Boba Fettin aikakirjat: Mandalorialainen ruletti/tarina

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun

Palkkionmetsästäjä Boba Fett oli pettynyt Lando Calrissianiin. Hän oli odottanut, että vanha kelmi olisi ollut edes hieman hankalampi pala napata, mutta hän ei valittanut. Calrissian oli lopulta vain pelkkä checkpoint-lippu, ja paukkuja oli syytä säästää vääjäämättömään vääntöön Solon kanssa.

Fett katsahti leijutuoliin sidottua Pilvikaupungin johtajaa halveksuvasti: vaikka hänen mandalorialaisen taistelukypäränsä alta ei ilmettä erottunutkaan, hänen pelkkä olemuksensa sai Calrissianin itsetunnon romutettua kuin TIE-hävittäjän. Nuori palkkionmetsästäjä kierteli ympäri pientä, hämärästi valaistua ylläpitohuonetta kädet selkänsä takana luoden häijyjä silmäyksiä huoneen keskelle sidottuun Calrissianiin.

- Herra Calrissian, Boba aloitti kypäränsä sisältä kaikuvalla radiotehostetulla äänellään. - On suorastaan harmillista, että joudumme aina kohtaamaan näin huonoissa merkeissä. Tekisin niin mielelläni bisnestä kanssasi, Pilvikaupungin tibanna kun on niin tunnettua korkeasta laadustaan.

- Mitä sinä minusta tahdot, sinä arvoton kopio", Lando ärähti yhä uhoa äänessään.

- Noh noh. Siistihän kieltäsi, ystävä hyvä, Boba hymähti.

Boba Fett jatkoi ikuista kierrostaan huoneen ympäri, katsellen välinpitämättömästi sen sisältöä. Vanhoja tietokoneita ja droidinosia oli joka puolella. Suurin osa laitteista näytti olevan rikki. Ainoa ääni, joka huoneessa kuului, oli ilmastoinnin hiljaisen huminan ohella Boban taistelusaappaiden kopina.

- En minä sinua tapa, ellet aivan välttämättä pakota minua siihen, Boba sanoi kääntäen huomionsa takaisin Landoon. - Sen sijaan minua kiinnostaa ystäväsi Solo, joka laskeutui tänne muutama standarditunti sitten.

Ilme Landon kasvoilla jähmettyi. Boba tiesi, että Han Solon ja Calrissianin ystävyyssuhde oli varsin kuoppainen ja säröinen, mutta ystäviä he olivat yhtä kaikki. Vanhoja taistelutovereita. Kaveria ei jätetä, kuului myös Boban moraalisääntöihin, joten hän epäili, että Lando ei ainakaan vapaaehtoisesti pettäisi Soloa.

- Mitä sinä hänellä? Lando ärähti.

- Pomollani on häneltä hieman erääntyneitä saatavia saamatta, Boba sanoi tyynesti.

- En minä hänestä tiedä, Lando protestoi. - En kai minä jokaisen kaupunkilaisen sijaintia voi tietää?

Boba oli arvannut oikein. Hän tiesi kyllä, milloin joku puhui totta tai valehteli, ja nyt Landon hengityksen tiheneminen, vapina ja silmien harhailu kertoivat, että palturia tuli oikein saavilla kaataen. Järkeä Calrissianille oli turha puhua, sen hän oli jo oppinut, joten hän päätti kokeilla erilaista lähestymistapaa. Hän nosti erään tietokonepöydän äärestä jo parhaat päivänsä nähneen tuolivanhuksen ja asetti sen Landoa vastapäätä. Tuoli valitti surullisesti kun Boba laski kunnioitettavan kokoisen lihasmassansa sen päälle.

- Oletko sattunut kuulemaan sellaisesta pelistä kuin mandalorialainen ruletti, Boba kysyi, silmät tiukasti Landossa.

Lando pudisti päätään.

- Sääli. Se on kotiplaneetallani Mandalorella kehitetty klassinen peli, joka on kohtuullisen tunnettu ympäri galaksia. Monet ovat menettäneet rahansa ja henkensä pelin pauloissa.

- Entä sitten?

Boba hymyili itsekseen jatkaessaan:

- Ajattelin, että voisimme tässä odottaessamme pelata erän mandalorialaista rulettia.

Lando vaikutti ilmeisen tietämättömältä siitä, mikä häntä odotti. Mies vain kurtisti kulmiaan ja tuhahti turhautuneena. Vanha velmu oli nyt elämänsä pinteessä, Boba ajatteli vetäessään eriskummallisen näköisen käsiaseen vyöltään. Myös Lando näytti reagoivan aseen vetämiseen, sillä hän oli jälleen alkanut tempoa siteissään. Hän odotti, että mies rauhoittuisi. Hänellä ei ollut kiire mihinkään.

Lando rauhoittui nopeasti. Boba oli ylpeä sitomistaidoistaan, jotka hänen isänsä oli hänelle nuorena opettanut. Boban solmut pitivät, poikkeuksetta.

- Tiedätkö, mikä tämä on, Fett kysyi Landolta esitellen asetta toverilleen.

Lando pudisti jälleen päätään. Boba ei yllättynyt: mandalorialaiset aseet olivat sellaisia, joita tavallinen galaksin asukas harvemmin pääsi ihmettelemään.

- Tämä on mandalorialainen plasmapistooli, Boba sanoi ääni täynnä ylpeyttä, aivan kuin hän olisi itse suunnitellut kojeen. - Äärimmäisen vaarallinen ja tehokas ase, ampuu 9 millimetrin plasmapanoksia. Pystyy läpäisemään puolen metrin kestoterässeinän.

Boba antoi Landon tutustua aseeseen hetken aikaa. Ase oli vain pistoolin kokoinen, mutta siihen kätkeytyvä tulivoima oli voimakkaampi kuin E-Webissä. Taisteleminen aseella oli kuitenkin äärimmäisen hankalaa, sillä aseen pyörivään lippaaseen mahtui vain kuusi plasmapanosta. Sen takia Boba kantoikin asetta mukanaan vain tätä tiettyä käyttötarkoitusta varten.

Boba esitteli Landolle aseen pyörivän lippaan toiminnan. Kun piipun kohdalla oli panos, ase oli ladattuna, kun taas ei, se oli vaaraton. Aina liipaisinta painettaessa seuraava panos latautui automaattisesti, mikäli seuraavassa lippaan aukossa panosta oli. Sen jälkeen hän jälleen naurahti mielessään kaivaessaan lipastaskustaan yhden plasmapanoksen ja asettaessaan sen sattumanvaraisesti yhteen kuudesta lippaan reiästä. Hän latasi aseen ja nosti katseensa jälleen Landoon, joka röhnötti kiukkuisena tuolissaan.

- Säännöt ovat seuraavat: Sinä järjestät Han Solon minulle, tai minä painan liipaisinta.

Väri katosi Landon tummilta kasvoilta kun Fett nosti aseensa osoittamaan miesparkaa silmien väliin.

Boban oli mahdotonta sanoa, mitä kaikkia tunteita hän näki Landon kasvoilla ennen kuin tämä alkoi sopertaa:

- Älänythyvämiesammuenminätiedämissäsoloonhänvainlaskeutuijaläht...

Boba kuunteli aikansa miehen järjetöntä sepustusta, mutta mitään häntä kiinnostavaa hän ei puheentulvasta löytänyt. Häntä hieman harmitti, mikäli hän joutuisi tappamaan Calrissianin, sillä se viivästyttäisi Solon nappaamista huomattavasti ja hän oli käskynjaossa saanut sellaisen käsityksen, että Darth Vader ei ollut odottelutuulella. Vielä vähemmän hän kuitenkin hyötyi vastenmielisestä liikemiehestä, joka ei edes osannut puhua totta.

Boba painoi liipaisinta. Aseeesta kuului kirkas naksahdus, kun iskijä yritti laukaista panosta, mutta osuikin tyhjyyteen. Pyöreä lipas pyörähti uuteen asemaan.

Lando kauhistui ja hänen suunsa venyi niin kammottavaan irvistykseen että jopa Boba yllättyi. Hän tiesi, miltä Landon paikalla olo tuntui: hän oli itsekin joutunut kokemaan koettelemuksen aikanaan kirotun metsästäjä Aurra Singin uhrina.

- No, saanko Solon? Fett kysyi jälleen kidutettuaan Landoa hetken hiljaisuudella.

- En min—

Naks.

- Aaaaaaaa! Älä ammu min—

Naks.

- Hyvä on, hyvä on!! Lando parkui kauhuissaan. - Solo on makuuhuoneistossa 32, toinen kerros.

Fett oli tyytyväinen lopputulokseen katsellessaan yhä kauhusta kangistunutta liikemiestä. Osasihan hän olla järkevä, kun tarpeeksi kannusttettiin, hän tuumi ja korjasi hieman asentoaan tuolilla. Hän työnsi plasmapistoolinsa takaisin vyölleen.

- Viimeinkin pääsemme keskustelemaan bisneksistä, Boba sanoi myhäillen.