Salamurha/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Rama istui pää painuksissa kehnosti kasatulla tuolillaan, joka natisi liitoksissaan kun hänen painonsa siirtyi puolelta toiselle ja pyöritteli holoyhteyslaitettaan hermostuneesti käsissään. Hän tuijotti yhteyshenkilönsä antamaa käyntikorttia data-alustansa näytöltä, muttei nähnyt mitään. Hän oli tekemässä jotain, mikä romuttaisi lopullisesti hänen ennestäänkin kireän suhteen siskoonsa. Hän voi jo aistia mielessään siskonsa raivon ja pettymyksen kun hän valitsi kortin osoittamaa yhteysnumeroa holoprojektoriinsa.

— Hitto vie Cerasi! Rama parahti. — Minä yritän ajatella sinun parastasi!

Rama säpsähti purkaustaan ja vilkaisi nopeasti taakseen. Viemärin betoniset seinät olivat onneksi ainoat hänen vuodatuksensa silminnäkijät. Hän huokaisi ja poimi kestoteräksiselle pöydälle pudonneen hololaitteensa ja tarkisti näppäilleensä yhteysnumeron ja taajuuden oikein varmaan seitsemättä kertaa. Hänen kätensä hikosivat ja hän tunsi itsensä rikolliseksi, vaikka hän oli tekemässä oikein. Painittuaan omatuntonsa äänen mielensä perukoille hän lopulta pakotti peukalonsa näpäyttämään yhdistä-nappulaa.

"Yhdistetään", sanoi hololaitteen näyttö. Enää ei voinut perääntyä. Muutaman sekunnin kuluttua laitteen holoprojektori käynnistyi surahtaen ja nuoren, arviolta vähän päälle kolmekymppisen ihmismiehen sininen hologrammikuva ilmestyi leijumaan laitteen ylle. Digitaalinen pikkumies löhösi ilmeisesti jonkinlaisessa kenttäsängyssä. Sylissään hänellä oli ilkeän näköinen kivääri, jota hän ilmeisesti puhdisti. Rama puri huultaan.

— Roland Wessler tässä, kenen kanssa minun on kunnia puhua? hologrammi puhui.

Rama tähtäili hololähettimensä kameran osoittamaan niin, että hänen kasvonsa näkyisivät. Hologrammi naureskeli hänen touhuilleen. Rama oli kuullut, että palkkasotilaat eivät olleet niitä henkilöistä kohteliaimpia, mutta hän paheksui miehen käytöstä silti.

— Rama, Rama ähähti loukkaantuneena.

— Rama on etu- vai sukunimi? Rolandiksi itseään kutsunut mies kysyi kulmiaan kurtistaen.

— Vain Rama. Mutta en soittanut keskustellakseni nimestäni. Minulla on teille työtä.

Roland kiinnostui silminnähden. Hän kohensi ryhtiään ja kohotti kulmakarvojaan.

— Minkä henkistä työtä, Roland kysyi kumartuen eteenpäin.

— Saatatte olla tietoinen Melida/Daanin tilanteesta, välienselvittely melidojen ja daanien ryhmien välillä on jatkunut jo satoja vuos…

— Kiitos historian tunnista, mutta olen kyllä tietoinen naapurisektorini tilanteesta, Roland keskeytti. — Kerro vain, kenet haluat tappaa?

Kysymys tuli niin yllättäen, ettei Rama tajunnut edes loukkaantua. Hänen äimistynyt ilmeensä taisi olla todella typerän näköinen, sillä se herätti huomattavasti hilpeyttä hänen keskustelukumppanissaan.

— Eijei, ei ketään ole tarkoitus tappaa, Rama älähti välittömästi virnuilevalle hologrammille. — Tappamista nimenomaan on tarkoitus välttää. Olen melidaani, osa aseetonta vastarintajärjestöä, tiedättehän.

— Aseeton vastarinta… Etkö ole hieman väärä henkilö soittamaan minulle?

— Viitsisittekö kuunnella loppuun asti keskeyttämättä ja haukkua minua vasta sen jälkeen?

Tyytymättömyys keskustelukumppanin asennetta kohtaan oli selvästi molemminpuoleista. Roland kuitenkin sulki suunsa ja antoi työnantajansa jatkaa käskynjakoaan. Rama huokaisi ja rapsutti parransänkeään.

— Olemme siis aseeton vastarintajärjestö, mikä on tunnetusti typerin ja tehottomin tapa vastustaa hallitusta, mutta asia ei ole minun päätettävissäni. Aseettomuudesta on aiheutunut meille ongelmia, emme esimerkiksi pysty puolustautumaan murhayrityksiä vastaan.

— Eihän Melida/Daanilla edes ole aseita.

— Ei ennen ollutkaan, mutta nyt kun Imperiumin kauppasaarto on purkautunut, socorrolaiset asekauppiaat ovat päässeet livahtamaan planeetalle. Aseita ei edelleenkään saa pitää hallussa Melidaanilla, mutta kieltoa ei pystytä kunnolla valvomaan, sillä melidojen ja daanien erottelun takia toimivaa aseellista lainvalvontajärjestelmää ei ole pystytty rakentamaan etnisen väkivallan puhkeamisen riskin ollessa edelleen suuri. Ongelma on, että kansalle, myös meitä vihaaville ääriliikkeille, on alkanut pikku hiljaa vuotaa aseita, mutta kukaan ei ole torjumassa iskuja. Tällä hetkellä riski on suurin johtajamme Cerasin kohdalla…

— Tarkoitatko sitä Cerasia? Planeetan sotasankaria?

Rama huokaisi ja pyöräytti silmiään.

— Ette taida tietää planeettamme asioista yhtään mitään. Se Cerasi on ollut kuolleena jo puoli vuosisataa, mutta meidän Cerasimmekin on pian hänen seuranaan Voiman tuolla puolen, mikäli häntä vastaan kohdistetaan organisoitu murhayritys. Mikäli johtajamme kuolee, hauras järjestömme, joka on suurin toivo rauhan tuomiseksi Melida/Daanille, tulee hajoamaan. Teidän tehtävänne on toimia Cerasin henkivartijana ja suojella häntä, hinnalla millä hyvänsä.

— Nyt kun hinnasta puhutaan...

Rama huokaisi jälleen.

— Jos rakastatte rahaa, sitä tulette kyllä saamaan. Jos saan puhuttua loppuun niin voimme ryhtyä neuvottelemaan palkasta.

Roland kehotti Ramaa jatkamaan.

— Tulette planeetalle aseistettuna, käyttäkää häivelaitetta niin pääsette huomaamatta tutkien ohi. Zehavan eteläpuolella olevan tien varressa, noin sadan kilometrin päässä, on suuri kanjoni ja siellä oleva vanha melidojen bunkkeri, mihin on turvallista laskeutua ja piilottaa alus. Tapaan teidät siellä ja järjestän sinne henkilöllisyyspaperit, joita käytätte Melidaanilla oleskellessanne. Esittelen teidät ryhmällemme uutena jäsenenä, Rolandina. Käytätte Melidaanilla ollessanne ainoastaan etunimeänne ja kannatte aina, joka tilanteessa ainakin yhtä asetta mukananne.

Roland pohti hetken aikaa. Rama tarkkaili miehen sinistä hologrammia päästä varpaisiin. Hän todella toivoi, että arpinen lihaskimppu osaisi uskottavasti näytellä rauhaa rakastavaa melidaania. Hän ei uskaltanut ajatellakaan, mitä seuraisi, jos Cerasi, tai kuka tahansa, pääsisi vihille miehen todellisesta henkilöllisyydestä. Hän inhosi palkkasotilasta jo ensi keskustelun perusteella, ja hän tunsi tunteen olevan molemminpuoleinen. Silti hän tiesi, että aseistetun avun palkkaaminen oli ainut tapa pitää Cerasi hengissä aseiden ja vihamielisyyden määrän aina vain kasvaessa.

— Haluan kolme ja puoli tuhatta krediittiä standardikuukaudessa, Roland lopulta töksäytti.

Kolme ja puoli tuhatta! Rama kauhistui. Miten ihmeessä hän saisi kerättyä kasaan kolme ja puoli tuhatta krediittiä kuukaudessa kenenkään huomaamatta ja annettua ne vielä palkkapyssylle? Muita vaihtoehtoja hänellä ei kuitenkaan ollut, ja melidaaniliike hajoaisi varmasti, mikäli Cerasille tapahtuisi jotakin. Romahdus oli jo lähellä, kun Cerasi vangittiin tilapäisesti Uuden tasavallan edustajien vierailun ajaksi pari kuukautta sitten.

Ja olihan Cerasi myös hänen siskonsa. Hänen takiaan Rama oli valmis mihin tahansa.

— Järjestyy, Rama lopulta sanoi. — Järjestäkää itsenne huomenna aamukahdeksalta kohtaamispaikkaan. Toivon, että työpanoksenne on rahan arvoista.

— Kaksi vuotta Bakuran vastarinnassa, neljä vuotta Uuden tasavallan erikoisjoukoissa, seitsemän freelancerina… Selviän kyllä muutamasta palkkamurhaajasta.

— Toivottavasti pystytte kätkemään kaiken tuon Cerasilta, Rama sanoi hieman huolestuneena. — Muuten jäätte krediitittä.

Yhteys katkesi niihin sanoihin. Rama lysähti takaisin penkilleen, joka valitti yhteen ääneen Raman kanssa. Murheellinen kumina kaikui viemärin seinistä ainoaksi vastaukseksi. Nuori mies laski katseensa holoprojektorin kamerasta ja hautasi kasvonsa vapiseviin käsiinsä, jotka olivat hiestä tahmeat.

Mitä hän oikein oli tekemässä?


♦ ♦ ♦


Cerasilla oli ollut huonoja päiviä ennenkin, mutta nyt hän oli aivan erityisen pahalla päällä. Tullivirkailija oli nimittäin saanut kiinni eräälle daanien ääriryhmälle merkatun asekuljetuksen ja uutiset siitä olivat jo kiirineet melidaanien kokoontumispaikkaan Zehavan lukuisissa taisteluissa jo useita kertoja tuhoutuneessa kaupunginosassa sijainneen puoliksi romahtaneen tornitalon kiiturihalliin, jossa ei juuri kukaan melidaaneja lukuun ottamatta koskaan käynyt. Cerasi raastoi hiuksiaan ja pyöri hermostuneesti ympäri salia kuin shokkipallo iskupallopelissä.

— Miten ihmeessä tämä on mahdollista, Cerasi vauhkosi. — Kaikista meidän yrityksistämme huolimatta?

Muut paikallaolijat katselivat johtajansa häärimistä hieman ristiriitaisin tuntein, osaamatta oikein reagoida hänen kysymykseensä millään tavoin, olkoonkin että kysymys oli retorinen.

— Koko elämäntyömme on valumassa hukkaan! Mikäli vihanpito nyt työllä ja tuskalla rakennetun rauhan ja paremman kehityksen jälkeen alkaa uudelleen…

Cerasi lysähti hallin tukipilaria vasten istumaan ja hänen katseensa kiersi kokoushalliin kokoontuneiden resuisen näköisten nuorten ihmisten keskuudessa. Heistä huokuva tunteiden vyöry oli lähes käsin kosketeltavaa. Cerasi hieraisi silmiään, jotka harittivat pahasti. Hän ei ollut nukkunut koko yönä murehtiessaan kotiplaneettansa tilanteen huolestuttavaa kehittymistä. Uuden tasavallan edustajat olivat käyneet vierailemassa Melidaanilla ja hänenkin luonaan, mutta mitään ratkaisevaa ei oltu saatu aikaan. 'Tulliristeilijöitä lähetetään, odotetaan vain hallituksen suostumusta.' Pöh! Ei ollut enää aikaa odottaa. Oli aika toimia, mikäli konfliktin syttyminen haluttaisi vielä estää.

— Olen ajatellut uuden puheen järjestämistä, Cerasi aloitti.

Kaikki katsoivat johtajaansa silmät pyöreinä yllätyksestä.

— Oletko päästäsi vialla?! läsnäolijoiden joukosta kantautui ääni, joka kuului Cerasin isoveljelle, Ramalle. — Muistatko, mitä viime kerralla kävi?

Cerasi katsoi tuimasti isoveljeään tämän ruskeisiin silmiin. Hänen smaragdinvihreät silmänsä leimusivat.

— Mitä itse ajattelit tehdä? Cerasi tiuskaisi. — Ampua heidät kaikki? Ja kuka tuo on?

Cerasin silmät kohdistuivat vaaleaan, lihaksikkaaseen ja yksinkertaisesti pukeutuneeseen mieheen, joka oli saapunut paikalle Raman kanssa. Kaikki kääntyivät katsomaan tulijaa uteliaasti.

— Hän on Roland, ystäväni Fadayan kaupungista, etelästä. Tahtoisi liittyä joukkoon iloiseen.

Cerasi aisti Raman epävarmuuden, kun tämä esitteli ystävänsä. Samanlainen tunne hänelle tuli usein kun häntä yritettiin petkuttaa, johtaa harhaan tai muuta yhtä ikävää. Hänen luonaan vieraillut Uuden tasavallan jedimestari Skywalker kertoi, että hänen aavistuksensa olivat Voiman tuottamia, kuvia tulevaisuudesta, mutta niihin ei kannattaisi suhtautua liian vakavasti, sillä tulevaisuus oli aina liikkeessä. Cerasi pudisti päätään: olihan hän ennenkin kuvitellut omiaan, ja vaikka hänellä ja Ramalla olikin erimielisyytensä, hän silti luotti isoveljeensä.

Cerasi yritti hylätä sisäisen maailmansa ja keskittyä hetkeen ja hänen uuteen jäsenehdokkaaseensa. Mies oli erikoinen. Etelän mieheksi hän oli yllättävän vaalea ja hyvässä kunnossa, tavallisesti Zehavan eteläpuolelta tulijat olivat lähes yhtä ohuita kuin Cerasin käsivarsi. Mies oli arviolta noin kolmekymppinen ja hänen ihonsa oli arpinen ja kulunut sekä paikoin tatuoitu. Ei aivan standardimelidaani näillä alueilla.

Cerasi ryhdistäytyi nousten ylös ja asettui nojalleen tolppaansa vasten kädet puuskassa.

— Olen Cerasi, melidaanien johtaja.

— Roland, mies esittäytyi.

Rolandiksi esittäytynyt mies tarkkaili kiinteästi Cerasia.

— Mikä ison kaverin tuo näin kauas kotiseudultaan? Cerasi kysyi.

— Valitettavasti verikosto, Roland sanoi kireästi, irrottamatta katsettaan naisesta. — Äitini oli daani ja isä melida, eivätkä heidän sukunsa oikein sulattaneet heidän suhdettaan.

Roland piti pitkän tauon ja hänen katseensa harhautui kattoon. Yleisö odotti kiihkeästi hänen tarinansa jatkoa.

— Sain tietää totuuden heidän kuolemastaan vasta pari viikkoa sitten, hän sanoi purren huultaan. — Haluan vain tämän hulluuden loppuvan. Uskon, että voitte auttaa minua.

Myöntyvä mutina täytti niin kiiturihallin kuin myös Cerasin sielun. Lähes kaikilla heillä oli samankaltaiset tarinat, myös Cerasilla ja hänen veljillään. He olivat joutuneet rämpimään kaiken maailman orpokodeissa ja sielläkin heihin oli suhtauduttu nuivasti. Muualla he eivät käytännössä olleet edes ihmisiä, vain sen takia, että kaksi eri sukutaustan omaavaa rakastivat toisiaan. Eikä heidän tarinansa edes ollut läheskään sieltä kammottavimmasta päästä.

— Niin uskon minäkin, Cerasi sanoi ja kääntyi muita melidaaneja kohti. — Entä te? Pystymmekö auttamaan isoa kaveria kansan yhdistämisessä?

Uhmakas kyllä- ja joo-huutojen sekamelska kumahti yli sadan samanhenkisen nuoren suusta ilmoille, kuin sodanjulistuksena vanhoillisille riidankylväjille. Hetki oli Cerasille hyvin tärkeä. Mikä tahansa yhtenäisyyden osoitus oli nyt hänelle tärkeä melidaaniliikkeen lähes hajottua hänen tilapäisen vangitsemisensa aikana. Johtajattomana melidaanit olivat ajautuneet täysin tuuliajolle eikä organisoitua toimintaa oltu pystytty järjestämään, mikä taas näkyi lisääntyneenä väkivaltaisuuksien määränä. Jotain täytyi saada aikaiseksi ja nopeasti.

— Tervetuloa joukkoon, Cerasi sanoi Rolandille.

Hymynpoikanen nousi Rolandin kasvoille kun uteliaat melidaanit tulivat onnittelemaan ja tenttaamaan uusinta jäsentään. Cerasi katseli tohinaa sivusta, mutta muiden innostus tarttui myös häneen, olihan Roland heidän ensimmäinen uusi jäsenensä …tauon jälkeen. Hän kurotti uteliaasti aistinsa kohti tulokasta tutkiakseen häntä voimillaan. Cerasi oli edelleen hieman pyörryksissä jedimestari Skywalkerin vierailusta hänen sellissään vangitsemisensa aikana ja paljastuksesta, että hänen kykynsä perustuivat samaan Voimaan, joka toi jedeille heidän kykynsä. Skywalker oli tarjoutunut ottamaan naisen oppilaakseen kouluttautumaan jediksi ja oppimaan lisää Voimasta, mutta se ei tietenkään tullut kuuloonkaan, olihan hän melidaanien johtaja eikä hän voinut tuosta vain jättää ryhmäänsä. Sitä paitsi hän osasi hallita jo voimiaan, ainakin jonkin verran. Hän lupasi harkita asiaa, ehkä Melidaanin tilanteen vakauduttua hänellä olisi aikaa myös itselleen.

Kuitenkin kun hänen aistinsa koskettivat Rolandin auraa Cerasi sävähti ja oli lähellä vetäytyä takaisin kuoreensa järkytyksestä. Hän malttoi kuitenkin mielensä, hengitti syvään ja odotti sydämensä tasautumista, minkä jälkeen hän jatkoi aineetonta lähestymistään kohti Rolandia. Lähes käsinkosketeltava vihan, synkkyyden ja tuskan kehä ympäröi miestä kuin läpitunkematon muuri, joka kätki koko hänen muun olemuksen sisäänsä. Cerasi kavahti: hän ei halunnut kuvitellakaan, mitä mies oli joutunut kokemaan.

Samassa Roland kääntyi ja katsoi suoraan Cerasin silmiin. Nainen kauhistui ja vetäytyi välittömästi takaisin itseensä. Oliko mies tuntenut hänet? Miten se voi olla mahdollista? Tunsiko Rolandkin Voiman? Cerasi yritti syyllisyyttä täynnä välttää Rolandin katseen, mutta hän ei onnistunut.

Katseessa ei kuitenkaan ollut vihaa.

— Tapaamme huomenna uudelleen samaan aikaan, samassa paikassa, Cerasi sanoi ääni väpättäen. — Keskustelemme silloin siitä puheesta.

Hän poistui kiiturihallista kiireellä.


♦ ♦ ♦


Voima oli erikoinen asia, Roland tuumi kävellessään pitkin Zehavan slummien sokkeloista katuverkostoa. Sen ansiosta hän oli nopeampi, tarkempi, ketterämpi, ja ylipäänsä kaikin puolin parempi kuin muut. Voiman ansiosta hän oli selvinnyt Imperiumin jedipuhdistuksesta, Bakuran kansannoususta, selvinnyt galaktisesta sisällissodasta ja Weyland Corporationin kynsistä, Voima oli muovannut hänestä sellaisen, mikä hän nyt oli. Jedien lapsena Voima oli hänessä vahvana. Rolandin oli myönnettävä, että hän ei tietoisesti osannut käyttää piileviä kykyjään, koulutus kun häneltä puuttui. Silti Voima vaikutti hänessä passiivisesti parantaen erityisesti hänen fyysisiä kykyjään, tehden hänestä soturin.

Vaikka hän olikin valehdellut vanhemmistaan ja taustastaan melidaaneille, hänen sepityksessään oli myös osa totuutta. Hänen vanhempansa tosiaan kuolivat hänen ollessa hyvin nuori, eivät tosin raivostuneiden sukulaisten vaan sithlordin valosapelin voimasta suuren jedipuhdistuksen toisena vuotena. Kun Roland syntyi, hänen vanhempansa karkotettiin jediritarikunnasta ja sen ansiosta he onnistuivat välttämään sithien raivon jopa vuoden ajan. Roland ei muistanut vanhemmistaan kuin muistikuvia, tunteita ja tunnelmia. Kaikista voimakkain muisto heistä oli se, kun hän oli tuntenut vanhempiensa hyväilevän häntä Voiman avulla ja siitä johtuneen lämmön ja kihelmöinnin koko kehossaan.

Hän ei ollut kokenut tunnetta vuosikymmeniin. Kunnes tänään hän oli jälleen tuntenut sen.

Cerasin on oltava Voimalle herkkä, Roland tiesi. Hän osaa käyttää sitä, ja on jopa saattanut saada koulutusta sen käytössä. Miksi nainen oli lähestynyt häntä sillä tavalla, aineettomasti, sitä Roland ei tiennyt, mutta tunne oli saanut hänen jokaisen ihokarvansa pystyyn. Hän tiesi, että naisen kanssa oli parasta olla varuillaan ennen kuin hän saisi paremmin tietoa tämän kyvyistä, mutta hän ei saanut tämän aistikosketuksen tuomaa tunnetta mielestään. Muutenkin nainen oli erikoinen, hän ei ollut koskaan nähnyt niin syvänvihreitä silmiä.

— Kiitos Roland, olit mahtava, Rolandin vierellä kulkenut Rama sanoi, palauttaen hänen ajatuksensa nykyhetkeen.

— Näyttelijän taustastani oli jälleen hyötyä, Roland naurahti. — Opiskelin kotona Bakuralla ilmaisutaidollisessa koulussa, ennen liittymistäni vastarintaan.

Oli myöhäinen ilta ja sade rummutti Zehavan laitakaupungin mutaisia katuja ja siellä kävelleen kaksikon takkeja. Rolandia sade ei haitannut, mutta hänen toverinsa ruikutti siitä lähes koko ajan. Roland ei pitänyt Ramasta eikä miehen asenteesta maailmaa kohtaan, mutta hän yritti tulla tämän kanssa toimeen, ainakin niin kauan kun tämä maksaisi hänelle palveluksistaan. Sen takia hän olikin päättänyt tuppautua miehen seuraan melidaanien hiljalleen hajaannuttua kokoontumispaikalta kukin omille teillensä.

— Ei sinun suinkaan tarvitse sateessa nukkua, Rama sanoi. — Olen järjestänyt sinulle asunnon, Cerasin kämpän vierestä.

— Kyllä minä kykenen yöpymään aluksessan—

— Olet hänen henkivartijansa! Kuvittelitko muka jättäväsi hänet suojaamattomaksi yöllä, jolloin hän on kaikista haavoittuvimmillaan?!

Miehen purkaus yllätti Rolandin täysin.

— Tämänhän piti olla salainen operaatio, koko korttelille huutaminen ei ainakaan paranna yksityisyyttä.

Rama ärähti lyhyesti vastaukseksi. Hän kaivoi data-alustan ruskeasta kangaslaukustaan ja paneutui näpläämään sen nappuloita. Ruskea, siivoton tukka lörähti miehen kasvoille. Roland katseli miestä kulmat kurtussa. Tulevista kuukausista tulisi vielä hankalia.

Roland oli uransa aikana joutunut kokemaan paljon kaikenlaista, mutta henkivartijana hän ei ollut koskaan toiminut. Hän oli kysynyt apua eräältä vanhalta taistelutoveriltaan, joka oli neuvonut suhtautumaan asiaan kuin partiotehtävään: kaikki aistit oli pidettävä jatkuvasti auki ja sormi liipasimella. Ampumista piti kuitenkin välttää viimeiseen asti. Tärkeintä oli vain varmistaa, ettei suojeltava ottaisi osumaa.

— Tarvitsen data-alustasi taajuuden, Rama sanoi. — Lähetän sinulle taajuutemme sekä päiväohjelman ja muutamia muita tiedostoja, joihin sinun kannattaa tutustua.

Roland näppäili taajuudet näkyviin ja lyhyen tiedonsiirtokatkon jälkeen hänen ranteeseensa kiinnitetyn datalinkin holonäyttö täyttyi pienenpienistä aurebesh-kirjaimista.

— Muista, olet uudella planeetalla. Melidaaneihin suhtaudutaan täällä hyvin nuivasti. Yritä vain välttää hankaluuksia ja huomion herättämistä ja pärjäät hyvin. Asuntosi on tuolla.

Kaksikon edessä oli harmaa, viisikerroksinen, vuosikymmeniä vanha kivinen tornitalo, joka oli rapistunut sekä kaikin puolin kärsinyt sekä ulkoisesti että sisäisesti, vaikka olikin huomattavasti paremmassa kunnossa kuin ympärillä olleet samankaltaiset talot. Etupihalla kasvoi yksi puu, joka oli kuollut pystyyn vuosia sitten ja pihavalo välkkyi epäsäännöllisessä sarjassa, joka vaikutti aivan Bakuran sotakoulussa opiskellulta välkekoodilta. Kiituritalli oli romahtanut, mutta ajokeille oli väsätty kestoplastinen tilapäinen säilytysalue sen viereen ja siellä näkyi olevan tilaa myös Rolandin syöksypyörälle. Näky ei sinänsä yllättänyt galaksin syrjäalueiden menoon tottunutta Rolandia, mutta hän oli silti hieman pettynyt. Socorrolla sentään sähköt olivat kunnossa.

Automaattiovet avautuivat vavahdellen kun Rama käytti avainkorttiaan. Hän antoi sellaisen myös Rolandille, jotta tämä pääsisi sisään asuntoonsa. Eteisaulan kolmesta valaisimesta toimi yksi, jonka valokiila auttoi juuri ja juuri valaisemaan turbohissin ovessa komeilleen kyltin, jossa luki "EPÄKUNNOSSA!" Roland loi skeptisen silmäyksen hataran oloisia kierreportaita kohti, mutta Rama vakuutti, että ne olivat turvalliset.

Harmaa tuntui olevan muotiväri myös sisätiloissa. Lämmitys ei ilmeisesti toiminut täydellä teholla, sillä heidän hengityksensä höyrysi ilmassa ja viileys vain tiivistyi heidän noustessa ylöspäin. Roland oli onneksi varautunut ottamalla lämpimän viltin mukaansa. Seinät tuntuivat kosteilta ja muovibetoninen päällyste oli halkeillut useista kohdista. Käytävien valot toimivat vaihtelevasti. Jokaisessa asuinkerroksessa oli seitsemän mekaanista kestoteräsovea ja joka kerroksessa tuntui olevan myös oma tunnushajunsa: ensimmäisessä haisi home, toisessa leijaili voimakas mausteiden tuoksu ja kolmannessa löyhkäsi viemäri. Rolandin asunto löytyi neljännestä kerroksesta, jossa alemmista kerroksista nousevat aromit sekoittuivat kerroksen omien kosteusongelmatuoksujen kanssa sietämättömäksi katkuksi, joka sai veden jopa karskin Rolandin silmiin. Hänestä tuntui, että hän ei haluaisi käydä lähelläkään viidettä kerrosta.

Roland löysi oman ovensa pian Cerasin oven vierestä. Sen postiluukussa luki sinisillä hohtokirjaimilla "OLAND": yksi kirjain oli sammunut.

— Asun parin korttelin päässä vähän matalammassa talossa, Rama sanoi. — Ota yhteyttä, mikäli tarvitset jotain, tiedät taajuuteni. Huomenna iltapäivällä hallilla. Yritä asettua taloksi.

Niine hyvineen Rama jätti Rolandin harmaaseen käytävään ja lähti kiiruhtamaan pikaisesti portaita alas. Ilmeisesti haju teki pahaa myös hänelle.

Vailla muutakaan tekemistä Roland päätti noudattaa työnantajansa neuvoa ja astua peremmälle. Ovi ei suostunut avautumaan taisteluitta, mutta pienen rynkyttämisen jälkeen hän sai sen taipumaan tahtoonsa. Kämpässä ei haissut yhtään niin pahalle kuin käytävässä: edellinen asukas oli näemmä muistanut Rolandia ilmanraikastimella, joka ruiskutti voimakkaita hajuja neutralisoivaa ilmamassaa ilmastointiputken päällä. Ulkonäkökin oli vähän silmää miellyttävämpi: seinät oli tapetoitu valkoisilla hydrotapeteilla, joiden vaaleat kuviot vaelsivat hiljalleen seinillä. Musta kivilattia oli kylmä, mutta onneksi Roland oli varautunut siihenkin termisillä sukilla. Kalustusta oli niukasti, mutta onneksi Rolandilla oli aluksessa tärkeimmät tarvikkeet mukana, ja ainahan paikallisilta yrittäjiltä voisi ostaa lisähärveleitä. Sähköä ja vettäkin asuntoon tuli ihan asiallisesti, vesijohdot haisivat vähän aikaa, mutta kohtuullisella valuttamisella vesikin raikastui. Eihän tämä lopulta pöllömpi paikka olekaan, Roland tuumi tyytyväisenä. Parvekekin asunnosta löytyi; sieltä avautui loistava näköala etupihalle ja Cerasin parvekkeelle. Ampuma-asetelma oli loistava: Rama oli näemmä ajatellut kaikkea.

Hänen varusteensa olivat aluksella, mutta niitä hän ei jaksanut ruveta enää virittelemään. Hän heittäytyi sängylle pitkälleen, asetti laserpistoolin viereensä ja sulki silmänsä.

Jo oli aikakin. Uusi alku, uudessa maailmassa.

Ja palkka on hyvä. Erittäin hyvä.


♦ ♦ ♦


Cerasi istui parvekkeella pöydän ääressä ja kääri auki aamiaispatukkaa, jonka pakkaus teki kiivaasti vastarintaa hänen repimisyrityksiään vastaan. Lopulta pakkausmateriaalit antoivat periksi ylivoimasen vastustajan edessä ja Cerasi aloitti aamiaisen nautiskelun samalla auringonnousua katsellen. Mmm... Ei pöllömpää valmisruoaksi, Cerasi ajatteli tyytyväisenä. Hän ei ollut koskaan ollut mikään eineksien ystävä; mieluiten hän teki ruokansa itse ihan oikeista ruoka-aineista. Kaikkea ei kuitenkaan aina voinut saada.

Aamu Zehavassa oli lämmin ja kuiva. Nouseva keskustähti teki taivaanrannassa leijailleet yläpilvet värikkäiksi ja taivaan oranssinruskeaksi. Auringon kehää vasten piirtyi avaruussatamasta nousevan tähtialuksen ääriviivat. Sen noususta aiheutunut jyly kantautui aina Cerasin asunnolle asti vaimeana huminana, jollaiseen hän oli monena yönä herännyt. Kevyt tuulenvire hiveli naisen poskea kun tämä lopetteli aamiaistaan.

Viedessään hankaliksi osoittautuneita pakkausjätteitä roskakuiluun hän kääntyi hieman levottomana katsomaan viereiselle parvekkeelle. Hän pystyi aistimaan Rolandin synkän, jatkuvasti varautuneen auran ulottuvan omaankin asuntoonsa. Hän tunsi miehen läsnäolon kuin jatkuvana epämääräisenä häiriönä, vähän kuin katonrajassa pörrävät hyönteiset tai korvien vinkuminen yöllä. Se teki hänen olonsa epämukavaksi.

Hän ei tulisi koskaan unohtamaan sitä järkytystä jonka hän koki joutuessaan ensi kertaa suoraan yhteyteen miehen kanssa. Tavallisesti hän pystyi aistimaan ihmisten tunteita, pyrkimyksiä ja selkeimpiä ajatuksiakin, mutta Rolandista hän ei aistinut muuta kuin tyhjyyden ja synkkyyden meren. Hän oli yrittänyt järkeillä kokemaansa koko illan; saattoihan olla, että miehellä oli rankka menneisyys tai jonknlaisia traumoja lapsuusajoilta—eihän vanhempien murha ole kovin helppo asia sulattaa. Mutta toisaalta olihan monella hänen tuntemallaan melidaanilla paljon kamalampiakin kokemuksia takanaan, eikä Cerasilla ole ollut mitään ongelmia heidän tulkitsemisessaan. Hän oli jopa kokeillut lähestyä miestä uudelleen tämän mentyä nukkumaan saadakseen vastauksia, mutta sama läpitunkematon pimeyden muuri oli ympäröinyt miehen mieltä edelleen.

Yhä ymmällään asiasta Cerasi asteli takaisin sisään pieneen kahden huoneen asuntoonsa ja lukitsi oven perässään. Ehkä hän vielä jakaa salaisuutensa kun aika on oikea, hän mietti. Hän oli tottunut yleensä saamaan Voimalla toisista ihmisistä irti kaiken haluamansa, joten tilanne oli hänelle epätavallinen. Se vaivasi häntä.

Cerasi noukki eteisen naulakosta kevyen vaaleanruskean takkinsa ja valmistautui lähtemään töihin. Vaikka hän olikin melidaanien johtaja, siitä ei saanut rahaa vuokran maksamiseen, joten hän joutui käymään päivätöissäkin. Olihan hän joskus jonkun kirjan yrittänyt kirjoittaa saadakseen vähän lisätienestiä, mutta tekstitarkastamo oli kieltänyt sen julkaisemisen, joten hän oli luopunut kirjoittamisesta melko pian. Oihan julkinen esiintyminen lopulta muutenkin kirjoittamista tehokkaampi keino levittää melidaaniaatetta.

Heti kun melidaanit tulivat jälleen hänen mieleensä häntä alkoivat jälleen sapettaa edellisen päivän uutiset. Hänen vangitsemisensa aikana sekä melidojen että daanien ääriliikkeet olivat keräneet kannatusta ja saaneet jonkin verran määräysvaltaa omien puoliensa poliitikkoihin, minkä takia melidaanien ajama yhdistymismielinen linja pysähtyi ja useita suunniteltuja tasa-arvouudistuksia peruttiin. Eikä siinä vielä kaikki; nyt ääriliikkeet ovat alkaneet aseistautua, eivätkä keskenään kiistelevät poliitikot ole saaneet toimivaa valvontajärjestelmää luotua vaan kiltisti katsovat sormien läpi omien puolulaistensa vehkeilyt. Cerasi pihisi kiukusta koko työmatkan ajan. Melida/Daanin kansa, hänen kansansa, oli jälleen syöksemässä itseään sisällissodan syövereihin ja langat alkoivat lipsua melidaanien käsistä. Hän odotti suuria asioita syntyvän illan kokouksessa. Jotain olisi pakko syntyä, mikäli tilanne haluttaisi vielä kääntää.

Ennen sitä Cerasi kuitenkin keskittyi työhönsä. Hän oli onnekas päästyään avaruussatamaan töihin; vaikka logistiikkapuoli ei ollutkaan yhtä haluttu ala vaikka pilotin tai mekaanikon tehtäviin verrattuna, oli hän varastonaisena etuoikeutettu muihin melidaaneihin nähden: palkka oli kohtuullinen, työ mielekästä ja työympäristö mielenkiintoinen. Lisäksi hän pääsi henkilökohtaisesti tutkimaan sataman kautta kulkenutta rahtia, joka oli viime päivinä alkanut kiinnostaa häntä aivan uudella tavalla. Päivän mielenkiintoisin kuljetus oli Bothawuilta tullut rahtikontti, joka sisälsi puoli vuotta sitten Zehavaan tilatun antimateriareaktorin komponentteja. Cerasi oli tyytyväinen; ennen viimeisimpiä taisteluita valmistuneet ja moneen kertaan korjatut fuusiovoimalat olivatkin jo pikaisesti seuraajan tarpeessa. Päätös bothalaisen reaktorin hankinnasta oli myös ensimmäinen hataran melidojen ja daanien yhteishallituksen koko kansan olojen parantamiseen tähdännyt päätös, sen takia Cerasi oli niin innoissaan seuraamassa sen valmistumista.

Heti työpäivän päätyttyä Cerasi suuntasi kohti melidaanien kokoontumispaikkaa. Hän oli suunnitellut kokousta ja ehdotuksiaan ja hionut perustelujaan lähes koko työpäivän ajan. Hän oli myös keskustellut aiheista työkavereidensa kanssa ja saanut paljon rakentavaa palautetta. Hänen melidaanitouhunsa eivät olleet työporukassakaan mikään tabu ja hänen työtovereissaankin oli paljon samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, joilta hän sai usein arvokasta tietoa poliittisesta kehityksestä, yleisestä mielipiteestä sekä myös ääriliikkeistä. Pelkkä ääriliikkeiden ajatteleminenkin sai Cerasin näkemään punaista. Hän ei ymmärtänyt, miksi kansalaiset halusivat tieten tahtoen repiä vanhoja haavoja auki ja tuhota vuosien aikana syntyneen paremman kehityksen ja toivon menestyksekkäästä tulevaisuudesta.

Nyt Cerasi oli kuitenkin toiveikas. Hän oli laatinut