Toivoni loppu - ja alku/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Sanat kaikuivat päässäni, kun seisoin siinä kuin olisin typerä. "Se on lähtenyt, neiti," työntekijä sanoi. Enkä silti tahdo uskoa sitä vaikka näen omin silmin laskeutumisalustan olevan tyhjillään. Sen on pakko olla painajainen, oi pyydän... Anna sen olla painajainen.

Tiedän, ettei se ole.

Ja minä olen jumissa täällä, keskellä ei mitään.

Miten surkea tuuri. Luulen, että olemassa on sanonta, joka varoittaa olemasta liian utelias. Ja juuri nyt tuntuu, kuin se puhuisi juuri minusta. Voisin potkaista itseäni tästä hyvästä, eihän ole muitakaan, joita voisin tästä syyttää, paitsi itseäni.

No jaa... Kaikkien on elettävä. Ja siinä me zabrakit olemme taitavia, elämään hankalissa olosuhteissa, tarkoitan. Katsotaanpa... Minulla on vaatteeni ja ne ovat kelvolliset paikalliseen ilmastoon—kannatti sittenkin ottaa takki, näköjään, meinasin jättää sen alukselle. Laukkuni? Data-alusta, videonauhuri—sen voi myydä, jos tarve tulee, leikin vain turistia sen kanssa—hiusharja, kaksi silkkinauhaa, huulipuna, kynsileikkurit... Arvotonta rihkamaa, sanoisin, mutta en pärjäisi ilman niitä.

Entä missä rahapussini on? Aa... Täällä on. Viimeisin kuitti krediittisirultani; 2025 krediittiä. Ei hassummin, olettaen, että täällä on kauppias, joka hyväksyy datarit. Minulla piti olla täällä käteistäkin... 275 täällä, 250 krediittiä tuossa taskussa ja 300 pohjan salataskussa... Tekee 825? Kyllä... Sen pitäisi riittää järjestämään minut kotiin tavalla tai toisella. Ja sitten...

Mitä tuo on?

Hmm... Ryhmä sotilaita lähdössä kaupungista. Minne he ovat menossa, ihmettelen vain. Hidastahan vähän, Arrietty, uteliaisuus sai sinut tähän sotkuun alun alkaenkin. Mitä nuo sotilaat meinaavatkin, se ei ole sinun asiasi. Minun asiani juuri nyt on keksiä keino päästä helkkarin kuuseen tältä typerältä planeetalta ja kauas tästä typerästä sotilasvallankaappauksesta.

Sotilaita, niinkö?

Sotilaat yleensä tarkoittavat aseita ja aseet merkitsevät ammuskelua, enkä minä tahdo olla maalina voimatta itse ampua takaisin. Ja mahdollisuus ampua takaisin tarkoittaa, että tarvitsen aseen. Ja sille saattaa tulla piankin tarvetta, joten parasta aloittaa siitä.

Lähimmän asekaupan tiedusteleminen paikallisilta saattaisi olla helpoin ja nopein tapa hoitaa asia, mutta he voisivat muistaa minun kysyneen sitä ja se ei ole hyvä juttu. Lisäksi, näytänkö siltä, että minulla tulisi olla ase? Enpä usko. Jos kysyisin itseltäni, missä lähin asekauppa on, en kertoisi. Pitää siis salakuunnella ihmisiä, jotka puhuvat aseista, arvelen.

Nämä tyypit ovat hyödyttömiä... He mainitsivat asekaupan, mutta se on Zegrathissa, puolen tuhannen kilometrin päässä täältä. Miten minä sinne pääsisin? Unohdetaan koko juttu... Taidan kokeilla sitä toista baaria, joka oli parin korttelin päässä.

Oh... Voi galaksien tähdet! Nämä tyypit ovat vielä hyödyttömämpiä. He puhuvat aseista, joo, mutta miksi minun tarvitsisi tietää, miten avaruusaluksen turbolaseria kuuluu huoltaa? Miksi kukaan ei voi sanoa, missä lähin asekauppa sijaitsee, muuta en toivo. Ja tämä porukka katsoo minua, kuin olisin jotenkin väärässä paikassa. Parasta kokeilla jossakin muualla.

Sanoiko minut ohittanut tyyppi juuri: "Hän on Roskonen luotettavin asekauppias?" Tämä voi olla tilaisuuteni... Tee se nyt... Sano osoite, sano vain, missä hänen liikkeensä sijaitsee ja minä...

Parempaa!!! Hän opasti minut suoraan ovelle! Ei sillä, että hän tietäisi minun käyttäneen häntä oppaana, mutta mitä hän ei tiedä, ei häntä vahingoita. Enkä minä muutenkaan tullut tänne vahingoittaakseni ketään—ketään sellaista, joka ei ole ensin yrittänyt vahingoittaa minua, tietysti.

Nyt... Pitää vain odottaa, että seuraamani tyyppi tulee pois, ja minä voin mennä sisään. Minneköhän... Aa... Ulkoilmakahvila! Täydellistä. Onneni on kääntynyt viimeaikoina. Hyvä. Tuoreena jauhetun cafin tuoksu... Ainakin tässä takapajulassa on jotakin laatuakin.

Okei... Nyt tai ei koskaan.

"Tervehdys, nuori neiti? Oletko eksynyt?"

"Enpä usko. Etsin asetta."

Lakkaa nauramasta senkin ylikasvanut ihran ja lekkujen pallo. Olen hitto vieköön tosissani.

"Vieläkö olet täällä?"

"Tahdon ostaa aseen. Pistoolin."

"Taidat olla ihan tosissasi, nuori neiti? Tiedätkö edes, miten sellaista käytetään?"

"Onko täällä harjoitusmaalia? Voin näyttää."

Hmm... Ei hullummin. Yksi lähelle keskustaa, kaksi seuraavalle kehälle, yksi uloimmalle ja kaksi laukausta hiuksen hienosti ohi. Olen pärjännyt paremminkin, silti.

"Olet melko hyvä ampumaan ikäiseksesi, pikkuneiti. En voi kuitenkaan myydä mitään urheilupistoolia tehokkaampaa. Viisisataa, käteisenä."

Viisisataa? Näet unta senkin hutt twi’lekin hahmossa. Ei tule kuuloonkaan.

"Siihen hintaan saisin jo kunnon pistoolin. Kaksisataa, tai unohda koko asia. Käteisenä tietysti."

"Neljä ja puoli."

"Kaksi ja kaksikymmentäviisi."

"Neljä ja kaksikymmentäviisi, eikä krediittiäkään vähempää."

"Kaksi ja viisikymmentä."

"Neljä."

"Kaksi seitsemän viisi."

"Kolme ja seitsemänkymmentäviisi."

"Kolmesataa, kiva pyöreä luku."

"Kolme ja puoli."

"Kolmesataakaksikymmentäviisi, ja minä saan kotelon, jossa voin kantaa sitä."

"Olkoon menneeksi. En ole koskaan tavannut toista yhtä nuorta, joka osaisi neuvotella yhtä hyvin. Sait sen tavalliseen markkinahintaan koteloineen kaikkineen."

"Oli ilo asioida kanssanne, sir."

Ja se siitä! Näin asiat hoituvat, sanoisin. Nyt minulla on ase ja jos joku yrittää ampua minua tai jotain, voin ainakin puolustautua.

Hmm... Tämä kotelo ja ase eivät oikein sovi pukuni kanssa. Tai oikeastaan pukuni ei sovi aseen kantamiseen. Ehkä pitäisi hankkia käytännöllisemmät vaatteet, lentopuku tai pusero ja housut. Pelkään, että tämä yhdistelmä herättää enemmän huomiota kuin haluaisin, mutta en tiedä kauanko joudun olemaan täällä ja saatan tarvita rahat johonkin tärkeämpään. Ja jos tarvitsen uudet vaatteet, ehdin hankkia ne myöhemminkin.

Mitä muuta... Hmm... Tuo liike myy "Tutkimusmatkailijan varusteita". Katsotaanpa. Mitä ne ovat laittaneet yleisvyöhön? Yhteysradion—lyhyelle matkalle, tietysti—lääkintäpakkauksen ja työkalusarjan, yhden virtalähteen, energiakennon, hehkusauvan, ruokakapseleita ja kaapelinheittimen tarttumakoukkuineen. Kaikki muu näyttää ihan hyvältä, mutta mitä tähtien nimeen teen ruokakapseleilla tai kaapelinheittimellä tässä kaupunkiympäristössä. Äh... Olkoon. Otan sen. Ja vielä ylimääräisen virtalähteen, jotta olen varmalla pohjalla.

Hei! Tämä kauppahan hyväksyy datarit. Hyvä. Tämä merkitsee, että minulla on vielä suunnilleen 500 käteistä ja 1500 krediittisirulla.

Ähhh... Tämä paikka alkaa tympiä minua. Olen ollut jumissa täällä varmaan kolme päivää—neljä, jos lasketaan päivä, jona Nebula Queen laskeutui. Diplomaattiosasto maksoi majoitukseni viikosta etukäteen, mutta mitä teen, kun se aika loppuu. Tahdon oikeasti päästä kotiin mahdollisimman pian. Kaikki kuljetukset ja viestiyhteyden planeetalta pois ovat kuitenkin rajoitettuja... Ihan kiva...

Mitä tekisin? Inhoan odottamista, jos ei ole mitään tekemistä. Olen lukenut jo kaikki lehdet, jotka otin mukaan matkalla luettavaksi ja paikalliset sanomalehdet ovat täynnä pelkkää kansannousua ja heidän kuvernöörinsä suuruutta.

Löytäisinköhän jonkin baarin tai yökerhon, jossa näkisin edes paikallisia asukkaita. Hmm... Parasta ottaa kaikki tavarat mukaan, jos lähden. Tavarani lensivät tiehensä jo kerran, enkä olisi tyytyväinen, jos niin tapahtuisi uudelleen. Pakkaa siis tavarasi, tyttö, ja katso mitä päivä tuo tullessaan.

"Kultainen Joutsen", niinkö? Voisihan sitä katsoa... Auts... Kidutetaanko tuota naista tai jotain? Kutsutko tuota laulamiseksi? Pah... Tulin tänne asti, enkä aio lähteä juomatta edes jotakin...