Pimeän ja valon kutsu/Peli

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Pimeän ja valon kutsu
Prologi
Arkisto 1 · Arkisto 2 · Arkisto 3 · Arkisto 4
Aktiivinen pelisivu

Okeer sai nukkua rauhassa lähes koko yön. Vasta aivan aamun sarastaessa hän heräsi siihen, että luola hänen yläpuolellaan suorastaan kuhisi. Hän ei kuitenkaan aistinut minkäänlaista uhkaa kuhinasta, aivan kuin nämä olennot eivät olisi edes huomanneet häntä lentäessään luolansuusta sisään ja kadotessaan luolan takaseinän rakosista syvemmälle kallioon.

Okeer

Okeer mumisi unenpöpperössä hänen noustessaan istumaan ja hetken ajan hänen teki mieli heittää mokomia herättäjiä kunnon kourallisella maassa lojunutta roskaa. Vaikka hän olisikin halunnut levätä vielä hieman pidempään, ei hän voinut kieltää sitä, että hän oli viimeksi tuntenut olonsa virkeämmäksi ennen lähtöään tälle kirotulle matkalle ja sen myötä myös hänen mielialansa oli kohonnut. Hän venytteli jäseniään ja nousi, kävellen luolan suulle vilkaisemaan, oliko aurinko jo noussut maamerkiksi.

GM

Aurinko ei ollut vielä noussut, mutta sen kajo erottui jo taivaanrannassa.

Okeer

Okeer mietti, kannattaisiko hänen syödä vielä mukanaan kantamaansa linnunpuolikasta, mutta ajatteli sitten, että hänen kannattaisi ehkä sittenkin säästää se myöhemmäksi, ettei hänen tarvitsisi lähteä enää myöhemmin metsästämään. Hän jäi istumaan luolan suuaukolle odottamaan auringon nousemista ja mietti samalla luolan katossa kuhisseita otuksia päätään pudistaen. Minun olisi pitänyt aistia ne, hän soimasi itseään. Entä jos ne olisivatkin olleet vaarallisia? Minun täytyy kiinnittää paremmin huomiota ympäristööni…

GM

Okeerin istuessa odottamassa auringon nousua lepakot hävisivät hänen luolan perällä huomaamiinsa kolosiin, mutta vielä muutama viimeinen viivyttelijä kiersi pari kertaa hänen päänsä ympäri kuin tutkien, mikä kumman tunkeilija niiden kodin ovella istui, minkä jälkeen myös ne luikahtivat näkymättömiin vain vähän ennen kuin auringon kehrän reuna ilmestyi taivaanrantaan.

Okeer

Saatuaan auringon jälleen maanmerkikseen hän lähti jatkamaan matkaansa kohti jokea.

GM

Ensimmäiset pari tuntia Okeer sai tallustella kaikessa rauhassa. Maa kaikkialla hänen ympärillään oli palanutta viimeistäkin ruohonkortta myöten.

Okeer

Palanut savanni ei ollut Okeerin mielestä mitenkään erityisen mieltä ylentävä näky, mutta silti jotenkin kummallisen rauhoittava. Kaikki vanha pyyhkiytyi kerralla pois… tehden tilaa uudelle kasvulle, Okeer vajosi ajatuksiinsa marssiessaan. Sen kuitenkin tietää, mitä uusi kasvu tulee olemaan, kun alueella on vain tiettyjä siemeniä.

GM

Ehkä savanni oli tehnyt jo pahimpansa Okeeria vastaan, sillä hän sai kulkea kaikessa rauhassa vielä seuraavatkin pari tuntia maiseman paljon muuttumatta. Jos aurinko ei olisi noussut yhä ylemmäksi ja Okeer nähnyt jalkokensa liikkuvan hän olisi voinut melkein luulla jääneensä jonkainlaiseen aikakuplaan, jossa aika ei kulunut eikä matka edistynyt.

Okeer

Okeer jatkoi matkaansa.

GM

Kun päivä alkoi lähestyä puolta ja aurinko oli melkein lakipisteessään moukaroiden kärähtänyttä savannia kuumilla säteillään—mustunut maa tuntui jostain syystä heijastavan auringon kuumotusta jopa pahemmin kuin savanni oli aiemmin tehnyt—nousivat ensimmäiset tuulenpuuskat. Ja tuulen mukana ilmaan kohosi edellisen päivän tuhkaa. Pian sitä oli suorastaan sakeanaan.

Okeer

Okeer manasi mielessään yrittäessään räpytellä tuhkaa silmistään—vaikka hän yritti siristää silmiään, sitä pääsi sinne siitä huolimatta. Hän jatkoi siitä huolimatta matkaansa. Vaikka aurinko oli lähellä lakipistettään eikä siten juuri siihen aikaan kovin hyvä maanmerkki, hän jatkoi kulkuaan suurin piirtein siihen suuntaan, mihin oli koko aamupäivänkin mennyt. Samantekevää, jäisikö hän paikalleen kiroamaan tuulenpuuskia, vai jatkaisiko hän matkaansa ja kiroaisi tuulenpuuskia siinä samalla. Ruokataukokaan ei vaikuttanut kovin hyvältä idealta siinä vaiheessa, ellei hän haluaisi syödä tuhkalla kuorrutettua lintua.

GM

Seuranneen parin tunnin aikana tuuli yltyi melkoisen rajuksi ja koetti tuhkan lisäksi ottaa lennätettäväkseen Okeerin vaatteetkin. Vähätkin maamerkit katosivat lentäviin tuhkapilviin, jotka pyörteilivät kaikkialla hämmentävinä, haamumaisina muodostelmina. Suoraan yläpuolelta porottanut aurinko ei edes heittänyt kunnon varjoja, jotka olisivat auttaneet hahmottamaan maastoa. Tuulen rajuuden perusteella olisi voinut luulla, että myrsky oli nousemassa, mutta taivalla ei näkynyt pilven hitustakaan, vain tuulen nostamia tuhkatuprahduksia.

Okeer

Kun Okeerilla ei ollut enää kunnon maamerkkejä tai käsitystä oikeasta suunnasta hän päätti, ettei hänellä olisi mitään järkeä lähteä jatkamaan matkantekoa ja ajatteli, että menettäisi vain enemmän aikaa ja voimia, mikäli hän lähtisi kulkemaan väärään suuntaan kuin olemalla paikoillaan. Hän vilkaisi nopeasti, löytäisikö lähistöltä mitään kelvollista suojaa, mihin hän voisi suojautua ärsyttävältä myräkältä. (Perception antoi 11+6 = 17)

GM

Sillä vähäisellä alueella, jonka Okeer pystyi pyörteilevän tuhkan seasta erottamaan, ei näkynyt mitään suojapaikaksi kelpaavaa.

Okeer

Okeer kokeili, löytyisikö lyhyen kävelymatkan päästä mitään parempaa paikkaa, mutta luopui yrityksestä nopeasti (uusi perception antoi vain 3+6 = 9…). Hän päätti lopettaa päämäärättömän hortoilunsa ja istuutui maahan suojaten silmänsä ilmassa lentävältä tuhkalta ja jäi odottamaan, menisikö myräkkä järkevässä ajassa ohi.

GM

Lopulta noin pari tuntia myöhemmin tuuli sai lopulta tarpeekseen ja alkoi rauhoittua. Se ei tyyntynyt aivan kokonaan, mutta sen verran kuitenkin, että suurin osa tuhkapilvistä laskeutui takaisin maan pinnalle. Okeer oli siihen mennessä melkoisesti tuhkan kuorruttama, mutta viivytyksen lisäksi odotuksesta ei ollut ollut sen pahempaa haittaa. Aurinko alkoi myös taipua laskua kohti juuri sen verran, että Okeer pystyi jälleen sen perusteella määrittelemään ilmansuunnat ja arvioimaan, missä suunnassa joki oli.

Okeer

Okeer ravisteli suurimmat tuhkat vaatteistaan ja lähti jatkamaan matkaansa kohti jokea.

GM

Okeer sai tallustella rauhassa. Hänen oli melkoisen kuuma, mutta se ei ollut hänelle enää mitenkään uutta tällä matkalla. Tuuli jatkoi rauhoittumistaan ja loputkin tuhkat laskeutuivat kuin kuiva, pölyinen sade takaisin savannin maan pinnalle.

Okeer

Okeer jatkoi iltapäivän matkaansa. Hän toivoi, että jossain vaiheessa sataisi ihan oikeastikin, niin tuhka ei pääsisi enää niin pölyämään, mutta sen perusteella, mitä hän oli kirotun planeetan ilmastosta siihen mennessä saanut selville, oli sateen toivominen juuri siihen vuodenaikaan täysin turhaa. Kuumuudelle hän ei oikein voinut tehdä mitään, ja hän alkoi myös jo tottua siihen.

GM

Kun aurinko alkoi tosissaan kallistua illan puolelle Okeer oli ehkä päässyt kaiken kaikkiaan 3/4 matkasta sithin majalta joelle, tai niin hän ainakin itse arvioi.

Okeer

Okeer mietti, että hänen olisi taas pikku hiljaa kehiteltävä jokin suoja itselleen yöksi. Hän jatkoi kulkuaan ja ryhtyi samalla etsimään sopivaa yöpymispaikkaa (Perception antaa 13+7 = 20). Hän mittaili myös omaa nälkätilannettaan ja mietti, kannattaisiko lintu syödä illalla vai säästää se aamiaiseksi.

GM

Maastopalon kasvillisuudesta raivaamalla tasangolla Okeer näki suht pitkälle ja havaitsi muutamia isompia kivikkoja sekä osittain palon mustuttamia puita.

Okeer

Kivikoista ei oikein suojapaikoiksi ollut ja puuhun piiloutuminen oli ainakin pari yötä sitten osoittautunut hyväksi ideaksi, joten hän päätti jälleen kokeilla puuhun kiipeämistä (Climb antaa 16+0 = 16).

GM

Puun pinta oli aivan noen peitossa ja hyvin nopeasti Okeerin kädet olivat aivan mustat. Jokunen kaarnan palanen myös irtosi puusta ja Okeerin ote oli lipsahtaa, mutta hän sai kuin saikin kiskottua itsensä ylös oksistoon.

Okeer

Päästyään ylös Okeer etsi itselleen mukavan kohdan, johon asettua lepäämään.

GM

Puun latvus ei ollut aivan yhtä leveä kuin edellinen "yöpuu", jossa Okeer oli nukkunut, mutta hän löysi silti sellaisen oksanhaaran, johon saattoi asettua suunnilleen mukavaan asentoon ilman pelkoa, että putoaisi nukahtaessaan.

Okeer

Okeer asettui löytämäänsä oksanhaaraan pitkäkseen ja kävi nukkumaan.

GM

Okeer sai nukkua koko yön aivan rauhassa.

Okeer

Tällaisiin öihinhän voisi jopa tottua, Okeer ajatteli herätessään aamulla oksanhaarastaan, täysin virkeänä. Hänen viimeisestä ruokailustaan oli kulunut jo useampi päivä ja maha kurni jo ihan kiitettävästi, joten hän päätti ennen puusta laskeutumista syödä mukanaan kiikuttaman linnunpuolikkaan mahansa täytteeksi odotellessaan auringon nousemista.

GM

Hyvän yön päälle lintu oli melkoinen pettymys, koska se maistui—lievästi sanottuna—kamalalta.

Okeer

Okeer irvisti pahanmakuiselle aamiaiselle, joka kyllä latisti tunnelmaa melkoisesti. Hän ei ollut varma, oliko liha luonnostaan pahan makuista vai oliko maku tullut matkan aikana—ehkä kumpaakin—mutta hänen oli siitä huolimatta syötävä se, sillä hän halusi taittaa mahdollisimman pitkän pätkän ennen iltaa ja uuden lihan metsästäminen ei siihen päämäärään pyrkimistä kyllä auttaisi.

GM

Okeerin aterioidessa auringon kehrä pilkisti taivaanrannan takaa osoittaen suuntaa.

Okeer

Syötyään aamiaisensa—yäks!—Okeer lähti varovasti laskeutumaan puusta (climb antoi 13, mutta force pointsit palaa taas, elikkä plussataan siihen vielä sieltä +3, elikkä 16 on lopullinen heitto.)

GM

Okeer pääsi kuin pääsikin alas ilman suurempia kommelluksia. Hän oli valmiiksi sen verran nokinen, ettei pieni lisätöhriintyminen näkynyt oikeastaan missään.

Okeer

Okeer jatkoi puusta päästyään matkaansa kohti jokea. Hänen mahansa ei enää kurninut, mikä kohotti kyllä pahanmakuisen lihan latistamaa tunnelmaa ainakin hieman. Hän oli kuitenkin myös pettynyt nokisiin vaatteisiinsa ja muuhunkin likaisuuteensa. Ei sillä kyllä täällä keskellä-ei-mitään ole väliä, mutta ihmisten ilmoille ei tämän näköisenä kyllä kehtaa mennä. Onneksi joessa voi kumminkin peseytyä, hän ajatteli kävellessään.

GM

Okeerin tallusteltua eteenpäin suunnilleen tunteroisen ajan, hän tunsi vatsaansa kiertävän ja jokin aluksi röyhtäykseltä vaikuttanut toi linnun ikävän maun takaisin hänen suuhunsa. Seuraavalla hetkellä hänen vatsaansa kiersi rajummin ja ensimmäinen oksennusannos täytti hänen suunsa vastaanpanemattomalla voimalla.

Okeer

Tämä on sinun vikasi, Okeer! Okeer sätti itseään puklatessaan kurkkuunsa pyörähtänyttä soossia maahan. Sinun olisi pitänyt tietää tämän tulevan siinä hetkessä, kun maistoit sitä syöpäistä lihaa, ja siitä huolimatta menit syömään sen kokonaan. On ankara virhe olla havaitsematta jotain, mutta se, että aistii tällaisen täysin vältettävissä olevan asian, mutta antaa sen silti tapahtua, on anteeksiantamatöööö—ööööö"öööööökk!" Lisää sapensekaista lintua ryöpsähti Okeerin ruokatorvesta ylös ja hän tiesi loppumatkasta tulevan vielä ikimuistoinen.

GM

Seuranneen parituntisen Okeer sai jatkaa matkaansa rauhassa ulkoisilta häiriötekijöiltä, mutta matka eteni hyvin hitaasti, koska hän joutui vähän väliä pysähtymään tyhjentämään sisuksiaan. Mutta parin tunnin jälkeen hänen vatsansa alkoi olla melkein tyhjä, mikä ei kuitenkaan poistanut oksettavaa oloa, vaan hän joutui yökkimään joko tyhjää tai viimeisiä vatsahappoisia nestelasteja ulos sisikunnastaan.

Okeer

Okeer jatkoi matkaansa mahavaivoistaan huolimatta. Vaikutti siltä, että hänen pitäisi kuitenkin pysähtyä vielä metsästämään lisää ruokaa itselleen, mikä tietysti pidentäisi joelle matkaan kuluvaa aikaa.

GM

Ja metsästämisen ongelma Okeerille oli myös siinä, että voidakseen metsästää, hän tarvitsisi myös saaliita. Aiemman luolassa vietetyn yön lepakkoparvea lukuunottamatta Okeer oli tuskin nähnyt eläimen varjoakaan sitten maastopalon edellä juosseen lauman. Ruohonsyöjät eivät vielä olleet palanneet palaneelle savannille.

Okeer

Okeerin tilanne alkoi vaikuttaa kehnolta hänen yökkäiltyä mahansa tyhjäksi. Tyhjällä savannilla oli ihan turhaa jäädä odottelemaan mitään metsästettävää, joten parhaalta toimintatavalta vaikutti kiirehtiä joelle ja asutuksen lähettyville mahdollisimman pikaisesti.

GM

Pahoinvointi kiusasi Okeeria hänen jatkaessaan matkaansa, minkä lisäksi aurinko alkoi pian taas porottaa epämiellyttävän kuumasti. Hän tiesi kärsivänsä jälleen aika pahasta nestehukasta.

Okeer

Okeer tiesi, ettei löytäisi enää edellisiltana käyttämäänsä lähdettä, vaikka lähtisikin palaamaan takaisinpäin, ja uuden lähteen tai muun juomakelpoisen veden löytäminen olisi parhaassakin tapauksessa erittäin epätodennäköistä, joten joelle mahdollisimman nopeasti pyrkiminen oli hänen mielestään paras toimintatapa. Hän yritti jättää kapinoivan mahansa huomioitta ja keskittyä sitäkin tarmokkaammin matkantekoon.

GM

Kapinoiva vatsa kuitenkin muistutti olemassaolostaan vähän väliä, mutta Okeerin matka silti edistyi hitaasti kohti jokea.

Okeer

Okeer yritti antaa sen olla häiritsemättä—onhan hän sentään sith ja hänen päättäväisyytensä suurempi kuin jokin typerä mahatauti. Hän tutki matkatessaan myös ympäristöään siltä varalta, että jokea lähestyessään sattuisi ohimennen näkemään jotain kiinnostavaa tai hyödyllistä. (perception 9+7=16)

GM

Okeer ei nähnyt mitään, mikä olisi vaikuttanut hyödylliseltä. Maasto oli palon kärventämää, kasvillisuus karrelle palanutta ja kivet noen tahrimia. Kaikessa synkkyydessään ja elottomuudessaan paikka kai jotenkin sopi sithille.

Okeer

Palanut tasanko oli varsin otollisen synkkä paikka Okeerin kostofantasioille, jotka lähtivät jälleen myllertämään hänen mielessään. Hän ei kantanut suuremmin kaunaa sithille, joka hänet oli kukistanut, vaikka ottaisi toki empimättä vastaan tilaisuuden tasoittaa tilit tämän kanssa, mikäli kunnollinen tilaisuus siihen tarjoutuisi. Ei, hän oli raivoissaan omalle mestarilleen—entiselle mestarilleen—joka oli selvästikin tiennyt, ettei hän tulisi palaamaan tehtävältään takaisin. Minkä ihmeen takia hän edes tekisi niin? Okei, olen kunnianhimoinen, mutten millään tavoin mestarilleni vaarallisella tavalla. Vai olinko vain pelinappula jossain itseäni suuremmassa kuviossa, jota en koskaan huomannut? Oli miten oli, hän lupasi itselleen ripustaa mestarinsa ruumiin roikkumaan Korribanin akatemian katosta palkkioksi siitä häpäisystä, minkä tämä oli laittanut hänet kohtaamaan.