Twïtzënít

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Twïtzënít olivat ritarikunta, joka erosi jedeistä vuonna 87 eYt. Ritarikuntaa johti suurkeisari. Twïtzënít käyttivät sekä Voiman pimeää puolta että valoisaa ja olivat näin todella voimakkaita. Ritarikuntaan kuului suurimmillaan 29 jäsentä. Vuonna 79 eYt ritarikuntaa kohtasi suuri tuho, kun jedit tappoivat 19 jäsentä Suuressa Twïtzënísodassa. Sen seurauksena SnakeQ ja Dooku (SQ) erosivat ritarikunnasta. Odsidanin hallinto aikana ritarikunta oli horroksessa. Kun SnakeQ liittyi uudelleen ritarikuntaan vuonna 65 eYt, alkoi uusi kulta-aika. Twïtzëneillä oli myös erikoisvoima: Kuolemankäsi, jota vain he pystyivät käyttämään.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Twïtzënít erosivat jedeistä koska he halusivat olla voimakkaampia, mutta eivät yhtä pahoja kuin sithit. Piru erosi 15 muun kanssa jedeistä vuonna 87 eYt. Twïtzënít vetäytyivät Naboon soihin harjoittelemaan. Tänä aikana Twïtzënít olivat hyvin läheisessä suhteessa jedeihin ja he tekivät paljon yhteistyötä keskenään.

Nousu ja vetäytyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SnakeQ ei kestänyt enää horrosta ja haastoi Pirun taisteluun, jonka hän voitti vuonna 80 eYt. Tämän jälkeen Twïtzënít nousivat ja alkoivat levittää tuhojaan. Twïtzënít ryöstivät erityisesti rikkaita planeettoja. Jedit kuitenkin puuttuivat asiaan ja näin syttyi Suuri Twïtzënísota. Sodan seurauksena Twïtzënít pakenivat ja SnakeQ ja Dooku erosivat.

Odsidanin hallintoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

SnakeQ:n erottua ritarikunnasta Odsidan julistautui suurkeisariksi. Kalern vastusti julistautumista, mutta hyväksyi lopulta Odsidanin suurkeisariksi. Odsidanin hallintokauden aikana oli monia sisäisiä riitoja ja vuonna 68 eYt eräs tuntematon Twïtzëní haastoi Odsidanin, mutta tuli itse päihitetyksi. Taistelu aiheutti paljon närää ritarikunnassa ja lisäsi epäluottamusta, minkä seurauksena, vuonna 66 eYt, Twïtzënít olivat tuhoutua kiistoihin ja epävarmuuteen. Vuosien 65 - 64 eYt välillä yrittivät useat tappaa Odsidanin, mutta jokainen epäonnistui. Vuoden 64 eYt lopussa kuitenkin SnakeQ päihitti Odsidanin kiivaassa taistelussa Naboolla, missä kuoli paljon siviilejä.

Uusi kulta-aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kukaan ei uskaltanut vastustaa SnakeQ:n nousua suurkeisariksi sen jälkeen, kun hän oli tappanut lähes 30 jediä vuosien 73 - 65 eYt välillä. Vuonna 64 eYt hän valoi Twïtzëneihin uskoa tulevaisuudesta ja kohensi sisäistä luottamusta. Samana vuonna SnakeQ perusti ritarikunnalle oman laivaston ja tukikohdakseen hän valitsi Hothin ja rekrytoi sinne ihmisiä. Vuonna 60 eYt hän alkoi ryöstellä ja ujuttautua eri planeetoille. Hän sai esimerkiksi Poluksen, Sullustin ja Atzerrin täysin valtaansa ja ohjasi lukemattomien muiden planeettojen kulkua, kuten Naboon. Laivastoon kuului suurimmillaan 35 taistelualusta, 5 tuhoajaa ja lukemattomia hävittäjiä ja rahtialuksia.

Romahdus ja Vainot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Horroskausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suurkeisarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Kun ritarikunta oli suurimmillaan)

  1. SnakeQ
  2. Odsidan
  3. Kalern
  4. Juh'út
  5. Dooku
  • 6-29 tuntemattomia

Myöhemmin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. TommyBock

Aikaisemmin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Piru