SW FB RPG/peli 1

Star Wars Fanon Wikistä
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Roolipeliarkisto > SW FB RPG/peli 1

Dia, nuori twi'lek jedioppilas, on juuri valittu padawan oppilaaksi hänen täytettyä 13 vuotta. Dian mestari on Dacilta kotoisin oleva mon calamarialainen jediritari, Shultisam Deshet, jonka ensimmäinen padawan-oppilas Dia on. Deshet toivoo Dian koulutuksen sujuvan hienosti, kunnes Dia saavuttaa itse jediritarin aseman ja Deshet itse nousee jedimestarin arvoon.

Koska ritari-padawan -kaksikko on vasta muodostettu, jedien korkein neuvosto on päättänyt antaa heidän ensimmäiseksi tehtäväkseen yksinkertaisen tarkastusmatkan. Kyseessä on asuttamaton aurinkokunta, jota kuitenkin usein käytetään hyperavaruushyppyjen navigointipisteenä. Paikalla poikenneet kulkijat ovat raportoineet havainneensa aurinkokunnan uloimman planeetan kiertoradalla vieraan aluksen, joka vaikuttaa hylätyltä.

Jedineuvosto on järjestänyt Dian ja Deshetin käyttöön kevyesti aseistetun, mutta näppärän sukkulan, jota wookiee-pilotti lentää. Tehtävänä on löytää huhuttu hylätty alus, telakoitua sen kanssa ja tutkia, mistä alus on tullut ja onko mahdollista selvittää, minne sen miehistö ja matkustajat ovat menneet, tai mitä heille on tapahtunut.

Dialle ensimmäinen hyperavaruusmatka oli suuri elämys. Joskin ihmeteltyään neljä päivää hyperavaruuden alati muuttuvia värejä se alkoi jo hiljakseen tuntua tutulta. Matka sujui ilman ihmeellisiä kohtaamisia. Koska käytetty sukkula oli suunniteltu kuljettamaan suurempiakin matkustajaryhmiä Dia ja Deshet saivat molemmat oman hytin alukselta, ja pari hyttiä jäi vielä kokonaan tyhjäksi.

Lopulta, kuusi päivää kestäneen hyperavaruusmatkan jälkeen, sukkula saapui risteysaurinkokuntaan, jonka rajoilla hylätty alus oli havaittu.

Matkan kuudentena päivänä Dia havahtui avaruuden tuijottelustaan sukkulan sisäisestä yhteysradiosta kuuluvaan wookieenkieliseen karjuntaan. Dia ei kuitenkaan pystynyt ymmärtämään, mitä sukkulan pilotti sanoi. Ihmetellen Dia lähti hytistään kertoakseen mestarilleen metelistä, mutta tapasikin tämän käytävässä Deshetin hytin ulkopuolella.

"Uskoisin, että olemme saapuneet perille," Deshet sanoi nähdessään Dian.

"Mistä niin päättelette, mestari?" Dia kysyi.

"En tietenkään ymmärrä, mitä pilottimme sanoo, mutta olettaisin hänen tahtovan meidän liittyvän hänen seuraansa ohjaamoon."

"Mennään sitten."

Yhdessä Dia ja Deshet suuntasivat kulkunsa kohti sukkulan ohjaamoa. Kun he saapuivat perille, wookieepilotti vilkaisi olkansa ylitse uristen jotakin omalla kielellään ja huitaisten toisella kädellään kohti matkustajan istuimia antaen näin ymmärtää, että jedien tulisi istua ja kiinnittää turvavaljaat.

"Onko meillä ongelmia, mestari?"

"Tuskinpa vain, Dia," jediritari rauhoitteli. "Tavallisesti mitään ei tapahdu, mutta turvavaljaiden kiinnittäminen on yleinen varmuustoimenpide, kun pudottaudutaan hyperavaruudesta. Tällaisten siirtymäpisteinä käytettyjen aurinkokuntien liepeillä on toisinaan piraatteja väijyksissä."

"Voivatko he hyökätä?"

"Tuskin meidän kimppuumme. Tällainen pieni diplomaattisukkula ei tarjoa kovinkaan lupaavaa saalista. Lisäksi sukkula kuuluu Tasavallan turvallisuudesta vastaaville joukoille, joten uskoisin piraattien pitävän päänsä piilossa, jos ne havaitsevat meidät."

"Toivottavasti olette oikeassa, mestari."

"Sen näemme pian," Deshet sanoi ja istuutui toiselle matkustajan istuimelle kiinnittäen turvavaljaansa.

"Entä nyt? Mistä löydämme sen väitetyn aluksen, jos sitä edes on?"

"Sen pitäisi olla uloimman planeetan kiertoradalla," Deshet vastasi. "Pilotti. Jos mahdollista, tuo meidät aurinkokuntaan uloimman planeetan pohjoisen napa-alueen yläpuolelle."

Pilotti nyökkäsi jedille ja murahti jotakin.

"Miksi meille ei annettu tulkkia, mestari?"

"Ilmeisesti sitä ei pidetty tarpeellisena, koska wookieet ymmärtävät peruskieltä," Deshet naurahti. "Kenellekään ei kai tullut mieleen, että meidän olisi EHKÄ tarpeen myös ymmärtää, mitä pilottimme sanoo."

Pilotin nauru oli kuitenkin helppo tunnistaa nauruksi.

Samalla hetkellä tähdet ilmestyivät näkyviin sukkulan ulkopuolella, ensin pitkinä juovina, jotka nopeasti kutistuivat pikkuruisiksi pisteiksi.

"Vau, onpa kaunista! Niin paljon tähtiä!" Dia huokasi.

"Niin," Deshet sanoi nojautuen eteenpäin ja katsellen ulos. "Coruscantin pinnalta niitä näkee harvoin. Planeettakaupunki tuottaa paljon valosaastetta ja niin edelleen. "Tämä kauneus on yksi syy siihen, että oma mestarini viihtyy paremmin syrjäisissä aurinkokunnissa."

"Mestarinne?"

Sukkulan keula kallistui eteenpäin ja suuri, musta massa nousi peittämään tähtiä.

"Kyllä," Deshet vastasi. "Valittuaan minut oppilaakseen mestari Endos vei minut koulutukseni aikana useisiin kaukaisempiin aurinkokuntiin."

"Mestari. Mikä tuo on?"

"Ruh!" urahti pilotti osoittaen mustaa aluetta heidän edessään.

"Uskoisin, että se on etsimämme planeetta," Deshet sanoi tarkastellen laitteiden näyttöjä toisella silmällään. "Aluksen skannerit eivät kuitenkaan ole vielä havainneet tätä vierasta alusta, jonka pitäisi olla jossakin sen kiertoradalla."

"Tuoko?"

"Mitä odotit, Dia? Tässä aurinkokunnassa ei ole asutusta, eikä tuolla planeetalla ole ilmakehää. Joten se näyttää... Noh, tuolta. Kaiken hyvän lisäksi lähestymme sitä suunnasta, joka jättää planeetan meidän ja aurinkokunnan oman tähden väliin."

"Ymmärrän, mutta kuka tänne jäisi? Tämähän on kaukana kaikesta."

"Luulen, että juuri siitä syystä tämä herätti neuvoston mielenkiinnon. Mitä kukaan voisi hakea tuolta kuolleelta kiveltä? Pianhan se kai nähdään."

"Menemmekö sinne?" Dia kysyi.

Sukkulan sensorinäyttöön ilmestyi lähes samanaikaisesti kaksi pikkuruista valopistettä, jotka vilkkuivat keltaisina. Muristen pilotti osoitti toista niistä.

"Planeetalle?" Deshet sanoi vilkaisten toisella suurella, calamarialaisella silmällään padawaniaan toisen tuijottaessa tiukasti sensorinäyttöä. "Saa nähdä. Riippuu siitä, mitä meille selviää, kun olemme telakoituneet sen etsimämme aluksen kanssa. Ilmeisesti se on tuo."

Äkkiä toinen vilkkuneista valopisteistä—se, jota pilotti ei ollut osoittanut—vaihtui vihreäksi ja alkoi palaa tasaisena, mikä osoitti, että kyseinen alus oli tunnistettu ystävällismieliseksi.

Pilotti suuntasi sukkulan kohti sensorinäytössä keltaisena vilkkuvaa pistettä. Samalla alus lähestyi myös planeettaa ja musta, epämääräinen möykky kasvoi koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi täyttäen pian lähes koko ikkunan. Pitkältä tuntuneen ajan jälkeen pieni hopeinen piste ilmestyi mustuuteen ja pilotti osoitti sitä muristen matalasti.

"Tuossa se alus sitten on," Deshet sanoi nyökäten.

"Se on siis totta."

"Siltä näyttää. Sensorit eivät näytä havaitsevan mitään erityistä. Ei elämänmuotoja aluksella," Deshet sanoi tarkastellen edessään olevaa näyttöä. "Pilotti, löydätkö telakoitumisporttia, johon voimme kiinnittyä?"

Pilotti nyökkäsi murahtaen ja käänsi sukkulan lentämään vieraan aluksen rungon suuntaisesti.

"Komentosillan ilmalukko," Deshet sanoi osoittaen aluksen keulassa erottuvaa läpinäkyvää ohjaamoa ja sen takapuolella olevaa pyöreätä rengasta.

"Siitäkö yritämme sisään, mestari?"

"Se vaikuttaisi hyvältä vaihtoehdolta," Deshet vastasi. "Pääsemme sen kautta nopeasti käsiksi komentosillan tietokoneisiin ja ehkä näemme, mistä alus tuli ja minne sen piti olla menossa. Ehkä aluksen lokissa on tietoja siitä, mitä tapahtui."

"Menemmekö?"

"Kyllä." Deshet irrotti turvavaljaat ja nousi lähteäkseen kohti sukkulan omaa ilmalukkoa. "Pilotti, jos jotakin odottamatonta tapahtuu, hälytä meidät." Pilotti murahti nyökäten myöntävästi.

"Onko siellä turvallista? Tarkoitan ilmaa?" Dia uteli.

"Sen näemme kohta, kun ilmalukot kytkeytyvät," Deshet vastasi. "Toivottavasti. Meidän on silti parasta ottaa ruumasta mukaan hengityssuojaimet. Ihan vain varmuuden vuoksi."

"Tuli mieleeni, mestari. Etsittiinkö heitä ennen kuin meidät lähetettiin tänne?"

"Ei. Tästä aluksesta ei ole tehty katoamisilmoitusta. Mikä on jo itsessään jossain määrin epäilyttävää."

"Eli meidän pitää olla varovaisia."

"Kyllä. Toisaalta..." Deshet jatkoi mietteliäästi. "Skannerimme eivät löytäneet alukselta elämänmuotoja. Mutta olen kohdannut muutamia hyvin vihamielisiä droideja, joten varovaisuus on vain hyväksi."

Kytkeytyvien ilmalukkojen kolahdus täräytti ruumaa ja hiljainen hurina kertoi lukon paineistuksen alkaneen normaalisti. Odottaessaan ilmalukon paineistusta Deshet otti viereisestä kaapista kaksi hengityssuojainta ja ojensi toisen Dialle.

"Kiitos."

"Ripusta se vyöllesi, mistä saat sen nopeasti käyttöön, jos sille tulee tarvetta," Deshet neuvoi oppilastaan.

"Valmis."

Hurina lakkasi ja ilmalukon valo vaihtui vihreäksi osoittaen paineistuksen onnistuneen ja toisella puolella olevan ilman olevan hengityskelpoista. Deshet painoi ilmalukon avauspainiketta ja astui lukkoon.

"Todella aavemaista," Dia sanoi seuratessaan mestariaan.

Ilmalukon vastakkainen ovi liukui auki ja paljasti hämärän käytävän, jonka toinen pää päättyi avoimeen, komentosillalle johtavaan oveen.

"Erittäin." Deshet mutisi katsellen käytävässä edes takaisin. Vain hätävirtavalot paloivat käytävän seinien vierellä heittäen jedikaksikon varjot pitkinä vastakkaiselle seinälle.

"Minne nyt, mestari?"

"Komentosillalle," Deshet sanoi nyökäten avoimen oven suuntaan. "Jos pääsemme käsiksi aluksen lokiin, se voi auttaa selittämään tämän mysteerin."

"Toivottavasti sitä ei ole pyyhitty," Dia totesi pessimistisesti.

"Siinä vaiheessa ainakin yksi asia varmistuisi," Deshet sanoi keveään äänensävyyn. "Tämä alus ei ollut rehellisellä asialla täällä."

"Aivan," Dia naurahti.

Jedien saapuessa komentosillalle suurin osa sen laitteista oli pimeänä. Vain elossapitojärjestelmässä vilkkui ja paloi vihreitä valoja, jotka osoittivat aluksen olevan vielä ainakin osittain toimintakykyinen. Päätietokone oli kuitenkin sammuksissa, samoin navigointitietokone ja sensorijärjestelmä. Katsoessaan ulos ohjaamon ikkunasta ja suoraan ylös Deshet ja Dia saattoivat juuri ja juuri nähdä oman sukkulansa keulan yläpuolellaan.

"Miten saamme ne auki?"

"Hmmm... Tuo näyttää päätietokoneen virtakytkimeltä," Deshet sanoi tarkasteltuaan tietokonepöytää hetken aikaa. "Jos tämän aluksen akussa vain on riittävästi virtaa koneen käynnistämiseen, sen ei pitäisi olla ongelma."

"Näemmekö mistään virran määrää, mestari?" Dia kysyi kurkkien mestarinsa olkapään ylitse tietokonetta.

"Emme käynnistämättä konetta. Tyhmä virhe laitteiden suunnittelijalta, sanoisin. Noh... Kokeillaan." Deshet käänsi kytkintä ja valo kerrallaan tietokonepöytä näytti heräävän henkiin. Aluksen päävalaistus ei kuitenkaan syttynyt, kuten jedit olivat odottaneet.

"Ilmeisesti virtaa ei ole paljoa, koska muut valot eivät syttyneet." Dia totesi katsellen ympärilleen.

"En usko, että kyse on siitä," tietokonetta tutkinut Deshet sanoi. "Tämän aluksen tietokone toimii sullustanien kielellä. En osaa lukea sitä, mutta tunnistan kirjaimiston. He viihtyvät paremmin pimeässä. Luulen, että he ovat sammuttaneet valot ihan itse."

"Niinkö?" Dia ihmetteli.

"Uskoisin niin," jediritari vakuutti. "Mutta se tuottaa pienen ongelman... Tietokonelokin kopioiminen on helppoa, mutta jotta saisimme siitä mitään oikeata tietoa irti, meidän on löydettävä sullustanien kieltä tunteva kääntäjä."

"Tiedättekö ketään luotettavaa, mestari?"

"Täälläpäin? Ikävä kyllä, en. Luulen, että joudumme palaamaan Coruscantille, jotta saamme sen käännettyä. Tai ainakin johonkin suurempaan avaruussatamaan, jossa voimme palkata ammattitulkin tekemään käännöksen puolestamme. Otan joka tapauksessa kopion lokista ja kaikesta muusta saatavilla olevasta tiedosta näille tietokorteille. Tässä. Ota sinä toinen."

"Tutkimmeko aluksen, mestari?" Dia kysyi sujauttaen tietokortin tunikansa taskuun.

"Kun kerran tänne asti tulimme, voimme yhtä hyvin tutkiakin," Deshet totesi.

"Mistä aloitamme?"

"Täällä komentosillalla ei ainakaan ole enää mitään hyödyllistä nähtävää," Deshet arveli.

"Voisimme vilkaista miehistön tiloihin," Dia ehdotti.

"Paitsi... Aa... Tuossa..." Deshet jatkoi omia ajatuksiaan ympärilleen vilkuillen. "Löysin aluksen pohjapiirroksen ja hätäpoistumisreittien ohjeet. Ainakin turvallisuusmääräykset ovat siinä suhteessa olleet kunnossa. Kaksi kerrosta," jediritari selitti tutkien kaaviota. "Ylemmässä komentosilta ja tärkeimpien miehistön jäsenten hytit. Alemmalla kannella ovat tavallisen miehistön tilat sekä rahtiruuma."

"Katsokaa onko pelastuskapselit laukaistu."

"Hmm... Ainakin molemmat yläkannen kapselit näyttävät tämän mukaan olevan paikoillaan. Se ei kuitenkaan näytä alemman kannen pelastuskapselien statusta. Jos tahdomme nähdä, mikä siellä on tilanne, meidän on mentävä itse katsomaan."

"Mennään vain," Dia myöntyi.

"Mutta, kuten äsken sanoit, meidän on ehkä hyvä ensin vilkaista, mitä täällä ylemmällä kannella on hyteissä. Vaikka en kyllä usko, että löydämme mitään erityistä."

"Sopii."

Kun Deshet avasi kapteenin hyttiin johtavan oven, hyytävän kylmä ilma virtasi käytävään.

"Tyrsky sentään!" Deshet urahti ja kietoi viittansa tiukemmin ympärilleen kurkistellessaan hytin hämärään. "Täällä ainakin on asunut sullustani. Tännehän jäätyy."

"Hyi miten kylmää," Diakin valitti. "Mennään pois."

Jedit poistuivat hytistä ja Deshet sulki oven, minkä jälkeen käytävän lämpötila nousi hitaasti takaisin tavalliselle tasolle.

Yläkannella oli vielä kolme muutakin hyttiä, jotka kaikki olivat verraten viileitä jedikaksikon makuun, mutta eivät sentään yhtä kylmiä kuin kapteenin hytti oli ollut. Kaikki paikat näyttivät siisteiltä ja järjestetyiltä. Hyteissä kuitenkin oli tavaroita—hiusharja siellä, perhekuva täällä—jotka miehistön jäsenten olisi voinut olettaa ottaneen mukaan, jos he olisivat lähteneet alukselta tarkoittamattakaan palata sille. Hyttien lisäksi yläkannella oli erillinen ruokailutila sekä pieni neuvottelu- tai oleskeluhuone.

"Miksi he ovat jättäneet tavaransa tänne lähtiessään?"

"Hyvä kysymys, Dia," Deshet myönsi heidän katsellessaan taas yhtä hylättyä hyttiä. "Tämä alkaa tuntua perin mystiseltä. Keksin kaksi vaihtoehtoa: joko he lähtivät jonnekin aikoen palata pian, mutta jäivät sille tielleen, tai heille tapahtui jotakin, mikä esti heitä jäämästä keräämään tavaroitaan."

"Epäilettekö, että heidät olisi siepattu?"

"Se mahdollisuus on olemassa," Deshet nyökkäsi. "Toisaalta, en näe missään merkkejä siitä, että tälle alukselle olisi tunkeuduttu väkivalloin tai että täällä olisi käyty minkäänlaisia taisteluja. Ei sillä, että olisin nähnyt vielä yhtään asettakaan missään."

"Missä he sitten ovat, mestari?"

"En tiedä. Menkäämme katsomaan, josko alakannelta löytyisi jotakin, mikä valaisee tätä mysteeriä."

"Mennään vain."

Heti jedikaksikon laskeuduttua alemmalle kannelle hissillä ja ovien avauduttua Deshet pysähtyi. Hän astui varovasti hissin ulkopuoliseen käytävään ja haisteli tarkasti ilmaa. Vaikka Dia koetti seurata mestarinsa erimerkkiä, hän ei haistanut mitään erikoista.

"Mitä nyt, mestari?"

"Ilmassa on hienoinen raudan tuoksu," Deshet selitti. "Jossakin täällä on kuivunutta verta. Jokin on pielessä. Pahasti pielessä."

"Aavistan pahaa, mestari."

"Kurkota tunteillasi, Dia," Deshet neuvoi. "Aistitko jotakin Voiman kautta?"

"En saa siitä oikein selvää," Dia sanoi tuntien jonkin synkän ja uhkaavan läsnäolon aluksen perän suunnalla.

"Mitä kirottua?" Deshet äkkiä ärähti kääntäen päänsä myös aluksen peräpään suunnalle. Samalla hetkellä jedien yhteysradiot välittivät heidän pilottinsa wookieekarjuntaa. Vaikka kumpikaan jedi ei ymmärtänyt, mitä pilotti koetti heille sanoa, tämän äänensävy kuulosti selvästi huolestuneelta, lähes hätääntyneeltä.

"Mitä nyt?" säikähtänyt Dia kysyi.

"Aistin jotakin," Deshet sanoi silmät puoliummessa. "Se on tietoisuuden rajamailla. Jotakin synkkää. Jotakin... Elävää... Mutta täällä ei pitänyt olla elämänmuotoja."

"Palaammeko alukseen, mestari?"

"Emme vielä," mon calamarialainen päätti avaten silmänsä ja ottaen kasvoilleen päättäväisen ilmeen. "Tahdon nähdä, mikä se on. Minulla herää epäilys, että mikä ikinä se sitten onkin, juuri se on syypää aluksen miehistön katoamiseen."

"Oletteko varma?"

"Uskoisin niin. Tule, Dia. Ja pidä valosapelisi valmiina kaiken varalta."

"Tullaan," Dia huokasi ja seurasi mestariaan käytävää pitkin kohti aluksen lastiruumaa.

Hitaasti ja varovasti edeten Deshet johdatti Dian kohti aluksen peräosaa ja siellä sijainnutta lastiruumaa. Synkkä ja uhkaava jokin tuntui painavan Dian mieltä juuri ja juuri aistikyvyn ulottumattomissa. Kun he tulivat lähemmäksi ruumaan johtavia ovia, myös Dia pystyi haistamaan ilmassa heikkona tuntuvan raudan ja kuivuneen veren hajun.

"Minä haistan kuivuneen veren, mestari."

"Mmh," Deshet nyökkäsi. "Sen haju leijuu koko alemman kannen alueella, mutta tuntuu voimistuvat, mitä lähemmäksi ruumaa me tulemme. Joku, tai jokin, on vuotanut täällä rajusti verta."

Jedien ollessa vain vähän matkan päässä ruumasta, molemmat huomasivat äkkiä tumman, leveän raidan kulkevan lattian poikki. Juova näytti alkavan lastiruuman ovelta ja päättyvän lähellä jedejä olleen oven toiselle puolelle.

"Verta," Dia sanoi osoittaen juovaa.

"Kyllä. Se näyttää johtavan ruumasta tuohon viereiseen huoneeseen."

"Menemmekö sinne?"

"Kannattaa meidän ainakin katsoa, mitä siellä on. Ja valosapeli valmiina," Deshet opasti.

"Valmiina on."

Painaessaan oven avauspainiketta Deshet huomasi siinäkin olevan kuivunutta verta. Melkein kuin käden jälki. Oven avautuessa ajatukset verijäljistä kuitenkin katosivat karmivaan hajuun.

"MASKI!" Deshet karjaisi ja tempaisi oman hengityssuojaimensa vyöltään painaen sen suunsa ja nenänsä suojaksi.

"Hirvittävä haju," Dia sanoi oman suojamaskinsa takaa.

"Todellakin," Deshet totesi. Huoneesta leijuva paksu, mädäntyneen makea löyhkä oli niin vahva, että Deshet olisi voinut vannoa tuntevansa sen silmissään. Se myös onnistui heikentyneenä tunkeutumaan jopa hengityssuojainten lävitse ja oli vähällä saada molemmat jedit oksentamaan. "Täällä on jotakin kuollutta ja mädäntynyttä."

"Ainakin hajusta päätellen," Dia myönsi.

"Tarvitsemme hehkusauvamme," Deshet arveli. "Ne antavat meille paremman valon tutkia paikkoja, kuin hätävalot. Emme tarvitse juuri nyt sapeleitamme. Mikä ikinä täällä onkaan—tai on ollut—se on aikaa sitten kuollut ja lakannut olemasta meille uhka."

"Toivottavasti olette oikeassa," kuului Dian pessimistinen vastaus.

Jedien tarkastellessa huonetta hehkusauvojen valossa, kävi ilmi, että se oli tarkoitettu aluksen lääkintähuoneeksi. Huoneessa oli kaksi tutkimuspöytää ja bactapumppu, jota saatettiin käyttää loukkaantumisten ja haavojen hoitoon. Pumpun juurella makasi huoneesta leijuneen löyhkän lähde; pahasti mädäntynyt sullustanin ruumis, jolta toinen jalka oli kokonaan poikki vähän polven yläpuolelta. Sullustani oli selvästi koettanut sitoa pahaa haavaansa, mutta jalantyngän ympärille oli silti levinnyt verilammikko, jonka pinta kiilteli nyt kosteasta homeesta.

"Hyi kamala," Dia huokasi vastenmielisen näyn järkyttämänä.

Haavoittunut oli ehtinyt ennen kuolemaansa saada bactapumpun ainakin osittain toimimaan, vaikka ei ollut onnistunut kiinnittämään sitä jalkaansa. Pumpusta oli vuotanut bactaa lattialle, missä se oli osittain sekoittunut vereen ja myös muuttunut homeiseksi.

"Kammottavaa," Deshet murahti astuen lähemmäksi kuollutta. Pitkän aikaa hän tarkasteli uhria mitään sanomatta.

"Mitä nyt, mestari?"

"Jokin on purrut tämän jalan poikki," vanhempi jedi selitti synkästi. "Luuta myöten. Lisäksi lonkka on mennyt sijoiltaan. Mikä ikinä tämän onkaan tehnyt, on ollut todella vahva. On suoranainen ihme, että näin pahasti haavoittuneena hän on päässyt tänne asti."

"Mikä sen on tehnyt?"

"En osaa sanoa. Monikin kookas eläin olisi riittävän vahva tekemään tällaista vahinkoa. Ihmettelen vain, ettei se ole koettanut seurata uhriaan tänne."

"Mistä niin päättelette?" Dia ihmetteli kurtistaen kulmiaan.

"Koska, jalkaa lukuun ottamatta, uhri on yhtenä kappaleena. Jos se, mikä se sitten onkaan ollut, olisi tullut uhrinsa perässä tänne, loputkin tästä sullustanista olisi syöty," Deshet selitti. "Eniten minua kuitenkin huolettaa se, että aistin lastiruuman suunnalla Voiman pimeän puolen läsnäolon. Eivätkä sukkulamme skannerit havainneet täällä mitään elävää ainakaan ennen kuin..." Äkkiä mestarin silmät levisivät lautasen kokoisiksi.

"Mitä nyt, mestari?"

"Me käytimme Voimaa!" Deshet ärähti kääntäen lopulta selkänsä kuolleelle sullustanille. "Kurkotimme Voimalla ympärillemme. Se herätti tai aktivoi sen, mikä ikinä täällä sitten onkin. Jotenkin se aisti Voiman käyttömme. Sen on pakko olla jokin pimeän puolen olento, jolla on ainakin heikko yhteys Voimaan."

"Ei kai!" Dia kauhistui.

"Ei se voi olla mitään muutakaan," Deshet huokasi. "En ole koskaan ennen kohdannut sellaista, mutta olen kuullut niistä. Muinaisten aikojen sithit ja muut pimeän puolen seuraajat tekivät hautojensa ja muiden merkittävien paikkojen vartijoiksi hirviöitä, jotka aistivat Voiman ja aktivoituivat puolustamaan valtiaidensa salaisuuksia. Etenkin jedejä vastaan."

"Entä nyt?"

"Meidän on tuhottava se. Emme voi jättää sitä tänne. Joku muu voi tunkeutua tänne ja tapattaa itsensä, kun ei tiedä, mitä vastaan on asettumassa tai miten siltä voi puolustautua. Jos taas jäämme tänne odottamaan apua, se voi keksiä jonkin keinon käydä meidän kimppuumme."

"Entä jos emme onnistu?"

"Onnistuminen tai epäonnistuminen riippuvat tavasta, jota käytämme sen tuhoamiseen. Meidän on keksittävä jotakin, mikä antaa tilaisuuden tuhota sen ilman, että saamme samalla itse surmamme. Keksitkö mitään, Dia?"

"Valitettavasti en."

"Jos emme keksi mitään tehokasta suunnitelmaa, joudumme turvautumaan suoraan hyökkäykseen ja käyttämään valosapeleitamme. Sellaisessa taktiikassa on kuitenkin aina suuri riski. Meidän on valmistauduttava parhaamme mukaan. Jos keksit jotakin, kaikki ajatukset ovat vähintäänkin harkinnan arvoisia."

Dian miettiessä Deshet asettuu hetkeksi meditoimaan käytävään.

"Oletko keksinyt mitään?" Deshet kysyi oppilaaltaan lopettaessaan hetken meditoimisensa.

"Voisimme koettaa pudottaa jotakin painavaa sen niskaan," Dia ehdotti epävarmasti.

"Meillä ei ole mitään kovinkaan painavaa mukanamme," Deshet huomautti. "Toisaalta joudumme näillä näkymin taistelemaan rahtiruumassa, jossa mahdollisesti on rahtikontteja tai muuta painavaa tavaraa. Jos siellä on jotakin käyttökelpoista, voin käyttää Voimaa sen heittämiseen vihollistamme vastaan."

"Tehkäämme siis niin, mestari."

Deshetin painaessa lastiruuman oven aukaisukytkintä ovi liukui ongelmitta auki. Oven takaa avautunut huone oli suurehko, yli kymmenen metriä molempiin suuntiin (15x12m) ja kuutisen metriä korkea.

"Toivottavasti emme törmää siihen suinpäin," Dia mutisi vilkuillessaan ympärilleen.

Huoneen vähäisessä valaistuksessa jedit näkivät kolme isoa rahtikonttia (3x5m), joista kaksi oli asetettu oven molemmin puolin ja kolmas oli rahtiruuman takaseinällä. Takimmaisena olevan laatikon päällä seisoi kookas, patsaan näköinen hahmo täysin liikkumattomana.

Äkkiä hahmo näytti heräävän eloon ja syöksyi kohti oven suussa seisoneita jedejä. Dia jäi ällistyneenä tuijottamaan kohti ryntäävää hirviötä, kun Deshet astui askelen lähemmäksi valosapeli kohotettuna. Molempien ensimmäinen hyökkäys kuitenkin menee pahasti hutiin. Siniteräisen valosapelin ja käytävästä heijastuvien hätävalojen kajo kiiltää hyökkäävän lohikäärmemäisen otuksen mustista suomuista.

"VARO!!" Dia kiljaisi, vaikka hänen reaktionsa tapahtui huomattavasti mestaria hitaammin. "Se on droidi!"

"Ei!" Deshet vastasi kohottaessaan valosapelinsa uuteen iskuun. "Se on pimeän puolen vartijalohikäärme. Se pysyy liikkumatta, kunnes sen on aika hyökätä. Lyö sitä!"

"En osu siihen!" Dia huusi huitoen villisti valosapelillaan mustaa kauhua kohti.

Lohikäärmeen tehdessä uuden hyökkäyksen jediritaria kohti oven toisella puolella ollut laatikko nousi ilmaan ja rysähti suoraan lohikäärmeen selkään. Sen hyökkäys haparoi ja Deshet ehti juuri väistää ennen kuin leuat loksahtivat kiinni kohdassa, jossa hän oli juuri seissyt.

"Kuoliko se?" Dia kysyi.

"Ei! Lyö sitä!"

"Mitä me oikein teemme?!" Dia kiljui huitoen taas valosapelillaan osumatta mihinkään.

"Koeta vain lyödä sitä!" Deshet huusi käyttäen Voimaa toisen laatikon heittämiseen hirviön niskaan.

"Osuin!" Dia julisti onnistuessaan lopulta upottamaan valosapelinsa hirviöön.

Dian juhla jäi kuitenkin lyhyeksi, kun hän näki lohikäärmeen pään syöksyvän suoraan kohti mestaria ja terävien hampaiden uppoavan syvälle tämän olkapäähän.

"Aaaargh!" jediritari karjaisi tuntiessaan rajun pureman repivän lihaansa. Samalla Deshet kuitenkin onnistui raapaisemaan valosapelillaan hirviötä kaulaan ja se hieman perääntyi.

"Mestari, sinä vuodat," Dia huusi. "Lähdetään pois!"

"Ei," Deshet kieltäytyi, vaikka mon calamarin toinen käsivarsi riippui lähes toimettomana. "Se vuotaa pahemmin kuin minä! Lyö sitä!"

Sekä Deshetistä että lohikäärmeestä saattoi nähdä kärsittyjen vammojen vaikeuttavan molempien taistelua ja hetken aikaa kaikki kolme taistelijaa tekivät huonosti koordinoituja, ohi menneitä hyökkäyksiä. Lopulta molemmat jedit onnistuivat tekemään yhteishyökkäyksen, joka jätti vastustajan pahasti haavoittuneeksi ja sotki sen omia hyökkäyksiä entisestään.

Äkkiä Dian ote valosapelista alkoi lipsua, kun synkkä toivottomuus valtasi hänet.

"Mestari, en jaksa," Dia valitti ja laski aseensa.

"Rohkeutta, Dia!" Deshet yllytti asettuen oppilaansa ja lohikäärmeen väliin. "Se on jo melkein kukistettu." Lohikäärmeen hampaat tarttuivat uudelleen Deshetin jo haavoittuneeseen käsivarteen. "Minähän en ole mikään pimeän puolen hirviön purulelu! Irti!" Deshet huusi upottaen valosapelinsa lohikäärmeen päähän ja päättäen siten sen elämän.

"Oletko kunnossa, mestari?"

"Olen, Dia," Deshet vakuutti koettaen repiä lohikäärmeen lukkiutunutta kitaa irti käsivarrestaan. "Auta minua saamaan tämän kammotuksen raato irti. Se on kuollut."

Yhteisvoimin jedit saivat lopulta tiukkaan purrut leuat väännettyä sen verran irti, että Deshet sai käsivartensa vapaaksi. Käsi kuitenkin riippui selvästi loukkaantuneena jediritarin sivulla ja siihen tulleista puremista vuoti verta. Deshetin pahin vamma oli kuitenkin olkapäähän tullut purema, joka oli ollut vaarallisen lähellä mestarin kaulaa.

"Kiitos. Tuntuu jo paljon paremmalta," Deshet sanoi saatuaan kätensä vapaaksi ja koettaen liikuttaa sitä varovasti. "Tuolla pirulaisella oli kirotun terävät hampaat."

"Haavasi vaativat hoitoa."

"Ei minulla mitään hätää ole, Dia," Deshet vakuutti. "Vyölaukussani on ensiapupakkaus. Se riittää toistaiseksi. Minä en tahdo mennä takaisin tämän aluksen lääkintähuoneeseen."

"En minäkään," Dia myönsi avatessaan lääkintäpakkausta ja ryhtyessään hoitamaan mestarinsa vammoja.

"Nyt ainakin tiedämme, mikä sitä epäonnista sullustania oli purrut," Deshet sanoi irvistäen tuntiessaan puhdistusaineen kirvelevän haavoissa. "Kiitos Voiman, ettei käsivarteni repeytynyt kokonaan irti. Muutama jänne siinä taisi mennä; käsivarteni ei oikein tottele."

"Sanos muuta," Dia totesi viimeistellessään haavan hoitoa. "Mitä seuraavaksi?"

"Vilkaistaan vähän ympärillemme," Deshet sanoi sujauttaen vaurioituneen kätensä kantositeeseen. "Näiden laatikoiden sisältö voi paljastaa meille jotakin. Ja tuolla nurkassa olevat laatikon jäänteet ilmeisesti sisälsivät tuon hirvityksen. Arvelen, että sitä luultiin patsaaksi, kunnes jokin herätti sen."

"Näyttävät aika painavilta," Dia totesi silmäillen laatikoita, jotka olivat nuorta jediä korkeampia.

"Sanoisin, että tämän aluksen miehistö on todellakin ollut haudanryöstäjiä," Deshet totesi avattuaan ensimmäisen laatikon, joka oli jo vähän vaurioitunut mestarin heitettyä sen lohikäärmeen selkään. "Vilkaisehan tätä tavaraa: kultaisia kuolinnaamioita, koriste-esineitä ja jalokivilippaita. Ja noita otuksia käytettiin hautojen vartijoina."

"Huh," Dia totesi silmäillessään aarteita. "Heillä on ollut pula rahasta."

"Ahneus saa lukuisat galaksin olennot tekemään mitä omituisimpia asioita, Dia. Joillekin raha ja kulta ovat kuin mausteita: huumaavia aineita, joita on saatava aina vain lisää, vaikka jo kieriskelisi krediiteissä."

"Mitä teemme näille?"

"Meidän on vietävä ne Coruscantille. Jos tuo hirviö tuli samasta lähteestä tavaroiden mukana, kuten epäilen, tämä porukka on epäonnekseen ryöstänyt jonkun pimeän puolen seuraajan haudan. Jedineuvosto tahtoo varmasti päästä tutkimaan näitä esineitä, jotta voimme selvittää, mistä ne ovat oikein lähtöisin." Hetken aikaa Deshet katseli tavarapaljoutta. "Siitä tulee hikinen urakka, mutta meidän on raahattava tämä kaikki omaan alukseemme. Onneksi siellä on ylimääräistä tilaa."

"Et saisi kantaa mitään painavaa, etteivät haavasi aukea," Dia huolehti.

"Ei huolta," Deshet hymyili ja kaivoi yhteysradionsa esiin. "Pilotti. Täällä olisi tarvetta parille vahvoja wookieen käsiä. Minä voin tulla pitämään silmällä sensoreita samalla, kun parantelen haavojani."

"Tulen mukaan, mestari," Dia tarjoutui.

"Minusta olisi parempi, jos auttaisit pilottiamme," Deshet sanoi varmistettuaan, että yhteysradio oli kiinni. "Wookieet ovat yleensä rehellisiä ja luotettavia, mutta en tunne tätä nimenomaista pilottia. Luotan sinuun, että pidät silmällä, ettei hän varasta mitään."

"Hyvä on, mestari," Dia myöntyi.

"Kiitos, Dia," Deshet sanoi suunnatessaan kulkunsa käytävään, jonka kautta pääsi takaisin sukkulalle. "Nähdään aivan pian."

"Selvä," Dia vastasi jääden odottamaan wookieepilotin saapumista vieraan aluksen lastiruumaan. Tullessaan ruumaan wookiee jäi hetkeksi ihmettelemään lähes kolme metriä pitkää lohikäärmeen raatoa oven edessä ja tutkimaan siihen iskettyjä valosapelin haavoja hiljaa uristen.

"Ei hätää," Dia sanoi. "Se on kuollut."

"Ruh," wookiee sanoi ja käänsi selkänsä otukselle. Dian puoleen kääntyen pilotti kumarsi osoittaakseen kunnioittavansa jedien voittoa lohikäärmehirviöstä.

"Mestarini haluaa nämä laatikot alukseen," Dia sanoi osoittaen rahtikontteja.

Epäuskoisesti muristen wookiee pudisti päätään katsellessaan rahtikonttien kokoa. Sen sijaan wookiee tarjosi Dialle toista kahdesta säkistä, jotka oli tuonut mukanaan sukkulasta.

"Tähänkö?" Dia kysyi ottaen säkin vastaan.

"Ruh!" Nyökkäys.

"Hyvä on."

Yhdessä Dia ja wookiee alkoivat latoa ensimmäisen laatikon sisältöä säkkeihin. Tavaraa tuntui riittävän ja riittävän. Ensimmäisten säkkien täytyttyä wookiee heitti molemmat olkapäilleen melko kevyen näköisesti ja lähti kantamaan niitä kohti sukkulaan vievää käytävää. Jäljelle jäänyttä tavarapaljoutta katselevalle Dialle alkoi hiljalleen valjeta, miten suunnaton urakka tavaroiden siirtämisestä todella tulisikaan.

"Tässä on kova homma," Dia totesi päätään puistellen.

"Ruh!" wookiee myönsi nyökäten. "Ruhhuh," tämä jatkoi olkiaan kohauttaen ja jatkaen matkaansa käytävään.

"Ota tuostakin selvää," Dia mutisi wookieen perään.

"Ruf ruf ruf," kuului vastaus ja wookiee kääntyi vielä vinkkaamaan Dialle silmää olkapäänsä ylitse.

"Voi itku," Dia valitti tajutessaan, että wookiee oli kuullut hänen huomautuksensa.

Vähän myöhemmin wookiee palasi takaisin tuoden säkit uudelleen täytettäväksi. Wookieen edestakaiset matkat jatkuivat aina kaksi säkillistä kerrallaan kunnes ensimmäinen laatikko oli kokonaan tyhjä. Kun Dia ja wookiee siirtyivät tyhjentämään toista laatikkoa, wookieen tahti alkoi hieman hidastua. Vaikka tämä yhä kantoi molemmat säkilliset kerralla, ne eivät heilahtaneet enää yhtä kevyesti ison pilotin olkapäille eikä tämän askel ollut yhtä reipas kuin aluksi.

Kaksikon ryhtyessä tyhjentämään viimeistä laatikkoa wookiee sai enää kannettua vain yhden säkillisen tavaraa kerrallaan ja oli selvästi väsynyt.

"Anna minun kantaa välillä," Dia tarjoutui.

Vähän epäillen wookiee katseli Dian pienikokoista ja heiveröistä olemusta, mutta vilkaisi sitten lohikäärmehirviötä ja tämän valosapelin aiheuttamia haavoja. Olkiaan kohauttaen wookiee auttoi säkin Dian selkään. Heti Dia kuitenkin tajusi, että idea oli ollut huono. Väsyneenäkin wookiee jaksoi kantaa säkin, joka tuntui litistävän pienen twi’lekin alleen ja sai tämän hoippumaan päin lähintä seinää.

"Onpa painava," Dia valitti.

"Ruhhuhhuhhuh," wookiee naureskeli hyväntahtoisesti auttaessaan Dian pois säkin alta ja heittäessään sen omalle olkapäälleen.

"Älä naura," Dia kimpaantui.

"Ruffur," wookiee urahti anteeksipyytävästi ja kumarsi Dialle lähtien kantamaan raskasta säkkiä jälleen kohti sukkulaa.

"Mitä voisin tehdä?" Dia pohti jäädessään taas yksin.

Tullessaan takaisin wookiee toi mukanaan pienemmän selkärepun, jonka antoi Dialle.

"Kuinka somaa," Dia totesi ryhtyessään sullomaan sekalaisia esineitä reppuun, joka kuitenkin täyttyi huomattavasti nopeammin kuin wookieen iso säkki.

"Tuletko?" Dia kysyi nostaen repun hartioilleen.

Wookiee murisi jotakin viittoen Dia menemään edeltä. Dia arveli, että wookiee koetti myös selittää hänelle, minne oli laittanut aikaisemmin viemänsä tavarat, mutta wookieen kieltä osaamattomana selitys kuulosti vain epämääräiseltä mörinältä. Murinan merkitystä miettien Dia lähti hitaasti kävelemään kohti sukkulaa ja vähän ennen ilmalukolle tuloa kuuli takaansa kolahduksen ja raskaat askelet wookieen saadessa hänet kiinni.

"Ruh!" wookiee urahti viitaten Dia seuraamaan ja opasti tämän toiseen sukkulan tyhjiksi jääneistä hyteistä. Hytti suorastaan kimalteli ja kiilsi kaikesta tavarasta, joka oli levitelty sikin sokin. Tavaraa oli molemmilla sängyillä, pöydällä ja lattialla suorastaan kasoiksi asti. Wookiee tarttui säkkinsä alareunaan ja kippasi suuremmitta suruitta sen sisällön toisen kasan päälle niin, että sekasotku entisestään paheni. Dia seurasi esimerkkiä ja ravisti reppunsa tyhjäksi hytin lattialle ja seurasi sen jälkeen wookieeta takaisin toisen aluksen rahtiruumaan hakemaan uutta lastia.

Lopulta, useita tunteja kestäneen kantamisen jälkeen, koko rahtiruuma oli tyhjä ja kaikki tavarat siirretty sukkulalle. Dia tunsi jalkojensa ja olkapäidensä olevan aivan riekaleina ja pystyi tuskin kuvittelemaan, millaista rasitusta wookiee oli kestänyt raahatessaan huomattavasti suurempia säkkejä selässään, jopa kaksin kappalein.

Yhdessä Dia ja wookiee palasivat sukkulan ohjaamoon, missä löysivät Deshetin istumassa sensoreita tarkkaillen pilotin paikalla. Tämä nousi heidän tullessaan ja päästi wookieen komentopöydän ääreen.

"Wurf?" wookiee urahti kysyvästi osoittaen sensorinäyttöä.

"Ei mitään," Deshet vastasi arvaten wookieen kysyvän, josko jotain oli havaittu. "Vain pari hyperavaruuskoordinaatteja muuttanutta alusta, joiden kaikkien tunnistuskoodit osoittivat ne liittolaisiksi."

Raskaasti jediritari istuutui jälleen matkustajan paikalle, jolla oli istunut heidän saapuessaan aurinkokuntaan.

"Aika lähteä takaisin Coruscantille," Deshet totesi. "Ai niin. Tahtoisin kopiot kaikesta sensoridatasta, jota kokosimme tuosta aluksesta. Erityisesti minua kiinnostavat kaikki havainnot, jotka tehtiin sen jälkeen, kun lohikäärmehirviö heräsi."


SW FB RPG
Prologi
Peli 1 · Peli 2 · Peli 3 · Peli 4 · Peli 5
Matka Almaniaan
Peli 6 · Peli 7