Keskustelu:Mitth'ray'nasafia sr. (Dionne)

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Naispuolisista komentajista[muokkaa wikitekstiä]

Vaihdoimme Xwingin kanssa tässä taannoin muutaman sanasen aiheesta, joka on mietityttänyt minua jo pidemmän aikaa. Missä piilevät kaikki oikeasti kyvykkäät naispuoliset sotilasjohtajat Tähtien sodan maailmassa? Löydämme helposti tapauksia, kuten suuruudenhullun Daalan, juonittelevan Isardin tai kieroutuneita, nymfomaanisia taipumuksia osoittaneen Leonia Taviran. Vastapuolella meillä on Leia, Mon Mothma ja Padmé, jotka kaikki olivat ennemminkin poliitikkoja ja diplomaatteja kuin sotilasjohtajia. Kukaan näistä naisista ei pääse lähellekään samaa taitotasoa ja suuruutta kuin Thrawn, Ackbar, Bel Iblis tai edes Pellaeon.

Edes aivojani vaivaamalla en ole pystynyt keksimään viralliselta puolelta ketään muuta naispuolista suuruutta kuin Ar'alanin, joka sentään oli Thrawnin yläpuolella hänen ollessaan vielä Chissien valtakunnan laivastossa. Näin ollen on syytä olettaa, että hänellä oli vähintäänkin riittävästi taktista ja strategista älyä, mutta Ar'alanin ainoassa esiintymisessä hän ei varsinaisesti osallistu yhteenkään taisteluun. Näin ollen hänen todellinen taitotasonsa jää hämärän peittoon.

Minun vastaukseni kunnollisten naiskomentajien puuttumiselle on Thrayna vanhempi. Keskustelun seurauksena Xwing sanoi myös saaneensa jonkinlaisen ajatuksen aiheesta, joten odotan kiinnostuneena, mitä hän saa aikaan.

Jossain vaiheessa joku luultavasti huomauttaa eräästä aiheesta. Yksi ärsytyksen aihe Daalassa on (ainakin minulle) se, että hän on noussut amiraaliksi, koska on Tarkinin rakastajatar. Joten joku varmasti huomaa, että olen kirjoittanut Thrayna vanhemmasta Thrawnin "rakastajattaren"—lainausmerkit siksi, koska kehittämäni tarinan mukaan heidän oli tarkoitus mennä naimisiin, joten oikeampi termi ehkä olisi morsian—ja vieläpä päättänyt että heillä on yhteinen lapsikin. Ero, jonka minä näiden kahden tapauksen välillä näen on kuitenkin seuraava: Tarkin nosti Daalan amiraalin asemaan, Thrayna vanhemmalle ylennystä tarjottiin vasta useita vuosia sen jälkeen, kun Thrawn oli saanut saapasta Chissien valtakunnasta. Näin ollen Thrayna vanhemman ylennyksen aikoihin yhteys Thrawniin ennemminkin oli hänelle haitta kuin hyöty.

Ohoh, tulipa melkoinen lätinä. Onnea sille, joka jaksaa lukea…--Dionne Jinn (Valita täällä) 30. huhtikuuta 2014 kello 10.48 (UTC)

Eihän tuo "lätinä" ollut mitään verrattuna DS2:n "I'm back" (-- Arnold Schwarzenegger) -viestiin :D Anyways, mukavaa, että joku tajusi jatkaa tätä naiskeskustelua, jonka ehdin jo lähes unohtaa. Olen tosiaan suunnitellut erään erikoisjoukkojen naiskomentajan, tai itse asiassa everstin, Operaatio Aamunkoitto -konseptiani varten, ainekset ovat vielä vähän levällään, mutta toivottavasti hahmoni pääsee piakkoin työpöydältä ja pystyy haastamaan Thraynan taitavimman naiskomentajan tittelistä kilpailtaessa. Muutama muukin naissotilas on projektia varten suunnitteilla, tosin enemmän toteuttavassa portaassa, sekä "hyvisten" että "pahisten" puolella.
Päällystön daalautuminen (olen keksinyt sille seksillä ylenemiselle ihan oman terminkin) on yksi niistä asioista, jotka (mielestäni) onneksi katosivat keisarin uudelleensyntymän ja muun turhan tauhkan mukana Legends-helvettiin. Tai, täytyy myöntää, että olin yhdessä vaiheessa kirjoittamassa parodiaa aiheesta, mutta lopulta se päätyi sen chiss-seikkailuni sekä Kessel- ja sotajuttujeni seuraksi osastoon "tarinat, joista ei koskaan tullut valmista". Ja aiheesta vielä sen verran, että Daalassa on toki paljon muutakin ärsyttävää kuin hänen petitovereidensa valintaperusteet. Psyykkisesti epävakaa pahis on asia, jonka kuvaamisessa on hyvin helppo epäonnistua (kokemusta on), ellei hommaa tee kunnolla, eikä Kevin J. Anderson ilmeisesti ole nähnyt vaivaa sen viimeistelyn kanssa, koska Daalan jättämä vaikutelma ainakin omasta mielestäni oli aika laimea ja kuiva. Ei mitään verrattuna esmes Thrawn-trilogian jännitteisiin. X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 30. huhtikuuta 2014 kello 16.12 (UTC)
Oli välillä vähän muita asioita mielessäni, joten en ehtinyt pohtia tätä naisaihetta (piti kaksi esseetä palauttaa alkuviikolla). Odotan kiinnostuneena tuota uutta tarinaa, jonka mainitsit, muutenkin kuin vain naiskomentaja-aspektin vuoksi. Mutta toisaalta, eihän meillä ole mitään varsinaista syytä "kilpailla" siitä, kenen komentaja on taitavin. Psyykkisesti epävakaat pahikset toimivat luullakseni paremmin tilanteissa, jossa he ovat joko sooloilijoita tai jonkun hieman vakaamman käsikassaroita. Pääpahiksiksi heillä yleensä on se ongelma, etteivät he välttämättä osaa suunnitella riittävän pitkälle eteenpäin. (Vertaa Thrawnia ja C'baothia, joista ensimmäinen ei koskaan menettänyt "isomman kuvan" hallintaa, mutta jälkimmäinen hätäili ja muutenkin aiheutti enemmän hankaluuksia kuin edisti mitään varsinaista suunnitelmaa.)--Dionne Jinn (Valita täällä) 30. huhtikuuta 2014 kello 17.53 (UTC)
Onhan näitä mainioitakin häiriintyneitä pääpahiksiakin, esimerkiksi Tähtien sodan ulkopuolelta Batman-sarjakuvissa ja -elokuvissa esiintynyt Jokeri. Mutta olet toki oikeassa, Daalaa vaivaa (sen kuuluisan lisäksi) juuri tuo mainitsemasi ongelma, en taas osannut ilmaista itseäni selvästi. Ja ei, ei kilpailuun suinkaan ole mitään syytä, nää on taas näitä. Sarjassa Xwingin huonot vitsit.
Tarinani aikataulu tosiaan vähän lykkääntyi kun kävi ilmi, että haukkasin liian ison palan uhatessani 2014 valmistumista. Mutta, ensimmäistä osaa kirjoitan täyttä häkää ja se julkaistaneen tässä joskus toukokuussa (?). X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 30. huhtikuuta 2014 kello 18.20 (UTC)
Jokeri on toki mainio hahmo, mutta en ole aivan varma mikä hänen "master planinsä" oli olevinaan, paitsi aiheuttaa kaaosta ja paniikkia, mikä ei ole kovinkaan nerokas suunnitelma näin yleensä ottaen. Itse olen enemmän viehtynyt Avengersien Lokiin, jolla myös viiraa kuupassa, mutta jolla on yleensä suunnitelmat laadittu huolella etukäteen. Joskin se ehkä menee sinne Isard-luokitukseen, eli tykkää kieroilla muiden selän takana ainakin suurimman osan ajasta.--Dionne Jinn (Valita täällä) 1. toukokuuta 2014 kello 08.10 (UTC)
Jaa niin sen takia, koska häntä elokuvissa näyttelee maailman kolmanneksi komein miesnäyttelijä Tom Hiddleston? ;) Mutta eihän nää supersankarit edes ole naisia, vai tuleeko Mustanlesken lisäksi ketään mieleen…? Naissuuruuksistahan tässä piti puhua. Olen huomannut, että Tähtien sodan ohella myös koko jenkkikulttuuria vaivaa naissankarien puuttuminen. Minkä tahansa elokuvan katsoo, tai romaanin lukee, sankari on lähes poikkeuksetta mies. Poikkeuksena tietysti salamurhaaja Cataleya Colombiana-elokuvassa, ja joitain muita. Vaikka myös Operaatio Aamunkoiton keskeisimmät päähenkilöt ovat miehiä, koin melkein velvollisuudeksi nostaa esiin myös naissankareita ja -johtajia. Ja sitten on tietysti Siena Veren, ensimmäisen luomani naispäähenkilön, ympärille pikku hiljaa kehittyvä tarina. X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 1. toukokuuta 2014 kello 13.02 (UTC)
Loki? Komea? No, I don't think so… (Ellei sitten puhuta kaverini kissasta, joka on nimeltään Loki.) On ihan hyviä kirjoja, joissa pääosassa on nainen, joskin ne harvoin ovat "perinteisiä sankaritarinoita". Mutta yleisesti ottaen tarvitaan kyllä enemmän naisia, joilla on enemmän sankariasennetta. Ei mitään "damsels in distress", joiden ainoa tehtävä on näyttää nätiltä, jotta miessankarit pelastavat heidät pulasta. Satuin tässä vapun aikaan katsomaan elokuvan Prince of Persia ja vaikkei se ehkä ollut mikään elokuvahistorian huippu, sen tärkeimmällä naishahmolla sentään oli asennetta. Yritän saada vähän samanlaista asennetta ja tunteen paloa Brildaan, joka on ottanut erään lempikirjani "neito pulassa" -roolin, mutta joka ei ole mikään hento kukkanen.--Dionne Jinn (Valita täällä) 2. toukokuuta 2014 kello 05.25 (UTC)
Ja Ronar vain osasi olla saamaton asian tiimoilta. Auts. Mutta, minulla on omia hahmojani suunnitellessa pikemminkin ollut esikuvana Battlestar Galactican Starbuck Thrace, joka edelleenkin kuuluu niihin lempi-scifi-hahmoihini. Olisin luultavasti fanahtanut sarjaan vielä Tähtien sotaakin pahemmin, ellei sitä olisi pilattu uskontomoskalla… Anyways, naissankarien puutteesta oli Harry Harrison keksinyt hauskan parodian Stainless Steel Rat -romaaneissaan, joissa oli eräs planeetta, jolla sukupuoliroolit olivatkin kääntyneet toisinpäin. Naiset olivat sankareita ja miehet niitä, joiden ainoa tehtävä on näyttää komeilta, jotta naissankarit pelastavat heidät pulasta. X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 2. toukokuuta 2014 kello 11.24 (UTC)
Joku oli kirjoittanut jonkin blogi kirjoituksen siitä, miten Star Warsin uudet näyttelijävalinnat olivat pettymys, koska naisia oli selvästi miehiä vähemmän, en vain löytänyt sitä tähän hätään.--Dionne Jinn (Valita täällä) 3. toukokuuta 2014 kello 04.49 (UTC)
Jea, mutta eikös se Tähtien sota -elokuvissa perinteisesti olekin mennyt niin, että yksi nainen on pääosassa (vanhoissa Leia, uusissa Padmé, TCW:ssa Ahsoka), ja muut naiset ovatkin sitten tosi sivuosissa. Sehän olisi ollut melkein yllätys, että naishahmoja olisi ollut enemmän. X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 3. toukokuuta 2014 kello 15.05 (UTC)
Totta tämä, vaikka se onkin vähän sääli. Mutta jälleen tämä on näitä fanonin hauskuuksia, että voimme "korjata" asian oman mielemme mukaan ;) --Dionne Jinn (Valita täällä) 5. toukokuuta 2014 kello 19.49 (UTC)
Ei sentään aivan oman mielen mukaan, sillä "Nämä asiat ovat kiellettyjä" -käytäntö rajoittaa valinnan vapautta kohtuullisesti. Mutta olet toki oikeassa. Fanon wikissä pystymme tekemään mitä tahansa! Rajana on vain (minun kohdallani varsin puutteellinen) mielikuvitus. Taitaa (ainakin tietolaatikkokuvien perusteella) olla käynyt jo niin, että naishahmot alkavat nousta enemmistön asemaan. X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 6. toukokuuta 2014 kello 01.23 (UTC)
Miten "nämä asiat ovat kiellettyjä" liittyy siihen, ettemme voisi tasoittaa miesten ja naisten voimasuhteita fanonissa? Puhut ihan sekavia, ja taisit taas kutsia hakupalkkia tietolaatikoksi. Vai?--Dionne Jinn (Valita täällä) 6. toukokuuta 2014 kello 06.16 (UTC)
Joo niin taisinkin, olisi vain pitänyt noudattaa lupaustani ja mennä nukkumaan. Sekoitin taas asioita. X-wing (KeskusteluMuokkaukset) 6. toukokuuta 2014 kello 09.39 (UTC)