Parantaja/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Meetra Surik pelkäsi nukkumaan menoa. Mandalorialaissotien kauhut eivät suostuneet jättämään häntä rauhaan edes valveillaoloaikana, mutta yöllä, unessa, sätkivät ruumiit, tuskanhuudot ja kappaleiksi räjähtävät sotilaat piinasivat häntä hellittämättä. Hän muisti jokaisen tapponsa, ja unessa hän joutui elämään synkimmät hetkensä aina vain uudelleen. Kuinka hänen valosapelinsa leikkasi nuoren soturinalun kaulan poikki. Kuinka hänen Voimansa tukahdutti hengen eräästä veteraanista. Kuinka hänen lämpöräjähteensä räjäytti mandalorialaisryhmän palasiksi, kuinka lämmin veri tursusi hänen kasvoilleen lävistämänsä soturin rinnasta. Sen tunteminen, kun Voima jättää jonkin olennon taakseen, on hirvittävintä, mitä jedi voi joutua kokemaan, ja Meetra oli kokenut sen satoja kertoja. Meetra oli toivonut, että hänen karkottamisensa auttaisi häntä löytämään rauhan myrskyisään sieluunsa, mutta jälleen hän oli sotkeutunut konflikteihin ja taisteluihin, ja tappaminen oli alkanut uudelleen. Hän pyöri ahdistuksesta suunniltaan Ebon Hawkin epämukavassa kenttäpunkassa.

Rauhoitu, rauhoitu, Meetra yritti tyynnyttää tunteensa. Pelko johtaa vihaan, viha johtaa aggressioon, ja yhdessä ne johtavat pimeälle puolelle, oli hänen mestarinsa Garoon Maas hänelle toistanut. Hän asettui punkassaan meditointiasentoon ja yritti palata mielessään mieluisiin muistoihinsa. Hän tunnusteli mielensä synkkyydestä erottuvia onnen saarekkeita ja tapahtumien virta kulki hänen ajatuksissaan kuin nopeutettu filmi. Hän muisti tyytyväisyytensä onnistuttuaan ensimmäisen valosapelinsa rakentamisessa, onnellisuutensa päästessään mestari Maasin padawaniksi. Kaikista voimakkaimpana hänen mieleensä kuitenkin palautui muisto hänen lapsuudenystävästään Micalista, jonka kanssa hän oli viettänyt useita ikimuistoisia hetkiä.

Hän sukelsi syvemmälle muistoihinsa, ja hiljalleen hän vaipui uneen.


Meetra Surik oli osannut odottaakin Jedineuvoston päätöstä, mutta hän oli silti toivonut pystyvänsä suostuttelemaan mestarit muuttamaan mieltään. Hän lähti nopeasti Jedineuvoston kammiosta; vaikka hän oli vihainen neuvostolle, ainut näkyvä merkki siitä oli pieni ryppy hänen tavallisesti sileällä otsallaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan, miten hän voisi välittää uutiset Micalille. Hermostuneena hän harhaili pitkän aikaa pitkin Dantooinen jeditemppelin käytäviä ennen kuin lopulta suuntasi puutarhaan, missä hän tiesi Micalin odottavan.

Meetra oli ollut vain kahdeksanvuotias kun mestari Kavar oli tuonut pikkuisen, resuiseen kaapuun käärityn Micalin temppeliin. Hän oli ollut suloinen, isopäinen ja kirkassilmäinen yksivuotias ja Meetra oli päättänyt huolehtia hänestä, ja heistä oli tullut sydänystäviä yhteisten vuosiensa aikana. Nyt Mical oli kyvykäs nuorukainen ja Meetra olisi niin kovasti halunnut ottaa hänet padawanikseen. Se ei kuitenkaan ollut enää vaihtoehtona, ei enää karkottamisensa jälkeen, vaikka hän oli yrittänyt vedota Jedineuvostoon. Hän joutui maksamaan kalliin hinnan siitä, että oli seurannut Revania mandalorialaissotiin.

Levottomuudesta täristen Meetra saapui puutarhaan, missä hänellä ja Micalilla oli tapana jutella keskenään kaikista asioista, aina Voiman saloista uusimpiin uutisiin. Nyt keskustelusta ei tulisi heille mieluisa, ja oli mahdollista, että se jäisi heidän viimeiseksi keskustelukseen ikinä. Jostain kuului laigrekin rääkäisy; Meetrasta tuntui siltä, kuin luontokin olisi alkanut nauraa hänen tuskalleen. Hän teki kaikkensa kätkiäkseen kaikki merkit tunteistaan kohdatessaan Micalin, joka kumarsi hänelle ja kutsui hänet istumaan viereensä.

— Mitä neuvosto sanoi? Olenko nyt padawan-oppilas? Mical tahtoi tietää kärsimättömänä. — Saanko lähteä matkaasi?

Toiveikkuus nuorukaisen kasvoilla paistoi kuin Dantooinen aurinko. Meetran kurkkua kuristi ja hänen sisällään paloi, kuin hän olisi joka henkäyksellään vetänyt syanogeeniä keuhkoihinsa. Hän ei kyennyt asettelemaan sanojaan, vaan hän tyytyi toteamaan:

— Mical, neuvosto sanoi "Ei".

Micalin silmät laajenivat pyöreiksi kuin lautaset ja innostuksen hänen kasvoillaan korvasi epätoivo. Hetken aikaa hän tuntui näyttävän jälleen siltä itkuiselta pienokaiselta, jonka Meetra oli tavannut lähes puolitoista vuosikymmentä sitten.

— Miksi? Mical kysyi itkun partaalla. Pala nousi Meetran kurkkuun kun hän katseli pojan epätoivoa.

— Luulen, että Jedineuvosto pelkää, että turmelen sinut, Meetra vastasi, yrittäen pitää äänensä rauhallisena. — Neuvoston mielestä tein väärin, kun seurasin Revania sotaan eivätkä he halua minun johtavan sinua synkälle polulle.

— Pimeälle puolelle? Sinäkö? Mical järkyttyi. — Ei koskaan! Menen puhumaan heille! Heidän täytyy kuunnella minua!

Mical ponnahti pystyyn uhmaa täynnä ja oli valmis kohtaamaan koko Jedineuvoston mahdin yksin. Meetran täytyi taistella hänet takaisin istumaan.

— Ei, Mical, ei, rauhoitu! Meetra hyssytteli poikaa. — Näyttää siltä, että olen jo turmellut sinut. Tuo ei ole jedin tie. Saat kyllä toisen mahdollisuuden padawanina.

Totuus oli, että Micalin mahdollisuudet tulla valittavaksi olivat surkean pienet. Moni padawanittomista mestareista oli lopulta lähtenyt mandalorialaissotiin, ja lähes jokaisella jäljelle jääneellä mestarilla oli jo padawan. Meetra näki myös Micalin ilmeestä, että hänen puheensa olivat vain toiveajattelua.

— Mitä nyt? Mitä minun pitäisi tehdä? Mical sopersi.

Meetra loi ystäväänsä vakavimman katseensa ja veti syvään henkeä ennen kuin sanoi:

— Pysy täällä ja opiskele. Opettele tuntemaan Voima ja jedien tavat. Pysy vahvana ja opettele suojelemaan itseäsi ja heikompiasi parhaasi mukaan, jotta silloin kun palaan takaisin, olet tarpeeksi vahva, jotta voimme kohdata galaksin vaarat yhdessä.

Mical katsoi naista suoraan silmiin ja huuli väpättäen hän sanoi:

— Lupaatko, että tulet takaisin? Entä jos uhohdat minut?

— Miten ihmeessä voisin unohtaa sinut, parhaan ystäväni? Meetra sanoi pöllyttäen pojan kullanvalkoista tukkaa. — Lupaan ottaa sinuun yhteyttä, kun palaan ja näemme täällä jälleen, tässä samassa paikassa.

Sitten Meetra nousi ja kääntyi nopeasti lähtien viitta hulmuten kävelemään poispäin. Hän ei halunnut Micalin näkevän hänen kyyneliään.


Meetra heräsi vapisten ja silmät kyynelissä. Hänen meditointinsa oli tuonut hänen mieleensä hänen tuskallisimman, kipeimmän muistonsa joka vaivasi häntä kaikista eniten, vielä kaikkia tekemiään kauheuksiakin enemmän. Hänen ahdistuneisuutensa oli pahentunut entisestään eikä hän ollut enää varma, olisiko kuitenkin mielummin halunnut nähdä unta mandalorialaissodista.

Nimettömien murhaajien tuhoaminen ei nimittäin särkenyt kenenkään sydäntä.


♦ ♦ ♦


Mical ei ollut aivan varma mitä teki astellessaan pitkin Ebon Hawkin ohjaamoon suuntaavaa käytävää. Hän oli jo Dantooinella saanut sellaisen käsityksen, että aluksen luotettu pilotti Atton suhtautui häneen varsin penseästi, mutta nyt kun hän kuitenkin kuului Ebon Hawkin miehistöön, oli aina parempi, jos kaikki kykenisivät yhteistyöhön keskenään. Vähän varovasti hän kurkisti ohjaamoon ja näki Attonin näppäilevän konsolia, joka vaikutti navigointitietokoneelta. Mical koputti ohjaamon oviaukkoon ja astui peremmälle Attonin valtakuntaan. Pilotti nosti katseensa konsolista toiveikkaana, mutta hänen kulmansa painuivat kurttuun, kun hän tunnisti tulijan Micaliksi.

— Tarvitsetko apua? Mical kysyi varovasti.

— En todellakaan, Atton tiuskaisi vastaukseksi. — Painu vaan takaisin …harjoitustesi pariin, kutsun sinut kyllä paikalle, jos tarvitsen tänne jonkun kelvottoman.

Mical arveli kyllä tietävänsä, mistä vyö kiristi. Aina kun Atton näki Meetra Surikin, hänen uuden jedimestarinsa ja pitkäaikaisen ystävänsä, tämän sydän alkoi hakata ja ääni muuttua. Meetran valittua Micalin koulutettavakseen naisella ei ollut enää aikaa käydä viettämässä jokailtaisia pazaak-hetkiä Attonin kanssa, minkä johdosta Atton oli alkanut silminnähden inhota Mical-parkaa ja tehdä kaikkensa hankaloittaakseen hänen elämäänsä. Kuten Kreia sanoi, Atton oli hölmö, mutta miehistön jäsenenä hänen oli tultava toimeen kaikkien kanssa. Myös Meetra arvostaisi sitä.

— Mikä ongelma sinulla oikein on? Mical tiedusteli, vaikka tiesikin miehen ärtymyksen syyn. — Tarjosin vain apua.

— Ongelma? Ei minulla ole ongelmaa, mietin vain, kuinka kauan ajattelit roikkua perässämme, Atton vastasi.

— Niin kauan kuin hän tarvitsee minua, tietysti.

Mical tajusi puhuneensa jälleen ohi suunsa, sillä hän huomasi Attonin hermostuvan entisestään. Kun Meetrasta oli puhe, hänen oli vain vaikea kontrolloida tunteitaan. Hän oli jo luullut ystävänsä unohtaneen hänet ja ehtinyt jo luopua toivosta, kunnes yhtäkkiä heidän tiensä jälleen kohtasivat, lähes samassa paikassa, missä ne olivat eronneet. Hän muisti vielä, kuinka hänen sydämensä oli läpättänyt tunnistaessaan jediarkistoon tulijan tai kun nainen oli hyväksynyt hänet jedioppilaakseen, yli vuosikymmenen odotuksen jälkeen.

Ja nyt hän joutui taistelemaan hänen huomiostaan jonkin lapsellisen kakaran kanssa.

— Olet todellinen sankari, pilotti tiuskaisi ääni sarkasmia täynnä. — Ei hän sinua tarvitse. Itse asiassa meillä meni ihan hyvin, ennen kuin törmäsimme sinuun!

Micalkin alkoi pikku hiljaa hiiltyä Attonin huomautusten loukatessa häntä kerta toisensa jälkeen.

— On hetkiä, jolloin sinullekaan ei tekisi pieni sankarillisuus pah…

— Et sinä minua petkuta. Joku kiero suunnitelma sinulla on kun aina vakoilet häntä.

Attonin yllättävä syytös pisti Micalin pakan jälleen sekaisin eikä hän keksinyt mitään nasevaa vastattavaa. Häntä alkoi hävettää: hän oli tullut yrittäen parantaa kireää suhdettaan pilottiin, mutta hän onnistui vain huonontamaan tilannetta. Hän yritti vielä pelastaa tilanteen.

— En suinkaan, minä vain ihailen häntä. Hänellä on monia kunnioitettavia ominaisuuksia ja voima, joka ei tosin vedä vertoja hänen kauneudelleen. Olet varmasti huomannut sen itsekin.

— Joo, ja minä huomasin sen ensiksi, kolahtiko? Joten anna meidän olla!

Mical oli arvannut oikein. Atton oli umpirakastunut, mikä taas merkitsi sitä, että hänelle oli aivan turha puhua järkeä. Hän todella toivoi, että jokin päivä he vielä pääsisivät jonkinlaiseen kompromissiin koskien Meetraa, sillä kumpikaan heistä ei suostunut vetäytymään ja tilanne alkoi pikku hiljaa käydä sietämättömäksi.

— Ja vielä yksi juttu, Atton jatkoi. — Lopeta tuo ällöttävä sankarin teeskentely. Hän näkee kyllä surkean näyttelysi läpi. Hän pitää rehellisistä miehistä, eikä sellaisista, jotka esittävät jatkuvasti epäitsekästä wannabe-sankaria.

— Mielestäni hän on kyllä se sank…

Yhtäkkiä laskusillalta kuului rytinää ja pauketta sekä huolestuneen kuuloisia ääniä. Mandaloren radiovahvisteinen ääni puhui kiivaasti Visasin kanssa. Meetra, Mandalore ja Visas taisivat lopultakin saada Korribanin-tutkimuksensa päätökseen, Mical ajatteli. Hän mietti, miksi Meetra oli käskenyt häntä jäämään alukselle; hän tiesi, että Korriban oli vaarallinen paikka jedille, mutta hän oli jo edennyt koulutuksessaan niin pitkälle, että hän uskoi kykenevänsä vastustamaan pimeän puolen kutsua, joka kaikui vaimeana jopa Ebon Hawkin turvallisissa sisätiloissa.

Micalin ajatukset kuitenkin katkaisi Visasin huuto, joka hyyti veren hänen suonissaan.

— Lääkintämies! Meetra on pahasti haavoittunut!


Mical ryntäsi välittömästi laskusillalle, missä Visas ja Mandalore olivat kumartuneet maassa makaavan jedimestarin ylle. Atton juoksi aivan hänen perässään. Mical oli suunniltaan. Miksi hän ei ollut mukana mestariaan auttamassa, miksi hän oli antanut periksi ystävälleen? Hän olisi voinut tukea ja auttaa Meetraa tämän ponnistuksissa, mutta hän oli vain istunut riitelemässä Attonin kanssa, kun hänen ystävänsä taisteli sithlordeja vastaan.

— …lämäni aikana nähnyt paljon valosapelien aiheuttamia vammoja, en ole koskaan nähnyt jedin silpovan toista näin pahasti, Mical kuuli Mandaloren päivittelevän. — En osaa tehdä haavoille mitään, sen verran vakavia ne ovat.

Veren haju tuoksui hyvän matkan päähän kun Mical kiiruhti haavoittuneen mestarinsa luokse, ja nähdessään hänet mies tunsi maailmansa pysähtyvän. Haavat olivat hirvittäviä, paljon kamalampia mitä Mical oli osannut ajatellakaan. Naisen kevyt jedipanssari oli revennyt monesta paikasta ja valosapelin viillot sekä hakkaamisesta, riepottelusta ja potkuista saadut mustelmat ja ruhjeet peittivät hänen ihoaan. Hengitys kuulosti vaikealta ja hänen tavallisesti kirkkaat, siniset silmät olivat nyt sameat.

— Uskoisin olevani hoidon tarpeessa, Meetra sanoi heikosti koristen.

Mical yritti hymyillä rohkaisevasti ja piti mestariaan kädestä. Se oli aivan kylmä. Kauhu hiipi hiljalleen hänen mieleensä.

— Mandalore! Ota häntä jaloista, kannetaan hänet sairastupaan! Nopeasti! Mical kiirehti.

Kokeneen mandalorialaisen soturin lihaksikkaat kourat nostivat Meetran varmasti, kun Mical pelosta vapisevin käsin yritti kannatella hänen yläruumistaan. Meetra liikehti vaimeasti ja voihki kivusta. Matka lääkintähuoneeseen tuntui vievän ikuisuuden kun Mical tiesi, että hänen mestarinsa henki saattoi olla hetkistä kiinni. Hän ei halunnut menettää Meetraa näin, ei tällä tavalla.

Lopulta he laskivat vaikeasti haavoittuneen jedimestarin sairastuvan pedille. Se värjäytyi lähes välittömästi verenpunaiseksi. Mical yritti kutsua naista nimeltä, mutta vastausta ei kuulunut. Meetra oli ilmeisesti menettänyt tajuntansa.

— Paina hänen haavojaan vaikka tällä, hän huusi Mandalorelle viskaten hänelle hätäisesti lääkintäpöydällä lojuneen rätin.

Mandalore kumartui poimimaan sen lattialta samalla kun Mical tempoi kaappejaan auki etsien kuumeisesti puudutusainetta.

— Panssari on painunut ihon sisään ja paikoin sulanut siihen kiinni, niiden painaminen olisi äärimmäisen huono idea, Mandalore vastusti.

Mical raastoi epätoivoisena lääkintäkaappiensa sisältöä pöydälle kun puudutusaine ei ottanut löytyäkseen. Jotain särkyi sen pudotessa lattialle. Miksi en osaa pitää tavaroitani järjestyksessä, miksi, Mical ajatteli paniikissa. Lopulta hän löysi puudutuspakkauksen, josta hän kaivoi yhden putkilon ja pisti ruiskeen Meetran kaulaan. Nainen nytkähti vaimeasti.

Mical yritti koota päättäväisyytensä rippeet siirtyessään tutkimaan Meetran ruumiin haavoja. Mandalore oli oikeassa; panssari oli painunut ihoon useasta kohdasta ja siitä olisi päästävä eroon ennen kuin haavojen sitomista voisi edes yrittää. Hänen kätensä hikosivat kun hän ryhtyi irrottamaan jedipanssarin levyjä naisen päältä. Nyt ei ole aika ajatella epäolennaisuuksia, hän yritti komentaa itseään. Silti, hän oli niin lähellä…

— Sinuna en antaisi huomioni herpaantua hetkeksikään, Mandalore sanoi käskevästi huomatessaan parantajan ongelman.

Häpeästä tulipunaisena hän poisti panssarin viimeisenkin levyn ja alusasun hän viilsi auki leikkausveitsellään. Tyhjennä mielesi tunteista, hän ajatteli käärien Meetran valosapelin viiltelemän vartalon esiin turmeltuneiden vaatteiden alta. Hän palasi ajatuksissaan Dantooinella tutkimiinsa jediholokroneihin ja alkoi käydä niiden sisältöä läpi mielessään. Pidä ajatuksesi hetkessä, opi hallitsemaan mieltäsi, vain sillä tavalla voit saavuttaa tavoitteesi, oli eräs holokroni sanonut. Kärsivällisyys on tärkeää; kun tekee mieli päästä tavoitteeseesi nopeasti, muista, että pidemmän tien, kärsivällisen työn ja odotuksen jälkeen voi palkinto olla moninkertainen. Sitä opetusta Mical alkoi toistaa ajatuksissaan käydessään naisen haavojen kimppuun.

Hirvittävä totuus kävi kuitenkin Micalille pian ilmi. Selvisi, ettei Micalin puutteellisesta lääkintävarastosta löytynyt tarpeeksi tarvikkeita parantamaan kaikkia tulehduksia, murtumia ja vammautuneita sisäelimiä, jotka valosapeli oli vammauttanut ja vaikka tarvikkeita olisi löytynytkin, esimerkiksi pirstoutuneelle selkärangalle hän ei olisi osannut tehdä mitään. Meetran haavat olivat alkaneet haista. Murtunut parantaja paukutti silmät kosteina päätään lääkintäkaapin oveen ja parahti tuskissaan ymmärtäessään, ettei hän pystynyt parantamaan ystäväänsä. Hän ei voinut muuta kuin katsoa vierestä, kuinka sithlordin tekemät vammat hiljalleen vaativat veronsa. Ei, ei tällä tavalla… hän ajatteli.

Samassa Atton paukahti sisään lääkintähuoneeseen, mutta jähmettyi kuin voimakenttään nähdessään alastoman Meetran makaavan lääkintäpedillä. Silloin Mical menetti viimeisetkin kärsivällisyyden ja järjen rippeensä ja karkasi Attonin kimppuun. Pelko, viha ja aggressio ovat tie pimeälle puolelle, hän muisti Meetran ohjeistaneen. Micalia eivät kuitenkaan enää jediopetukset kiinnostaneet kun hän keskitti kaiken turhautumisensa, murheensa ja raivonsa nitistääkseen hengen puolustuskyvyttömästä pilottiparasta, joka oli raivostuttanut hänet viimeisen kerran. Atton sätki ja potki ilmassa hengitys koristen, kun Micalin aineeton hirttolenkki kiristyi hiljalleen hänen kaulansa ympärillä.

— Mical! Riittää! Mandalore komensi. — Päästä hänet!

Eläimellinen irvistys parantajan kasvoilla vääntyi hiljalleen kauhistuneeksi kun hän ymmärsi, mitä oli tekemässä. Hän murtui lopullisesti ja purskahti itkuun lääkintäpedin viereen. Atton rötkähti velttona pikkuisen lääkintätuvan ovelle. Mical ei enää tiennyt, mitä tekisi. Hän ei ollut pettänyt ainoastaan mestariaan, vaan myös itsensä.

— Mi…cal… Atton korisi lattialla.

— Mitä… Mical henkäisi.

— Voima… Käytä …Voimaa…

Atton oli oikeassa. Mical oli antanut epätoivonsa ja vihansa sumentaa mielensä kerta toisensa jälkeen. Se ei ollut jedin tie. Keskity. Tyhjennä mielesi tunteista. Hän nousi lattialta ja tunnusteli ympäristöään, aivan kuin aina meditaatioharjoituksissaan Meetran kanssa. Tunne alus ympärilläsi, elossapitojärjestelmän humina, elektronien vipinä sähköjohdoissa… Tunne aluksen elolliset olennot… Bao-Durin Telokselta tuoma hoitokasvi— Visasin huolestuneet ajatukset lääkintähuoneen ulkopuolella… Hiljalleen rauha alkoi palata Micalin mieleen ja hänen ajatuksensa selkenivät vähitellen. Hän syventyi meditointiinsa, jätti kaikki häiriötekijät, kuten Mandaloren käskevän äänen ja Korribanin pimeyden houkutukset, mielensä ulkopuolelle ja keskittyi tuomaan mielestään Meetran opettamia parannuskeinoja. Lopulta hän kääntyi kohti Meetraa ja kutsui Voimaa avukseen hengittäessään hiljalleen elämää takaisin rakkaaseen mestariinsa.


♦ ♦ ♦


Meetra Surik avasi silmäluomensa. Ne tuntuivat painavan kuin ruosteiset kiituritallin ovet ja avautuivat vähintään yhtä vaikeasti. Valtava kirkkaus ympäröi ja sokaisi hänet. Hetken hän luuli jo olevansa Voiman tuolla puolen, mutta sitten hän kuuli vaimean piipityksen.

— Bee-d00-ba DREET! piipitys sanoi vaativasti. — Drroooo!

Moisen piipityksen hän tunnistaisi milloin tahansa. Se oli T3-M4, hänen uskollinen astromekaniikkadroidinsa. Ainakin hän oli yhä elävien kirjoissa.

— Hei, T3, Meetra tervehti heikosti. — Miten Ebon Hawk jakselee?

— Dit-dee-ba-d000, droidi piipitti. — DrrEEEE-bee-d000?

— Älä huoli, olen kyllä täysin toimintakykyinen.

Meetra piti huolehtivaisesta astromekaniikkadroidistaan, joka kärsivällisesti antoi hänen kerta toisensa jälkeen avata itsensä ja tumpeloida sisuskalujensa ja komponenttiensa kanssa. Hän oli tarkoituksella jättänyt droidin muistin pyyhkimättä; matkan aikana sille oli kehittynyt varsin omintakeinen persoonallisuus, eikä Meetra tahtonut menettää sitä. Droidi suristeli pienillä pyörillään tiehensä piipittäen vimmatusti.

Droidin mentyä Meetra katsahti ympärilleen. Hän tunnisti paikan Ebon Hawkin lääkintätuvaksi, jonka sängyssä hän makasi peiton alla. Hiljalleen hänen muistinsakin alkoi palautua: hän muisti joutuneensa Korribanilla kaksintaisteluun voimakkaan sithlordin kanssa, hävinneensä taiston ja että hänen ystävänsä olivat lopulta joutuneet kantamaan hänet takaisin alukseen. Hän kääri yllään olleen peiton pois ja tutki haavojaan, mutta hänen hämmästyksekseen niistä ei ollut jälkeäkään. Hän oli aistinutkin kummaa kutkutusta tajuntansa rajamailla, aivan kuin häntä olisi kutitettu höyhenellä. Mical oli tehnyt hyvää työtä, hän oli kehittynyt kovasti koulutuksensa aikana. Pyörittyään ympäriinsä Meetra löysi lääkintäpöydältä pinon vaatteita ja varusteita, joista sai sen vaikutelman, että Mandalore ja HK-47 olisivat yhdessä käyneet ryöstämässä sithien varusvaraston hänen poissaolonsa aikana ja valinneet hänelle kaikista sotaisimmat vermeet. Paremman puutteessa hän kuitenkin alkoi pukeutua.

Juuri kun hän sai jedipanssarin alusasun kiskottua päälleen Mical tuli sisään huoneeseen. Meetran sydän jätti pari sykähdystä väliin kun vaaleatukkainen mies katsoi suoraan hänen silmiinsä. Katseesta huokui helpotus, kuten miehen koko muustakin olemuksesta. Meetra ei uskonut sattumaan; hän ei ymmärtänyt mitä Voimalla oli mielessään kun heidän tiensä olivat Dantooinella jälleen yhtyneet, mutta hän oli varma, että heidän kohtaamisellaan oli jokin tarkoitus. Meetra oli jo luullut, että mandalorialaissodat olivat lopullisesti tuhonneet heidän ystävyytensä, mutta siinä mies nyt oli, osana hänen miehistöään ja hänen padawan-oppilaanaan, kuten tämä oli halunnut jo lähes puolitoista vuosikymmentä sitten.

Mical oli kuitenkin muuttunut vuosikymmenen aikana reilusti. Hänen tuntemansa itkuinen ja uhmakas pikkupoika, jonka hän oli Jeditemppelin puutarhaan jättänyt, oli täysin tiessään ja tilalle oli tullut komea nuorimies. Sotilaskoulutus ja elämänkokemus olivat korvanneet levottomuuden ja ruumiillisen heikkouden tyynellä itsevarmuudella ja lihaksilla. Ainut asia, mikä muistutti hänen aiemmin tuntemastaan Micalista oli hänen silmistään paistava vahvuus ja viisaus. Nuorempana Meetra oli rakastanut Micalia kuin pikkuveljeä, mutta nyt tunne oli tuntunut saavan uusia ulottuvuuksia. Hänen rintaansa pakotti, kun hän katsoi miestä ja muisti, kuinka hän oli jättänyt tämän sydän särkyneenä Dantooinen jeditemppelin puutarhaan lähtiessään itse Tuntemattomille alueille. Se oli ollut hänen elämänsä suurin virhe, joka oli vaivannut häntä lähes joka ikinen päivä ja kun hän viimein oli onnistunut pääsemään sinuiksi asian kanssa, oli hän nähnyt unen, joka oli tuonut Dantooinen tapahtumat jälleen hänen mieleensä entistäkin piinaavampana.

Meetra ei oikein tiennyt, miten hänen oli keskustelu tarkoitus aloittaa, joten hän tyytyi vain kysymään:

— Missä olemme?

— Matkalla kohti Nar Shaddaata, Mical vastasi, selvästi harmistuneena. — Koska—

— Koska Atton?

— Koska Atton.

Meetra naurahti itsekseen istuessaan lääkintäsängylle. Hän oli varsin hyvin tietoinen Micalin ja Attonin välisistä erimielisyyksistä ja hän oli kehottanut Micalia eräällä oppitunnilla yrittämään sopua pilotin kanssa. Ilmeisesti sitä ei vielä ollut syntynyt.

— Oletko jo kunnossa, Mical kysyi huolestuneena, vaihtaen keskustelun aihetta. — Olit aika kurjassa kunnossa ja nyt olet nukkunut lähes kaksi standardipäivää yhteen menoon.

Meetra epäröi eikä ollut oikein varma, mitä hänen pitäisi sanoa. Heidän matkansa aikana he olivat saaneet olla aivan liian vähän aikaa kahdestaan ja nekin vähät hetket vietettiin jedikoulutuksen sekä meditoinnin merkeissä. Atton sitä paitsi piti tehokkaasti huolen siitä, että heillä ei edes ollut kovinkaan paljon yhteistä aikaa. Nyt kun Atton oli varmasti lukitun oven toisella puolella hän tahtoi niin kovasti purkaa sydäntään tunteistaan ja häpeästä, jota hän oli temppelin puutarhasta asti tuntenut. Hän ei kuitenkaan osannut arvella, miten parantaja reagoisi eikä hän ollut täysin varma, miten hänen pitäisi nostaa kissa pöydälle.

Hän selvitti kurkkunsa ja kysyi varovasti:

— Mical?

— Niin? kuului vastaus. — Mikä hätänä?

— Uskoisin olevani parantamisen tarpeessa, Meetra sanoi arasti.

Hän tarkkaili Micalin reaktiota hieman epävarmana, käpristellen varpaitaan levottomana kuin jedinuorukainen. Mies katsoi häntä hämillään. Meetra tiesi, että Mical oli jo parantanut hänen haavansa hänen tajuttomana ollessaan.

— Annahan niin katson, Mical vastasi.

Meetra metsästi miehen katseen sinisillä silmillään eikä päästänyt katsettaan hetkeksikään. Mical hämmentyi entistä enemmän.

— Oletko varma, että tarvitset hoitoa? Tunnut olevan täysin kunnossa.

— Oletko varma, Meetra kysyi kohottaen hieman kulmakarvojaan.

— Tunnut aivan yhtä elinvoimaiselta kuin aina, tilanteesta huolimatta, Mical sanoi punastuen. Hän kääntyi kohti lääkintäpöytää, siirsi Meetran varustepinoa ja alkoi ilmeisesti järjestelemään tarvikkeitaan.

— Katso tarkemmin, Meetra sanoi huomattavasti enemmän itseluottamusta äänessään.

Mical totteli hieman hämillään. Heidän katseensa kohtasivat jälleen.

— Haavani on täällä, Meetra sanoi, vieden kätensä sydämensä päälle.

Mical selvitti kurkkuaan ennen kuin vastasi ääni väpättäen:

— Minulla ei ole pätevyyttä hoitaa sellaista haavaa.

— Mical, sinä olet ainut, jolla on pätevyys hoitaa sitä, Meetra sanoi hämillään. — Haava, joka syntyi, kun jätin sinut silloin Dantooinelle…

Meetra lehahti tulipunaiseksi. Hän jäi arasti odottamaan Micalin reaktiota. Hänellä ei ollut hajuakaan, millaisen vastauksen hän saisi; hän aisti parantajassa innostusta, toivoa, halua, mutta toisaalta myös epätietoisuutta ja pelkoa. Lopulta, kun vastaus tuli, se oli täysin erilainen kuin mitä hän oli odottanut. Tunteenpurkauksen sijaan tuli vain toteamus:

— En tiennytkään, että sinulla oli tunteita minua kohtaan. Olin niin paljon nuorempi.

— Ei samanlaisia kuin nykyään, Meetra kiirehti vastaamaan. — En koskaan unohtanut sinua, tulin takaisin niin kuin olin luvannut, jotta voisin pyytää anteeksi.

— Mutta… Mical aloitti, mutta Meetra ei saanut purkaustaan pysähtymään.

— Nyt asiat ovat kuitenkin muuttuneet. Vaikka seuraankin yhä jedien tietä, minua ei enää velvoiteta välttämään kiintymistä toisiin, hän sopersi silmät toivoa täynnä. — Onko mitään toivoa siitä, että voimme jokin päivä olla jotain …muutakin kuin mestari ja oppipoika?

Micalin kasvojen ilme oli ollut jo ikimuistoinen heidän jälleennäkemisensä hetkenä, mutta nyt miehestä huokuva hämmästys ja toivo olivat lähes käsinkosketeltavia. Meetra pohti, mitä miehen päässä mahtoi liikkua. Meetran pää oli ainakin aivan kuin tyhjä taulu. Hän oli viimein saanut ulos sen, mikä häntä oli vuosia vaivannut. Hänen olonsa oli vapautunut.

— Kaikki tuntuu liian hyvältä ollakseen totta, Mical huokaisi. — Yllättävä saapumisesi jediarkistoihin, hyväksymiseni padawaniksi kun olin jo kauan sitten luopunut toivosta, ja nyt tämä…

Mical istahti Meetran viereen sängylle kylki kylkeä vasten ja hän siveli naisen kullanvaaleita hiussuortuvia lempeästi. Meetra värähti tuntiessaan Micalin kosketuksen, siitä hehkuva lämpö ja hellyys yllättivät Meetran täydellisesti. Hän tunsi Voiman pyörteilevän voimakkaana heidän ympärillään, huuhtoen sotien kauhut pois heidän mielistään. Meetran sydän jyskytti ja hän tiesi Micalin tuntevan samoin.

— Olet kaikki, mitä olen koskaan halunnut, oppilas jatkoi. — Tottelin toivettasi jäädä Dantooinelle ja oppia ja ne ovat auttaneet minua elämässäni, mutta se on ollut tarkoituksetonta ilman sinua.

Micalin sanat paransivat Meetran sisintä tehokkaammin kuin mitkään lääkkeet, tai edes Voima. Läheisyys tuntui pesevän myös Korribanin jättämät synkkyyden tahrat pois heistä molemmista.

— Olet parantanut minut, Meetra henkäisi.

Ilon ja kaipuun pauloissa Mical ei enää kyennyt vastustamaan jedimestarin läheisyyttä ja vetovoimaa, vaan hän kietoi kätensä tämän ympärille ja kumosi tämän lempeästi lääkintätuvan sängylle. Heidän katseensa olivat vanginneet toisensa, kasvonsa olivat vain senttien päässä toisistaan, ja hiljalleen etäisyys väheni, kunnes lopulta heidän huulensa koskettivat ja silloin Meetra tiesi, ettei hänen tarvitsisi kärsiä painajaisista enää koskaan.

Galaksi oli tuskan kourissa. Sithit juonivat salaisia suunnitelmiaan, rikollisuus ja vääryys kukoistivat Ulkokehällä ja sota oli rampauttanut Tasavallan sekä useat planeetat kouristelivat haavoittuneina taistelujen tuhojen jäljiltä. Kuitenkin kaiken synkkyyden keskellä oli pieni mutta voimakas onnen saareke, Ebon Hawkin pikkuinen lääkintätupa, joka sai Voiman värähtelemään ja tuntui hetkeksi aikaa työntävän kaikki galaksin kamaluudet syrjään. Häiriö Voimassa. Joka ikinen galaksin Voimalle herkkä olento tunsi sen ja se antoi toivoa pimeyden väistymisestä ja uudesta alusta.


Lopulta, ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen he lopulta erkanivat ja Meetra kömysi istumaan. Hän laittoi uuden jedipanssarinsa sekä lääkintäpöydällä olleet varusteet ylleen ja valmistautui lähtemään. Hänen oli etsittävä käsiinsä Atton, joka tunsi Nar Shaddaan kuin omat taskunsa ja jonka kanssa oli hyvä hieroa toimintasuunnitelmaa ennen laskeutumista. Hän onnistui vielä tavoittamaan Micalin katseen.

— Kun lähdit, sanoit minulle että palaisit ja kohtaisimme galaksin yhdessä, Mical sanoi. — Olen nyt valmis.

— Minusta tuntuu, että matkallemme tulee vielä hyvin synkkä päätös, Meetra ennusti. — Mutta nyt kun olet rinnallani, en enää pelkää tuleva. Enkä mennyttä.

Mical hymyili avatessaan lääkintähuoneen oven.

— Ja muista, että mikäli et saa sopua aikaan Attonin kanssa, lähdemme Nar Shaddaalta ilman sinua, Meetra sanoi pilke silmäkulmassaan.

Sitten Meetra nousi ja kääntyi nopeasti lähtien viitta hulmuten kävelemään poispäin. Hän ei halunnut Micalin näkevän hänen kyyneliään.