Miekkojen koetus/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Jedipadawan Siena Vere polvistui pehmeään, jonkinlaista sammalentapaista kasvaneeseen maastoon. Hän tunnusteli hetken, kunnes hänen sormensa kiertyivät aistimansa kuivan puunoksan ympärille. Mainiota polttopuuta, Siena ajatteli. Hän nosti sen maasta ja laittoi sen kainaloonsa lukuisten muiden samankaltaisten keppien seuraksi.

Aamu Chandrilan vuoristossa oli harmaa, pilvinen ja tuulinen. Ilma oli kosteaa ja tuulenpuuskien täyttämää. Vuoristometsässä oli hiljaista, ainut kuultavissa oleva ääni oli vuortenhuippujen jäätiköiltä alkunsa saaneen puron liplatus. Lämpötila ei ollut kovin korkea ja kostea viima sai Sienan kiristämään lepattavaa tunikaansa tiukemmalle.

Siena Vere oli nuori, viisitoistavuotias miralukatyttö. Tummat, kiharat hiukset kaartuivat hänen matkailun ja työnteon kuluttaman tunikansa päälle. Vyöllään hänellä roikkui banthanluisella kahvalla varustettu metsästysveitsi sekä tuliterä valosapeli, jonka hän oli matkansa aikana rakentanut. Silmiä Sienalla ei miralukille tunnusomaiseen tapaan ollut, niiden tilalla oli vain tyhjää ihoa. Siitä huolimatta Siena oli aivan yhtä tietoinen ympäristöstään kuin kuka tahansa silmällinenkin. Hän tunsi Voiman.

Kerättyään tarpeeksi puuta hän palasi leiriin, jossa hänen mestarinsa Runa odotti. Zabrak oli jo purkanut heidän telttansa ja sitonut sen reppuun kiinni matkan ajaksi. Leirin keskelle oli jo koottu kiviä tulisijaksi ja heidän retkipakkinsa roikkui kolmijalan varassa nuotion vierellä. Tuli vain puuttui. Siena tervehti mestariaan saapuessaan metsän siimeksestä ja leväytti kokoamansa polttopuut tulisijan äärelle. Hän alkoi kasaamaan niistä nuotiota, mutta hänen ajatuksensa olivat muualla, nimittäin ensimmäisessä itse rakentamassaan valosapelissa.

Hän kaivoi keinokuituisesta erärepustaan esille sytytinlaitteen, jolla yritti naksauttaa nuotion syttymään. Tuulta oli kuitenkin liikaa ja vaikka hän kuinka yritti suojata orastavaa liekkiä, voimakas puhuri onnistui aina sammuttamaan sen. Lopulta tyttö luopui laitteesta ja kutsui Voiman avukseen. Hän keskitti voimansa puun sisäisten rakenteiden hieromiseen, ja pian liekit alkoivat syödä hänen toistaitoisesti kasattua nuotiotaan. Mestari Runa nyökkäsi hyväksyvästi.

Siena istuutui heidän edellisenä iltana tuoman kaadunneen puun päälle lämmittelemään ja kun mestari Runa kömysi valmistamaan aamiaista Siena kaivoi valosapelinsa vyöltään ja tutki sitä ihmeissään. Hän käynnisti pientä, peukalonpään kokoista nappulaa painamalla ja kirkas purppuranpunainen laserterä aktivoitui kohahtaen. Hän tunnusteli terää aisteillaan pelonsekaisen kunnioituksen vallassa. Siitä hehkuva lämpö ja viiltävä kuumuus tuntuivat yllättävän kauas. Nuori padawan heilautteli sitä puolelta toiselle hajamielisesti. Terä humahteli vaimeasti.

Minun on pakko opetella käyttämään asettani, eihän se ole käsissäni paljon värinäpatukkaa vaarallisempi, Siena mietti. Hän sammutti aseensa, ja vihreä terä sammui suhahtaen.

— Mestari Runa, Siena aloitti. — Mihin kaikkeen valosapelillani pystyn? Sanoit tietäväsi jotain niiden käytöstä.

Zabrak nauroi ja elehti niin, että hänen sarvensa kiiltelivät.

— Valitettavasti tiedän valosapeleista paljon vähemmän kuin tahtoisin tietää, mies hymähti. — Jedit ovat tutkineet ja yrittäneet ymmärtää aseitaan jo vuosituhansia, joten se, mitä kerron, on vain osa kokonaisuutta. Valosapelit ovat arvoituksellisia aseita, paljon oudompia kun osaamme kuvitellakaan.

— Ennen kuin voin vastata kysymykseesi kunnolla, tarvitset aseestasi hieman perustietoja. On toivottoman hämmentävää yrittää perehtyä näin mutkikkaaseen asiaan ihan kylmiltään. Aloitan kertomalla valosapelin toimintaperiaatteista ja mikäli olet sen jälkeen vielä innostunut kuulemaan lisää, siirrymme johonkin toiseen aiheeseen.

Runa selitti, kuinka valosapeli toimii ja miten se liittyy kantajaansa.

— Valosapelin sisällä oleva energiakristalli on aseen sydän ja sielu, sen kaikista tärkein osa. Minkä tahansa muun osan voi korvata toisella, mutta kristalli on korvaamaton. Valosapelin kristallilla ja aseen kantajalla on erityinen suhde toisiinsa. Voima on erittäin vahvana näissä kristalleissa ja niiden vaikutus käyttäjään on voimakas, aseen kantaja saa kristallistaan voimaa, mutta toisaalta asekin on voimakkaimmillaan vain omistajansa kädessä. Mikä tahansa kristalli ei sovi kenelle tahansa, vaan valinta on kohtalokysymys.

— Tarkoitatko, että kristallini valitsi minut? Siena kysyi.

— Hyvin mahdollista. Voima on kristalleissa vahvana, jotkut innokkaimmat ovat jopa väittäneet, että niillä on oma tajunta siinä missä meilläkin.

Runa konttasi kohentamaan keitosta, joka porisi keittopakissa. Siena tarkkaili mestarinsa hohtavaa auraa yhä ihmeissään, se tuntui kohtuuttoman voimakkaalta verrattuna muihin olentoihin, jopa jedeihin.

Yhtäkkiä tyttö aisti muutoksen Runan aurassa, aivan kuin jokin ikävä muisto olisi palannut tämän mieleen.

— Onko jokin vialla, mestari? Siena kysyi.

— On itse asiassa hyvin mielenkiintoista, että juuri tuo kristalli päätyi sinulle, mestari Runa sanoi hetken epäröityään, peruuttaen takaisin puupökkelöpenkille Sienan viereen.

— Kuinka niin, mestari? Siena kysyi hämmentyneenä.

— Vastaava chandrilalainen kristalli on valinnut aiemmin ainoastaan yhden jedin, Runa sanoi.

— Kuka tämä jedi oli?

— Mahtava soturi, Runa vastasi. — Hän oli hyvin viisas ja hänellä oli paljon vaikutusvaltaa.

— Mikä hänen nimensä oli?

— Sitä en kerro.

Siena protestoi suurisanaisesti, mutta zabrakmestari pysyi lujana.

— En missään tapauksessa tahtoisi salata sinulta asioita, mutta tässä vaiheessa eräät tiedot olisivat sinulle vain vaarallisia ja hämmentäviä eikä minun kannattaisi vaivata sinua sellaisilla asioilla ennen kuin olet tarpeeksi kypsä ja voimakas omaksumaan niitä.

Siena irvisti. Ei ollut ensimmäinen kerta heidän lyhyen tuttavuutensa aikana, kun hänen mestarinsa vaikenee asiasta, joka ilmiselvästi oli hänen kannaltaan hyvin tärkeä.

— Minusta alkaa tuntua, että sinä vain rakastat arvoitusten esittämistä. Välillä tekisi mieli pyytää uutta mestaria, jotta minun ei enää tarvitsisi kuunnella niitä. Jos haluat sanoa jotain, puhu suoraan äläkä kierrä Thyferran kautta.

Runaa tuntui suuresti huvittavan padawaninsa kiukkuileminen, sillä hänen auransa hytkyi tyytyväisyydestä ja viimeisetkin merkit hetken synkistelystä valuivat pois kuin vesi iholta.

— Rauhoitu, Runa sanoi lempeästi. — Kaikki aikanaan.

Siena tuhahti. Hän ei ollut vakuuttunut.

— Mutta sinä halusit kuulla niistä valosapeleista…? Runa kysyi vaihtaen aihetta.

Keskeytyksen jälkeen jedimestari jatkoi luentoaan. Hän kertoi valosapelin huollosta ja sen tärkeydestä. Ase täytyi purkaa säännöllisesti ja puhdistaa perimmäistä mutteria myöten, ettei lika aiheuta oikosulkua ja riko asetta. Hän kertoi myös aseen oikean kohtelun tärkeydestä. Vaikka ase tuntui jämäkältä, se oli sisältä hyvin hauras ja voimakas heittely ja pudottelu saattoi hajottaa komponentteja.

Runa kertoi myös, millaisia tapoja aseella hyökkäämiseen voi käyttää ja miten tuli toimia, mikäli joutuisi vastakkain sithlordin tai muun toisen valosapelinkäyttäjän kanssa. Edestä päin tulevat iskut on helppo nähdä ja torjua, joten taistelussa erityisen tärkeää onkin pysyä jatkuvasti liikkeessä ja yrittää koukata suojaamattomaan selkäpuoleen.

Ruoka valmistui pian, joten oppitunti keskeytettiin syömisen ajaksi. Runa kaatoi pakista muhennoksen puoliksi oppilaalleen ja itselleen. Siena tarkasteli ruokaa uteliaana. Hajuista päätellen siinä oli käytetty Runan omien peltojen antimia. Hän hymyili itsekseen; vaikka hänen mestarinsa ei ollutkaan kovin vanha, hän oli silti hyvin vanhoillinen ja tahtoi tehdä kaiken vanhalla tavalla. Heidän muutaman yhteisen retkensä aikana ei oltu kertaakaan syöty liukuhihnaruokaa eväänä, vaan aina Runalla oli varastossa oman sadon antimia.

Siena söi nautiskellen. Muhennoksessa oli käytetty samaa eksoottista juuresta, jota Runan kokkauksissa usein oli käytetty. Lisäksi siinä oli lihainen, vähän banthanlihan tapainen mutta aavistuksen jauhoisempi sivumaku. Runa oli ilmeisesti saanut jo lautasensa tyhjäksi, sillä mestari keskittyi vuoleskelemaan kahta pitkää keppiä.

Lopulta kun Siena oli saanut lautasensa tyhjäksi hän kävi pesemässä lautaset ja aterimet purossa ja laahusti takaisin leiriin. Mestari Runa kyyhötti nuotion ääressä edelleen. Kun hän astui nuotiokehään viedäkseen puhtaat astiat reppuun hän huomasi Runan käännähtävän salamannopeasti niin, että tämän jediviitta hulmahti ja heittävän toisen vuolemistaan kepeistä Sienaa kohti. Keppi suhahti räiskyvien liekkien yli ja Siena nappasi sen vaistomaisesti kiinni.

— Puolusta itseäsi, Runa ärjäisi ja nousi seisomaan.

Siena tarkasteli pitelemäänsä keppiä hämillään ja huomasi, että se oli vuoltu muistuttamaan valomiekkaa. Tahtoiko mies otella hänen kanssaan? Jos tällaista peliä pelataan, hän tulee yllättymään, hän tuumi ja itsevarma hymy nousi hänen kasvoilleen.

Siena nousi seisomaan ja nosti keppinsä Jeditemppelissä opetettuun valmiusasentoon. Runa kiersi nuotiota kuin villikissa. Hetken he seisoivat vastatusten, kunnes yhtäkkiä zabrak hyökkäsi nuotion yli keppiään villisti pyörittäen. Siena yritti torjua hyökkäyksen, mutta hän oli liian hidas. Runa paukautti häntä kylkeen. Siena parahti kivusta ja hoippui taaksepäin.

Miraluka pääsi kuitenkin nopeasti tasapainoon ja hän syöksähti eteenpäin mitään ajattelematta, mutta Runa torjui hyökkäyksen helposti. Siena kokeili uutta lähestymistapaa heilauttaessaan keppinsä uuteen iskuun kohti Runan päätä, mutta muutti sen suuntaa viime hetkellä ja tähtäsikin kylkeen. Kova rasahdus kajahti vuoristometsässä kun puu osui puuta vasten Runan torjuessa iskun. Salamannopeasti mestari liikautti kättään ja Siena tunsi kivun räjähtävän ohimoonsa. Valkea purkaus täytti tytön mielen ja hän lysähti maahan kuin märkä sukka.

Siena havahtui vasta, kun reipas annos kylmää purovettä läiskähti hänen kasvoilleen. Hänen kasvoissaan oli ruhjeita ja päässä soi kuin tykinlaukauksen jäljiltä. Runa oli kyykyssä hänen vieressään kädessään pakki, jota ilmeisesti oli käytetty hänen kastelemisessaan. Hän murisi itsekseen kömpiessään pystyyn ja kirosi mielessään mestarinsa Syvään keskukseen. Häntä huimasi.

— Tuon olisit voinut jättää tekemättä, Siena tuhahti.

Runan kulmakarvat painuivat kurttuun.

— Olisinko? Oikea vihollinen ei säästelisi iskujaan, enkä säästele minäkään. Nyt, puolusta itseäsi!

Runa poimi Sienalta tipahtaneen kepin maasta ja viskasi sen takaisin oppilaalleen. Siena tuijotti keppiä tyrmistyneenä ja viskasi sen maahan. Terä upposi pehmeään maaperään ja puinen miekka jäi väpättämään pystyyn.

— Unohda koko juttu! Minulle riitti!

Siena kääntyi mennäkseen repulleen ja oli vähällä lentää nenälleen maahan saadessaan iskun selkäänsä.

— Älä koskaan, koskaan käännä selkääsi viholliselle! Runa mylväisi, viskasi kepin tytölle ja hyökkäsi. — Pidä kätesi lähempänä vartaloasi, jotta saat suojauksiisi enemmän voimaa. Pidä polvet koukussa. Noin! Ota koko vartalo mukaan liikkeisiin, ei taistelua paikallaan seisomalla voiteta! Pysy liikkeessä.

Runa jatkoi neuvomistaan heidän jatkaessa otteluaan ja pysähtyi hetkeksi opettaakseen, miten eräs liikesarja tehtiin oikeaoppisesti. He kävivät liikkeen läpi huolellisesti ennen kuin jatkoivat raivoisaa kamppailuaan. Siena oli nopea oppimaan ja omaksui nopeasti opettajansa kuvioita, mutta vaikka hän antoi kaikkensa hän onnistui pitämään Runan loitolla ainoastaan muutaman iskun ajan.

Lopulta, kun Runa laski keppinsä alas Siena voihkaisi ja valahti maahan uupuneena. Häntä sattui joka paikkaan. Zabrak oli käytellyt keppiään armottomasti eikä hän itse ollut onnistunut saanut iskuakaan sisään.

— Olet nyt ottanut ensiaskeleesi neljännen taistelutyylin, Atarun, maailmaan, Runa sanoi. — Kun hallitset tämän tyylin, on vihollisesi aivan yhtä mustelmilla kuin sinä nyt. Sodan aikana joudut todennäköisesti vielä ennemmin tai myöhemmin kohtaamaan sithlordin, ja mikäli hallitset tyylin silloin, olet vahvoilla.

Siena huokaisi. Runa oli tosiaan vanhan koulukunnan jedimestari. Valosapeliopetusnauhat eivät ilmeisesti tulisi kuuloonkaan.

— Et sinä nyt voi jäädä makoilemaan, meillä on tänään vielä pitkä matka kuljettavanamme, Runa kiirehti. — Meillä on vielä parin päivän marssi edessämme ennen kuin saavumme avaruussatamaan, etkä varmaankaan halua sen venyvän kolmanteen päivään.

Siena ei viitsinyt vastata. Hän oli poikki, eikä häntä ollenkaan olisi huvittanut lähteä vielä tarpomaan hankalassa vuoristometsässä.

— Älä huoli, harjoittelemme kyllä vielä illalla, Runa sanoi kannustavasti.

Siena huokaisi uudelleen. Hänen ja mestari Runan yhteinen tie oli vasta alussa, mutta hänet oli lypsetty niin loppuun jo ensimmäisillä matkoilla, että hän ei ollut varma, kuinka kauan enää jaksaisi. Hän kuitenkin uskoi, että luottamus ja ystävyys heidän välilleen syntyisi ajan kanssa. Saattaisi olla, että mestarinsa opeilla hänestä tulisi vielä monin verroin taitavampi miekkanainen kuin padawantovereistaan.