Päivä erään salakuljettajan elämästä/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Jos Versel Mandella jotakin inhosi, se oli herääminen hänen lastausdroidinsa monotoniseen ääneen.

"Negatiivinen," droidi jollotti Veran hytin ovelta. "Negatiivinen."

"Hyvä on, hyvä on," nainen mutisi haroen pitkää, hopeanvaaleaa tukkaansa pois silmiltään. "Olen hereillä. Mene sinä lataamaan akkusi täyteen."

"Positiivinen," droidi vastasi yhtä monotonisesti ja häipyi ovelta.

Harmistuneena Versel Mandella—joka useita vuosia kestäneen salakuljettajan uransa aikana oli tullut tunnetuksi nimellä Vera—mulkaisi hyttinsä pöydällä ollutta kronoa. Pahuksen droidin sisäinen krono edisti jälleen yli puoli tuntia, ja mokoma peltipönttö ilmeisesti kuvitteli, että Vera oli nukkunut pommiin. Hän oli jo moneen kertaan seonnut laskuissaa siitä, miten usein oli korjannut droidin kronon, eikä mikään tuntunut saavan sitä pysymään ajassa edes puolta vuorokautta. Jälleen kerran, kuten niin usein ennenkin, Vera päätti ettei enää koskaan edes yrittäisi korjata ongelmaa, mutta tiesi, että ennemmin tai myöhemmin kuitenkin taas koettaisi.

Mutta juuri sillä hetkellä hänellä ei ollut aikaa droidin korjaamiseen. Vaikka se oli herättänyt hänet puoli tuntia etuajassa, hänellä oli enemmän kuin tarpeeksi tekemistä ennen laskeutumista.

Silmiään hieroen Vera aukaisi hyttinsä yhdelle seinälle rakennetun kookkaan vaatekaapin. Hytissä oli aikaisemmin ollut kaksi punkkaa, mutta koska Versel Mandella nykyään yleensä matkusti yksin ja aluksessa oli kaksi muutakin hyttiä, hän oli poistattanut punkan ja asennuttanut tilalle vaatekaapin. Jostakin syystä monet tullivirkailijat olivat kiinnostuneita kaapin sisällöstä, ilmeisesti epäillen sen sisältävän salakuljetettua tavaraa, tai sitten pelkkiä muita miespuolisia tullivirkailijoita ties miten pitkään tuijotelleet ukot vain tahtoivat hypistellä hänen naisellisimpia vaatteitaan.

Huokaisten Vera jätti hyllyille ja tankoihin näyttävät—tai ennemminkin paljastavat—leningit ja koppasi käsivarrelleen yksinkertaisen paidan, liivin ja pitkäthousut. Kaapin pohjassa oli suljettavia lokeroita, joihin Veran jalkineet oli lajiteltu, ja joista yhden hän aukaisi ottaakseen esille pitkävartiset lempisaappaansa. Päivän vaatevalikoima kainalossaan Vera tassutteli oleskelutilan vieressä olleeseen pesuhuoneeseen, jossa aluksen ainoa sooninen suihku sijaitsi.

Suihkun ajettua viimeisetkin unet salakuljettajanaisen silmistä tämä kiskoi vaatteet ylleen ja palasi hyttiinsä. Pedatessaan petiään ja kiskoessaan huopaa suoraksi Vera virnisti muistellen vanhaa toveriaan ja opettajaansa Leon'goaa. Miespuolinen twi'lek oli ollut huomattavan epäsiisti, eikä ollut yleensä vaivautunut tekemään mitään hyttien järjestykselle noustuaan punkastaan aamulla.

Vera oli toista maata.

Hän piti aluksensa aina siistinä, ja kaikilla hänen tavaroillaan oli omat paikkansa, joilta hän olisi löytänyt ne vaikka pilkkopimeässä. Taito oli erityisen hyödyllinen, jos aluksella hajosi jotakin, minkä vuoksi valot eivät toimineet ja jonka korjaamiseen tarvittiin työkaluja. Siksipä hän piti kiinni järjestyksestä.

Tietysti sellainen, joka lensi muokkaamatonta YT-1300 rahtialusta, olisi ihmetellyt Veran järjestystä. Ja sitä, miksi elossapitojärjestelmän ilmansuodatin tuntui aina toimivan vain puolella teholla—mikä tietysti johtui siitä, että ilmansuodatus toimi vain puolella teholla, koska vain toisessa suodattimessa oli kaikki sisäkalut paikoillaan. Toinen Nebula Hopperin ilmansuodatusjärjestelmän sylinteri oli ovelasti tyhjennetty ja muutettu salakuljetuslokeroksi.

Ohittaessaan elossapitojärjestelmän Vera hymyili ja juoksutti sormiaan sen pinnalla.

Tavallisesti Vera inhosi mausteiden salakuljetusta, mutta sen jälkeen, kun kapinalliset olivat ryhtyneet kiihdyttämään toimintaansa Imperiumia vastaan, lääkintätarvikkeiden kysyntä oli kasvanut huimasti yhteenoton molemmilla puolilla. Ja koska ryll oli siitä mielenkiintoinen mauste, että siitä pystyttiin valmistamaan lääkkeitä, Imperiumi oli kiristänyt sen verotusta järjettömästi ajaakseen kapinallistaistelijat ahtaalle. Lisäksi kova kysyntä nosti ryllin kauppa-arvoa, joten Vera oli suostunut kuljettamaan lastin.

Vera istahti ohjaamoon ja aukaisi oleskelutilasta ottamansa muonatangon. Hitaasti tankoa mutustellen nainen tutki aluksensa ohjaimia. Kaikki vaikutti olevan kunnossa ja hyperavaruuskronon lukema lähestyi tasaisesti nollaa, jolloin hänen olisi määrä tuoda alus takaisin normaaliavaruuteen. Viisi minuuttia ennen siirtymää Vera työnsi tyhjän muonatangonkääreen taskuunsa, otti pari kulausta vesipullosta, jota aina piti ohjaamossa, ja valmistautui siirtymään manuaaliseen lentoon.

Kun hyperajon kestoa laskenut krono saavutti nollan Vera pudotti aluksen hyperavaruudesta. Nopeasti nainen vilkaisi apupilotin paikalla olleita instrumentteja, jotka syöttivät jo tietoja planeetasta ja sen lähiympäristöstä. Tottuneena avaruusmatkaajana Vera ei ollut yllättynyt, kun sensoriaseman kartantunnistus epäonnistui planeetan tunnistuksessa—ohjelma toimi hyvin, jos se tunnisti välittömästi yhden viidestä planeetasta. Sen sijaan Vera käänsi huomionsa navigointitietokoneeseen. Sen mukaan planeetalla oli kaksi kuuta, jotka olivat oikeassa kulmassa toisiinsa ja planeettaan nähden, mikä kertoi jo sellaisenaan Veralle, että hän oli saapunut juuri sinne minne oli aikonutkin. Vain pari sekuntia myöhemmin navigointitietokone antoi lopullisen varmistuksen laskettuaan kohdeplaneetan kulman muutamien tunnetuimpien tähtien kanssa.

"Positiivinen," Vera hymähti matkien lastausdroidiaan.

Rauhallisesti Vera kaarsi kohti planeettaa.

Hän ei ollut ehtinyt kovinkaan lähelle planeettaa, kun sensorit havaitsivat lähestyvän tullifregatin.

"Tunnistamaton YT-rahtialus, ilmoittautukaa," tyly ääni räsähti yhteysradion kaiuttimista.

"Taas sitä mennään," Vera mutisi itsekseen ennen kuin kytki mikrofoninsa päälle ja vastasi. "Tämä on YT-1300 rahtialus Nebula Hopper, rekisteröintitunnus on MG42-286WBH-SZ79. Kapteenina Versel Mandella, tunnus MRK-63312-MZ35GC."

"Tarkistan," ääni vastasi. "Onko laskeutumislupakoodia?"

"Ei vielä," Vera vastasi. "En ole käynyt täällä kovinkaan usein."

"Aluksen rekisteröinti on tehty Pilvikaupungissa, Bespinillä," tulliupseerin ääni muuttui äkkiä epäluuloiseksi. "Pitäkää tämänhetkinen kurssi ja valmistautukaa tullitarkastukseen."

"Mutta minulla on aikataulu..." Vera protestoi, koska tiesi tullimiehen odottavan juuri sitä. Hän myös tiesi, ettei siitä ollut mitään hyötyä, mutta hän olisi vaikuttanut vieläkin epäilyttävämmältä, jos hän olisi tuosta vain hyväksynyt avaruudessa tehtyyn tarkastukseen kuluvan ajan.

"Pitäkää kurssinne ja valmistautukaa tarkastukseen," upseerin ääni keskeytti terävästi.

"Hmh," Vera tuhahti ja koetti välttää päästämästä hymyä ääneensä. "Hyvä on sitten."

Hän oli osannut odottaa joutuvansa tullin tutkimaksi ennen laskeutumistaan, joten Vera ei ollut huolestunut salakuljetuslastistaan. Tullivirkailijat tapasivat olla ennalta-arvattavia ja kuvitella liikoja omista havaintokyvyistään.

"Valmistautukaa vetosädeohjaukseen," tulliupseeri määräsi.

"Valmiina," Versel vastasi pitäen äänensä yhä huolellisesti harmistuneena.

Kun Vera tunsi Nebula Hopperin tärähtävän vetosäteen tarttuessa alukseen, nainen sulki moottorit ja jätti aluksen ohjauksen tullifregatin huoleksi. Virnistäen hän asetti itsensä rehellisen, mutta kiireisen rahdinkuljettajan rooliinsa kaivaessaan aluksensa rekisteröintikirjat esiin.

Vetosäteen siirtäessä Nebula Hopperin tullifregatin hangaariin Vera aukaisi laskeutumisjalat ja kuuli hetkeä myöhemmin kumahduksen, kun ne tapasivat hangaarin kannen. Vilkaisten vielä kerran instrumenttejaan Vera sammutti laitteet valmiustilaan ja aktivoi ohjauspöydän koodilukon. Sitten hän nousi pilotin istuimelta ja suuntasi rampille vastaanottamaan keisarilliset vierailijansa.

Ramppi oli tuskin ehtinyt aueta, kun tylyn oloinen tullivirkailija marssi Nebula Hopperiin kuuden iskusotilaan saattamana.

"Kirjat," virkailija vaati ja Vera ojensi tiedot sisältäneen data-alustan virkailijalle. "Mitä lastina?"

"Kymmenen konttia kuivattua kasteselkää," Vera luetteli. "Ja viisi banthanlihaa. Kaksi lootaa puolikäsiteltyjä caf-papuja ja kolme konttia sekalaista teknologiaa."

"Teknologiaa, huh?" tullivirkailija sanoi mulkoillen naista epäluuloisesti data-alustan yli. "Onko niihin luvat?"

"Tallennettu siihen samalle alustalle," Mandella huokasi huitaisten kohti data-alustaa. "Alusten varaosia. Virranjakajia ja ylivuotosuojia, tiedättehän te, miten sellaiset kuluvat nopeasti."

"Kunnossa näyttää olevan," tullimies sanoi työntäen data-alustan takaisin Verselille, ja kuulostaen pettyneeltä. "Te kaksi mukaani," mies viittasi kahdelle sotilaalle. "Muut, hakekaa skannerit ja kiertäkää alus pareittain. Tiedätte, mitä etsiä."

Neljä iskusotilasta palasi rampin juurelle noutamaan skannereita sillä välin, kun upseeri ja kaksi muuta sotilasta suuntasivat rahtiruumaan Mandellan seuraamina.

"En ymmärrä, miksi tämä on tarpeen," Vera valitti katsellessaan, miten sotilaat tutkivat rahtilaatikoita, jotka oli siististi kiinnitetty ruuman seiniin. "Kaikki lupani ovat kunnossa ja lastini tullattu sääntöjen mukaan lähtösatamassa."

"Salakuljetus on lisääntynyt kaikkialla kapinallissaastojen toimesta," upseeri sanoi silmäillen ympärilleen arvostelevasti.

Huokaisten Vera istahti yhden caf-papuja sisältäneen rahtilaatikon päälle.

Nopeasti upseeri vilkaisi laatikossa olevia merkintöjä ja viittasi toisen sotilaan luokseen.

"Väisty, nainen," upseeri komensi silpaisten veitsellään tullisinetin siististi auki. "Sotilas, tarkasta tuo laatikko pohjia myöten."

"Hei!" Vera protestoi nähdessään murretun sinetin. "Se on tullattu jo! Mitä te oikein teette?"

"Vaiti," kuului tyly vastaus ja kaikki kolme ruumassa ollutta keisarillista kumartui tutkimaan kirstun sisältöä.

Pieni hymynkare—joka olisi paljastanut vaarallisella tavalla kaiken, jos sotilaat vain olisivat vaivautuneet vilkaisemaan Veraa—kohosi naisen kasvoille. Mandella oli jo aikoja sitten oppinut, että varmin tapa saada tulliviranomaiset kiinnostumaan harmittomien laatikoiden sisällöstä oli istua niiden päällä tai nojata niihin. Tietenkin Vera, kuten varmasti myös tullimies, tiesi, että caf-pavut olivat erinomaisia peittämään hajujälkiä, joten monet salakuljettajat käyttivät niitä lastien kulisseina. Soleene, Veran ja Leon'goan aiempi pomo oli varoittanut, että tullimiehet tiesivät tempun, joten sitä ei kannattanut käyttää.

Mutta koska tullimiehet yleensä uskoivat olevansa kovinkin välkkyjä, ja siksi olivat sitäkin useammin helposti johdateltavissa, Vera kuljetti usein caf-papuja ja muita voimakastuoksuisia tuotteita yksinkertaisesti voidakseen houkutella tullimiehet tarkastamaan harmittoman laatikon.

"Täällä skannaustiimi yksi," ääni ilmoitti äkkiä tulliupseerin yhteysradiosta. "Emme ole löytäneet mitään. Ohjeita?"

"Palatkaa rampille ja odottakaa siellä uusia ohjeita," upseeri vastasi mulkaisten Veraa.

Huokaisten salakuljettaja vastasi tullimiehen katseeseen ja tuijotti miestä välinpitämättömästi, kunnes tämä kääntyi jälleen vahtimaan kahden mukanaan olleen sotilaan toimia näiden tutkiessa caf-papuja sisältänyttä laatikkoa. Lopulta sotilaat suoristuivat.

"Täällä ei ole mitään," toinen heistä sanoi päätään pudistaen.

"Tarkastakaa toinenkin caf-papujen laatikko," upseeri määräsi ja Vera näki, miten tämä melkein kihisi raivosta.

"Sir!" nainen protestoi, lisäten tahallisesti tullimiehen ärtymystä. "Tullisinettien rikkominen alentaa kauppatavarani arvoa. Miksi teidän on pakko...?"

"Hiljaa," upseeri ärähti. "Teillä on tunnollanne aiempia epäilyksiä salakuljetuksesta, kapteeni Mandella. Emme voi päästää teitä menemään tarkastamatta ensin lastianne huolellisesti. Jatkuva viranomaisen häirintä saattaa vain pahentaa tilannettanne."

"Sinetöikää kuitenkin avaamanne laatikko uudestaan, sir," Versel pyysi huokaisten pettyneesti. Sitten nainen kääntyi ympäri ja marssi harmistunutta esittäen aluksensa oleskelutilaan.