Whirlwindin komentosillalla/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

"Whirlwind, siirry taisteluasetelmaan," kuului käsky yhteysradiosta.

Taisteluasetelmaan? kapteeni Mitth'ray'nasafia onnistui vain vaivoin estämään käskyn tuottamaa yllätystä näkymästä kasvoillaan. "Kuittaan, Springhawk, siirrymme nyt," hän vastasi ääneen samalla kun nyökkäsi perämiehelle käskyn totella. Tietenkään perämies ei ollut tarvinnut hänen vahvistustaan crahsystorin määräykselle ja he olivat jo lähteneet liikkeelle. Taistelukentän toisella puolella yksinäinen hävittäjä oli myös aloittanut hyökkäyksensä.

Thraynan katsellessa se teki hyökkäyksen ja perääntyi useita kertoja.

"Olemme asemissa, kapteeni," ruorimies ilmoitti.

"Oikein hyvä," kapteeni vastasi, mutta hänen keskittymisensä oli yhä ohjaamon ulkopuolisissa tapahtumissa. "Onko painovoimaprojektori pysynyt tasaisena?"

"Se toimii 100 % teholla, kapteeni," teknikko ilmoitti uudesta työasemasta, jonka Thrawn oli kaikessa kiireessä määrännyt rakennettavaksi Whirlwindin komentosillalle. "Nuo alukset eivät ole menossa mihinkään."

"Tehkää järjestelmätarkistus," Thrayna määräsi siitä huolimatta. "Tämä on uutta teknologiaa, meidän täytyy tietää voimmeko luottaa sen toimivan yhdessä omien laitteidemme kanssa. Kaikki häiriöt, jotka ylittävät 0,2 % täytyy tarkistaa."

"Kyllä, kapteeni," teknikko vastasi.

Komentosillalla vallitsi lähes täydellinen hiljaisuus seuraavien hetkien ajan, kun täyttä järjestelmätarkistusta tehtiin, ja samaan aikaan sama yksinäinen hävittäjä toisti yhä uudelleen hyökkäyskuviotaan vieraita tähtihävittäjiä vastaan ikkunan ulkopuolella.

"Tarkistus valmis. Kaikki vihreällä," teknikko ilmoitti. "Siirrän datan diagnostiikkaan."

Thrayna salli itselleen vähäisen hymynkareen. Ilmeisesti hänen veljensä uhkarohkea tempaus oli ollut sen aiheuttaman lähes-katastrofin arvoinen: varastettu vagaarien keinopainovoimaprojektori todellakin toimi. Hyvä.

"Kapteeni," sensoriupseeri kutsui.

Whirlwindin komentosiltamiehistön silmien edessä koko muu iskuryhmä - jota crahsystor Mitth'raw'nuruodon komentoalus johti - oli lähtenyt työntymään vihollisen uloimman hävittäjäkerroksen lävitse kohdaten lähes olematonta vastarintaa.

"Pitäkää asemamme," Thrayna määräsi. "Tykkiasemat, ilmoittautukaa."

Kaikki tykkiasemat ilmoittivat olevansa taisteluvalmiudessa, mutta Thrawnin jatkaessa hyökkäystä kohti vihollisjoukon keskustaa, jäljelle ei jäänyt mitään Whirlwindin tykkimiesten ammuttavaksi.

"Kaikki alukset: hyökkäyskuvio d'moporai," crahsystorin seuraava käsky kuului yhteysradiosta.

Whirlwindin perämies avasi suunsa, mutta Thrayna kohotti kättään vaientaen tämän.

"Ei koske meitä," hän sanoi ja komentosillan läpi kulki yleinen, mutta tuskin kuultava pettymyksen huokaus. "Meidän tehtävämme on estää heitä lähtemästä. Sensorit, ovatko kaikki vihollisalukset yhä painovoimakeilassa?"

"Kaikki suuremmat alukset ovat yhä aivan sen keskellä, kapteeni," sensoriasema vastasi. "Se yksi hävittäjien ryhmä, joka jahtasi Hävittäjä Nelosta on juuri siirtymässä painovoimakentän ulkopuolelle, mutta niin pienillä aluksilla ei voi olla omaa hyperajoa. Ne eivät mene minnekään."

"Oikein hyvä," Thrayna nyökkäsi. "Pitäkää asemamme ja tarkkailkaa heitä. Jos joku yrittää paeta, siirtykää estämään se."

"Kyllä, kapteeni," koko komentosiltamiehistö vastasi kuin yhdestä suusta.

He katselivat hiljaisuuden vallitessa, miten chiss-hävittäjät laukaisivat sähkövaratut verkkonsa ja vastustajat koettivat ampua ne. Mutta se oli turha yritys, ja Thrawn oli selvästi osannut odottaa sitä. Kun verkkoja kuljettaneet ohjukset ammuttiin sirpaleiksi, verkot jatkoivat matkaansa ja levisivät yhtä hyvin kuin olisivat normaalisti lauetessaan. Ja kun verkot kietoutuivat kohteidensa ympärille, tiukka hymy nousi Thraynan huulille - hänen aina yhtä hämmästyttävä veljensä oli tehnyt sen taas. Taktinen näyttö osoitti, että kyvyttömiksi tehtyjen hävittäjien vektorit veisivät ne suoraan päin yhä aktiivisia vihollishävittäjiä, jotka olivat liian nopeita ja tiukkoihin muodostelmiin asettuneita pystyäkseen väistämään ajoissa. Yhdeksässä törmäilevien alusten aiheuttamassa tulenvälähdyksessä koko taistelukentän keskusta oli yhtäkkiä tyhjänä oudoista robottihävittäjistä.

"Mitä he oikein tekevät?" Whirlwindin sensoriupseeri mutisi, kun jäljellä olleet hävittäjät kääntyivät kohti keskustaa jättäen kokonaan huomiotta heidän risteilijänsä, joka oli vihollisten iskuryhmän sivustassa. "Ääliöt."

Thrayna ei voinut kuin olla samaa mieltä alaisensa kanssa.

Jos Whirlwindillä olisi ollut määräys käydä vihollisen iskuryhmän kimppuun, Thrayna arvioi, että he olisivat ehtineet helposti tuhota kaksi vihollisen pienemmistä pääaluksista ja vakavasti vaurioittaa kolmatta ennen kuin näillä tunkeilijoilla olisi ollut mahdollisuutta kääntyä heitä vastaan. Mutta tietenkään hyökkäys ei ollut heidän tehtävänsä tässä taistelussa. Itseasiassa he eivät hievahtaisikaan ellei jotain todella odottamatonta tai dramaattista tapahtuisi.

"Täysi kanavahäirintä päälle: nyt," kuului seuraava Springhawkin käsky.

"Sammuttakaa yhteysradio ja hälyttäkää tarkkailijat pitämään silmällä mahdollisia välkekoodeja," Thrayna määräsi ja yhteysradiohäirinnän aiheuttama vinkuna loppui ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan.

Heidän edessään crahsystor Mitth'raw'nuruodon iskuryhmä eteni vaarattomaksi tehtyjen vihollishävittäjien lävitse. Ja ensimmäista kertaa Thrayna näki myös sinisiä välähdyksiä, kun chissien hävittäjät avasivat laserkanuunoillaan tulen sellaisia vihollisia kohti, joita eivät muuten päässeet ohittamaan. Kapteeni puri hampaansa tiukasti yhteen - hän tiesi, etteivät Thrawnin toimet täällä miellyttäisi Puolustushierarkiaa ja että tämän tiedoissa oli jo tahroja. Hän saattaisi piankin joutua vastaamaan toimistaan, ja vaikka Thrawn oli sekä veli että komentava upseeri Thraynalle, hän ei tiennyt, miten pitkään voisi seurata tätä puhtaalla omallatunnolla.

Vihollisjoukon pienemmät taistelualukset olivat myös nyt lähteneet liikkeelle ja liittyivät taisteluun ampuen ryhmitettyjä ohjuksia. Thrayna vilkaisi komentopöytäänsä asetettua kronoa, taistelualuksilla oli kestänyt yllättävän kauan reagoida yleensä millään tavalla.

Okei, ehkä olisimme voineet tuhota kolme vähäisempää alusta ja rampauttaa neljännen, kapteeni ajatteli katsellessaan, miten Thrawnin hävittäjät kaarsivat poispäin ja ohjukset seurasivat niitä. Noiden alusten täytyy olla vakavassa miehistövajeessa. Millainen johtaja lähettää alimiehitettyjä sota-aluksia tänne saakka? Ja miksi?

Hänellä ei ollut vastauksia omiin kysymyksiinsä. Mutta hän tiesi, että Thrawn kaivaisi vastaukset, joko komentoaluksen miehistöltä tai sitten sen jäänteistä, jos vihollisryhmän komentaja olisi liian typerä tajutakseen olevansa kukistettu. Omien ajatustensa harhauttamana Thrayna tuskin huomasikaan spektaakkelia, kun chissien hävittäjät laukaisivat lisää sähköverkkoja ja ne pysäyttivät seuranneet ohjukset. Ja sitten ohjauksen menettäneet ohjukset jatkoivat matkaa omilla vektoreillaan, lentäen suoraan päin aluksia, jotka ne olivat ampuneetkin. Kun toimintakyvyttömiksi tehnyt ohjukset osuivat vähäisempiin taisteluakuksiin, yksi niistä räjähti kirkkaaksi valopalloksi.

"Sensori, mihin he osuivat?" Thrayna kysyi heti.

"Näyttää siltä, että nuo säiliöt alusten sivuilla ovat polttoainesäiliöitä," sensoriupseeri vastasi. "Säiliöt itsessään ovat raskaasti panssaroituja, mutta aluksen ja tankin välissä on tuskin näkyvä liitin, joka yhdistää ne. Liittimeen osuminen aiheuttaa ketjureaktion, joka sytyttää koko varapolttoaineen.

Thrawnin alukset rankaisivat vihollista tästä suunnitteluvirheestä. Hetkessä kaikki samaa mallia olleet vähäisemmät taistelualukset oli räjäytetty silpuksi, vaikka ne koettivat epätoivoisesti ampua chissejä, joiden alukset väistelivät ja näppärämpinä käytännöllisesti katsoen lensivät ympyröitä kömpelömpien vihollistensa ympärillä.

"Kapteeni, vihollisten komentoalus on aktivoinut hyperajonsa," sensoriasema ilmoitti.

"Painovoimakenttäprojektori kestää yhä," teknikko ilmoitti ennen kuin Thrayna ehti edes kysyä. "He eivät mene mihinkään."

"Oikein hyvä, jatkakaa heidän tarkkailuaan ja..."

Äkkiä pieni, kaukainen räjähdys katkaisi Thraynan lauseen. Sitten se olikin jo enemmän kuin vain yksi räjähdys, sadat pienet räjähdykset valaisivat avaruutta vihollislaivaston ympärillä, kun oudot automaattiset tähtihävittäjät tuhosivat itse itsensä. Ja sitten toisella puolella taistelukenttää tapahtui paljon suurempi räjähdys, kun yksi vihollisen pääaluksista räjähti sisältäpäin.

"Sensorit, mitä tuo oli?"

"En ole varma, kapteeni," kuului nopea vastaus. "Ehkä heillä oli niitä pikkuisia hävittäjiä sisällä, kun radiohäirintä alkoi ja myös ne räjähtivät.

"Näyttääkö siltä, että niin voisi käydä myös komentoalukselle?" Thrayna kysyi nähdessään Springhawkin livahtavan aivan suurikokoisen aluksen viereen.

"Ei, kapteeni," sensoriasema vastasi. "Joko heillä ei ole niitä aluksia kyydissä lainkaan, tai sitten ne olivat sammuksissa kun yhteyshäirintä alkoi."

"Olen taipuvainen arvelemaan, että jälkimmäinen osuu lähemmäs totuutta," Thrayna sanoi tarkastellen taistelukenttää.

Ainoa vihollislaivaston alus, joka oli yhä yhtenä kappaleena, oli komentoalus, ja Springhawk oli selvästi paikantanut sen komentosillan. Hänen veljensä alus riippui avaruudessa, aseet suunnattuina kohti aluksen pallomaisen keskiosan yläosaan asennettuja suuria ikkunoita.

"Kapteeni, Springhawk on sulkenut yhteyshäirinnän," yhteysasemasta ilmoitettiin.

"Näyttää siis siltä, että taistelu on lopussa," Thrayna sanoi kohdistamatta kommenttiaan erityisesti kenellekään. "Selvä, pitäkää asemamme ja antakaa painovoimakentän jyllätä kunnes toisin käsketään. Tahdon täyden diagnostiikkaraportin koko teknikkotiimiltä, joka työskenteli laitteen kanssa. Sensori, nuo alukset eivät tulleet tänne tyhjän takia. Jatkakaa alueen skannaamista. Emme tahdo mitään yllätyksiä."

"Kyllä, kapteeni," kaikki käskyjä saaneet asemat vastasivat.

Thrayna asettui mukavampaan asentoon komentotuolissaan ja otti esiin alustavan diagnostiikkaraportin teknikoilta koskien keinopainovoimaprojektorin toimintaa. Lyhyesti sanottuna, laite näytti toimivan melko hyvin. Hän oli juuri saanut alustavan raportin luettua, kun täydellisempi raportti tuli.

Pääinsinööri Yal'avi'kema - joka oli tullut Springhawkilta yhdessä laitteiston kanssa - ilmoitti, että laitteen aiheuttama ylimääräinen polttoaineenkulutus oli ollut hieman alle kymmenen prosenttia, kun moottorit olivat olleet tyhjäkäynnillä, mutta arvioi että lisäkulutus olisi viidentoista ja kahdenkymmenen prosentin välillä, jos generaattoria kantava alus joutuisi lentämään samalla taistelukuvioita. Pääinsinööri oli myös havainnut, miten chissit pystyisivät rakentamaan oman versionsa painovoimageneraattorista, mikä tekisi siitä käytännöllisemmän ja vähentäisi sen aiheuttamaa rasitusta heidän omille järjestelmilleen. Yal'avi'keman raportin mukaan kuitenkin rakennuskustannukset nousisivat liian kalliiksi, jotta chissien laajennuspainotteinen laivasto voisi asentaa järjestelmää jokaiseen risteilijäänsä.

"Kapteeni, saamme puhelun," yhteysasemasta ilmoitettiin.

Thrayna nosti katseensa raportista odottaen näkevänsä jonkin merkin siitä, että Thrawn oli saanut asiansa hoidettua vihollisten komentoaluksen kanssa, mutta mikään ei osoittanut, että puhelu olisi ollut tulossa iskuryhmä kakkosen komentoalukselta.

"Päästäkää läpi," Thrayna vastasi tarttuen yhteysradioonsa. "Täällä Whirlwind."

"Thrass tässä, soitan Crustaista," hänen nuoremman veljensä ääni ilmoitti. "Missä helkkarissa Thrawn on?"

"Tuota..." Thrayna hämmentyi hetkeksi, Mitth'ras'safis oli suunnilleen viimeinen henkilö, jolta hän oli sillä hetkellä osannut odottaa yhteydenottoa.

"Anna olla," Thrass huokasi ennen kuin Thrayna ehti keksiä mitään järkevää vastausta. "Etsi hänet ja käske raahata takamuksensa takaisin tänne. Amiraali Ar'alani ilmoitti juuri tukikohdalle olevansa tulossa takaisin tänne. Teidän kahden on paras olla täällä, kun hän telakoituu."

"Asia selvä, Thrass," Thrayna vastasi irvistäen. "Minä ilmoitan hänelle. Whirlwind kuittaa."

"Crustai kuittaa," Thrassin ääni vastasi ja yhteys katkaistiin.

Thrayna kääntyi jälleen lukemaan Yal'avi'keman raporttia, mutta ei enää pystynyt ymmärtämään sen sanoja. Hänen komentosiltamiehistönsä jatkoi asemiensa tietojen raportoimista toisilleen kuin mitään outoa ei olisi tapahtunutkaan. Thrayna katsoi ylös Springhawkia kohti, veti muutaman syvän henkäyksen ja pakotti keskittymisensä takaisin raporttiin.

~ ~ ~ ~ ~

Noin kaksi tuntia sen jälkeen, kun taistelu oli päättynyt, Thrayna oli saanut raportin luetuksi ja tehnyt omat lisähuomautuksensa siihen. Hän oli juuri viimeisen kerran silmäilemässä tekstiä kun sensoriasema kutsui.

"Kapteeni, crahsystorin liituri on tulossa meitä kohti."

"Valmistelkaa telakointiportti," Thrayna määräsi, tallentaen ja sulkien raportin. "Jatkakaa operaatiota. Ja ilmoittakaa minulle, jos jokin muuttuu."

"Kyllä, kapteeni."

Thrayna suuntasi kohti telakointiporttia. Hän oli utelias kuulemaan, mitä Thrawn oli saanut selville muukalaisten aluksella, mutta ei ollut aivan yhtä innokas jakamaan omaa huonoa uutistaan amiraali Ar'alanin aikaisesta paluusta.

"Tervetuloa Whirlwindille, crahsystor," hän tervehti, kun Thrawn astui sisään telakointiluukusta.

"Raportti, kapteeni?" Thrawn kysyi heti - muodollisuudet olivat turhia kahden soturin välillä.

"Keinopainovoimaprojektori toimii hyvin ilman, että se aiheuttaisi liikaa rasitusta omalle järjestelmällemme," Thrayna vastasi ojentaen teknikkotiimin raportin komentajalle. "Pääinsinööri Yal'avi'kema on alkanut hahmotella suunnitelmaa rakentaa oma versiomme."

"Hänen täytyy jättää se toiseen kertaan," Thrawn vastasi, nyökäten ottaessaan raportit vastaan edes vilkaisematta niitä. "Tarvitsen hänen tiiminsä käymään läpi vangitun aluksen teknologiaa. Springhawkilla pitämäni teknikkoryhmä on tehnyt alustavan työn, mutta haluan tarkemman analyysin teknikoilta, jotka annoin sinulle."

"Tietenkin," Thrayna vastasi ihmetellen, missä ihmeen välissä heillä olisi aikaa sellaiselle analyysille. "Toinen asia, Thrass soitti; amiraali Ar'alani on tulossa takaisin Crustaihin ja meidän on paras palata sinnen ennen häntä."

"Ei," Thrawn sanoi ja hänen äänestään kuului päätöksen lopullisuus. "Minä menen sinne, mutta sinun ja Whirlwindin täytyy jäädä vartioimaan vankejamme ja tekemään teknistä analyysia. Ja pysykää poissa Crustain lähettyviltä sillä välin. Meidän on tiedettävä, minkä kanssa olemme tekemisissä ennen kuin viemme tämän puolustushierarkian tietoon.

"Kyllä, sir," Thrayna vastasi salaten tehtävänsä aiheuttaman epämiellyttävän tunteen parhaansa mukaan. Hän joutuisi kyhjöttämään tyhjässä avaruudessa, vahtimassa teknikkoryhmää ja vartioimassa muukalaisten alusta, joka ei ollut menossa minnekään, sillä välin, kun Thrawn joutuisi palaamaan mahdollisesti tukalaan kohtaamiseen amiraalin kanssa, joka valvoi koko heidän alueensa toimintaa. Hietoa... Todella hienoa...

"Hei." Hänen kosketuksensa olkapäälle oli kevyt, mutta silti pakotti Thraynan pysähtymään. "Tiedän, ettet pidä tästä. Mutta vagaarien liikkuessa ympäriinsä ja näiden outojen, kaukaisen Tasavallan alusten ilmestyessä siellä täällä, sinä olet yksi harvoista, joiden luotan pystyvän hoitamaan kaikki odottamattomat tilanteet. Enkä voi edes jättää sinulle saattuetta, koska joku takuulla huomaisi hävittäjien puuttumisen."

"Ja hekö eivät huomaisi risteilijän puuttumista?" Thrayna heitti sarkastisesti takaisin - sillä hetkellä he eivät olleet komentaja ja alainen vaan sisarukset, ja Thrayna tiesi voivansa olla täysin rehellinen veljelleen. "Vakuuta minut siitä."

"Tietysti he huomaavat sen, ja he ihmettelevät sitä," Thrawn vastasi ja Thrayna näki aavistuksen hymyä veljensä huulilla. "Mutta amiraali Ar'alani ei ole sitä lajia, joka ottaisi minut suoraan puhutteluun asiasta. Ei. Hän tutkii asiaa omaan tapaansa, ja minä luotan siihen, että se kiinnittää hänen huomionsa riittävän pitkäksi aikaa, jotta saamme tiedot irti näistä Kauppaliiton tyypeistä. Ja sen jälkeen kaikki pelinappulat ovat valmiina ja lopullinen peli vagaarien tuhoamiseksi voi alkaa."

"Hyvä on, teemme tämän sinun tavallasi," Thrayna nyökkäsi. "Mutta ole varma siitä, mitä teet. En tahdo istua täällä viikkotolkulla ja palata lopulta Crustaihin kuulemaan, että molemmat veljeni ovat kuolleet tai ajettu maanpakoon."

"Voin luvata vain sen, että jos minut karkotetaan, teen kaikkeni varmistaakseni sen, että sinulle jää vielä Thrass," Thrawn vastasi. "Mutta nyt..." hänen äänensä muuttui hieman ja he palasivat sotilaallisiin rooleihinsa Thrawnin kalastaessa navigointisauvan taskustaan. "Sen jälkeen kun muu iskuryhmä on lähtenyt takaisin Crustaihin, siirrä Whirlwind ja vangittu alus tähän paikkaan ja jää odottamaan uusia ohjeita."

"Miten kommunikoin vankien kanssa?" Thrayna kysyi. "En ole vielä oppinut kieltä, jota sinä puhut vieraidesi kanssa."

"Nämä olennot puhuvat myös sy bistiä, ja se riittää toistaiseksi."

"Hyvä," Thrayna vastasi ottaen lopulta vastaan navigointisauvan. "Sotureiden onni hymyilköön pyrkimyksillemme."

"Sotureiden onni hymyilköön pyrkimyksillemme," Thrawn vastasi ja kaksikko tarkktui toisiaan hetkeksi kyynärpäistä. Sitten Thrawn kääntyi ja suuntasi takaisin omaan alukseensa. Thrayna katseli, kun hän sulki luukun, minkä jälkeen hän suuntasi takaisin komentosillalle.

"Kapteeni, muu iskuryhmä on asettunut valmiiksi lähtöä varten," komentosiltamiehistö ilmoitti heti, kun Thrayna oli palannut paikalleen.

"Pitäkää asemamme, meidän on määrä jäädä tänne ja vartioida vangittua alusta," Thrayna vastasi. Selvästikään käsky ei ollut mikään yllätys miehistölle, sillä kukaan ei edes kohottantu kulmiaan. Thrayna kohotti yhteysradionsa. "Pääinsinööri Yal'avi'kema?"

"Kapteeni Mitth'ray'nasafia?" pääinsinööri vastasi nopeasti. "Määräyksiä, kapteeni?"

"Kerätkää työryhmänne," Thrayna vastasi. "Te menette tuolle toiselle alukselle. Lähetän turvaosasto mukaanne. Teidän tehtävänne on ottaa haltuunne kaikki aluksen tärkeät järjestelmät ja aloittaa yksityiskohtainen analyysi heidän teknologiastaan. Crahsystor jätti joitakin Springhawkin joukkoja vihollisalukselle. Teette yhteistyötä heidän kanssaan ja ilmoitatte minulle, kun alus on kokonaan hallinnassanne."

"Kyllä, kapteeni," insinööri vastasi. "Yal'avi'kema kuittaa."

Noin kaksi tuntia myöhemmin he olivat jättäneet taistelukentän taakseen ja olivat matkalla Thrawnin osoittamaan paikkaan. Ja ainoa, mitä he enää saattoivat tehdä oli odottaa crahsystorin tulevan takaisin ja antavan heille lisää ohjeita.

~ ~ ~ ~ ~

Kolme päivää myöhemmin kaikki oli valmista. Sprignhawk, Whirlwind ja heidän saattueensa olivat järjestäytyneet taistelulinjaksi ja odottivat vain, että voisivat tehdä lopun vagaareista.

Thrayna vilkaisi kronoonsa.

"Springhawk kutsuu Whirlwindiä," Thrawnin ääni kuului yhteysradiosta.

"Täällä Whirlwind, crahsystor," Thrayn avastasi vetäen syvään henkeä. "Onko ohjeita?"

"Aika-arvio kohteidemme saapumiselle on puoli tuntia," Thrawn sanoi. "Aloittakaa valmistelut painovoimaprojektorin kanssa, täysivoimaisen kentän on oltava valmiina kymmenessä minuutissa."

"Kuittaan, Springhawk," Thrayna vastasi välittäen käskyn teknikoilleen nyökkäysellä. "Painovoimakenttä tulee olemaan valmiina aikataulun mukaisesti."

"Oikein hyvä, Whirlwind," Thrawnin ääni vastasi ja vaikka tämän äänensävy oli tasainen, Thrayna tiesi, että Thrawn oli innokas toteuttamaan suunnitelmansa. "Olkaa valmiina lisäohjeisiin. Springhawk kuittaa."

"Ymmärretty, Whirlwind kuittaa," kapteeni vastasi kääntyen painovoimaprojektorista vastaavien teknikoiden puoleen. "Miten pitkään?"

"Viisi minuuttia, kapteeni."

Pieni hymy nousi Thraynan huulille. Selvästikin pääinsinööri Yal'avi'keman ryhmä oli päässyt sinuiksi järjestelmän kanssa, koska joka kerta he saivat projektorin toimintavalmiiksi entistä nopeammin.

"Näyttäkää taktinen kartta," Thrayna määräsi ja odotettu painovoimakentän varjo ilmestyi näytöille. Sumuinen linja levisi heidän asemansa etupuolelle. Springhawk ja muut iskuryhmä kakkosen alukset roikkuivat alueen reunoilla. Ja kuten teknikot olivat luvanneet, viisi minuuttia käskyn jälkeen painovoimakenttä oli täydessä tehossaan.

Ja nyt he saattoivat vain odottaa saalistaan saapuvaksi.

Mutta kaksi tuntia myöhemmin Outbound Flightista ei näkynyt vielä merkkiäkään. Eikä myöskään vagaareista.

"Polttoainetilanne?" Thrayna kysyi.

"Olemme vielä marginaalin yläpuolella, kapteeni," teknikko ilmoitti. "Polttoainetta riittää vielä hyvinkin neljäksi tunniksi, jos meidän ei tarvitse lentää minnekään."

"Hyvä on, jatkakaa."

"Kapteeni! He tulivat!" Äkkinäinen ilmoitus liimasi kaikkien katseet taktisiin näyttöihin.

Siellä ne todella olivat. Kuusi oudon näköistä sota-alusta, jotka oli kiinnitetty suuren sylinterin ympärille. Thrayna oli nähnyt Thrawnin Kauppaliitolta saamat tekniset raportit retkikuntaa koskien ja hänellä oli ollut hyvä ajatus siitä, mitä odottaa, mutta jotenkin totuus Outbound Flightista ei silti ollut mennyt täysin perille. Tilannetta äkkäi katsoen näytti siltä, että komentaja Mitth'raw'nuruodon pieni iskuryhmä oli vakavasti alivoimainen, mutta Thrayna tiesi sen olevan vain näköharhaa.

Yhteysradiokeilan vuodon ansiosta Thrayna kuuli Thrawnin puhuvan vierasta muukalaiskieltä kutsuessaan Outbound Flightia. Whirlwindin asemapaikalta he saattoivat kuulla vain osan lähetyksestä. Koko chissien iskuryhmä odotti nyt vain miten heidän ensimmäinen saaliinsa reagoisi tilanteeseen.

Mutta seuranneen puolituntisen aikana mitään reaktiota ei näyttänyt tulevan. Aina silloin tällöin Thrawn uudisti yhteysradiopuhelunsa siirtokunta-alukselle ja pyysi vastausta, mutta muuta ei tapahtunut. Thrayna vilkaisi kronoonsa - Outbound Flight oli ollut kaksi tuntia myöhässä, ja Whirlwindin kapteeni pohti, mitä mahtaisi tapahtua, jos vagaarit ilmestyisivät paikalle ennen kuin Thrawn olisi saanut asiansa hoidettua Tasavallan väen kanssa.

Lopulta yhteysradio heräsi eloon ja he kuulivat miespuoliselle kuuluneen äänen puhuvan samaa muukalaisten kieltä, jota Thrawn oli käyttänyt. Seurasi lyhyt keskustelu, josta ainoa sana, jonka Thrayna ymmärsi oli "jedi", joka mainittiin useita kertoja ja jonka Thrayna tiesi merkitsevän ryhmää Tasavaltaa suojelleita henkilöitä siellä, mistä Outbound Flight oli tulossa. Ja sitten keskustelu loppui yhtä äkkiä kuin oli alkanutkin.

Thrayna katseli, miten Thrawnin liituri erkani hetkeä myöhemmin Springhawkista ja epäröimättä suuntasi kohti yhtä suurista sota-aluksista, joista Outbound Flight rakentui. Thrayna katsoi taas kronoaan ja puri hampaansa yhteen. Jos vagaarit päättäisivät ilmestyä sillä välin, kun Thrawn oli poissa komentoalukseltaan...

"Kapteeni!" sensoriasema kutsui noin kymmenen minuuttia myöhemmin ja Thrayna joutui pidättelemään itseään, ettei hätkähtänyt.

"Mitä nyt?" hän kysyi, hänen silmänsä haravoivat taivasta heidän edessään. Hän ei nähnyt mitään uhkia...

"Pieni alus irtosi rakennelman toiselta puolelta," sensoriasema ilmoitti. "Se on matkalla... odottakaa... kyllä... Se on matkalla samalle alukselle, jolle crahsystor juuri meni. Se on suunnilleen sukkulan kokoinen."

Petosta?" Mutta mitä he siitä hyötyisivät? Ja vielä yhdellä sukkulalla?

Tuskinpa vain, Thrayna päätteli. "Se ei luultavasti liity meihin," hän vastasi sensorimiehistölle. "Pitäkää sitä silmällä siltä varalta, että se ilmestyy udestaan. Muuten siitä ei tarvitse välittää. Kaikki asemat, ilmoittautukaa."

Ei ollut yllättävää, että kaikki asemat ilmoittivat olevansa taisteluvalmiina. Seurasi muutama jännittynyt minuutti, mutta lopulta Thrawnin liituri ilmestyi uudelleen, lentäen pois Outbound Flightilta ja suunnaten kohti Springhawkia lentovalot kiivaasti välkkyen.

"Välkekoodia, kapteeni," tarkkailija ilmoitti. "Se sanoo: 'Kaikki hyvin. Yksi tunti.'"

"Kuittaan," Thrayna vastasi. "Polttoaine?"

"Sitä riittää vielä kolmeksi tunniksi, kapteeni," asemapaikka vastasi.

"Aloittakaa turhien järjestelmien sulkeminen polttoaineen säästämiseksi," Thrayna vastasi. He eivät voineet mitenkään tietää, josko vagaarit suvaitsisivat ilmestyä paikalle aikataulun mukaisesti, eikä Thrayna tahtonut tietää, miten Thrawn reagoisi jos koko väijytys menisi pieleen vain sen vuoksi, ettei Whirlwind pystyisi pitämään painovoimakenttää käynnissä tarpeeksi pitkään. "Kytkekää vain hätävalot ja 75 prosenttia sisäisestä painovoimasta, sammuttakaa miehistötilojen ilmastointi."

"Kyllä, kapteeni, mutta se antaa meille vain ehkä puoli tuntia lisää aikaa," teknikkoasema vastasi toteuttaen käskyn.

"Se saattaa silti olla juuri se puoli tuntia, joka määrää taistelun lopputuloksen," Thrayna muistutti teknikkoa. "Ja samalla kun teette sen, katsokaa jos..."

"Kapteeni! Vagaarit!" sensoriupseeri keskeytti lauseen.

Kaikkien katseet kääntyivät jälleen lähimpään taktiseen näyttöön tai suureen ikkunaan komentosillan päässä.

"Uhka-arvio, merkatkaa jokainen alus," Thrayna määräsi tarkastellen laivastoa, joka oli ilmestynyt hänen aluksestaan lähtevän painovoimakentän rajalle. Nopeasti arvioituna laivastoon kuului lähes parisataa alusta, joista etulinjassa olevat olivat selvästi taistelualuksia, mutta muut yhtä selvästi siviilikäyttöön tarkoitettuja.

Sitten yhteysradion täytti outo kaksoisharmoninen muukalaispuhe, jollaista Thrayna ei ollut koskaan ennen kuullut. Hän oli kuitenkin tutkinut vangitun vagaarialuksen miehistön ruumiinavausraportteja ja niistä päätellyt, että luultavasti vagaarikielessä oli kaksi tasoa.

"Yhteysradio?"

"Me saamme vain osan lähetyksestä, kapteeni," yhteysupseeri ilmoitti. "He näyttävät puhuvan Outbound Flightille."

Viesti toistui muutaman kerran, minkä jälkeen seurasi lyhyt tauko, jonka jälkeen uusi ääni alkoi puhua. Ääni oli tuttu, vaikka Thrayna ei pystynytkään ymmärtämään peruskieltä, hän tunnisti välittömästi Car'dasin äänen. Outbound Flight ei tehnyt mitään havaittavaa vastausta viestiin ja vagaarien alukset jatkoivat jättimäisen rakennelman lähestymistä. Vagaarien taistelumuodostelma muuttui hieman. Se oli tuskin havaittava muutos, mutta kokeneet soturit huomasivat sen.

"Mitä he oikein tekevät?" Thrayna vaati vastausta sensoriasemaltaan. "Näyttäkää lähikuvaa."

"En tiedä, kapteeni," sensoriupseeri vastasi samalla, kun suurennettu kuva välähti näytöille. "Näyttää siltä kuin heidän muodostelmansa olisi hajoamassa, mutta siinä on jotakin outoa. He eivät taatusti tee sitä tarkoituksella. Näyttää siltä, että ne jatkavat lentämistä vain suoraan eteenpäin, he eivät näytä synkronoivan vektoreita viereisten alusten kanssa."

"Springhawk juuri lähetti pikkutähtihävittäjille aktivointikäskyn," yhteysasemasta tuli raportti.

"Ne suuntaavat kohti vagaarien aluksia," sensoriasema täydensi. "Vagaarit eivät näytä vastaavan. Aivan kuin he eivät edes näkisi niiden lähestyvän."

"En usko, että he näkevätkään," Thrayna sanoi hitaasti ja hänen katseensa kääntyi Outbound Flightiin - Thrawn oli kertonut hänelle oudoista jeditempuista, joista tämä oli kuullut Ferasilta ja Car'dasilta, mutta nyt hän näki sellaista ensi kertaa käytännössä. "Jedit tekivät jotakin vagaareille, kun nämä kävivät heidän kimppuunsa ja nyt vagaarit ovat helppoa saalista droideille.

"Kapteeni, löysimme sen ihmisen," tarkkailuaseman yhteyshenkilö raportoi. "Hän on vagaarien lippulaivan etummaisessa kuplassa. Hän näyttää olevan kunnossa."

"Pitäkää häntä silmällä," Thrayna käski. "Crahsystor tahtoo hänen olevan ensimmäisten joukossa, jotka pelastetaan, kun pääsemme auttamaan vankeja.

"Hoituu, kapteeni," tarkkailuaseman yhteysupseeri vastasi.

"Ch'tra," kuului terävä cheunhinkielinen komento yhteysradiosta.

Pidätellen turhautunutta huokausta Thrayna upotti sormenpäänsä komentotuolinsa käsinojiin katsellessaan, miten muut chissien iskuryhmän alukset etenivät. Whirlwindillä oli täällä yksi, ja vain yksi, tehtävä: pitää keinopainovoimakenttä toiminnassa ja siten vangita sekä vagaarien laivasto että Outbound Flight paikalle, missä Thraynan veli voisi tehdä heille, mitä mieli. Ja aivan yhtä nopeasti kuin chissien hyökkäys oli alkanutkin, Thrawnin iskuryhmä myös perääntyi.

"Vahinkoarvio?" Thrayna pyysi.

"Kaikki pääasialliset asekeskittymät on tuhottu, samoin suojakilvet," kuului vastaus. "Heillä ei ole jäljellä käytännössä mitään, jolla ampua takaisin, eikä mitään, mitä suojelisi vihollistulelta."

"Menetykset?"

"Meiltä ei mennyt yhtään, Outbound Flightista on mahdotonta sanoa tältä etäisyydeltä."

"Luultavasti vakavat," Thrayna sanoi synkästi katsellen pikajäätyneen ilman pilven leviävän aluksen ympärille.

Heidän yhteysjärjestelmänsä havaitsi jälleen signaalin reunan Springhawkin ottaessa yhteyttä Outbound Flightiin. Thrayna kuunteli puolella korvalla samalla, kun käänsi huomionsa vagaarialuksiin, joita droiditähtihävittäjät tuhosivat kaikessa rauhassa. Äkkiä kuului sekavaa cheunhin kielistä puhetta, useat äänet puhuivat yhtäaikaa, eikä kokonaisuudesta pystynyt saamaan selvää, eikä puhetta ollut luultavasti edes tarkoitettu kuuluvaksi yhteysradion kautta. Jotakin tapahtui Springhawkin komentosillalla, eikä se kuulostanut alkuunkaan hyvältä.

"Konetähtihävittäjät ovat lopettaneet hyökkäyksensä," sensoriupseeri ilmoitti. "Ne ovat kääntyneet kohti Outbound Flightia."

Thrayna teki nopean arvion jäljellä olleista vagaarien aluksista. Taistelukentällä oli yhä aivan liikaa vagaarien aluksia, ja suurin osa jäljellä olevista oli lähellä Whirlwindin painovoimakeilan rajaa.

"Siirrytään edemmäs," hän määräsi perämiestä. "Emme käy suoraan taisteluun, mutta voimme silti pitää niin monta vihollista sidottuna tänne kuin mahdollista, ja niin kauan kuin pystymme."

Mutta Thrayna tiesi, ettei siitä olisi apua. Ensimmäiset vagaarien alukset olivat jo alkaneet kadota hyperavaruuden turvaan. Jokaisen kadonneen aluksen myötä Thrayna tiesi, että tehtävä oli mennyt mönkään ja että vagaarit järjestäytyisivät uudelleen kostaakseen jonakin päivänä.

Perhana!

Thrawnin iskuryhmä lensi nyt vihollista kohti moottorit täydellä teholla, mutta vagaarit olivat aloittaneet perääntymisen. Ja kun viimeinenkin vahingoittumaton vagaarien alus pakeni, Thrayna tiesi, että hänen veljensä ja koko tämän iskuryhmä oli nyt kaulaansa myöten pulassa.

"Springhawk kutsuu Whirlwindiä," kuului kutsu. "Kuuluuko?"

"Täällä Whirlwind," Thrayna vastasi pitäen äänensä turhautumisesta huolimatta yhtä tasaisena kuin Thrawninkin ääni oli.

"Sammuttakaa painovoimageneraattori ja liittykää loppusiivoukseen," crahsystor määräsi. "Loput alukset eivät ole lähdössä."

"Kuten käskette, sir."

Ja se oli sitten siinä. Thrawnin huolellisesti laadittu suunnitelma pakottaa Outbound Flight kääntymään takaisin ja tuhota samalla vagaarien uhka lopullisesti, oli toiminut vain puoliksi. Mitä Hallitsevat perheet ja Puolustushierarkia tekisivät, kun saisivat kuulla tapahtuneesta, oli vain arvattavissa. Eikä Thrayna ollut innokas näkemään, mitä koko jutusta seuraisi.