ilmeisesti katsoakseen, josko paikassa oli tapana jättää lautaset pöytään vai viedä ne johonkin keräyspisteeseen. Lopulta hän ilmeisesti päätti jättää lautasensa siihen, missä se olikin ja pudotti vain kahden krediitin arvoisen kolikon lautasen viereen.

"Mennään," Gerd sanoi yhä zabrakia puhuen Ronarille ja jokin tämän äänensävyssä tuntui äkkiä muuttuneen teräväksi. Vilkaisten vielä kerran ympärilleen Gerd otti takkinsa ja suuntasi kohti ovea.

Ronar

Ronar teki työtä käskettyä: hän jätti tyhjäksi syömänsä lautasen pöytään, veti takin niskaansa ja lähti astelemaan zabrak-toverinsa perään.

Liran

Liran töytäisi vieressään istuvaa veljeään kyynärpäällään ja sanoi: "Zabrakit lähtevät. Pitäisikö meidän lähteä perään?" Tätä he pohtivat, ja päättivät lähteä. Samalla he katsoivat, oliko kukaan muu lähdössä.

(Perception 2+5)

Samalla Liran kuitenkin pudotti astiansa lattialle, minkä ryminään heidän kummankin huomionsa keskittyi.

GM

"Mene sinä," Garya sanoi veljelleen. "Jään varmistamaan, ettei kukaan seuraa sinua ja tulen sitten perästä."

Ovella Gerd kääntyi kohti kaupungin keskustaa, ei avaruussatamaa, kuten Ronar oli hieman odottanut, mutta he olivat kyllä mutkitelleet kahvilaan tullessaankin varmistaakseen, ettei heitä seurattu, joten sinänsä se ei ollut odottamatonta.

Liran

Liran lähtikin hipsimään zabrakien perään mahdollisimman huomaamattomasti, tarkkaillen samalla, seurasiko kukaan muu heitä.

(Perception: 11+5)

Ronar

Ronar talsi kädet takkinsa taskuissa Gerdin vierellä ja yritti avata jotain small talkia yleisistä aiheista, kuten iskupallosta, Obroa-skaista ja ohikulkevista naisista. Hän ymmärsi kyllä, miksi hänen toverinsa käytti kiertotietä, mutta jatkuva käveleminen ja epäjohdonmukainen kiertely alkoi pikku hiljaa laskea hänen palvelusmotivaatiotaan. Hänen päähuomionsa keskittyi mielessään nousevaa ketutusta vastaan taistelemiseen, mutta huomiokykyä riitti kuitenkin myös ympäristön havainnointiin. Vakoojathan se riskitekijä aina on, joten vaikka hän epäili mitään huomaavansa, hän tarkkaili silti ympärillään ja takanaan olleita siltä varalta, että törmäisi johonkin silmäpariin liian monen korttelin kohdalla. (Ronarin vasta-perception 20. Onneksi perception-reroll!) Ohikulkijoiden tarkkailu oli hänestä muutenkin ihan semi-jännittävää touhua; välillä vastaan tuli sellaisia kummajaisia ja kulttuuripläjäyksiä, että hänen oli hieraistava silmiään.

(GM pyyntö: Liran stealth. Huomaako Ronar sun hahmon tolla perceptionillaan. Siis sun hahmon ongelmahan ei ole niinkään pitää zabrakeja silmällä, se on helppoa ihmisvaltaisella alueella kaupungista. Isompi ongelma on, miten seurata niitä tulematta itse huomatuksi.)

(Liran: Stealth 20+8)

(Nice…)

GM

Ronar ei nähnyt kaupungissa mitään kummallista eikä huomannut merkkejä siitä, että kukaan ohi- tai perässäkulkijoista olisi kiinnittänyt heihin mitään huomiota. Lopulta Gerd näytti alkavan kääntää heidän suuntaansa takaisin kohti avaruussatamaa.

Liranilla ei ollut mitään ongelmaa sulautua kaduilla liikkuvien ihmisten joukkoon niin, etteivät zabrakit näyttäneet kiinnittävän häneen huomiota.

Ronar

Ronarin keskittyminen ympäristöönsäkin alkoi hieman herpaantumaan, kun hän ei huomannut mitään epäilyttävää (Perception laskenut seitsemääntoista). Hän huokaisi helpotuksesta kun pääsisi lopultakin takaisin alukseen istumaan pehmeällä oleskelutilan sohvalla ja ottamaan ehkä nokoset…

Liran

Liran jatkoi yhä zabrakien seuraamista, pohtien samalla oliko koko touhu pelkkä vikatikki. Toivottavasti hänen veljellään sujuisi paremmin.

(Stealth:13+8)

GM

Lopulta Gerd ja Ronar näkivät laskeutumistason, jolle he hieman reilua tuntia aiemmin olivat jättäneet Talsavalin ja heidän aluksensa. Heidän ehtiessään laskeutumistason ovelle Gerd vielä vilkaisi viimeisen kerran nopeasti katua takanaan ennen kuin livahti sisälle.

Zabrakeita seurannut Liran näki, miten nämä ilmeisesti olivat lopultakin tulleet perille sinne, minne olivat olleet menossakin. Vilkaistessaan omasta puolestaan taakseen Liran ei kuitenkaan nähnyt veljeään missään, vaikka tämän olisi pitänyt seurata häntä—ehkä hän oli sulautunut ympäristöönsä liiankin hyvin ja eksyttänyt myös veljensä.

Ronar

Ronar seurasi toveriaan sisälle vilkaisten vielä itsekin nopeasti taakseen, vaikkei mitään odottanut löytävänsäkään (Perception siis 9).

Liran

Liran pysyi yhä piilossa, etsien samalla muita mahdollisia seuraajia. Jos nämä zabrakit olivat hänen etsimänsä henkilöt, luulisi Imperiumin väenkin olevan paikalla. (Perception:5+5)

GM

Gerdin ja Ronarin astuessa laskeutumistasolle Talsaval oli juuri keräämässä sivuun polttoaineletkuja yhdessä avaruussataman työntekijän haalareihin pukeutuneen obroalaisen kanssa. Kaikki näytti olevan kaikin puolin rauhallista ja melkein valmista lähtöön.

Ulkopuolella Liran kuitenkin huomasi tilanteessa äkkinäisen ja odottamattoman muutoksen. Hän ei missään nähnyt ketään, kuka olisi näyttänyt seuranneen heitä, mutta sen sijaan avaruussataman pääkadun molemmista päistä häntä kohti äkkiä kääntyi kaksi kookasta miehistönkuljetuskiituria, jotka suuntasivat määrätietoisesti kohti juuri sitä paikkaa, jossa Liran seisoi tarkkailemassa zabrakejen laskeutumistasoa. Nopeasti kiiturit lähestyivät ja kun ne olivat enää puolentoista korttelin päässä pysähtyivät ja esiin astui kolmenkymmenen sotilaan ryhmä: kymmenellä oli Obroa-skain oman militian univormu, mutta loput kaksikymmentä olivat selvästi keisarillisia. Täsmällisin askelin molemmilta puolin lähestyneet sotilasryhmät marssivat suoraan kohti laskeutumistasoa—ja sen edessä seissyttä Lirania.

(GM pyyntö: Liran, inis. Ronar ei tiedä ulkopuolisesta uhasta hölkästäkään vielä, joten sulta ei vielä inistä, tee vain jotain ihan tavallista.)

(Inis:19+8)

Ronar

Ronar jäi odottelemaan lähtövalmistelujen valmistumista laskusillan alle;hänelle ei näyttänyt olevan paljonkaan tekemistä.

GM

"Oi! Sä," obroalainen satamatyöntekijä huusi Ronarille nähdessään tämän nojuvan laiskan näköisenä laskeutumisramppiin. "Lykkäisis sä se kärri tänne."

Ronar näki obroalaisen viittovan kohti huoltokärryä, jonka päälle oli kasattu jotakin, mitkä Ronar ainakin uskoi tunnistavansa useissa avaruusalustyypeissä käytettyjen ilmanvaihtojärjestelmien suodattimiksi.

(GM ohjeistus Liranille: Koska sun inis antaa toimia ensin sulla on käytettävissäsi koko vuoro ennen kuin sotilaat on liian lähellä. Eli yksi normaali toiminto, yksi liikkuminen ja yksi nopea toiminto. Joten, mitäpä teet?)

Ronar

"Toki", Ronar sanoi tuoden kärryn työntekijälle. "Sanokaa vain, mikäli tarvitsette apua jossain. Pieni aktiviteetti olisi ihan tervetullutta."

Liran

Joukkojen määrä hirvitti Lirania, mutta se varmisti ainakin zabrakien yhteyden haluttuun dataan. Liran oli odottanut paikalle kuitenkin saapuvaksi vain pientä iskujoukkoa, ei mitään plutoonallista! Hän livahti äkkiä sisään laskeutumistasolle ja juoksi lähimmäisen Zabrakin luokse. "Varautukaa ystävinenne taisteluun! Imperiumin joukot hyökkäävät millä hetkenä hyvänsä! Ei ole aikaa selittää enempää", Liran huudahti kärryjä lykkivälle abrakille.

GM

"Talsaval! Tunkeilija!" datan ottanut zabrak huusi ja Liran näki isokokoisen wookieen lähtevän tulemaan kohti laskeutumisalustan sivulta.

(Gm huom: Ronar on itseasiassa tällä hetkellä kauempana ovesta kuin Gerd, joka työskentelee aluksen alla. Ja sitten Ronar voi kirjoittaa nopean "reaktiovuoron" samalla kun heittää inistä.)

Ronar

"Mitä hemmettiä?" Ronar älähti ja käännähti tunkeilijaa kohti. Hänen kärrynsä jäi siihen paikkaan ja käsi putosi takinliepeisiin ppiilotetun sädepistoolin kahvalle. (Inis 21)

(Pelaaja kysyy:Mitä Liran saa nyt tehdä? Tai siis saako se toimia ennen kuin Imperiumin porukat saapuu paikalle? Toimin nyt joka tapauksessa, poistukoon se sitten jollen saa.)

Liran

"Sitä hemmettiä, että kolmekymmenpäinen joukkue Imperiumin ja Obroa-Skain sotilasjoukkoja lähestyy kovalla vauhdilla tätä paikkaa. Kuten jo sanoin, nyt ei ole aikaa selittää enempää. Valmistautukaa siis taistelemaan, en usko että joukot ovat täällä huviajelullakaan", Liran huokaisi ja vetäisi myös oman pistoolinsa esille.

GM

"Ja hitot!" Gerd puuskahti. "Jää sinä taistelemaan yksin, jos tahdot. Me otamme nyt pitkät. Talsaval, Ronar, alukseen nyt!"

Gerdin vielä puhuessa laskeutumistason ovi räsähti auki ja tasolle tunkeutui keisarillisisten ja obroalaisten sotilaiden etujoukko, joka harjaantuneesti hajaantui oven molemmille puolille ja asettui ampuma-asemiin, kiväärit kohti Lirania, Gerdiä, Talsavalia ja Ronaria.

Wookiee kiihdytti askelensa juoksuksi kohti laskeutumisramppia ja sen lähellä olleita Gerdiä ja Lirania.

Liran

"Voi vihna...", kirosi Liran mielessään lähtiessään juoksemaan kohti zabrakeita ja wookieeta. Samalla hän laskelmoi, ehtisivätkö nuo paeta aluksellaan, vai joutuisivatko he jäädä taistelemaan.

(Perception:14+5)

Ronar

Ronar ei aiakaan epäröinyt hetkeäkään. Hän ryntäsi suoraan alukseen, kiiruhti suorinta reittiä ohjaamoon ja sensoriasema lämpiämään saman tien.

(Gm huom: liikaa toimintoja Ronarilla. Kaikki ehtii yhden vuoron aikana suunnilleen rampille tai sen päähän, mutta ohjaamoon ei. Tämä lienee vastasi myös Liranin pohdintaan?)

(Pelaajan kommentti: No, kannatti yrittää...)

Ronar ei ainakaan epäröinyt hetkeäkään. Hän toteutti käskyä ja ryntäsi suoraan alukselle.

GM

"Ronar, vahdi tuota," Gerd määräsi nähdessään Liranin olevan tulossa samaan kyytiin heidän kanssaan ja spurtatessaan ylös laskeutumisramppia, jonka päästä kääntyi ohjaamon suuntaan.

Nähdessään kohteidensa pakenevan aluksen turviin keisarilliset avasivat automaattitulen heitä kohti. (Area damagea, eli sekä Ronar että Liran ottavat 7 pointtia lämää, koska hyökkäys ei osu kunnolla.)

Viimeisenä juossut Talsaval ärisi kiukusta ja ehkä kivustakin, kun lasertuli moukaroi wookieen selkää ja kaikkia paikkoja ryhmän ympärillä.

Liran

Liran huomasi, ettei ollut kovin tervetullut alukseen juostessaan sinne sisään. Kaikki ei nyt aivan ollut mennyt suunnitelman mukaan, mutta ainakin hän oli vielä hangissä.

Ronar

"Sinä. Saman tien oleskelutilaan ilman mitään venkoiluja", Ronar ohjeisti tunkeilijan peremmälle. Hän ojensi kätensä. "Anna aseesi. Varmistettuna." Hän oletti, että viimeisenä tuleva Talsaval sulkee luukun perässään.

GM

Gerdin kantapäät katosivat jo ohjaamoon Ronarin ja Liranin ehtiessä oleskelutilaan ja yhä avoimesta ovesta he näkivät zabrakin heittäytyvän pilotin istuimelle.

Sotilaiden epäselvät huudot ja auromaattitulen räiske kuuluivat alukseen, mutta Ronar ja Liran olivat jo suojassa siltä.

Talsaval tekikin, kuten Ronar odotti ja läimäytti aluksen rampin kiinni tömisteltyään itse sitä ylös, mikä hiljensi suurimman osan metelistä. Vain epäluuloisesti Lirania ohikulkiessaan mulkaisten wookiee suuntasi myös kohti ohjaamoa.

Liran

Liran istui paikallaan hiljaa heti annettuaan aseensa epäluuloisen oloiselle zabrakille. Siinä hän punasteli hieman nolon näköisenä.

Ronar

Ronar sujautti hepun aseen toistaiseksi vyölleen ennen kuin saataisi selville, mikä tunkeilija oikein oli miehiään. Hän katseli tulokasta epäluuloisena; saattoi hyvin olla, että juuri hän oli johdattanut keisarilliset heidän kimppuunsa. Ihmisistä ei koskaan voi olla varma. Hän odotti kärsimättömänä lähtönykäystä; keisarilliset suunnittelivat varmasti jotain epäterveellistä heidän päänsä menoksi tälläkin hetkellä.

GM

Ilmeisesti Gerdin ajatuksen kulkivat samaan suuntaan kuin Ronarin, koska jo ennen kuin Talsaval oli ehtinyt omalle paikalleen ohjaamoon Gerd oli ehtinyt käynnistää aluksen repulsiomoottorit ja suojakentät—jälkimmäisen Ronar ja Liran saattoivat päätellä siitä, että laukausten rätinä aluksen runkoon loppui—mutta seuranneesta tärinästä päätellen yli puolet järjestelmistä oli vielä valmiustilassa, eikä ohjekirjan mukaisesta "turvallisesta käynnistyksestä" ollut puhettakaan.

"Luvaton käynnistäminen havaittu," kuului lennonjohdon ääni ohjaamon yhteyspöydästä. "Olkaa hyvä ja ilmoit—"

Lennonjohdon ääni hukkui Talsavalin ärjäisyyn samalla, kun wookiee tuuskahti omaan tuoliinsa ja ryhtyi käynnistämään järjestelmiä, painaen isoilla, karvaisilla kourillaan kolmekin järjestelmää käynnistymään yhtä aikaa.

Oleskelutilasta Ronar ja Liran eivät nähneet, mitä ulkopuolella tapahtui ja ohjaamossa olleet olivat niin keskittyneet aluksen saamiseen lentokuntoon, etteivät he ehtineet edes ajatella kertovansa mitä ulkona näkyi, jos olivat sitä edes vaivautuneet vilkaisemaan sen jälkeen, kun suojakilvet aktivoituivat.

Ronar

Ronar hoiti vartiointitehtäväänsä tunnollisesti. Hän ajatteli hetken aikaa aloittavansa tunkeilijan tenttaamisen siinä samalla, mutta tulikin sitten toisiin ajatuksiin; ehkä muutkin haluaisivat kuulla, mitä hiipparilla olisi sanottavanaan. Eikä hänellä varmaan edes olisi valtuuksia ryhtyä kuulustelemaan ketään. Tunkeilija ei kyllä vaikuttanut kovin vaaralliselta siinä kyhjöttäessään. Koskaan ei kuitenkaan voinut olla liian varma.

Liran

Liran istui yhä penkillä mahdollisimman viattoman ja vaarattoman näköisenä, mutta tarkkaillen silti koko ajan ympäristöään.

(Perception:20+5)

GM

Tiukasti ympäristöön keskittynyt Liran kuuli, miten liian kylminä käynnistetyt avaruusaluksen järjestelmät natisivat ja korisivat valittaen liian nopeata käynnistystä, mutta mikään ei silti kuulostanut olevan menossa vielä rikki. Niin nopeasti kuin järjestelmät vain sallivat Gerd ja Talsaval syöttivät lisää virtaa repulsiojärjestelmään, jotta alus nousisi ylemmäs laskeutumistasolta ja pääsisi kauemmas sotilaista. Alus nousikin vaappuen ylemmäs ja ylemmäs, jolloin vaappuminen paheni eikä keinopainovoimaa tai kiihtyvyydentasausta ollut vielä saatu kompensoimaan aluksen epävakaata liikkumista.

Äkkiä—ja aivan liian alhaalla turvalliseen käynnistykseen—aluksen päämoottori käynnistyi ja alus nykäisi rajusti.

(Gm pyyntö: Ronarhan käsittääkseni seisoo yhä. Ainakaan et ole sanonut, että se istuisi, kuten Liran, joten heitäpä acrobatics, jotta nähdään pysyykö se pystyssä.)

(Ronarin acrobatics 16)

(Pysyy pystyssä, mutta vain nippa nappa.)

Liran

Liran istui tuolissaan yhä rauhallisena, vaikka zabrakin huvittava horjahtelu aluksen lähtiessä olisikin taannut hänelle etulyöntiaseman, jos hän olisi ryhtynyt tappelemaan.

Ronar

Ronar tasapainotti hortoilunsa ja istuutui penkille. Hänellä oli sellainen aavistus, että pahimmat ilmakuopat olivat vasta edessä.

GM

Seuranneet muutama minuutti olivat mahdollisesti epämiellyttävimmät, mitä Ronar tai Liran olivat koskaan avaruusaluksella kokeneet—ja he todella toivoivat, että ne myös jäisivät viimeiseksi sen lajin kokemukseksi. Lopulta poukkoilu kuitenkin alkoi tasaantua, kun kiihtyvyydenvakaimet ja elossapitojärjestelmän painovoimayksikkö pääsivät tehtäviensä tasalle.

He olivat juuri puhkaisseet ilmakehän ylimmän kerroksen ja siirtyneet alueelle, josta avaruus virallisesti planeetan ulkopuolella alkoi, kun Gerdin ääni äkkiä kuului terävänä kuin laserpiiskan sivallus.

"Hei!" ohjaamossa ollut zabrak huudahti. "Varo oikealla! Näyttää siltä, että keisarillinen ilmatuki on herännyt."

Wookiee urisi jotakin vastaukseksi ja alus kaarsi vasemmalle—oleskelutilasta Ronar ja Liran eivät nähneet liikettä, mutta tunsivat suunnan muutoksen aktivoituneista vakaajista huolimatta.

Liran

Varsinkin Liranille matkanteko oli näin alkuun jo aivan kamalaa, ensimmäiset töyssyt olivat vielä sujuneet ihan hyvin, mutta avaruusmatkailun saralla ensikertalaisena oleminen ei ollut miellyttävä asia. Hän oli aina ajatellut sen olevan vaivatonta ja sujuvaa, ei suinkaan tälläistä kammottavaa kyytiä.

Ronar

Ronar oli ollut tukalammissakin paikoissa, mutta mielummin hän toki lentäisi niin, ettei alus ravistelisi häntä niin kuin arpakuutiota. Hänen päänsä pomppi kuin se olisi vieterillä kiinni hänen olkapäidensä välissä. Lopulta hän huokaisi kiitollisena höykytyksen tasaannuttua hieman, mutta tieto keisarillisista partioista ei kyllä hirveästi rauhoittanut häntä.

GM

Muutamaa poukkoilevaa käännöstä myöhemmin alus nykäisi jälleen rajusti ja singahti hyperavaruuden turvaan. Nyt jo kunnolla toimivat kiihtyvyyden tasaajat tekivät matkasta nyt mukavan tasaisen ja moottoreiden ulinakin hiljeni pelkäksi vaimeaksi suhinaksi.¨

Liran

Liran tunsi itsensä hyvin pahoinvoivaksi. Onneksi aamupäivän jännityksestä johtuen, hän ei ollut tänään syönyt juurikaan.

Ronar

Ronar kykeni lopultakin rentoutumaan aluksen päästyä hyperavaruuteen.

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus