Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 51

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > Kapinan jalanjäljissä/Peliarkisto 51

Pitkien (9 tuntia kestäneiden) yöunien jälkeen Ronar, Liran ja kaikki muutkin piraattialus Yayguarin yhteismajoituksessa nukkuneet heräsivät sähköisen kellon kuminaan, joka muistutti edellisenä iltana päivälliselle kutsuneen kellon ääntä, mutta oli hieman nopeampaa rytmiltään. Samalla makuusalin valot syttyivät automaattisesti.

Sotilaskoulutuksensa aikana Iridonian armeijan yhteismajoituksissa nukkunut Ronar kiinnitti herättyään huomiota siihen, että vaikka makuusalissa majaili 40-50 miestä, huoneen ilma oli yllättävän raikasta. Ilmeisesti aluksen ilmanvaihtojärjestelmälle oli tehty huomattava päivitys jossakin välissä ja se oli enemmän kuin kykenevä pitämään miehistön olot mukavina.

Ronar

Ronar olisi voinut nukkua pidempäänkin, mutta hän ei valittanut: olihan se pidempään kuin normaalisti. Vaivoin hän raahautui punkastaan, pukeutui ja ravisteli unihiekat silmistään. Aamu olisi voinut alkaa toki paljon huonomminkin: erityiskiitokset hän antoi sille tuntemattomalle nerolle, joka oli keksinyt virittää ilmastointia.

Liran

Liran oli herännyt jo hetkeä ennen kellojen soittoa, ja olikin sen ajan makoillut raukeana punkassaan. Herättyään hän alkoi kiskoa vaatteitaan ylleen.

GM

Piraateilla ei näyttänyt olevan erityistä kiirettä minnekään, vaikkakin suurin osa heistä näytti nukkuneen vaatteet päällä, he nyt vaihtoivat ovenviereisessä seinässä olleista laatikoista ottamiinsa puhtaampiin kuteisiin. Hiljainen, eri kieliä sekoittanut puheensorina alkoi täyttää makuusalia.

Ronar

Ronar ei ollut vielä aamutokkurassa kovin puheliaalla tuulella. Aamiainen epäilemättä seuraavaksi ohjelmassa, Ronar huokaisi. Hänellä ei edes ollut erityisempi nälkä, olihan hän syönyt vasta melko tukevan illallisen. Hänellä ei ollut, piraattien tapaan, kiire pukeutuessa. Koska hänellä ei enää erityisemmin puhtaita vaatekertoja ollut eikä edellinenkään ollut ehtinyt likaantua, päätti hän käyttää samoja vaatteita mitä illallisellakin.

Liran

Puettuaan Liran lähti tallustelemaan kohti peseytymis- ja saniteettitiloja.

Ronar

Ronar oli omasta mielestään ihan puhdas. Pikaisen henkilökohtaisen analyysin jälkeen hän tuli siihen lopputulokseen, ettei ihmissaastaa ollut yön aikana ehtinyt muodostua pesua vaativaa määrää, joten tapansa mukaan hän skippasi aamupesun ja jäi pukeuduttuaan vielä hetkeksi punkkaansa roikkumaan.

GM

Kattoon tuijotellessaan Ronar ei huomannut mitään erityisen kiinnostavaa.

Juuri, kun Liran saapui kylpy-/vessatilojen ulkopuolelle muodostuneeseen lyhyehköön jonoon, hän näki, miten ensimmäistä Bnachin tehtävää johtanut devaronialainen, Kapp Dendo, ilmestyi esiin yhdestä pienemmästä (yksityisestä ja lukittavasta) kylpyhuoneesta.

Liran

Nyt löytyi tuolle kolmannellekin ovelle tarkoitus, Liran, joka aiemmin oli olettanut sen olevan ovi pyykkitupaan, mietiskeli.

(Gm huom: kyllä ne kaikki on merkitty kylpytiloiksi, kuten edellisessä arkistossa sanotaan, vaikka osaa ei ole spesifioitu sen paremmin miehille kuin naisillekaan, mutta jos Liran ei tunnista yleisiä pesutilamerkkejä, se on hänen oma häpeänsä...)

(Pelaaja itkee: No en ihan noin tarkasti muyistannu. Mulle jäi siitä vaan epämääreänen mielikuvaXd)

(Pelaaja X iskee väliin kommentoimaan: Ainahan voit palata takaisin arkistoon lukemaan epämääräisen mielikuvan aiheuttaneita kohtia, sitä varten ne siellä ovat.)

(Pelaaja puolustaa itseään: Mutta mun mielestä se ois tyhmää, koska se oli myös Liranin muistikuva sinäänsä. Toki jotain tulee aina tarkistettua, mutta ei tällaisia pienempiä asioita:P)

Ronar

Ronar haaveili aikansa punkassaan, kunnes häntä alkoi kyllästyttää. Hän istuutui, valitsi uhrikseen lähimmän makuusalissa häärineen piraatin ja ampui tätä kysymyksellä: "Satutko tietämään, onko aamiaiseen vielä kuinka pitkä aika?"

Liran

Liran siirtyi vesipisteille, missä pesi kätensä ja sen perään kasvonsa.

GM

Kun Liran sai asiansa pesuhuoneessa hoidettua, hän ei enää nähnyt ketään ennestään tuttua missään lähettyvillä.

"Suunnilleen…" Ronarin puhuttelema piraatti sanoi vilkaisten kronoaan. "…vähän reilun puolen tunnin kuluttua."

Ronar

"Selvä, kiitos", Ronar vastasi hajamielisesti, ajatukset jo muualla. Puoli tuntia… Hän ei jaksaisi rötvätä punkassaan koko aikaa, joten hän pyörsi puheensa ja lähti hampaidenpesuvälineet mukanaan pesuhuoneeseen saadakseen jotain hyödyllistä tekemistä itselleen.

Liran

Valmistuttuaan, Liran lähti kävelemään kohti makuutiloja.

GM

Noin puolessa välissä makuutilojen ja pesuhuoneiden välissä Ronar ja Liran tulivat toisiaan vastaan käytävässä.

Liran

"Huomenta! Muuten Ronar, tiedätkö, onko täällä jonkinnäköistä kauppaa tai paikkaa, missä voisin täydentää varusteitani?" Liran tervehti Ronaria.

Ronar

"Ei mitään käsitystä.", Ronar vastasi vielä hieman unisena. Häntä ei hirveämmin olisi huvittanut jäädä juttelemaan Liranin kanssa, mutta hän yritti olla kohtelias, olihan poikaparkaa poljettu viime päivinä jo aika ankarasti. Hän yritti vääntää huonon kevennyksen väliin: "Hehän ovat piraatteja, ehkä he varastavat kaikki tavaransa. En minä tiedä. Mene kysymään joltain paikalliselta…"

GM

(Välihuom: eikös Liran kysynyt aivan samaa juuri edellisenä iltana, jopa lähes samoin sanoin? Ja mistäs Ronar on omat arvokkaimmat kamansa saanut, ellei varastamalla? Sen kivääri on pöllitty, samoin raskas pistooli ja värinäsapeli…)

(Pelaaja nauraa: Ei mulla vaan oo mitääm mielikuvaa:D)

Juuri sillä hetkellä käytävässä ei kuitenkaan näkynyt ketään muuta, jolta olisi voinut mennä kysymään.

Liran

Liran kohautti harteitaan, kiitti joka tapauksessa, ja lähti kohti majapaikkaansa.

Ronar

Ronar puolestaan kiirehti suorittamaan itselleen lupaamaansa hampaiden pesua.

GM

Ronarin saapuessa kylpyhuoneille siellä alkoi olla jotakin, mitä voi kutsua aamuruuhkaksi ja jono kiemurteli käytävän puolelle.

Liranin palatessa majoitustilaan siellä oli enää ehkä kolmasosa väestä, joka oli siellä nukkunut. Ketään ennestään tuttua (siis sellaista, jolle olisi aiemmin puhunut) Liran ei huoneessa nähnyt, mutta hän uskoi tunnistavansa vaaleatukkaisen nuorukaisen, joka hääri erään säilytyslaatikon kimpussa Lesur Nalseniksi, jonka hän oli pikaisesti nähnyt pari kertaa edellisenä päivänä.

Ronar

Ronar ei ollut osautunut varautua ruuhkaan, eikä aikaakaan olisi kuin se puolisen tuntia. Mikäli jono matelee kovinkin hitaasti… hän puhisi asetuttuaan peseytymisvälineineen tottelevaisesti jonon päähän, …skippaan pesun kuitenkin. Hän ei halunnut myöhästyä aamiaiselta.

Liran

Liran meni hieman varoen kohti Lesuria, ja kysyi tältä: "Hei, anteeksi jos häritsen, mutta tiedätkö mihin aikoihin aamiainen mahtaa olla?" Samalla hän toivoi, että lesur tunnistaisi edes hänen kasvonsa, koska silloin ei tarvitsisi niin selitellä sitä, kuka on.

GM

Ronarin edessä ollut jono eteni melko reippaasti, vaikka oli melkoisen pitkä.

"Siihen on…" vaaleatukkainen nuorukainen vilkaisi kronoaan. "Parisenkymmentä minuuttia. Ja ihan vinkkinä vieraalle: Yayguarilla pidetään aika tiukasti kiinni wazarkalaisista ruokailuajoista, kuten muutenkin sikäläisestä kellosta."

Ronar

Ronar ehti jo melkein hermostua ennen kuin pääsi lopulta kylpyhuoneeseen. Kiireesti hän sutaisi hampaansa ja pyyhkäisi suurimmat saastat kainaloistaan, minkä jälkeen hän olikin jo matkalla takaisin makuusaliin.

Liran

"Anteeksi, mutta warkz-mistä?", Liran kysyi hieman nolostuneena, mutta tyytyväisenä roka-ajasta saamaansa tietoon.

GM

Ronarin ehtiessä takaisin makuusaliin hänelle annettuun aamiaisajan arvioon oli noin viisi minuuttia (toisin sanoen Ronar tulee paikalle vasta, joskus myöhemmin Liranin ja Lesurin keskustelun aikana).

"Wazarka on planeetta," Lesur vastasi. "Kapteeni ja suurin osa muista tämän aluksen ihmisistä on kotoisin sieltä."

Liran

"Aah, piraattien kotiplaneetta siis", Liran ymmärsi. "Täytyneekin hieman perehtyä kyseisen paikan tapoihin", Liran totesi sanojensa jatkoksi.

GM

"Jos sinä ja Dendon porukka viivytte täällä pidempään, se varmaan kannattaa," nuorukainen sanoi ja Liran kuuli selvästi ärtymyksen, lievän halveksunnan ja yleisen harmin Lesurin äänessä. "Kulttuuri on wazarkalaisille kaikki kaikessa."

Liran

"Se onkin siinä tapauksessa varmasti perehtymisen arvoista", Liran naurahti vastaukseksi.

(Kyssäri: Voiko Ronar jo tulla?)

GM

(Vastaus: Enpä usko, että tuossa oli vielä vartin edestä keskustelua.)

"Minä tosin en ole kaikkein paras kertomaan siitä," Lesur vastasi. "Sinun on siinä tapauksessa parempi puhua jollekin, joka oikeasti on kotoisin sieltä."

Liran

Liranista tuntui, että Lesur pyrki pääsemään hänestä eroon, joten taisi olla korkea aika lopetella keskustelua: "Toki. Mutta kiitos joka tapauksessa", hän kiitti aamupala-ajasta saamaansa tietoa.

GM

"Eipä kestä," Lesur nyökäytti päätään jääden katsomaan tätä kuin odottaen lisää kysymyksiä. "Oliko vielä muuta?"

Liran

"Eipä kai... eikun tiedätkö, olisiko täällä jotain paikkaa, missä voisin täydentää varusteitani?" Liran vielä kysyi.

GM

"Täydentää?" Lesur toisti hieman kummastuneen oloisena. "Jaa niin kuin kauppaa tai vatusteupseeria, vai?"

Liran

"Kauppaa pikemminkin", Liran vastasi.

GM

"Tällä aluksella ei ole kumpaakaan," Lesur vastasi. "Kaikki yleiset tavarat ovat kaikkien vapaasti käytettävissä ja väki näyttää käyvän vaihtokauppaa varusteistaan, jos jollain on ylimääräistä."

Liran

"Okei, kiitos tiedosta", Liran kiitti ihmetellen, miksi Lesur sitten oli tarkennusta oikein pyytänyt.

GM

Kun Liranin kysymyssarja näytti päättyneen Lesur kääntyi takaisin varustelaatikkonsa puoleen odotettuaan kohteliaaksi katsomansa ajan.

Liran

Liran palasi varusteidensa luokse omalle punkalleen.

GM

Joitakin minuutteja myöhemmin myös Ronar ilmestyi takaisin makuusaliin, jonka liikenne alkoi hitaasti muuttua poistuvaksi, kun viimeisetkin makuusalissa hidastelleet alkoivat ottaa suuntaa kohti pian tarjoiltavaa aamiaista.

Liran

Liran lähti väkijoukon mukana valumaan kohti aluksen ruokasalia.

Ronar

Ronar painui saman tien varustekassilleen, mihin hän sulloi peseytymisvarusteensa. Sen jälkeen myös hän lähti käppäilemään muiden mukana kohti ruokasalia.

GM

Tunnelma ruokasalissa aamiaisen aikaan oli huomattavasti epämuodollisempi kuin edellisenä iltana päivällisellä. Kapteenin pöydässä istui kuitenkin lähes sama seurue, vain Vera näytti puuttuvan ja Brilda oli siirtynyt tämän edellisiltaiselle paikalle istumaan jättäen oman paikkansa pöydän toisessa päässä tyhjäksi. Ronarin ja Liranin astuessa sisään myös Gamborin paikka oli tyhjillään, mutta se johtui siitä, että duro nojasi Brildan tuolin selkään ja seurue tutki jotakin tytön edessä olleelta data-alustalta. Brildaa vastapäätä istunut Yender näytti lähinnä ulkopuoliselta koko tilanteessa ja vaikutti aavistuksen kiusaantuneelta.

Liran

Liran suuntasi kohti samaa paikkaa, jolla viimeksikin oli istunut.

Ronar

Ronar mietti hetken aikaa, menisikö pitämään Yenderille seuraa, muttei ollut varma, rikkoisiko jotain piraattien hämärää käyttäytymiskoodistoa rynnätessään kapteenin pöytään. Hän päättikin hetken ympäriinsä haahuiltuaan poimia itselleen sen paikan, mihin oli istunut ennen edellispäiväistä tuolileikkiä ja katsoi, joko ruoka oli otettavana.

GM

Ruokaa ei vielä ollut asetettu tarjolle, mutta Ronar ja Liran olivat tuskin ehtineet asettua istumaan, kun sitä alettiin tuoda sisään. Aamiaisella tarjoilu tehtiin vain sivupöydälle, minkä seurauksena kapteeninpöydän seuruekin joutuisi hakemaan ruokansa sieltä, mutta heillä näytti olevan juttu vielä hieman keksen, joten kukaan muukaan ei lähtenyt hakemaan ruokaa. Pian Talsaval ja Gerdkin ilmestyivät pöytään, mutta zabrak katseli hermostuneesti ympärilleen vilkuillen välillä kohti kapteenin pöydässä hylätyn oloisena istuvaa Yenderiä.

Ronar

Ronarin ajatukset kulkivat ilmeisesti samoilla raiteilla Gerdin kanssa. Hän ei kuitenkaan viitsinyt lähteä enää toistamaan edellispäiväistä istumapaikkasotkua, eikä myöskään lähtenyt vielä hakemaan ruokaa, eihän kukaan muukaan ollut vielä liikahtanutkaan. Tässä on taas joku etiketti… Ronar huokaisi rapsuttaen sarventyveään. Kriffin piraatit. Syvä keskus syököön heidän pöytäetikettinsä… Hän pysyi kuitenkin ulkoisesti neutraalina eikä hänen turhautumisensa tai tyytymättömyytensä näkynyt ulospäin.

"Sääli Yenderiä", hän totesi Gerdille hiljaa. "Istua nököttää ihan yksinäisenä tuolla."

Liran

Liran katseli ympärilleen hieman hämmentyneenä tullen siihen tulokseen, että aamiaisen hakeminen nyt olisi tuskin kannattava idea. Odotetaan sitten, Liran huokaisi ajatuksissaan vatsa jo hieman kurnien ja otti tuolillaan hieman paremman asennon.

GM

"Yen tuntee itsensä ulkopuoliseksi," Gerd vastasi. "Olla kutsuttuna kapteenin pöytään, mutta olematta upseeri. Mutta istumapaikoista puheen ollen, jos se narttu tulee nytkin tähän pöytään, tahdon taas vaihtaa paikkaan."

Sanojensa painoksi zabrak vilkaisi ympärilleen varmistuakseen, ettei Azzarrah vain ollut missään kuuloetäisyydellä, mutta twi'lek-naista ei sillä hetkellä näkynyt missään.

Kun ruoka oli odottanut syöjiään joitakin minuutteja—ei niin kauan että odotusta olisi voinut sanoa pitkäksi, mutta sen verran kuitenkin, että väki alkoi odottavasti tuijottaa kapteenin pöytää—ison gamorrealaisen hahmo nousi seisomaan ja tämä asteli kapteenin istuimen taakse muristen ja vinkuen jotain omalla kielellään.

"Hyvä on, hyvä on, Vargyl," kapteenin vastaus kuului selväsi ruokasalin odottavassa hiljaisuudessa. "Spet."

Nopeasti Brilda sulki ryhmän tutkiman data-alustan ja kapteenin pöytäseurue nousi noutamaan aamiaisensa.

Ronar

Ronar onnistui nielemään Gerdin jälkimmäisen kommentin aiheuttaneen naurunhirnahduksen. "Älä luulekaan, on sinun vuorosi kärsiä välillä!" hän virnisti. Lopultakin he lähtevät hakemaan ruokaa… hän huokaisi nähdessään kapteenin pöydän nousevan ja hänen hyväntuulisuutensa moninkertaistui, kun hän tiesi pääsevänsä taas pian syömään. Hän oli jo melkein ehtinyt syömisen ja nukkumisen lomassa unohtaa koko päättömän hyökkäyksen, jonka takia he ylipäänsä piraattien luona olivat.

Liran

Liran valpastui heti kun aamiaispöydän luona alkoi tapahtua. Hän odotti kuitenkin rauhassa paikallaan siihen asti, kunnes muut hänen pöytäläisensä lähtivät vaeltamaan kohti aterian tarjoilua.

GM

"Eihän hän edes ollut kiinnostunut sinuta, joten ei sinulla mitään hätää ole," Gerd vastasi. "Mutta minulla on jo tyttöystävä, kiitos vain."

Vasta, kun kapteenin pöydän viisikko oli kerännyt aamiaisensa ja palannut omaan pöytäänsä, muut ruokasalissa lähtivät liikkeelle kohti tarjoiluja.

Liran

Liran lähti pöytäläistensä perässä kohti tarjoilupöytää.

Ronar

Nyt huhumylly käyntiin! Kuka se on? Yender? Winter? Kenties Talsaval? Hänen huvittuneisuutensa kuitenkin hävisi hyvin nopeasti hänen hitaiden aivojensa rekisteröityä myös zabrakin kommentin ensimmäisen osan. "Niin, taidat olla oikeassa…" Ronar totesi. "Ei vaan tee taas mieli tulla syytetyksi 'ylemmän paikan viemisestä', vai miten se sen ilmaisi… Ihan sama. Käydään hakemassa ruokaa."

Sen sanottuaan Ronar lähti heti ensimmäisenä tarjoilujonoon keulineen Liranin perään hakemaan aamiaista.

GM

"Käydään," Gerd vastasi, kun porukka siirtyi epämääräisenä laumana tarjoilupöydän ääreen.

Aamiaiseksi oli valittavissa kolmea erilaista puuroa, säilöttyjä hedelmiä ja erilaisia leipiä. Muutamia valmisruokapakkauksia oli myös tarjolla pöydän päässä—ilmeisesti lähinnä sellaisille miehistön jäsenille, jotka olivat olleet työssä yövuorossa, ja joille aamiainen oli "illallinen" ennen kuin he vuorostaan menisivät nukkumaan.

Ronar

Ronar katseli puuroja vähän varautuneesti: hän ei koskaan ollut ollut mikään suurempi kyseisen ruohomössön ystävä. Hän valikoi tarjolla olleista vaihtoehdoista vähiten epäilyttävän näköisen ja otti sitä hieman lautaselleen. Säilötyt hedelmät sen sijaan menivät paremmin, joten hän päättikin koostaa aamiaisensa pääosin niistä. Lisäksi hän otti vielä pienen leipäpalan ja lähti laahustamaan täyden tarjottimensa kanssa takaisin pöytään syömään.

Liran

Liran kokosi aamiaisensa edellään olevan Ronarin tavoin lähinnä leipätarvikkeista ja hedelmistä.

GM

Melutasosta saattoi päätellä, ettei aamiainen ollut läheskään yhtä kontrolloitu tapahtuma kuin päivällinen. Osa väestä söi jopa seisten samalla, kun juttelivat tovereidensa kanssa. Toiset puolestaan istuivat hiljaa ruokaansa keskittyneinä, sillä ilmeisesti kohtelias pöytäkeskustelu ei ollut yhtä odotettua kuin edellisenä iltana.

Liran

Liran palasi takaisin kohti omaa paikkaansa kasattuaan aamiaisensa lautaselleen.

Ronar

Ronar seurasi pian perästä. Twi'lekiä ei näkynyt missään, joten hän istuutui samalle paikalle, jolta oli juuri noussut.

GM

Ronar, Liran ja muut pöydässä istuneet olivat ehtineet jo aloitella aamiaistaan, kun mainittu twi'lek asteli sisään suunnaten suoraan tarjoilupöytään. Kulkiessaan nainen käänsi usemmankin katseen, sillä tämä oli pukautunut huomattavasti edellisiltaa näyttävämmin—vaatteet olivat sekä upeammat ja värikkäämmät että huomattavasti paljastavammat.

Liran

Liran näki sivusilmällä naisen saapumisen, ja vilkaisi ateriointinsa lomasta hieman tarkemminkin tämän menoa. Asiaa kuitenkaan sen enempää pohtimatta hän haukkasi leipäänsä ja toivoi twi'lekin pysyvän kuuloetäisyyden päässä.

Ronar

Gerd-parka, Ronar ajatteli vilkaisten Azzarrahin menoa. Ja minä-parka, kun joudun varmaan taas ihmiskilveksi Gerdin ihmissuhdehuolien ja Azzarrahin lähentely-yritysten väliin… On se epäoikeudenmukaista. Tai ehkä hän ei edes tule tänne. Toivottavasti ei, en halua taas olla väliinputoaja…

"Siinä paha missä mainitaan", Ronar mutisi Gerdille.

Olisikohan hän kuinka avoin yhden yön jutulle, Ronarin mieli yhtäkkiä töräytti hänen silmiensä luotua tarkoitettua pidemmän tutkiskelevan katseen twi'lekin suuntaan. Pelkkä ajatuskin kuumotti häntä ja hänen korvansa alkoivat punehtua. Hän onnekseen tajusi siinä samassa unohtaneensa kokonaan aamiaisensa, johon hän mieluusti kiinnitti huomionsa takaisin.

GM

"Voi ei," Gerd irvisti, kun Azzarrah kääntyi tarjotin kädessään ja lähti suunnistamaan heidän pöytäänsä kohti.

Naisen lähestyessä tämän kasvoille kohosi viettelevä hymy, jonka taustalla kuitenkin väijyi jotain muuta—ehkä se oli lievä julma särmä tai vain aavistus villieläimen hurjuutta. Ja nainen kohdisti ilmeen suoraan Gerdiin, joka näytti kuin jähmettyneen paikalleen, aivan kuin huoneessa ei olisi ketään muuta ollutkaan.

Liran

Lirania nauratti gerdin kauhunsekainen ilme, mutta hän tiesi omaavansa aivan vastaavanlaisen ilmeen tuollaisten tilanteiden varalle.

Ronar

Gerd-parka, tosiaan, Ronar huokaisi ja kaikki vetovoima, mitä hän oli twi'lekiä kohtaan ehkä tuntenut, hälveni, kun tämän asenne kävi ilmi. Nainen on peto… Hän olisi halunnut auttaa toveriaan, mutta mitä tahansa, mitä hän yrittäisi toteuttaa enää tässä vaiheessa, pidettäisi armottoman epäkohteliaana. Toisaalta, häntä pidettiin muutenkin törppönä, joten mitään hän ei tulisi menettämäänkään.

"Yritä syödä nopeasti niin päästään helvettiin täältä", Ronar tökkäsi Gerdiä ja yritti johdatella tämän ihan muihin aiheisiin. "Seuraatko iskupalloa?"

GM

"Öh? Täh?" Ronarin tönäys ja kysymys näytti pudottaneen Gerdin melko rajusti takaisin todellisuuteen. "Ei, en todellakaan. En ole koskaan ymmärtänyt, mikä on muka niin hienoa siinä, että aikuiset, älylliset olennot ryntäilevät typerästi pukeutuneina kentällä."

Azzarrah istuutui edellisiltaiselle paikalleen pöydän päähän, aivan lähelle reunaa, jonka puolella Gerd istui—ilmeisesti tämä ylettyi paikaltaan pöydän alla koskettamaan Gerdiä, koska äkkiä Liran huomasi tämän jähmettyvän uudestaan aiempaakin vaikeamman oloiseksi, mutta iskupalloonsa keskittynyt Ronar ei huomannut mitään. (GM heitti pikatilanteessa perceptionit. Liran onnistui, Ronar ei.)

Ronar

Voi nyt yhden kerran… Ronar ajatteli Gerdin ajatusten selkeästi haahuillessa lähinnä Azzarrahin lumoissa. Minkä takia minä edes yritän… Eikö Gerd muka aikuisena miehenä osaa itse kieltäytyä jos koko ämmä ei kiinnosta häntä tippaakaan? Vai taitaa sittenkin kiinnostaa… Hän jatkoi aamiaisensa lappamista hieman ristiriitaisin tuntein.

(Gm välihuom: luehan uudestaan. Korostan vielä, että Ronar ei huomannur Gerdin huomion kääntymistä.)

Liran

Hymy levisi liranin kasvoille tämän nähdessä Gerdin reaktion. Kyllä sitä sitten nyt ollaankin niin maireina, hän tuhahteli itsekseen ja jatkoi rauhassa ruokailuaan, välillen vilkuillen, miten Gerdin ateriointi sujuu - vai pitäisikö sanoa ei suju.

Ronar

"Ihan sama", Ronar sanoi vaihtaen lennosta heidän äidinkielelleen Azzarrahin istuuduttua. "Jos hän todella saa sinut noin kiusaantuneeksi, miksi et vain hätistä häntä matkoihinsa?"

Liran

Liran jatkoi mutusteluaan ja pohti samalla, mitä Ronar oikein rupesi höpisemään. Tosin jos en ymmärrä sitä, se tuskin kuuluu minulle, Liran ajatteli.

GM

"En voi," Gerd sihahti jäykästi Ronarille vastaukseksi. "Me olemme heidän aluksellaan, vieraina heidän ruokapöydässään. Jos aiheutan kohtauksen voi koko tehtävä jäädä tekemättä."

"Älä välitä tuosta," Ronar kuuli Azzarrahin kuiskaavan melko kuuluvasti Gerdille samalla, kun nainen tarttui tämän kädestä pöydän päällä ja pakotti toisen kääntymään naisen puoleen. "Hän on vain epäkohtelias. Juttele mielummin minun kanssani."

"Kaverillanne taitaa olla ongelma," Liran äkkiä kuuli toiselta puoleltaan hiljaisella äänellä, kun edellisenä iltana hänen vieressään istunut piraatti ilmestyi takaisin paikalleen juteltuaan aikaisemmin erään läheisessä pöydässä olleen toisen piraatin kanssa.

Liran

"Jaa a, enpä olisi enää niin varma siitä, pitääkö hän sitä itse enää ongelmana", Liran naurahti hiljaa vastaukseksi ja laittoi suuhunsa lusikallisen hedelmäsalaattia.

Ronar

"Tee mitä teet, mutta yritä olla joutumatta vaikeuksiin", Ronar sanoi, luodessaan myös Azzarrahille sellaisen katseen, ettei tämän heidän keskusteluunsa tuoma keskeytyskään ollut mikään maailman kohteliain teko. Liranin lapselliseen irvailuun hän ei viitsinyt edes lähteä kommentoimaan.

GM

"Anteeksi, taidan hakea hieman lisää…" Gerd mutisi nousten pöydästä ja paeten niin nopeasti kuin juoksematta pystyi jättäen tuskin aloitetun aamiaisensa pöydälle.

"Näköjään pitää," Liranin vieressä ollut naurahti, kun Gerd luikki tiehensä.

Ronar

Ronar katseli epäluuloisena Gerdin jälkeensä jättämää tarjotinta. Pistän itseni kyllä taas todella kiusalliseen tilanteeseen, hän ajatteli ja nousi lähteäkseen hakemaan juotavaa ja käveli samalla karkuun luikkineen taistelutoverinsa kiinni. Miksi edes vaivaudun? Eiväthän nämä minun ongelmiani ole...

"Haluatko vaihtaa sitä paikkaa vai et?" Ronar suhahti Gerdille. "Miksi jätit tarjottimesi?"

Liran

"Sentään", Liran vastasi vierustoverilleen leikkimielisesti ja jatkoi ruokailuaan.

GM

"En, lähden," Gerd vastasi suunnaten todellisuudessa enemmän kohti ovea kuin tarjoilupöytää.

Gerdin, Ronarin ja Azzarrahin aiheuttaman ohjelman tauottua Liranin vierustoverikin keskittyi ainakin hetken ruokaansa.

Liran

Liran pohti hieman, mitä Ronar ja Gerd juonivat tarjoilupöytää kohti kävellessään, muttei vaivannut sillä sen enempää päätään.

Ronar

"Aina parempi", Ronar naurahti. "Törmäillään."

Ronar käveli hakemaan itselleen lasin täydeltä vettä, jota oli alun perin lähtenyt hakemaankin ja palasi takaisin—Voimalle kiitos—omalle paikalleen.

Liran

Liranin kupu alkoi täyttyä samaa tahtia kuin ruokakin loppua tarjottimelta.

GM

Azzarrah heitti ilkeän katseen Ronariin tämän palatessa ja Liranin vierustoveri nauroi hiljaa koko tilanteelle.

Ronar

"Mitä? Olisi sinun pitänyt tietää, että tässä käy näin", Ronar kommentoi Azzarrahin mulkoilulle muina miehinä. "Minkä takia edes kiusaat häntä? Eikö ole itsestäänselvää, ettei hän ole kiinnostunut…"

Hän vilkaisi Gerdin jälkeensä jättämää tarjotinta sivusilmällä. Kriffin älykääpiö, hän huokaisi mielessään.

Liran

Liran jatkoi ruokailuaan yrittäen piilottaa huvittuneisuutensa. Hän ei halunnut nimittäin olla tässä asiassa kummemmin osallisena.

GM

"Tietysti hän on, hän ei vain myönnä sitä vielä," Azzarrah tuhahti aavistus kylmää ylimielisyyttä äänessään. Samalla nainen heilautti harkitun viettelevällä eleellä toisen päähäntänsä olkansa yli.

Vain hetkeä myöhemmin ruokasalin ovi avautui ja piraattimiehistön jäsen kiiruhti kapteenin pöytään, missä syntyi lyhyt, hiljainen, mutta kiihkeä keskustelu.

Liran

Liran kiinnitti huomiotaan sisään paukanneeseen miehistön jäseneen samalla kun sai syötyä ruokansa loppuun.

Ronar

Sinä et juuri käyttänyt galaksin kuluneinta— "Ihan miten vaan", Ronar pyöräytti silmiään. Häntä alkoi itseäänkin hieman naurattaa twi'lekin käyttäytyminen. Hän käänsi huomionsa kapteenin pöytään, jossa oli alkanut näköjään tapahtua, ja yritti kuulla, mitä siellä puhuttiin. (Perception 16)

GM

Vaikka yleinen hälinätaso ruokasalissa oli huomattavasti laskenut piraatin saapumisen myötä, Ronar ei silti pystynyt saamaan selvää siitä, mitä puhuttiin. Keskustelun seurauksena Dendo kuitenkin nousi pöydästä ja oli selvästikin aikeissa lähteä ruokasalista yhdessä viestintuojan kanssa. Sen verran Ronar onnistui kapteenin pöytäseurueen ilmeitä lukemaan, että uutiset eivät ainakaan olleet huonoja. Pöydässä näkyi hymyjä ja tyytyväisiä nyökkäyksiä, eikä ilmeisesti huolestumiseen ollut aihetta, mikä keskeytyksen syynä sitten olikin.

Ronar

Mikäköhän heidät noin hyvälle tuulelle sai… Ronar mietti. Viimeksi puhetta oli jostain 'Kohdistajasta', johon liittyi ilmeisesti muutama muuttuja. Asia on varmaan mennyt eteenpäin ja kohta varmaan päästään jo itse asiaan. Hän tyhjensi tarjottimensa ja hetken haaveiltuaan nappasi Gerdin jälkeensä jättämältä tarjottimelta vähän lisää.

Liran

"Mitäs sinä kummastelet", Liran kysyi keskittyneen näköiseltä Ronarilta.

GM

Reippain askelin Dendo häipyi ruokasalista ja katosi sen ulkopuoliseen käytävään yhdessä viestiä tuoneen piraatin kanssa.

Ronar

"Minulla on sellainen kutina, että kohta päästään taas sotimaan", Ronar vastasi ajatuksissaan.

Liran

"Kuulostaa lupaavalta", Liran totesi hieman hermostuneena.

GM

Aamiaisen aikana ei tapahtunut enää mitään erityisen kiinnostavaa, eikä edes Dendo tullut takaisin. Lopulta ruoat vietiin pois ja väki alkoi lähteä ruokasalista yksinään tai pienissä ryhmissä.

Ronar

Ronar katsoi velvollisuudekseen viedä pois myös Gerdin jättämä tarjotin, jota hän oli ehtinyt keventää jo melko kiitettävästi ruokailun loppupuolella. Hänen uhrauksensahan olisi turha, mikäli heittäisin sen roskiin, hän ajatteli pidättäessään röyhtäyksen.

"Lähdetäänkö?" Ronar kysyi taistelutovereiltaan pinotessaan astioita.

Liran

"Minä ainakin olen valmis", sanoi Liran ja alkoi tehdä lähtöä.

Ronar

Ronar nyökkäsi ja lähti palauttamaan astiansa.

GM

Ronar ei palautuspaikkaa löytänyt ja aluksen oma väki näytti jättävän astiansa pöytään. Ronar (ja ehkä Liran) oli ilmeisesti ainoa, joka haahuili ympäriinsä astioitaan kanniskellen.

Ronar

Syvä keskus nämä piraatinkummajaiset syököön, Ronar manasi huuhailtuaan hetken. Eivät vaivaudu edes itse palauttamaan astioitaan… Ei-liian-pitkän ajan kuluttua hän jätti pikaisesti astiansa pöytään ja perääntyi kiusallisesta tilanteesta takaisin kohti miehistötiloja hyvässä järjestyksessä.

Liran

Liran oli juuri noussut lähteäkseen Ronarin perään, kun huomasi tämän jo palaavan tarjotimineen. Zabrakin esimerkkiä noudattaen, Liran jätti tarjottimensa pöytään ja lähti kohti miehistötiloja Ronarin perässä.

GM

Ronarin ja Liranin päästessä majoitustilaan asti alkoi näyttää siltä, että suurimmalla osalla siellä majailevista ei ollut sen kummempaa tekemistä kuin loikoilla riippumatoissaan juttelemassa keskenään tai istua pelaamassa erinäisiä korttipelejä ja muita ajankuluun soveltuvia pelejä. Osa piraateista kuitenkin käätyi makuusalin ulkopuolella olleessa käytävässä toiseen suuntaan ja katosi jonnekin. Äkkiä katsoen ainoa tuttava, jonka Liran ja Ronar huomasivat oli Talsaval, joka ilmeisesti oli löytänyt jonkun, joka ymmärsi shyriwookia, koska iso wookiee jutteli tämän kanssa lähellä huoneen ainoata korkeampaa pöytää.

Ronar

Ronar otti mallia huoneessa olijoista ja rötkähti punkkaansa. Hetken aikaa hän ehti jo miettiä päikkäreitä, mutta tuli lopulta toisiin ajatuksiin: jos jotain tapahtuisi, hän ei haluaisi jäädä siitä paitsi sen takia, että oli nukkumassa! Sehän siitä vielä puuttuisikin, että hän heräisi siihen, kun muut tulisivat taistelusta. Sen sijaan hän kaivoi varusteistaan esiin data-alustansa, jota hän ryhtyi naputtelemaan.

Liran

Liran suuntasi myös kohti omaa punkkaansa ruoan väsyttämänä.

GM

Ronarin ja Liranin paluusta majoitustilaan oli kulunut ehkä puolisen tuntia, kun Ronarin yhteysradio alkoi hälyttää. Samaan aikaan myös toisella puolella huonetta olleen Talsavalin yhteysradion merkkiääni kuului heidän korviinsa.

Ronar

"Brzen tässä, kuuntelen", Ronar sanoi radioon pengottuaan ulvovan vehkeen varustepinonsa alta.

Liran

Vierustoverinsa kanssa small talkia jutustellut Liran havahtui Ronarin radion ulvontaan, ja hän päätti kuunnella tulevan keskustelun tarkoin.

GM

"Gerd tässä," zabrak-toverin tuttu ääni sanoi. "Dendo tahtoo pitää tiimipalaverin, joten etsi kersa ja tulkaa siihen huoneeseen, johon meidät ensin tuotiin."

Liran

Jaahas, se lienee sitten lähdön paikka, Liran huokaisi mielessään ja nousi ylös punkaltaan.

Ronar

"Tämä selvä. Loppu." Ronar työnsi radion varustevyönsä taskuun ja kömysi punkastaan. "Mennään", hän sanoi Liranille.

GM

Talsaval oli ilmeisesti saanut suunnilleen saman viestin, sillä wookiee vilkaisi kohti Ronaria ja Lirania ja nähdessään näiden olevan jo liikkeellä kääntyi lähtemään majoitustilasta.

Ronar

"Sanoinhan, että jotain tapahtuu", Ronar hymyili kävellessään Liranin ja samaan suuntaan lähteneen Talsavalin kanssa kohti kokoustilaa. "Vihdoinkin. Mikäli joutuisin olemaan täällä aluksella yhtään pidempään, lässähtäisin pian ihan kokonaan. Piraatinryökäleet tekevät aivan liian herkullista sapuskaa."

Liran

"Saa nähdä, mitä päämme menoksi on oikein suunniteltu", Liran vastasi aika jännittyneenä Ronarille kävellessään tämän rinnalla.

GM

Kolmikon ehtiessä kokoushuoneen ulkopuolelle edellä kulkenut Talsaval oli vähällä saada huoneen oven päin kasvojaan, kun selvästi kiukkuinen Lesur Nalsen marssi ulos huoneesta ja ympärilleen katsomatta paineli vastakkaiseen suuntaan, kohti majoitustiloja.

Liran

Wookieeta tuskin kannattaa läimäyttää ovella... Liran pohti irvistäen hieman odottaessaan Talsavalin reaktiota tapahtumiin.

Ronar

Mikä sinua tällä kertaa vaivaa, Ronar päivitteli. Toisaalta kyseessä oli Lesur Nalsen, joka ei koskaan ollut tyytyväinen, joten…

"Käskystä paikalla, sir", Ronar paapatti rutiininomaisesti astuessaan sisään ja napahtaessaan aavistuksen löysään asentoon.

GM

Koska ovi ei ollut osunut Talsaval vain katsoi hieman ällistyneen oloisena vaaleatukkaisen nuorukaisen perään ja itsekseen hiljaa murahtaen astui kokoushuoneen puolelle. Ilmeisesti "tiimipalaveri" ei koskenut ainoastaan Dendon ryhmää, sillä paikalta juuri häipynyttä Lesuria lukuun ottamatta paikalla näytti olevan sama joukko kuin edellisenäkin päivänä. Jopa Vera Mandella, joka ei ollut ollut piraattialuksen aamiaisella, oli nyt kokoushuoneessa. Samilin vieressä seisoneella Antadilla oli tiukka ilme, vaikka duron kasvot eivät olleen niitä helpoimpia luettavia ihmisille ja zabrakeille. Brilda jutteli Veran kanssa sivummalla (aivan kuin ei olisi tiennyt tai välittänyt siitä, että hänen veljensä oli juuri poistunut paikalta) ja jo paikalla olleet Dendon ryhmän jäsenet seisoivat devaronialaisen kanssa vähän matkan päässä Samilista ja Antadista.

Liran Liran astui ovesta sisään Ronarin perässä ja sanoi asennossa: "Kutsuitte, sir". Liran oli hieman hermostunut, eikä siksi aivan valppaimmillaan.

(Perception 2+5)

Ronar

(Ronarin perception antoi 20 (bonuksilla höystettynä tosin :P))

Ronar odotti ja katsoi, mitä tapahtui.

GM

"Istumaan vain," Samil kutsui ja huoneessa olijat alkoivat jälleen asetella jäseniään lattialla olleille tyynyille.

Tarkan havainnointinsa ansiosta Ronar kiinnitti huomiota siihen seikkaan, että toisin kuin edellisenä päivänä huoneessa ei ollut yhtään vartijan oloista piraattia (ei edes Vargylia) vaan Samil oli ainoa paikalla ollut varsinainen piraatti, kaikki muut olivat Kapinaliiton väkeä. Liran ei moiseen yksityiskohtaan tajunnut kiinnittää huomiota.

Liran

Liran valitsi tyynyn Ronarin läheisyydestä ja istuuntui siihen.

Ronar

Mistäköhän muutos johtuu… Ronar mietti istuutuessaan itsekin. Ehkä he eivät jostain syystä luottaneet meihin täysin viime kerralla. Tai sitten nyt käsiteltävät asiat koskevat vain meitä… Jännää. Mutta otapa noiden piraatinryökäleiden touhuista aina tolkkua. Hän risti jalkansa niin, että mikäli hänen kiinnostunut yleisilmeensä ei olisi muuta sanonut, olisi häntä voinut luulla meditoivaksi jediksi.

GM

"No?" Samil aloitti kääntyen kiinnostuneesti Dendon puoleen. "Millaisia uutisia Kohdistajalla oli?"

"Hyviä, tai ainakin niin hyviä kuin odottaa sopii, kun toimitaan everstin käskyjä vastaan," Dendo vastasi. "Kohdistaja suostui antamaan meille tiedot, joita pyysimme, mutta hänen nimeään ei saa mainita, kävi miten kävi."

Ronar

Eli siis operaatio pääsee etenemään, Ronar ajatteli innostuneena. Se selittää myös sen, miksi Lesur vaikutti niin kiihtyneeltä: hänhän oli koko suunnitelmaa vastaan. Hän odotti kiinnostuneena, millainen rooli heille oli suunniteltu ja mitä Dendo oli tältä Kohdistajalta saanut selville.

Liran

Liran oli aika pihalla siitä, mistä puhuttiin, mutta hän kuunteli silti kiinnostuneena.

GM

"Milloin seuraava vankikuljetus järjestetään?" Antad kysyi.

"Se lähtee Coruscantilta kolmen päivän kuluttua," Dendo vastasi. "Kiertää Corellian, Duron ja muutamia muita keskeisiä Imperiumin planeettoja keräten lisää vankeja mukaansa. Se ehtii Ulkokehän alueelle vasta kuuden päivän kuluttua, jolloin se vielä pysähtyy Akrit'tarissa."

"Akrit'tar?" Gerd toisti. "Eikö se ole toinen Imperiumin ylläpitämä vankila?"

Ronar

"Ja kuinka tämän on tarkoitus liittyä meidän toimintaamme", Ronar ei hoksannut.

Liran

Liran nyökytteli muisten vielä eilisen (?) suunnitelman tehtävän uusimisesta.

GM

"Koska Akrit'tar on edellinen pysähdyspaikka, ennen kuin vankikuljetus suuntaa Bnachille," Dendo selitti.

"Ja koska meidän on väijytettävä se vasta juuri ennen Bnachia, ei aiemmin," Samil jatkoi. "Saatamme selvitä keisarillisena vankikuljetuksena esiintymisestä laskeutuessamme Bnachille, mutta emme pysty pitämään illuusiota yllä useamman pysähdyksen aikana."

Ronar

Kriffin mahtavaa… Kuusi päivää! Ronar ei ollut tyytyväinen.

Liran

Kuusi päivää kuulosta varsin pitkältä ajalta vietettäväksi tällä aluksella, mutta ehkä sen kestää, Liran huokaisi mielessään.

GM

"Kohdistajan saaman aikataulun mukaan kuljetus on siis tässä osassa avaruutta vasta seitsemän tai kahdeksan päivän kuluttua?" Vera kysyi puraisten harmistuneen oloisena huultaan.

"Lähes kahdeksan standardipäivää, kyllä," Dendo sanoi.

"Emme voi roikkua väijytysalueella niin pitkään," Samil huomautti. "Siinä on liian suuri todennäköisyys, että jokin muu samaa reittiä kulkeva alus osuu vahingossa iskupaikallemme."

Liran

Kahdeksan... aina vain paranee, Liran manaili ja päätti kysyä ääneen: "Mitä siis ehdotatte?"

Ronar

"Toivottavasti ette ainakaan aio ehdottaa viikkoa tyhjän panttina istuskelua ja peukaloiden pyörittelyä", Ronar huokaisi, vaikka tiesi jo vastauksen.

GM

"Dendo, osa tiimistäsi ei näemmä tahdo osallistua tähän," Samil huomautti kuivasti devaronialaiselle. "Ja kuten eilen sanoin, siihen ei ole mitään pakottavaa syytä. Tiedämme nyt, mikä vankikuljetuksen reitti ja aikataulu on, kiitos salaperäisen Kohdistajanne, joten jos ette tahdo osallistua varsinaiseen hyökkäykseen, voitte aina palata laivaston luo."

"Suostuteltuani Kohdistajan luovuttamaan tietoja?" Dendo tuhahti. "Epäilen yhä, että olen tekemässä virheen suostuessani tähän suunnitelmaan ja vetäessäni Kohdistajankin mukaan, mutta se ei pelaa joka pelkää, kuten sanotaan. En jätä tätä puolitiehen."

Ronar

Voi kriffin perse! Ei olla tilattu mitään viikon huviristeilyä piraattilaivalla, Ronar yritti kaikin voimin pitää turhautumisensa mielensä sisällä ja välttää lisämöläyttelyjä, vaikka vaikeaa se oli. Ja kaikki vain sen takia, että se kriffin nerf-aivoinen kersa… mrrrnnmmnrmnrmrnrnrmrnrn!! Ronarin suu oli kaventunut viivaksi, kun hän tuiman jännittyneenä jatkoi kokouksen seuraamista.

GM

"Voitkin sitten lähteä, Ronar," Gambor sanoi tasaisella äänellä, joka osoitti, ettei duro tahtonut kuulla vastaväitteitä. "Ja jos joku muu tahtoo jättää tämän väliin, sopii lähteä hänen kanssaan. Eikä sanaakaan kenellekään mistään, mitä täällä on puhuttu."

Ronar

"Hetkinen", Ronar oli heti jyrkkänä puolustamassa itseään. "Kukaan ei ole jättämässä mitään välistä eikä lähdössä minnekään, sir." Moinen ei tullut kysymykseenkään, olihan hänet raahattu tänne avaruuden ääriin asti eikä hän näin tärkeää tehtävää vain voinut jättää välistä.

(GM välipyyntö: Heitäpä Ronarille persuation, josko upseerit vaikka sallivat sen jäädä.)

(Ronarin persuasion antoi kriittisen 20. Elikkä 23 bonuksilla.)

GM

"Hyvä on, jää sitten," komentaja tuhahti. "Mutta jos tahdot sanoa jotakin, pidä huoli siitä, että se on jotain hyödyllistä, eikä pelkkää nurinaa tehtävän vaatimuksista."

Liran

Huh, enpä tahtoisi nyt olla Ronarin pöksyissä..." Liran kauhisteli mielessään.

Ronar

Ronarin painekattila höyrysi yhä ylikierroksilla turhautumismittareiden lukemien ylittäessä vieläkin kaikki turvallisuussuositukset. Kahdeksan päivää… Taidan räjäyttää itseni ilmalukosta… Hän onnistui kuitenkin pysymään paikoillaan ja nyökkäämään suhteellisen tasaisesti vastaukseksi: "Kyllä, sir".

GM

Ronar huomasi, että muut katselivat häntä melko harmistuneesti ja hän tiesi taas onnistuneensa huonon vaikutelman antamisessa.

"Palataanpa sitten asiaan," Samil sanoi kääntäen huomion itseensä. "Osasiko Kohdistaja kertoa, onko kuljetuksella saattuetta? Tavallisesti Imperiumin kokoinen sotakoneisto liikkuu hitaasti, mutta vääjäämättä, mutta aina silloin tällöin joku osaa pistää myös asioihin vauhtia. Jos eilinen epäonnistunut isku on nostanut hälytystasoja riittävästi, vankikuljetukselle on saatettu järjestää saattue, mikä vaikeuttaa sen valtaamista."

"Kohdistajalla ei ollut tietoa asiasta," Dendo vastasi. "Mutta se ei välttämättä tarkoita, etteikö saattuetta voisi järjestää vielä ennen kuljetuksen lähtöä. Pelkään, ettemme saa tietää asiasta ennen iskua."

Ronar

Nyt olisi korkea aika laskea reaktoripainetta, Ronar muistutti itseään. Hän halusi kuitenkin pysyä kärryillä siitä, mitä tehtävän varalle on suunniteltu.

(Riittääkö knowledge (tactics) 7+8=15 tietämään mitään rakentavaa aiheeseen liittyen?)

(Vastaus: Ei mitään kovin kummoista, mikä ehkä ymmärrettävää, koska Ronar on enemmän "army" kuin "navy". Mutta jotain sentään. Ronar tietää, että Imperiumin saattotukialukset pystyvät kuljettamaan vähän mallista riippuen yhdestä kuuteen TIE-hävittäjien lentuetta. Ja koska piraateilla on vain kolme keskikokoista muokattua alusta—jotka hyvinkin riittävät pätkimään yksin lentävän vankiristeilijän—ne tuskin pystyvät kukistamaan 12 TIE:tä, saattoalusta ja risteilijää ennen kuin jokin niistä ehtii tehdä hälytyksen ja viheltää Imperiumille lisäjoukkoja. Mihinkään kekseliäisiin, omaperäisiin tai yllättäviin taktisiin oivalluksiin 15 ei riitä.)

Liran

Liran nolostui heti hieman hänen epäonnistumisensa tultua jälleen esille. Siihen ei kuitenkaan vaikutettu kiinnitettävän sen kummempaa huomiota.

GM

"Kapinaliitolla on silmiä ja korvia vähän kaikkialla, mutta koska toimimme ilman virallista hyväksyntää emme voi ryhtyä kyselemäänkään," Antad huokasi. "Joudumme siis vain ottamaan riskin ja rukoilemaan Voimaa, ettei Imperiumi ole turhan varovainen."

"Sääli, että osa aluksistani miehistöineen on paikkaamisen tarpeessa," Samil irvisti. "Hyökkäysmiehistöä meillä kyllä riittää, mutta jos emme pääse edes tarpeeksi lähelle sitä vankikuljetusta yrittääksemme valtausta, siitä ei ole kovin paljoa iloa."

Ronar

Mikä taas tarkoittaa sitä, että saatamme kyykkiä täällä viikon ja joutua tekemään toisen pikavetäytymisen putkeen, hän ajatteli. "Lienee sanomattakin selvää, että mikäli emme tälläkään kertaa onnistu, kaksi epäonnistunutta hyökkäystä lyhyen ajan sisään saa Imperiumin aivan varmasti aseistamaan tukikohdan ja kaikki saattueet niin tiiviisti, ettei meillä ole mitään mahdollisuutta hyökätä sinne seuraavaan kymmeneen vuoteen", Ronar sanoi. "Mikäli käännymme taas, tuomitsemme samalla joka ikisen Bnachin vangin kuolemaan."

Liran

Liran myötäili keskustelun osapuolia pienten nyökkäysten kera.

GM

"Imperiumi sen on jo tehnyt lähettämällä heidät sinne alun alkaen," Brilda huomautti. "Mutta Ronar on silti oikeassa. Jos tämä menee mönkään, emme voi yrittää enää kolmatta kertaa."

"Siksipä meidän on onnistuttava," Samil sanoi koettaen selvästi olla rohkaiseva. "Asetumme asemiin 12 tuntia ennen kuin kohteemme on määrä saapua väijytysalueelle. Sijoitamme hyperavaruusmiinat paikoilleen ja piiritämme alueen. Koska on ehdottoman välttämätöntä kaapata vankiristeilijä mahdollisimman ehjänä, käytämme ainoastaan ionikanuunoita ja connerin verkkoja."

"Ja estääksemme vankikuljetusta tekemästä hälytystä meidän on käytettävä täysimittaista yhteyshäirintää," Antad jatkoi. "Mikä tarkoittaa sitä, ettemme voi itsekään käyttää yhteysradioita välittääksemme tietoja aluksesta toiseen."

Liran

Liran nyökytteli suunnitelmalle ja uskaltautui kysymään: "Anteeksi, muuten selvää, mutta mikä on connerin verkko?"

Ronar

"Vehje, joka tappaa aluksen tuhoamatta sitä", Ronarilla oli vastaus valmiina. "Periaatteessa varautunut harso, joka alukseesi osuessaan purkaa varauksensa ja kärventää virtapiirisi."

(GM huom: Tuo on knowledge: technology -heitto. Alle kympillä Ronar ei ole ikinä niistä kuullutkaan.)

(Jotenkin arvelinkin, että saatan joutua heittämään, mutta ajattelin, että jos se nyt livahtaisi läpi kun Ronar kuitenkin on saanut sotilaskoulutusta, on kiinnostunut aseista ja oli loikatessaan kuitenkin Imperiumin toisen vuosikurssin kadetti, niin hän tietäisi kyllä vehkeen. Heitto muuten antoi 7+3 elikkä tasan 10. Se tuskin riittää tietämään yhtä paljon kuin mitä yritin laittaa hänet selittämään…?)

(Se riittää tuon ensimmäisen osan tietämiseen. Eivätkä järjestäytyneet armeijat yleensä käytä connerin verkkoja, joten armeijakoulutuksella niistä ei välttämättä tarvitse tietää. Paitsi chissit, jotka tuskin kutsuvat niitä connerin verkoiksi. Jos tahdot Ronarin tietämään asioista paremmin, pitää hankkia knowledge: technology trained skilliksi.)

(Ronarilla on kuitenkin tuo mechanics trained… Tai, ihan sama, ei tämä nyt mikään juonenkääntäjä ole. Muokkaan postaustani.)

(Ja mitäköhän tekemistä sillä sitten on knowledgen kanssa? Ei mitään. Ronar pystyy korjaamaan tai hajottamaan laitteita, mutta se ei kerro mitään siitä, onko hän joskus kuullut puhuttavan jostakin toisenlaisesta laitteesta.)

(Kunhan yritin vain neuvotella tilannebonuksesta, koska eihän Ronar osaa korjata mitään ellei hän tunne teknologiaa… Ja varmasti, vaikka järjestäytyneet armeijat eivät vehkeitä käytäkään, heille kyllä taatusti koulutetaan, miten niitä vastaan tulee toimia.)

Ronar

"Vehje, joka lamauttaa aluksesi, vähän ionikanuunan tapaan", Ronar tiesi vastata.

GM

"Etenkin alusvarkaat suosivat niitä," Brilda selitti, ilmeisesti tyttö oli perillä yllättävistäkin asioista. "Se on metallisäikeistä tehty verkko, jonka kautta johdetaan sähköpiikki. Se lamauttaa aluksen sähköjärjestelmät."

"Connerin verkot ovat pieniä," Samil jatkoi. "Eivätkä riittävän tehokkaita yksinään vahingoittamaan risteilijän kokoista alusta, mutta yhdessä ionikanuunoiden kanssa niistä on apua. Lisäksi verkko pitää käytön jälkeen kerätä uudestaan kokoon ja ladata, joten sitä voi käyttää vain kerran yhden taistelun aikana."

Ronar

Toivottavasti teiltä löytyy niitä paljon, jos aiomme käydä niillä risteilijää vastaan, Ronar ajatteli.

Liran

Liran oli tyytyväinen tyhjentävään vastaukseen ja ilmoitti asian olevan selvä.

GM

"Toinen tärkeä asia, joka kaikkien on ymmärrettävä on, ettemme pysty hyökkäyksen aikana kommunikoimaan aluksesta toiseen," Antad huomautti. "Varmistaaksemme, ettei vankiristeilijä tai sen mahdolliset saattajat tee hälytystä, joudumme käyttämään yhteyshäirintää täydellä teholla, mikä estää myös omien yhteysradioidemme kuuluvuuden."

Liran

Montakohan kertaa se pitää sanoa... Liran huokaisi mielessään, mutta teki selväksi ymmärtäneensä asian sen kummempia mukisematta lisäten vielä: "Toivottavasti asiat menevät suunnitelmien mukaan, koska muutoksiin ei kommunikaatiomahdollisuuden puutteessa ole varaa."

Ronar

"Rajattu kommunikointi tosin lienee edelleen mahdollista", Ronar kommentoi varovasti. "Mitä johtoalus edellä, sitä muut perässä, eikö totta?"

GM

"Suunnilleen," Samil nyökkäsi. "Minä ja Antad tapaamme vielä ennen hyökkäystä siihen osallistuvien muiden alusten kapteeneiden kanssa keskustellaksemme taktiikasta. Vaikka luotan siihen, että alukseni kyllä osaavat asiansa, vaikka en ole jatkuvasti heille ohjeita sanelemassa."

"Hankalampaa on, että valtausryhmän päästessä vankiristeilijälle, menetämme yhteyden myös siihen," Antad huomautti. "Ryhmän yhteysradiot ovat aivan yhtä kuolleet ja hyödyttömät kuin alustenkin."

"Siksi aionkin johtaa hyökkäystä itse ja jättää avaruustaistelun ohjaamisen teille, komentaja," piraattikapteeni vastasi durolle.

Ronar

En ole vielä nähnytkään miten vanha kunnon Gambor toimii avaruustaistelussa, Ronar ajatteli. Hänhän oli muistaakseni jonkin asteinen laivastojohtaja ennen Kapinaliittoon liittymistään. Jännittävää nähdä, mitä ässiä häneltä löytyykään hihoistaan. Samaan aikaan hänen toinen aivopuoliskonsa käsitteli jo aivan muita asioita.

"Saako valtaustiimi siis muitakin vahvistuksia yayguarien joukosta?" hän kysyi.

Liran

Lirania yllätti Antadin ilmoituksesta johtaa hyökkäystä, vaikkei se nyt tarkemmin ajateltuna niin ihmeellistä ollutkaan.

GM

"Eiköhän kysymys ole, otammeko me ketään teistä mukaan valtaustiimiin," Samil naurahti.

Ronar

Ronar ehti hetkisen tuijottaa monttu auki ei-mihinkään kunnes sai hämmennyksensä muotoiltua kysymykseksi: "Mikäs rooli meillä sitten tulee olemaan?"

GM

"Minä johdan Bnachin iskuryhmää," Dendo vastasi—koska kukaan kolmesta korkea-arvoisimmasta ei ollut missään vaiheessa näyttänyt yllättyvän tehtävien jaosta he olivat sopineet asioista ennen tiimikokouksen kutsumista. "Kuten alunperinkin, meidän tehtävämme on etsiä ne vangit, joiden pelastaminen on koko operaation päätavoite."

Ronar

"Me emme siis osallistu valtaukseen vaan ainoastaan Bnachin hyökkäykseen?" Ronar kysyi, ja ampui saman tien tarkentavan jatkokysymyksen: "Sen puolen osalta suunnitelma pysynee muutenkin muuttumattomana?"

GM

"Näin on ollut puhetta," Dendo vastasi Ronarin ensimmäiseen kysymykseen. "Mitä toiseen kysymykseesi tulee, niin ei aivan. Meidän pienen iskuryhmämme olisi pitänyt pystyä hoitamaan yövartijat, mutta koska vankikuljetus todennäköisemmin laskeutuu päivävuoron aikaan vankilassa on todennäköisesti enemmän vartijoita valppaina. Minkä lisäksi me kuusi emme mitenkään riitä esiintymään sekä tuotavina vankeina että heidän vartijoinaan. Siksi tarvitsemme lisäväkeä."

"Kuten minut," Brilda sanoi. "Minusta ei ole paljoakaan apua valtaustaistelussa, joka käydään ahtaissa oloissa. Pärjään paremmin jossakin, missä on tilaa ampua."

Ronar

Jes! huudahti Ronarin mieli toisen aivopuoliskon reaktion ollessa jyrkän päinvastainen. Ei enää koskaan… Hänen mielensisäiseen videotoistimeen jäi hetkeksi looppaamaan kohta, jossa hän ampui Brildaa ja Ronar-paralla meni muutama hetki saada ajatuksensa taas kulkemaan suoraan. Kasvoilleen hän sai taiottua neutraalin ystävällisen hymyn ja nyökkäyksen eikä hänen äkillisestä hämmentymisestään näkynyt merkkiäkään ulospäin. Toivottavasti. Keskity, kriffin tolvana! Hänellä ei ollut enää jatkokysymyksiä upseereille. Toistaiseksi.

Liran

Liran oli tyytyväinen siitä, että hänellä ei ainakaan tulisi olemaan viime kertaa vastaavaa tehtävää, mutta muuten hänellä ei ollut sen kummempaa mielipidettä yllättähköstä muutoksesta.

GM

"Toinen päivällä saapumiseen liittyvä ongelma on siinä," Antad huomautti. "Että Bnach on kuolemanleirin lisäksi myös työleiri, joten vangit, jotka tahdomme pelastaa ovat kaikella todennäköisyydellä louhimoissa töissä, eivät selleissään nukkumassa, kuten alkuperäiseen suunnitelmaan kuului. Maatiimi saattaa joutua hakemaan heitä pitkältäkin ja käymään koko matkan vartijoita vastaan."

Ronar

"En odottanutkaan tämän olevan helppoa, mutta tämän on pakko onnistua", Ronar sanoi. "Mitenkäs jos joudumme juoksemaan pitkin kaivosta maaliemme perässä… Leon'goan kyllä tunnistan, mutta meillä oli muitakin kohteita, joiden vapauttamisesta olimme kiinnostuneita. Onko heistä kuvaa tai edes kuvausta tai mitään, mikä auttaisi heidän tunnistamisessaan?"

Liran

Onpa Ronarilla hyvät kysymykset - tärkeitä asioita, mitä minulle ei tullut mieleenkään, Liran pohdiskeli uskoen sen johtuvan hieman vankemmasta kokemuksesta näissä asioissa. Olihan Liran ollut mukana vain yhdessä operaatiossa, joka sekin oli mennyt penkin alle ja keskeytynyt.

GM

"Vain lista nimistä, ikävä kyllä," Dendo vastasi. "Muutamista nimistä voi päätellä lajin, mutta muuten… Luotimme siihen, että löydämme heidät nimien perusteella vankilan tiedostoista ja siten paikannamme heidät selleistään."

Liran

Ei siis mikään helppo homma... niinkuin ei tämä projekti kyllä muutenkaan, Liran pohti miettien, mihin soppaan olikaan oikein lusikkansa tällä kertaa tunkenut. Kuitenkin hän uskoi, että kaikki tulisi menemään lopulta hyvin.

Ronar

Mihinkähän sitä on oikein tullut ilmoittauduttua… Ronar ajatteli ja jatkoi: "Käännetään kysymys näin päin: Tiedämmekö me mitään, mikä auttaisi meitä? Esimerkiksi vankien aikataulua, tai onko joitain vankeja vielä selleissään vielä töiden aikana? Jos käymme koko vankilan läpi nimiä huudellen ja siellä on kymmenittäin vartijoita, todennäköisyydet eivät ole meidän puolellamme. Ja eikö vankilan johtajan vangitseminenkin kuulunut tavoitteisiimme vielä ainakin alkuperäisessä hyökkäyssuunnitelmassa…?"

GM

"Kuten jo sanottu, ketään ei pakoteta osallistumaan," Antad ärähti Ronarille.

Ronar

"Yritän vain selvittää, mitä meidän on tarkoitus Bnachille laskeuduttuamme tehdä, sir", Ronar sanoi kärsivällisesti, vaikka hänen lämpömittarinsa elohopea rupesi jälleen paisumaan Ehkä laivaston luo paluu ei olisikaan lopulta niin huono idea…

GM

"Brzen, ulos," Andad määräsi tylysti. "Olen sietänyt niskurointiasi tarpeeksi tänään. Pysyt majoituksessa, ja vaiti, kunnes päätämme, mitä teemme kanssasi."

Ronar

"Heittäkää vaikka ilmalukosta", Ronarilla ei pinna enää kestänyt. Niskurointia? Paraskin puhuja, niskuroivat itse kuin viimeistä päivää... Hän marssi tiehensä ja paiskasi oven mennessään niin, että duro saisi kuulovaurion.

Ronarin osuus

GM

Ronar ei hänyt käytävässä ketään marssiessaan ulos kokoontumishuoneesta.

(Perception voisi olla tässä välissä ihan jees.)

(Ronarin pefception antoi 16.)

Ronar marssi kohti majoitusta.

GM

Ronar tuli kulkiessaan kiinnittäneeksi huomiota siihen, että aluksella tuntui olevan erityisen hiljaista. Ja kun hän lopulta pääsi majoitustilaan asti, ainoa, jonka hän löysi oli Lesur. Nuorukainen makasi äkäisen oloisena yhdessä yläpunkassa lukien—tai ehkä teeskennellen lukevansa—jotakin data-alustastaan, mutta käänsi selkänsä huoneelle kun Ronar astui sisään. Koko muu väki, joka oli aiemmin oleskellut rennosti huoneessa oli häipynyt johonkin.

Ronar

Ronaria ei Lesur kiinnostanut, vaan hän hyppäsi suoraa päätä punkkaansa. Olen menettämässä raivoni hallinnan. Ajatus tuntui hänestä hieman ahdistavalta. Pystyt pitämään itsesi kurissa, olet ennenkin pystynyt. Saamassa hänen mielensä päätti ryhtyä kelaamaan hänen liipaisinherkkyyttään Feenan kanttiinassa, everstille ja Dendolle nokittelua ja tietysti Brildan ampumista.

Olen menettämässä raivoni hallinnan.

Ja mitä ajattelit tehdä? Sinusta on parempaankin! Hän tiesi valehtelevansa itselleen. Synkkänä hän kaivoi varusteistaan Beylyssalta käyttämättömäksi jääneen raskaan sädepistoolin. Ehkä minun pitäisi ampua itseni ennen kuin ne paskiaiset tulevat ja vievät aseeni. Sitä hän ei tehnyt, vaan kaivoi aseenhuoltosettinsä, istahti sängyn viereen lattialle ja ryhtyi purkamaan asetta saadakseen tekemistä.

GM

Ronar oli juuri saanut aseensa palasiksi ja osat leviteltyä ympärilleen, kun yksi piraateista ilmestyi oleskelutilaan. Tämä marssi suoraan Ronarin luo, osoitti paheksuvan näköisenä aseen kappaleita ja sanoi jotain aika tiukkaan sävyyn kielellä, jota Ronar ei ymmärtänyt. Ulkonäöstä päätellen piraatti kuitenkin oli wazarkalaisia, joten oletettavasti kieli, jota mies puhui oli piraattien kotiplaneetalta.

Ronar

"Kuuule, en ymmärrä pätkääkään siitä, mitä höpötät", Ronar huokaisi silmiään pyöräyttäen pyöräyttäessään samalla piipun sisäpuolen puhtaaksi puhdistusrätillään.

GM

Piraatti näytti pohtivan Ronarin vastausta hetken, minkä jälkeen hän sanoi jotakin toisella kielellä, jota Ronar ei myöskään ymmärtänyt. Piraatti kuitenkin osoitteli hyvin painokkaasti Ronarin purkamaa asetta ja seuraavaksi ovea.

Ronar

Ronar huokaisi. Hän ei jaksanut kiusata piraattiparkaa enää enempää vaan ryhtyi kokoamaan asettaan, joka piippua lukuun ottamatta oli vielä putsaamatta. "Tajusin kyllä", hän vastasi sujauttaessaan kootun pyssykän varusteisiinsa.

GM

Piraatti ei kuitenkaan poistunut, vaan osoitti paikkaa, jonne Ronar oli pyssyn piilottanut ja sitten oven viereiseen seinään kiinnitettyihin rahtilaatikoihin.

Ilmeisesti tapaus oli kuitenkin herättänyt Lesurin kiinnostuksen, sillä äkkiä tämän ääni kuului makuusalin toiselta puolen, nuorukainen makasi yhä ärtyneen näköisenä punkassaan, mutta oli kääntynyt tarkkailemaan tilannetta.

"Aseita ei saa pitää makuusalissa, muuten kuin suljetuissa laatikoissa," vaaleatukkainen huomautti. "Turvallisuuskysymys. Niitä ei muutenkaan saa käsitellä täällä."

Ronar

"Mahtavaa", Ronar murahti. Hän penkoi punkallaan rötköttävästä tavarapinkasta myös pistoolinsa, kiväärinsä, varsin mittavat varastot ampumatarvikkeita ja sapelinsa. Hän otti koko asetarvikepinonsa ja lähti se sylissään katsomaan, millaisia rahtilaatikot olivat. "Onko täällä sitten jotain aseenputsaustilaa, missä saan härvätä pyssyt puhtaaksi?" hän kysyi Lesurilta, joka näytti aktivoituneen.

GM

"Asevarastossa on ihan erillinen pöytä sitä varten, mutta sinne pääsyyn tarvitaan kapteenin lupa," Lesur vastasi. "Se onkin komentosillan lisäksi ainoa paikka, jota täällä vartioidaan ympäri vuorokauden."

Ronar

"Okei", Ronar ynähti. Hän tutki, millaiset säilytysmahdollisuudet Yayguar aseille tarjosi.

GM

Säilytyslaatikot olivat pitkulaisia (0,5 x 0,5 x 1 m), seinään pysyvästi kiinnitettyjä rahtikirstuja. Suurin osa niistä oli jo täynnä piraattien tavaroita, mutta parissa ylimmässä rivissä oli muutamia tyhjiäkin laatikoita.

Ronar

Ronarin ei tarvinnut kauaa rahtilaatikkoa katsella, kunnes hän tajusi, että hänen kaikki tavaransa mahtuisivat sinne mutkitta. Hän kävi hakemassa lopunkin tavarapinkkansa, jonka hän työnsi laatikkoon alimmaiseksi, tukemaan aseita. Sapeli mahtui laatikkoon ainoastaan vinoon, joten hän tuki sen huolellisesti.

GM

Tavaroita laatikkoon tunkiessaan Ronar huomasi, että piraatti katseli hänen sapeliaan kiinnostuneena ja ehkä hieman yllättyneenä. Tämä ei kuitenkaan edes yrittänyt kysyä Ronarilta mitään, koska selvästi oli huomannut, ettei heillä ollut yhteistä kieltä.

Ronar

Ronarkaan ei viitsinyt ryhtyä käymään elekeskustelua piraatin kanssa. Hän sulki laatikkonsa ja palasi takaisin punkalleen. Ihan sama, hän ajatteli. Olkoon sitten päikkärien aika. Mitä muutakaan tässä voi tehdä… Hän heittäytyi selälleen ja tyhjensi mielensä.

Liranin osuus

GM

"Olen pahoillani alaiseni käytöksestä, komentaja," Dendo pahoitteli. "En ymmärrä, mikä häneen on mennyt. Eilen hän vaikutti olevan tämän tehtävän suurimpia kannattajia, mutta nyt…"

"Hänhän käyttäytyy kuin veljeni," Brilda irvisti. "Ja Lesurissa on jo tarpeeksi sietämistä. Ehkä meidän todella pitäisi sulkea molemmat talteen ilmalukkoon, kunnes tämä tehtävä on saatu hoidettua."

Liran

"Aiotaanko Ronar poistaa koko operaatiosta?" Liran tiedusteli vahvistaakseen epäilyksiään.

GM

"Saa nähdä," Antad sanoi. "Jos hän jatkaa tuollaista käytöstä, meillä ei ehkä ole muuta vaihtoehtoa."

"Mikä on melkoinen harmi, koska minun lisäkseni hän on ainoa teistä, joka on koskaan tavannut Leon'goaa," valkohiuksinen salakuljettajanainen—joka oli suurimmaksi osaksi kuunnellut vaiti—huomautti. "Mutta poistumisesta puheen ollen… Minun on luultavasti käytävä Bespinillä näiden odotuspäivien aikana. Ser ei pysty hoitamaan Soleenen kaasulaitosta yksin kovinkaan pitkään."

"Tietenkin," piraattikapteeni nyökkäsi. "Kun olemme saaneet tämän kokouksen loppuun, voimme tarkistaa navigoijan kanssa, että löydät meidät, kun tulet takaisin."

Liran

"Kuinka iso vankila-alue, jolta kohteitamme etsimme, oikein on ja paljonko siellä on vankeja? Haluaisin vain saada jonkinnäköisen mielikuvan tehtävän laajuudesta", Liran päätti kainosti vielä kysäistä.

GM

"Koko planeetta on käytännöllisesti katsoen vankilaa," Dendo vastasi Liranin kysymykseen. "Joten kokonaisuudessaan puhutaan tuhansista vangeista. Voi olla, ettei edes Imperiumi täysin tiedä, miten monta onnetonta sielua Bnachilla kituu. Mutta varsinaisia vankilarakennuksia, joista olemme kiinnostuneet on vain yksi. Kuten jo ennen ensimmäistä yritystä oli puhe," devaronialaisen äänestä kuului selvästi se, että hän toisti nyt jotain, mikä kysyjän olisi jo pitänyt tietää, "kohteena olevassa vankiyksikössä on noin 500 vankia, joista vain suunnilleen sadalle pystytään järjestämään kuljetus pois."

"Tosin," Samil keskeytti mietteliäästi. "Ehkä voimme ottaa tällä yrittämällä enemmänkin väkeä. Meillähän joka tapauksessa pitäisi olla käytössämme se keisarillisen vankikuljetuksen risteilijä. Se antaa lisää tilaa."

Liran

Liran nyökkäsi ilmaisten ymmärtäneensä. Enempää hänellä ei ollut mielessä kysyttävää.

GM

"Mutta silti vain rajoitetusti," Antad totesi. "Voimme ehkä ottaa kaksisataa, kolmekin, jos oikein tiiviisti ollaan."

"Onko tietoa, josko vankilassa on raskaampaa jalkaväen aseistusta?" Gerd sai yllättäen suunsa ensimmäistä kertaa auki.

"Todennäköisesti jonkin verran," Dendo vastasi. "Mutta suurin osa siitä on luultavasti suunnattu estämään vankien kapinointia, ei ulkoisia hyökkäyksiä."

Liran

Liran kuunteli keskustelua työntämättä itseään enää siihen mukaan.

GM

"Kuulkaa, hei," Brilda sanoi yllättäen. "Meillä on vielä monta päivää aikaa hienosäätää taktiikoita. Miten olisi, jos päättäisimme tämän kokouksen toistaiseksi tähän?"

"Ellei kenelläkään siis ole enää mitään erityistä kysyttävää tai muuta hyödyllistä sanottavaa?" Antad lisäsi katsoen jokaiseen vuorollaan.

Dendon tiimin jäsenet pudistivat päitään osoittaakseen, ettei heillä ollut lisättävää.

Liran

Liranillakaan ei ollut muuta, joten hän oli myös aivan valmis päättämään kokouksen.

GM

"Hyvä sitten," duro totesi ja väki alkoi hankkiutua seitomaan.

"Sen vain vielä lisäisin, että mistään, mitä täällä on puhuttu, ei sitten kerrota kenellekään," Dendo sanoi painokkaasti. "Jo nyt liian moni tietää Kohdistajan osuudesta tähän, ja sitä ei missään nimessä saa paljastaa kenellekään. Onko selvä?"

Kaikki nyökkäilivät ja mutisivat "kyllä, sir" vastauksiaan.

Liran

Asia selvä, Liran pohti mielessään. Tuskin hän nyt muutenkaan olisi asiasta mennyt eteenpäin lavertelemaan, mutta olihan se ihan hyvä vielä tiedostaa.

GM

Väki lähti poistumaan huoneesta. Samil, Brilda, Antad ja Vera keskenään, Dendo Gerdin, Talsavalin ja Yenderin seurassa. Tämä jätti Liranin aika tavalla yksin.

Liran

Liran lähti väkijoukon muassa valumaan ulos huoneesta.

(Perception:2+5)

GM

Molempien johtajien ympärille kertyneet ryhmät kääntyivät heti käytävään tullessaan eri suuntiin. Talsaval kuitenkin äkkiä pysähtyi, kallista päätään kuin kuunnellakseen tarkkaan ja murisi sitten jotain kysyvän kuuloista Dendolle. Devaronialainen kuitenkin vain kohautti epätietoisen oloisena olkiaan ja sanoi:

"Voit minun puolestani mennä tutkimaan, jos haluat."

Liran

Liran yritti ohimennessään mahdollisimman huomaamattomasti saada selville, mistä parivaljakko oikein keskusteli.

(Perception:14+5)

GM

Mitään selville saatavaa ei kuitenkaan ollut, koska keskustelu ei jatkunut sen pitemmälle. Saatuaan devaronialaiselta luvan 'tutkia asiaa' wookiee kääntyi toiseen suuntaan ja erosi joukosta.

"No, ainakaan kovin paljon mukavammissa oloissa emme voisi joutua odottamaan," Yender sanoi kevyesti—ilmeisesti nainen ei ollut erityisen kiinnostunut siitä, mikä sitten olikaan saanut wookieen Talsavalin huomion. "Tämä väki selvästi huolehtii sekä omasta että vieraidensa mukavuudesta."

Liran

"Juu, tiloissa ei kyllä ole moitteen sijaa", Liran vastasi Yenderille.

(Pelaaja kysäisee pikaiseen: Kai se Liranille puhui? Jos ei niin Liran ei tuota sanoXD)

GM

(Ei tietenkään, vaan Gerdille. Miksi se puhuisi jollekin, jota se ei edes tunne? Mutta en silti anna sinun peruuttaa sitä, kuten en aiemmin antanut Ronarinkaan.)

(Pelaaja kurtistaa hieman närkästyneenä kulmiaan: Okei sitten, mä kyllä oisin vedonnut epäselvään tilanteeseen ja siihen, että en halunnut käyttää koko vuoroa vain siihen, että kysyn asiaa sulta peliä hidastaen. Siks kysyin siinä samalla. Mutta ei sitten.)

Yender kääntyi katsomaan Lirania, kuin olisi ensimmäistä kertaa kunnolla huomannut, että tämä oli heidän kanssaan käytävässä.

Liran

Liran tajusi vasta sillä hetkellä lipsauttaneensa asian suustaan, sentään hän oli keskusteluetäisyydellä. Hän kuitenkin yritti pelastaa tilanteen ja välttää kiusallisen hiljaisuuden heittämällä kommenttinsa perään: "Varsinkin ruoat ovat olleet ihan priimalaatua."

GM

(Itsehän Liran yritti (sala)kuunnella muiden keskusteluja. Enkä minä halunnut tuhlata vuoroa siihen, että odotan, kun muutat Liranin olemana tekemättä mitään.)

"Joo, oikein hyviä," Gerd murahti hieman ärtyisästi. "Pöytäseurasta sitten voikin olla montaa mieltä."

Liran

"Noh, toivottavasti se kohenee vielä tulevien päivien aikana uusien tuttavuuksien myötä", Liran vastasi keskustelutovereilleen iloisesti.

GM

"Siitä ei ole toivoa niin kauan kuin meidän odotetaan istuvan arvojärjestyksen mukaisessa pöytäasetelmassa," Gerd huokasi. "Vaikka tuntisimme kaikki tällä aluksella, se ei muuta tilannetta."

"Siksikö häivyit kesken aamiaisen?" Yender kysyi Gerdiltä. "Älä luule, etten huomannut. Pöydän arvojärjestyskö sinua kiusaa? Teidäthän sijoitettiin toiseksi parhaaseen pöytään."

Liran

Liran taisi teitää Gerdin syyn aikaiseen lähtöön aamupalapöydästä, mutta päätti kuitenkin pitää suunsa kiinni ja katsoa ensin, mitä Gerd itse vastaa hänelle esitettyyn kysymykseen.

GM

"Ei arvojärjestys sinänsä, Yen," Gerd vastasi irvistäen. "Vaan se nainen, joka toimii pöydän emäntänä. Se on sietämätön flirttailija, eikä otanut kuuleviin korviinsa, kun koetin kohteliaasti selittää, etten ollut kiinnostunut. Eilen sain sentään Ronarin ottamaan paikkani, eikä nainen näyttänyt olevan kiinnostunut hänestä. Sellaista tuuria minulla ei nyt aamulla ollut."

Liran

"Hän ei kyllä tosiaan järin miellyttävältä tuttavuudelta vaikuttanut...", Liran komppasi Gerdiä tämän lausunnossa.

GM

"Auts," Yender irvisti, puolittain vakavissaan puolittain huumorilla.

Heidän keskustellessaan ryhmä oli päätynyt toisen huoneen ovelle, jossa Liran ei ollut käynyt. Tavasta, jolla Yender häntä ovea avatessaan katsoi, Liran pystyi päättelemään, että nainen ei välttämättä toivonut hänen seuraavan mukana. Samalla Liran tajusi, että Dendo oli häipynyt omille teilleen edellisessä käytävän mutkassa.

Liran

"Näkyillään", Liran totesi kättään heilauttaen ja jatkoi käytävällä matkaa eteenpäin.

GM

Muutaman metrin päässä käytävä päättyi T-risteykseen, mutta koska seinät olivat tasaista materiaalia, eikä niissä ollut mitään erityisiä tuntomerkkejä eikä Liran ollut kiinnittänyt huomiota kulkureittiin, hän ei ollut aivan varma, missä oli. Hän oli kyllä nähnyt vähän samanlaisia risteyksiä parissa muussakin kohdassa kulkiessaan Yayguarilla, joten hän ei ollut aivan varma, minne oli tullut päätyneeksi.

Liran

Liran ajatteli makuutilojen olevan varmaankin jo ennen ovea, jonne Yender oli kääntynyt. Kuitenkaan hänellä ei ollut kiire mihinkään, joten hän päätti risteyksestä kääntyä vasemmalle ja tutkia, mitä sieltä suunnasta löytyisi.

GM

Kuljettuaan käytävää vähän matkaa Liran huomasi avoimen oven, joka johti miesten majoitustilaan. Käytävä kuitenkin jatkui siitä vielä eteenpäinkin suuntaan, jossa Liran ei ollut aiemmin käynyt.

Liran

No kappas, tänne päädyin sitten kuitenkin, Liran mietiskeli ja arvioi samalla, paljonko mahtoi olla aikaa seuraavaan ruokailuun.

GM

Liranilla ei siitä ollut aavistustakaan. Hänen arvauksensa mukaan seuraavan aterian pitäisi olla lounas, mutta koska he olivat edellisenä päivänä saapuneet vasta joitakin tunteja ennen illallista, hänellä ei ollut mitään käryä siitä, mihin aikaan lounaan nimellä kulkeva ateria tarjoiltaisiin.

Liran

Liran päätteli, että hän kyllä huomaisi lounaan alkamisen aluksen ilmapiiristä ja päätti jatkaa matkaa käytävää pitkin eteenpäin.

GM

Käytävä päättyi L-mutkaan. Mutkan toisella puolella Liran näki käytävän, joka kääntyi toisessa päässään takaisin samaan suuntaan, josta hän oli tullut. Välissä oli kolme ovea, joista kaksi johti jonnekin eteenpäin—tai itseasiassa taaksepäin, sillä Liran oli nyt aivan lähellä aluksen peräpäätä ja moottoreiden huoltotiloja—ja kolmas sijaitsi niiden välissä vastakkaisella puolella. Yksinäisen oven molemmilla puolilla seisoi piraatti vartiossa. Lirania lähempänä ollut kääntyi katsomaan häntä uteliaasti, kun hän törmäsi yllättäen paikalle.

Liran

Liran päätti palata takaisin kolmen oven käytävää pitkin. Vartioita lähestyessään Liran nyökkäsi näille tervehdykseksi, ja toivoi, että siitä sai kulkea ohi. Takaisin kääntyminen olisi kuitenkin ollut vielä epäilyttävämpää.

GM

Vartijat eivät millään tavoin koettaneet estää Liranin kulkua käytävän läpi, mutta eivät myöskään vastanneet tämän tervehdykseen, paitsi, että toinen heistä siristi hieman silmiään epäluuloisesti katsellessaan Liranin menoa. Kääntyessään vasemmalle käytävän toisesta päästä Liran huomasi tulleensa majoituskäytävän peilikuvaan aluksen toisella puolella, jonkin matkan päässä edessäpäin näkyi avoin ovi.

Liran

Liran jatkoi käytävää eteenpäin, sivuten ovea ja kuunnellen samalla ylimalkaisesti, että olikohan huoneessa ketään.

(Perception:2+5)

GM

Liran ei kuullut oven takaa mitään.

Liran

Liran jakoi matkaa käytävää pitkin eteenpäin.

GM

Vähän matkan päässä Liran tuli käytävien risteykseen, josta pääsi huoneeseen, jonne Gerd ja Yender olivat menneet.

Liran

Alus ei näyttänyt tarjoavan enää kummempia yllätyksiä, joten Liran päätti suunnata huoneeseen, jossa hänenkin punkkansa oli.

Molemmat

Ronarin venyttyä majoituksessa mielestään ikuisuuden, mutta oikeasti aikaa ehti kulua vain noin tunti, kun Liran asteli sisään.

Liran

Sisään astuttuaan, Liran kulki kohti varustepinoan ja punkkaansa.

Ronar

Ronar havahtui puolihorroksestaan Liranin saavuttua. Hänen turhautumisensa oli kuivahtanut kasaan torkkujensa aikana, jäljelle oli jäänyt ainoastaan tyhjyys ja oivallus siitä, että hän oli toiminut jälleen äärimmäisen typerästi.

"No, poika? Toivottavasti sinä et ole se odottamani teloitusryhmä", hän murjaisi. "Olisi kiva säilyttää edes osa kunniasta ennen harppausta Voiman tuolle puolen."

GM

Liranin ja Ronarin lisäksi huoneessa oli vain Lesur, jota ei näyttänyt kiinnostavan.

Liran

"En sentään", Liran tokaisi naurahtaen hieman vastaukseksi.

Ronar

"Loistavaa", Ronar vastasi. "Siinä tapauksessa voitkin lähteä viilettämään kohti ruokalaa ja katsoa, saako sieltä mitään naposteltavaa mukaan. Minun käskyni oli pysyä tuvassa turpa kiinni ja olen jo rikkonut käskyn toista puolta."

Liran

Liran katseli ympärilleen tutkaillen, oliko huoneessa muita. Hän piti Ronarin "käskyä" hieman töykeänä, mutta olisi Liran varmaan itsekin töykeä, jos olisi tullut häädetyksi kokouksesta. "Voisin vaikka käydäkin. Alkaa tässä kohta ruokaa jo tehdä mieli", Liran totesi vastaukseksi lisäten vielä perään hieman hiljempaa: "Eikä täällä järin paljoa muutakaan tekemistä ole."

GM

Ronarin ja Liranin lisäksi huoneessa oli vain Lesur.

Ronar

"Älä ihmeessä", Ronar huokaisi selällään rötväten ja peukaloita pyöritellen. "Eikö olekin ihanaa."

Liran

Liran hymähti huvittuneesti Ronarin huomautukselle, ja pohti samalla ääneen "Saatkohan sinä tulla syömään".

Ronar

"Ei mitään käryä, mutta ajattelin tulla kuitenkin", Ronar tuhahti. "En usko, että Antad lähtisi minua sentään nälkiinnyttämään, vaikka piraateilla onkin selvästi ollut häneen huono vaikutus."

Liran

"Toivotaan niin. Kipaisempa katsomassa ruokailutilanteen", Liran sanoi ja lähti suunnistamaan kohti ruokalaa.

GM

Liranin ehdittyä ruokalaan johtavaan käytävään vastakkaisesta suunnasta tuli ryhmä piraatteja, jotka juttelivat ja naureskelivat keskenään puhuen sellaista kielten sekamelskaa, ettei Liran saanut siitä oikein tolkkua. Suurin osa kielistä oli sellaisia, joita hän ei ymmärtänyt, mutta sieltä täältä kuului myös tuttuja sanoja, jotka kuitenkin puheen pälätyksessä jäivät irtonaisiksi ja epäselviksi. Joukkio kuitenkin näytti olevan myös suuntaamassa kohti ruokasalia.

Liran

"Anteeksi! Onkohan ruokailu jo alkanut", Liran kysäisi piraattijoukkiolta.

GM

"Ei vielä hyvään aikaan," yksi etummaisista piraateista vastasi ja vilkaisi kronoaan. "Lounaaseen on vielä…sellaiset pari tuntia. Vastahan me söimme aamiaista."

Muutama piraatti virnisteli, ilmeisesti Liranin kysymys huvitti heitä.

Liran

"Asia selvä", Liran totesi ja kiitti piraatteja. Ennen paluutaan hän vielä kysyi: "Olisiko teillä muuten jotain ajanviettovinkkejä, kun olette täällä tottuneet olemaan?"

GM

"Yleensä aamiaisen ja lounaan välillä on taisteluharjoituksia," sama piraatti vastasi. "Lounaan jälkeen porukka oleilee joko makuusalissa tai oleskeluhuoneessa päivälliseen asti."

Liran

"Okei. Kiitos vastauksista", Liran sanoi ja lähti takaisin kohti makuusalia ja sen myötä Ronaria.

GM

Piraatit jatkoivat matkaansa ruokasaliin Liranin kääntyessä takaisin, joten hän sai palata yksinään makuusaliin, jossa yhä olivat vain Ronar ja Lesur.

Liran

"Meillä on vielä pari tuntia aikaa ennen ruokailua", Liran huikkasi Ronarille astuessaan sisään makuusaliin.

Ronar

"Mmh…" Ronar mumisi vastaukseksi. Hänellä oli tylsää.

Liran

"Miten sinä oikeastaan päädyit tänne, jos saan vain kysyä", Liran kysäisi kiinnostuneena Ronarin taustoista. "Minusta sinä taidat tietää jo aivanm tarpeeksi", hän naurahti vielä perään viitaten taannoisiin kuulusteluihin.

Ronar

"Pääasiassa kostonhalun takia", Ronar ryhtyi tarinoimaan. "Keisarilliset tappoivat vanhempani, ystäväni ja elämänkumppanini. Siitä on kuitenkin kulunut jo jonkin verran aikaa ja kostonhimo ei enää ole niin voimakas. Nykyään tappelen lähinnä sen takia, että se on suurin piirtein ainut asia, missä olen yhtään hyvä. Jos saan samalla maksettua potut pottuina keisarillisille ja mahdollisesti estää heitä aiheuttamasta minun kokemiani kurjuuksia muille, aina parempi."

Liran

"Osanottoni. Kurjaa ajatella, kuinka monen elämän Imperiumi onkaan tuhonnut. En jotenkin jaksa uskoa, että galaksia ei pystyisi hallita millään muulla tavoin",Liran huokaisi tilannetta murehtien.

Ronar

"Mikäpä olisi sen tehokkaampi hallitsemistapa kuin voimankäytön pelko", Ronar vastasi puoliajatuksissaan Liranin taivasteluun. Hän rötväsi selällään kattoa ihmetellen kädet tyynyn ja pään välissä tukena.

Liran

"Se,että kellään ei olisi mitään syytä käydä vastarintaan", Liran huokaisi lisäten: "Mikä tosin on aika idealistinen ja naiivi ajatus."

Ronar

"Joku on aina eri mieltä vaikka mitä yrittäisi", Ronar naurahti kuivasti.

Liran

"Niin se valitettavasti taitaa mennä", Liran huokaisi vastaukseksi.

Ronar

Ronar jatkoi tylsistymistään Liranin ilmeisesti lopetettua jaarittelunsa.

Liran

Liran päätti lopettaa keskustelun, joka mitä ilmeisimmin ei vaikuttanut juurikaan kiinnostavan Ronaria, ja päätti lähteä vielä alukselle kiertelemään ennen kuin seuraava ruokailu alkaisi. Ehkäpä hän lounaan jälkeen voisi osallistua johonkin harjoitukseen tylsyyden välttämiseksi.

Ronar

Ronar jäi punkkaansa rötväämään. Hänellä oli tylsää, mutta toisaalta häntä ei huvittanut lähteä myöskään ovesta mitään sanomatta läheteneen kersan perään. Olihan hänellä myös hyvin yksiselitteinen käsky pysyä makuutilassa.

GM

Seuraavaan tuntiin Ronarilla ei ollut mitään tekemistä. Omassa punkassaan data-alustaa tylsistyneenä lukeneen Lesurin lisäksi huoneessa ei ollut seuraa.

Minnepä Liran suuntaa? Majoitustiloista aluksen perää kohden se on jo suunnilleen tutkinut, eikä siellä ollut mitään muuta kuin ne kaksi ovea huoltotilaan ja se yksi ovi, jonka molemmin puolin oli vartijat.

Liran

Liran pohti, olisiko aluksesa vielä jotakin käytävää tai aluetta, jota hän ei olisi vielä kolunnut.

GM

Liran tuli siihen päätelmään, että hänellä oli suurin osa aluksesta näkemättä.

Liran

Liran lähti makuusalin ovesta vasemmalle.

GM

Makuusalin ovelta vasemmalle kulki pitkä käytävä (noin 55 metriä suoraan eteenpäin), jonka noin puolesta välistä kääntyi sivukäytävä oikealle (sama käytävä, jota hän oli palannut makuusalin luo kierrettyään aluksen peräosan). Vasemmalla puolella käytävää puolestaan oli muutamia ovia, joihin Liran ei aiemmin ollut tullut kiinnittäneeksi huomiota ja joista hän ei tiennyt, mitä niiden takana oli.

Liran

Liran käveli käytävää pitkin mateluvauhtia kuunnellen, josko ovien takaa kuuluisi jotain.

(Perception: 17+5)

GM

Lähimmän oven merkinnät kertoivat, että ovi johti ilmalukkoon, eikä sen takaa kuulunut mitään.

Liran

Liran katseli, päättyikö käytävä umpikujaan, vai jatkuiko se johonkin suuntaan vielä tuon vajaan 50 metrin jälkeen.

(Perception: 12+5)

GM

Käytävä kääntyi toisesta päästään oikealle.

Liran

Ohi kävellessään Liran höristi korviaan toisellekin ovelle.

(Perception: 8+5)

GM

Ilmalukkoon johtaneesta ovesta seuraavassa ovessa ei ollut mitään merkintöjä, jotka olisivat kertoneet, mitä sen takana oli. Liran ei myöskään kuullut mitään tämänkään oven takaa.

Liran

Liran maleksi ovien kohdalla tutkiskellen niitä samalla.

(Perception: 16+5, seuraava ovi)

GM

Juuri, kun Liran oli painamassa korvansa seuvaaraan oveen, se liukuikin yllättäen auki ja Liran horjahti melkein oven sisäpuolelta avanneen tummaihoisen, mustatukkaisen piraattimiehen syliin. Tämä nykäisi kompuroineen Liranin jaloilleen olkavarresta tiukalla otteella ja tuijotti häntä tuimasti kysyessään:

"Kiv farg? Mitä teet?"

Liran

"Jösses, anteeksi", Liran totesi hämmentyneenä tuimalle piraatille. "Minä vain nojailin tähän, kun ovi yllättäen aukesi, anteeksi"

(Tarviiko tän, kun en mä vain nojaillut? Jos tarvii niin deception: 17+2)

GM

"Joo, just," piraatti murahti epäluuloisena ja ennen kuin mies roikotti Liranin ulos huoneesta, hän ehti nähdä kyseessä olevan Liranille ennestään tuttuun majoitustilaan verrattuna pienen hytin, jossa oli kaksi kaksikerroksista punkkaa—ilmeisesti kyseessä oli myös majoitustila. "Ja miksiköhän sinä siihen vain nojailit?"

(Ei ihan mennyt läpi tuo yritys, mutta lähellä oli kyllä…)

Liran

"Jäin pohtimaan, että olenkohan aivan oikeassa suunnassa, en ole vielä tottunut kulkemaan täällä ja suuntavaistoni meni sekaisin", Liran totesi pitäen itsevarmuutensa.

(Deception yhä: 17+2)

GM

"No johan on uskottavaa," piraatti murisi. "Tämä on suora käytävä tältä kohtaa, joten…"

Käytävän toisesta päästä kuuluneet kiireiset askelet keskeyttivät piraatin äkäisen ärinän. Brilda kääntyi käytävään, selvästikin kuultuaan jotain hämminkiä.

"Mitäs täällä melskataan?" nuori nainen kysyi katsoen lähinnä piraattia.

"Kuka tämä hiippari on, revine?" piraatti kysyi. "Löysin sen juuri salakuuntelemasta yömiehistön hytin ovella."

Liran

"Olin vain kiertelemässä täällä", Liran sanoi nöyrästi tutuhkoille naiskasvoille, mikä oikeastaan oli aivan totta. Eihän hän ketään salakuunnella tarkoittanut.

GM

"Tuo kuuluu vieraanamme olevaan kapinallisryhmään," Brilda vastasi Lirania yhä olkavarresta tiukasti puristavalle piraatille. "En usko, että sen hiippailuissa on mitään pahantahtoista, joskin ovien takana kuunteleminen on epäkohteliasta."

Liran

Liran katseli Brildaa nöyränä toivoen, että tiukasti puristava piraatti hellitttäisi pian hieman otettaan

GM

"Ehkä se voisi mennä sinne, minne se kuuluu," Lirania yhä retuuttanut piraatti ehdotti. "Kavereidensa luo. Ei millään pahalla, revine, mutta nämä uudet kapinalliset ovat vieraita, enkä luota heihin."

Liran

"Se menee mielellään", Liran totesi vastaukseksi miehenkörilään retuuttelulle.

GM

"Ymmärretty," Brilda vastasi piraatille, eikä kumpikaan oikeastaan kuunnellut yhä miehen otteessa olevan Liranin vastausta. "Mutta muista itse, että käytävät ja muut yhteiset alueet ovat myös vieraidemme käytettävissä. Anna hänen mennä."

"Kuten käskette," piraatti vastasi nyökäten ja päästäen lopulta irti—Liran arveli, että hänen käsivarressaan olisi pian nätit mustelmat osoittamassa paikkoja, joihin piraatin tiukka ote oli puristunut.

Liran

"Kiitos", Liran totesi helpottuneena osoittaen sanansa kummallekin läsnäolijalle.

GM

"Menehän sitten, poika," Brilda sanoi.

Lirania retuttanut piraatti tyytyi vain pyöräyttämään silmiään ja häipyi tiehensä suuntaan, josta Brilda oli tullut. Myöskään Brildalla ei näyttänyt olevan mitään erityistä sanottavaa, eikä nuori nainen jäänyt vahtimaan Liranin tekemisiä, vaan kääntyi kannoillaan ja suuntasi takaisin sinne, mistä oli melun kuultuaan tullutkin.

Liran

Liran lähti päinvastaiseen suuntaan välttääkseen kiusallisen hiljaisuuden kävellessä

GM

Välttääkseen lähdön Brildan ja piraatin perään, Liranille jäi suunnaksi vain palata takaisin kohti aluksen perää, eli käytävään, josta oli tullutkin.

Liran

Brildan kadottua näköpiiristä, Liran talsi takaisin majoitushuoneeseensa odottamaan seuraavaa ateriaa.

Ronar

Ronar rötväsi selällään punkallaan data-alustaansa härväten. Hän tiedosti Liranin palanneen huoneeseen, muttei vaivautunut reagoimaan tämän saapumiseen.

Kapinan jalanjäljissä
Salamatkustajana
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4 · Arkisto 5
Kapinaan
Arkisto 6 · Arkisto 7 · Arkisto 8 · Arkisto 9
Valvonta-asema
Arkisto 10 · Arkisto 11 · Arkisto 12 · Arkisto 13 · Arkisto 14
Välinäytös
Arkisto 15 · Arkisto 16 · Arkisto 17 · Arkisto 18 · Arkisto 19
Piraatteja
Arkisto 20 · Arkisto 21 · Arkisto 22 · Arkisto 23 · Arkisto 24 · Arkisto 25 · Arkisto 26
Arkisto 27 · Arkisto 28 · Arkisto 29 · Arkisto 30 · Arkisto 31 · Arkisto 32 · Arkisto 33
Veriviholliset
Arkisto 34 · Arkisto 35 · Arkisto 36 · Arkisto 37 · Arkisto 38 · Arkisto 39
Arkisto 40 · Arkisto 41 · Arkisto 42 · Arkisto 43 · Arkisto 44
Vankilapako
Arkisto 45 · Arkisto 46 · Arkisto 47 · Arkisto 48 · Arkisto 49 · Arkisto 50
Arkisto 51 · Arkisto 52 · Arkisto 53 · Arkisto 54 · Arkisto 55 · Arkisto 56
Aktiivinen pelisivu
Pelin tuottamia sivutarinoita
Brzen - Taistelija · Operaatio: Maderosin valtaus
Päivä erään salakuljettajan elämästä
Ronar Brzenin päiväkirja · Viha – Tuska – Rakkaus
Yksi laukaus