Planeetta

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Planeetta oli avaruudessa esiintynyt, suurikokoinen kappale, joka oli oman painovoimansa voimasta puristunut pallonmuotoiseksi. Tavallisesti planeetta kiersi jotain tähteä tai tähtijärjestelmää, mutta myös irrallisia planeettoja oli jonkun verran. Samaa tähteä kiertäneet planeetat muodostivat aurinkokunnaksi kutsutun järjestelmän. Joillakin planeetoilla oli kiertolaisinaan kuita.

Planeetat voitiin jaotella karkeasti kahteen luokkaan: kaasuplaneettoihin ja kiviplaneettoihin. Kaasuplaneetat koostuivat pääasiassa nestemäisistä kaasuista, kooltaan ne olivat tavallisesti suurikokoisia eikä niillä ollut kiinteää pintaa. Kiviplaneetat olivat taas tavallisesti kaasuplaneettoja pienempiä kiinteitä, pääosin metalleista ja kiviaineksesta muodostuneita kappaleita.