Viha – Tuska – Rakkaus/Osa 2
Osa 2: Toipilas
Hitaasti Riegalio Samil tuli tajuihinsa. Ensimmäinen mielikuva hänen herätessään oli viileä tunne otsalla ja lämmin käsi hänen kädellään. Kun hän koetti aukaista silmänsä, kirkas auringonvalo sattui niihin kertoen hänelle, että ne olivat olleet suljettuina hyvin pitkän ajan. Inhottava häikäisy sai hänet kääntämään terävästi päätään ja ähkäisemään.
"Hysss," pehmeä ääni sanoi rauhoittavasti ja Riegalion kädellä ollut käsi liikahti tarttuakseen viileään geelityynyyn, joka oli miehen otsalla. "Ihan rauhallisesti vain."
Varovasti silmiään raotellen Riegalio käänsi päätään ääntä kohti. Silmiensä totuttua valoon hän näki edessään vaaleatukkaisen nuoren naisen, joka hymyili hänelle siniset silmät iloisesti tuikkien.
"Tervetuloa takaisin elävien joukkoon," tyttö virnisti. "Epäilimme jo välillä, ettet ehkä selviytyisikään. Minä olen Brilda."
"Olen…" Riegalio epäröi hetken. "En taida tietää kuka olen."
Se oli vale.
Riegalio Samil tiesi kyllä kuka oli, mutta tajutessaan äkkiä olevansa kotiplaneetallaan Wazarkalla hän ei uskaltanutkaan paljastaa henkilöllisyyttään. Entä, jos hänen nimensä, Wazarkan kuningashuoneen nimi, olisikin tunnistettu? Tai jos joku tunnistaisi hänen nimensä Carmemporin yayguarien yhteydessä?
"Älä ole huolissasi," tyttö sanoi lohduttavasti. "Muistisi palaa varmasti aikanaan. Olit pahasti haavoittunut kun toimme sinut tänne."
"Missä olemme?" Samil kysyi, vaikka häntä vaivasi inhottava tunne, aivan kuin hänen olisi pitänyt tunnistaa huone, jossa oli.
"Sjalaiman aurinkokunnassa," Brilda vastasi. "Planeetan nimi on Wazarka. Olemme melko lähellä planeetan pääkaupunkia, Baunlaa. Tämä rakennus on kai jokin vanha palatsi. Kuningas Cobero oli ystävällinen salliessaan meidän lainata sitä."
Pelkkä Cobero Mejasin nimen kuuleminen sai vihan häilähtämään Riegalion sydämessä, mutta hän hillitsi itsensä nopeasti. Samil oli aina epäillyt, että hänen serkkunsa entinen neuvonantaja, Cobero Mejas, oli osallisena kuninkaallisen perheen tuhonneessa salajuonessa. Tämä oli serkun kuoleman jälkeen päässyt valtaan Imperiumin tukeman lakikikkailun ansiosta ja istui nyt Wazarkan valtaistuimella, joka oikeuden mukaan olisi kuulunut Riegaliolle.
"Mikä hätänä?" tyttö kysyi äkkiä selvästi huolestuneena.
"Ei mikään," Riegalio vastasi nopeasti. "Jotenkin vain… Ehkä olen kuullut kuningas Coberon nimen joskus jossain. Tuskin se oli mitään tärkeää."
Nähdessään Brildan hieman epäileväisen ilmeen Riegalio pelkäsi paljastaneensa liikaa, mutta hetken miehen kasvoja tutkittuaan tyttö hymyili jälleen.
Ennen kuin he ehtivät jatkaa keskustelua Gambor Antad astui huoneeseen. Riegalio Samil tunnisti tulijan heti duroksi, ympäri galaksia levinneitä suuripäisiä olentoja oli ajan saatossa kuulunut useampia myös hänen piraattiensa joukkoon.
"Komentaja," tyttö tervehti tulijaa vaikuttaen hieman hämmentyneeltä ja vetäytyen kauemmaksi sairasvuoteesta.
Vasta tytön perääntyminen sai Samilin tajuamaan, että keskeytys oikeastaan harmitti häntä. Brildan lämpimän käden kosketus hänen kädellään oli ollut miellyttävä, mutta mies ei ollut kiinnittänyt siihen huomiota ennen kuin se oli poissa.
"Olet näköjään tullut tajuihisi," duro sanoi tarkastellen haavoittunutta. "Hyvä."
"Saan kai kiittää teitä ja neitiä henkeni pelastamisesta," Riegalio sanoi hieman epävarmana.
"Komentaja Antad on taitava lääkitsijä," Brilda vastasi virnistäen tuttavallisesti Gamborille. "Minä olin vain vaivainen sairaanhoitaja. Hän se sinut pelasti."
"Siinä tapauksessa kiitän teitä, sir," Riegalio sanoi hieman vastahakoisesti—häntä inhotti joutua kiittämään sellaisia, jotka asuivat hänen vihaamansa valekuninkaan luvalla hänen perheelleen kuuluneessa palatsissa.
"Muistatko lainkaan, mitä tapahtui?" duro kysyi.
"Hän ei muista edes kuka on," Brilda vastasi Riegalion puolesta. "Mutta olen varma, että toipumisen edetessä myös muisti palaa aikanaan."
Riegalio huomasi, että duro loi hieman terävän oloisen katseen tyttöön, mutta kukaan ei enää palannut aiheeseen. Hetken aikaa Antad viipyi huoneessa juttelemassa hoidosta, jota Riegalio oli saanut, mutta pian duro poistui jättäen Brildan taas yksin huolehtimaan haavoittuneesta.
Keskustelusta Riegalio oli onnistunut keräämään sen verran tietoa, että hän osasi jo arvella keitä hänen pelastajansa olivat. Ilmeisesti vanha palatsi oli muutettu Imperiumia vastaan taistelevien kapinallisten piilopaikaksi. Sitä Samil vain ei voinut ymmärtää, miten Cobero Mejas, joka oli siihen asti hallinnut Imperiumin luvalla ja epäsuoralla tuella, oli nyt ilmeisesti liittoutunut Kapinaliiton kanssa. Ellei sitten…
Kapinalliset olivat Wazarkalla hyökätäkseen hänen Yayguareitaan vastaan!
Jo useita kuukausia aikaisemmin huhu, että Mejas oli anonut Imperiumin apua piraattien torjumiseksi, oli saavuttanut Samilin ystävineen. Alikomentajansa Zenya De’Moragen neuvosta Riegalio oli ollut poikkeuksellisen varovainen seuranneissa hyökkäyksissä ansan varalta, mutta mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Sitten oli seurannut huhu, että Imperiumi olisi suoralta kädeltä torjunut Mejasin pyynnön, koska Wazarka ei ollut galaktisen hallituksen vasalli.
Ilmeisesti Mejas oli kääntynyt sen jälkeen Imperiumin vastustajien puoleen.
"Jätän sinut lepäämään," Brilda sanoi hymyillen hieman varovasti. Ilmeisesti tyttö oli huomannut jotain hänen ilmeessään. "Tulen myöhemmin katsomaan ja tuon hieman syötävää."
"Kiitos," Riegalio vastasi ja tyttö poistui huoneesta.
Jäätyään yksin Riegalio Samil—Sjalaiman yayguarinakin tunnettu piraattikomentaja—sai lopulta tilaisuuden pohtia tilannettaan kaikessa rauhassa.
Hän oli joutunut keskelle vihollisiaan, jotka eivät tienneet hänen henkilöllisyyttään, eikä hänellä ollut keinoja ottaa yhteyttä liittolaisiinsa Carmemporilla jäämättä kiinni. Onnekseen Riegaliolla oli aina mukanaan väärennetty henkilöllisyystunniste, jonka Zenya oli hänelle hankkinut ties mitä reittejä.
Ajatellessaan twi'lek-ystäväänsä Riegalio irvisti. Lääkärinä toimineen duron mukaan hän oli ollut tajuttomana useita päiviä, joten Zenya oli varmaan jo ihmeissään, kun hän ei ollut palannut hyökkäyksestään kuljetusalusta vastaan.
Nyt Riegaliolla ei kuitenkaan ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata tilanteen kehitystä, toipua haavoistaan ja odottaa tilaisuutta päästä palaamaan piraattiensa luokse.
Ajatus lähtemisestä kuitenkin vaivasi häntä ja kuva vaaleatukkaisen tytön hymystä kummitteli hänen mielessään, kun hän sulki silmänsä.
Seuranneina päivinä Riegalion toipuminen edistyi hyvin. Hän oli näyttänyt Brildalle ja tämän duro-komentajalle väärennetyn henkilötodistuksensa, joten hän sai nyt nauttia vapaasta liikkumisesta rakennuksessa. Brilda toimi usein hänen oppaanaan huolehtien siitä, ettei Riegalio rasittanut haavojaan liiaksi. Tytön huolenpito oli sekä miellyttävää että kiusallista piraatille. Heti noustuaan vuoteesta Riegalio oli onnistunut tunnistamaan rakennuksen, jossa he olivat, palatsiksi, joka oli hänen lapsuudessaan kuulunut eräälle tädille ja tämän perheelle. Hän oli usein vieraillut siellä sisarensa kanssa serkkujen luona ja tunsi paikan perin pohjin, huomattavasti paremmin kuin sen uudet, kapinalliset asukkaat. Hän olisi mielellään kuljeskellut palatsissa muistelemassa menneitä, mutta Brildan jatkuva läsnäolo esti häntä vaipumasta muistoihinsa. Toisaalta tytön läsnäolo rauhoitti vihaa, joka oli löytänyt jälleen tiensä Riegalion sydämeen ja oli siten lohduttavaa. Pelkkä katse tytön sinisiin, iloisesti tuikkiviin silmiin sai synkät, vihan täyttämät ajatukset kaikkoamaan.
Lopulta, kun Antad oli julistanut hänen haavansa parantuneiksi, Riegalio oli uskaltautunut ulos palatsista. Muistojensa vallassa hän oli kulkenut meren rannalle, joka ulottui nousuveden aikaan aivan palatsin perustuksiin asti. Pitkän tovin hän seisoi siellä, katsellen merta ja hengittäen kotiplaneettansa suolaista tuulta.
Hitaasti hän riisuutui alusvaatteilleen ja astui veteen.
Vaikka suolainen vesi tuntui vielä hieman ikävältä vastaparantuneiden haavojen herkällä iholla, Riegalio sukelsi epäröimättä suuren Wazarkanmeren aaltoihin. Hän ei ollut uinut meressä lähes kahteenkymmeneen vuoteen, eikä silloinkaan ollut ollut mikään mestariuimari, mutta pysyi kyllä kelvollisesti pinnalla. Sen lisäksi meren suolavesi auttoi kannattelemaan häntä.
Kääntyessään uimaan takaisin kohti rantaa Riegalio muisti, miten oli sisarensa ja serkkujensa kanssa leikkinyt rannalla roiskien vettä kahden heitä valvoneen palvelijan päälle ja sitten juosten vikkelästi karkuun ennen kuin nämä ehtivät roiskia takaisin.
Tuttu menetyksen tuska vihlaisi Riegalio Samilin sydäntä. Kapinallisten käyttämässä palatsissa asuneet neljä serkkua olivat kaikki kuolleet yhdessä muun kuningasperheen kanssa salamurhaajien käden kautta. Meren kohina tuntui kantavan heidän lapsuusaikaisen naurunsa pilkallisena piraattikapteenin korviin.
Huokaisten Riegalio nousi vedestä ja oli menossa kohti rannalle jättämiään vaatteita, kun liikahdus palatsin toisen kerroksen parvekkeella kiinnitti hänen huomionsa. Brilda seisoi erään merenpuoleisen huoneen parvekkeella kaiteeseen nojaten ja lempeä merituuli liehutti hänen olkapäille ulottuvia vaaleita hiuksiaan. Riegalio oli melko varma, ettei tyttö ollut huomannut häntä, tämä ilmeisesti katseli kauempana näkyvää rantaa, jossa viidakkoinen metsä ulottui melkein vesirajaan saakka.
Katsellessaan tyttöä Riegalio tajusi, että hänen pitäisi lähteä palatsista mitä pikaisimmin, nyt kun hän oli toipunut haavoistaan. Oli vain ajan kysymys, kun joku tunnistaisi hänet, ja jos hän paljastuisi, hänet luultavasti surmattaisiin siihen paikkaan.
Äkkiä parvekkeelle astui Brildan veli, Lesur, joka oli esitelty Riegaliolle tämän noustua ensimmäisen kerran vuoteesta jalkeille. Hän oli heti saanut kuvan, ettei nuorimies oikein pitänyt hänestä, saati sitten luottanut häneen.
Lesurin näkeminen muistutti Riegalion mieleen keskustelun, jonka oli kuullut sisarusten käyvän hiljaisin äänin hänen huoneensa ulkopuolella paria päivää aikaisemmin. Hän oli kuullut, miten veli oli syyttänyt sisartaan ’taas yhden valloituksen tekemisestä’ ja siitä miten tämän liiankin tuttavallinen suhde miehiin sai nämä kuvittelemaan, että sisko ehkä oli kiinnostunut näistä henkilökohtaisemmalla tasolla. Ilmeisesti suuttuneena Brilda oli sähähtänyt veljelleen ehkä tällä kertaa oikeasti olevansa kiinnostunut miehestä ’siinä mielessä’, ja sitten Riegalio oli kuullut kiukkuisten askelten töminän katoavan käytävään.
Riegalio ei ollut täysin tietämätön siitä, että monet naiset pitivät häntä puoleensavetävänä—tosin hän epäili, että viimeisten vuosien aikana naiset olivat ehkä olleet kiinnostuneempia hänen maineestaan Sjalaiman yayguarina kuin hänestä itsestään henkilönä. Mutta hymyillen hän ajatteli, ettei Brilda edes tiennyt hänen todellista henkilöllisyyttään, joten Yayguarin legenda ei ainakaan ollut kiinnostuksen syynä. Liittyessään ensimmäistä kertaa piraattijoukkoon, joka toimi Maderosin sektorissa Riegalio oli ollut hyvin suosittu niiden muutamien naispuolisten joukossa, jotka olivat kuuluneet joukkoon, eikä hän ollut aina välittänyt vastustaa kiusausta käyttää tilannetta hyödykseen. Mutta hänen sydämensä ei ollut koskaan ollut mukana suhteissa.
Häntä oli niihin aikoihin välillä haukuttu sydäntensärkijäksikin, mutta koska hänen oma sydämensä vain huusi kostoa Cobero Mejasia vastaan, hän ei ollut välittänyt mistään.
Seistessään rannalla Riegalio nyt äkkiä tuli ajatelleeksi, mitä hänen henkilöllisyytensä paljastuminen ehkä merkitsisi Brildalle. Alkaisiko tyttö vihata häntä? Ehkä pelätä?
Kiukkuisesti Riegalio kiskoi vaatteet ylleen ja lähti reippaasti kävelemään metsää kohti. Hänen vauhtinsa kasvoi joka askelella yhdessä selittämättömän raivon kanssa ja kun hän ehti metsän reunaan, hän liikkui jo täyttä juoksua.
Vihansa vallassa Riegalio tunkeutui metsän tiheikköihin. Hän ei pitkän maanpakoaikansa aikana ollut unohtanut, miten viidakossa oli järkevintä liikkua, mutta sokea kiukku ajoi häntä eteenpäin eikä hän välittänyt ympäristönsä mahdollisista vaaroista.
Lopulta hän pysähtyi metsän varjossa olleen pienen vesiputouksen juurelle. Hän oli itse sitä tajuamattaan tullut paikkaan, joka jälleen toi mieleen muistoja lapsuudesta. Pieni—nyt lähes umpeen kasvanut—aukio vesiputouksen lähellä oli ollut hänen vanhempiensa suosima eväsretkipaikka. Vanhemmat olivat kertoneet, että vaikka heidän avioliittonsa oli ollut järjestetty, he olivat hyvin kiintyneet toisiinsa ja ärsyttääkseen suuria juhlia odottavaa kuningashuonetta Sandek oli kosinut morsiantaan juuri vesiputouksen alla, kaukana kaikista sukulaisista ja kansasta, joka odotti silloisen kruununperijän tulevia avioliittouutisia.
Riegalio ajatteli holokuvaa, jonka hänen äitinsä oli näyttänyt. Se oli otettu juuri tällä paikalla ja julkaistu virallisena kihlajaiskuvana. Äkkiä hän kuvitteli itsensä isänsä paikalle kuvaan, ja hänen äitinsä paikalla oli vaaleatukkainen, sinisilmäinen Brilda.
Tyttö oli ulkoisesti suunnilleen niin kaukana Riegalion äidin ulkonäöstä kuin mahdollista. Riegalion äiti oli ollut tummatukkainen ja häneltä poika oli perinyt myös lähes mustat silmänsä. Kuningatar Vivenia oli ollut tulisieluinen ja omapäinen nainen, mutta tämän luonne oli sopinut hyvin yhteen Sandekin kanssa, koska he kuitenkin ajattelivat monista asioista samalla tavoin.
Jutellessaan Brildan kanssa Riegalio oli löytänyt tyttöön lähes samanlaisen ajatusyhteyden, joka oli vallinnut hänen vanhempiensa välillä.
Katsellessaan vesiputousta Riegalio oli siitä hehkuvassa auringon kimalluksessa näkevinään tytön kasvot. Tämä olisi vihainen hänelle, jos hän katoaisi mitään sanomatta, edes yrittämättä selittää, miksi hänen oli mentävä.
Vastoin järkevän ja varovaisen puolensa ääntä—joka inhottavasti kuulosti melkein Zenyalta—Riegalio kääntyi ympäri ja palasi takaisin kapinallisten asuttamaan palatsiin.